#Kerrokaikille -Masennuksesta takaisin elämään

Teksti

Oletteko kuulleet Kerro kaikille kampanjasta? En minäkään. Kukaan ei ollut kertonut minulle. Törmäsin siihen kuitenkin Sydämen asialla televisiosarjan kautta ja vaikutuin. Samoihin aikoihin ystäväni päätti kertoa kaikille.

Kampanjan idea on hälventää mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää. Tulla niin sanotusti ulos kaapista. Kertoa kaikille.

Ystäväni on 27 vuotias mies. Täysin normaali, ihana ihminen joka sairastui sairauteen jonka kaikki tietävät mutta josta ei silti ole sopivaa puhua ääneen. Ja jos puhuu, ihmiset kiusaantuvat ja hiljenevät. Juorujen ja jotenkin huonommaksi ihmiseksi leimautumisen pelko leijailee sairauden ympärillä häpeän verhona tehden jo ennestään harmaalta tuntuvasta elämästä entistäkin harmaampaa. Masennus.

burnout-96856_1280

Tämä mies ei tule nimen ja kasvojen kanssa tässä postauksessa julki koska vieraille kertominen voi olla joskus  vielä vaikeampaa kuin tutuille. Hän kuitenkin otti valtavan kaapin oven aukaisun kertoessaan viimeviikolla avoimesti omalla seinällään Facebookissa  tarinansa josta harva tiesi. Minullakin oli vain aavistuksia vaikka tunnemme hyvin. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Haluamme jakaa hänen postauksena tsempiksi muille mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville.  Sairaus ei saa olla häpeä, oli se sitten päässä tai jalassa. Sisä -tai ulkopuolella.

Toipumistarinoita tarvitaan. Etenkin miesten masennus on jollakin lailla vielä vaietumpaa kuin naisten. Suomalainen tosimies tunnetaan karskina, hiljaisena ja jurona. Sellaista on olla Suomalainen. Millaista se on, kun hiljaisuuden takana on muutakin kuin hämäläisyys? Ja ennenkaikkea, millaista siitä on toipua?

 

Haluan kertoa että mitä olen joutunut kokemaan elämässäni, ja koska olen niin hyvin toipunut sekä päässyt yli näistä kokemuksista, päätin kirjoittaa siitä, ja että miten minulla menee nykypäivänä.

Kävin ala-asteen ja ylä-asteen normaalisti. Ala-asteelta muistan sellaisen ikävän tapahtuman, että kun olin 8-vuotias, eräs nimeltä mainitsematon opettaja tuli huutamaan minulle naama punaisena, ja otti minua ”riveleistä” kiinni ja nosti seinälle.
Tämä tapahtui sen takia koska minulle tuli pientä riitaa kaverin kanssa, minkä täysijärkinen opettaja olisi hoitanut pelkällä puhuttelulla.

16 vuotiaana aloitin levyseppähitsaajan ammattitutkinnon Lahdessa, jota kävin 1,5 vuotta ja jouduin jättämään sen kesken koska minulla diagnosoitiin epilepsia kahden unihalvaustyyppisen kohtauksen takia.
Minun piti myös sen takia vaihtaa alaa, koska en voinut/saanut katsoa hitsauksesta tulevaa kirkasta valoa, vaikka hitsauskypärä olikin päässä.

Kaikkien näiden koulujen aikana minua kiusattiin lähes kokoajan, paitsi siinä ammattikoulussa ei kiusattu ollenkaan, johon vaihdoin koulusta jossa jätin tutkinnon kesken.
Uudessa ammattikoulussa aloitin varastonhoitajan ammattitutkinnon 2007 jälkeen, koulutus kesti 2,5 vuotta hyväksilukujen ansiosta (norm. 3v), ja valmistuin 2010.

Valmistumisen jälkeen olin työttömänä ja jouduin hakeutumaan masennuksen takia psykiatriseen hoitoon 2011. Minulle määrättiin myös mielialalääkitys.
Kävin psykiatrisessa hoidossa 4 vuotta. Masennuksesta huolimatta minulla oli muutama lyhyt työharjoittelujakso ja ainakin yksi lyhyt työsuhde 2011-2013 välillä.
Nämä ja useat muut työharjoittelu/työjaksot ovat keskeytyneet tekosyiden takia, ja oikea syy on ollut masennus/se etten ole kyennyt jatkamaan.

Jossain vaiheessa työ/harjoittelujaksojen ja työjaksojen välillä masennus meni hetkeksi niin pahaksi että en päästänyt ketään lähelleni. Minulla oli useasti itsetuhoisia ajatuksia masennusvuosien aikana. En kuitenkaan tehnyt itselleni mitään pahaa.

2014 aloitin kuntoutuskurssin Lahdessa Kiipulassa ja se päättyi 2014 lopulla, koska en kyennyt masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia aloittamaan kuntoutuskurssilla vaadittua työharjoittelujaksoa.
Kiipulassa olon aikana painoni oli yli 150kg (muistan että lääkärin vaaka ei riittänyt).
En myös harrastanut lainkaan liikuntaa.

Kiipulan kurssin keskeytymisen jälkeen rupesin käymään kuntouttavassa työtoiminnassa, alkuun 1pv/vk ja 4 tuntia/päivässä, muutama kuukausi kerrallaan,
ja päiviä viikossa lisättiin pikkuhiljaa mutta tunnit ovat pysyneet samana.

Viimeisin paikka jossa olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa, on eräs nuorten työpaja, jossa olen ollut n.8 kk. Sen aikana päivärytmini on parantunut huomattavasti. Olen saanut lähes kokonaan menetetyn oma-aloitteisuuden ja rohkeuden suurimmaksi osaksi takaisin.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoni on vähentynyt huomattavasti. Tulen paremmin toimeen uusien ihmisten kanssa ja saan arkiset asiat hoidettua paljon paremmin kuin ennen.
Olen myös saanut useita onnistumisen kokemuksia työpajalla ja osaan arvostaa ihmisiä enemmän kuin aikaisemmin.

Myös hoitosuhteeni psykiatrian poliklinikalla loppui viime vuoden syyskuussa, eikä minun ole tarvinut syödä mielialalääkkeitä sen jälkeen ja masennuksen oireet ovat hävinneet.
Kävin myös epilepsiaan liittyvissä testeissä lähes 2 vuotta sitten, eikä aivoissani ollut mitään siihen viittaavaa, sen myötä sain lopettaa myös epilepsialääkkeet, eikä mitään oireita ole ilmennyt.

Sen verran epilepsialääkkeistä mitä käytin enimmillään 1200mg/päivässä, että ne väsyttivät minua aika paljon, ja mielialalääkkeet väsyttivät myös ja ne ”puuduttivat” tunteeni useaksi vuodeksi. En hymyillyt oikeastaan yhtään enkä nauranut, enkä meinannut saada mitään aikaiseksi.

Kestää luultavasti aika kauan, ennenkuin tunteeni ja miten käsittelen niitä, palautuvat ennalleen, sen takia koska mielialalääkityksen takia minun ei ole tarvinut enkä ole joutunut käsittelemään tiettyjä tunteita normaalisti moneen vuoteen.

Ja koska mielialalääkityksen lopetuksesta on vasta alle vuosi, niin siksi hermostun helpommin kuin ennen, ja saatan jollekin ihmiselle sanoa pahasti vaikken tarkoitakaan mitään pahaa, jos tämä kyseinen ihminen esim. nauraa minun epäonnistumiselleni.

Myös hymyilen ja nauran liikaa ja liian helposti sellaisille asioille mille ei pitäisi eikä tarvitsisi hymyillä tai nauraa niin paljon.
Yhteenveto:
Minulla menee paljon paremmin kuin 5 vuotta sitten,
päivärytmini on nykyään paljon parempi (menen nukkumaan arkisin viimeistään 23.30 ja herään 8.00, muutama vuosi sitten saatoin nukkua koko päivän ja valvoa koko yön).

Olen tämän vuoden alusta asti lisännyt liikuntaa (kävelyä, ulkona pyöräilyä ja kuntopyöräilyä),
yli puolivuotta sitten sain kerralla jätettyä jokapäiväisen herkuttelun pois,
eli herkuttelen vain viikonloppuisin, enkä laita kahviin ollenkaan sokeria = olen
saanut jätettyä sokerit pois n.80%:sti, ja olen myös päässyt eroon vaaleasta leivästä 95%:sti.

Eli kun sain jätettyä lääkitykset pois, niin minun on siitä asti ollut paljon helpompi tehdä päätöksiä ja pysyä niissä.

Vähän yli 2 vuotta sitten painoin yli 150kg (arviolta 155-156kg),
ja nykyään painan 127kg, eli vähän yli 2 vuodessa olen saanut pudotettua painoa lähes 30 kg, josta tänä vuonna 10kg.
Pelkästään sokerin vähennyksellä painoni tippuu n.2kg kuukaudessa.

Sain vihdoin kerättyä tarpeeksi rohkeutta kirjoittaa tämän ja kiitän suuresti kaikkia tuntemiani ihmisiä jotka ovat tukeneet minua ja auttaneet minua pääsemään näiden ikävien tapahtumien ylitse.

Toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti, kiitos 🙂

harmony-1229893_1280

Facebookin Kerrokaikille yhteisö avaa lisää #kerrokaikille kampanjaa ja jakaa kertomuksia mielenterveysongelmien takaa.

Onko mielenterveysongelmat sinulle tuttuja? Miltä tuntuisi kertoa kaikille?

Kommentit

1 kommenttia

Keskustelufoorumi masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista kärsiville:
http://www.hullujenhuone.com

Tervetuloa keskustelemaan!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä