Yleinen 27.7.2016
TEKSTI Jasmin

Kielletyt tunteet parisuhteessa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
ring1

3d mallinnos -Toni Kauko

Minä olen puhunut aina puolisostani kauniisti. Ehkä hieman roisisti mutta rakkaudella. Olen värjännyt parisuhteemme kauniilla väreillä kirjaimiksi ja kertonut teille voitetuista vaikeuksista. Olen kirjoittanut 100 parisuhteen piristysvinkkiä, kertonut 9 vuoden onnellisesta avioliitosta ja siitä kuinka esiaviollistakaan seksiä ei harrastettu. Postannut kauniita yhteiskuvia ja hypettänyt maailman parasta isiä. Jopa pariterapiasta onnistuin kirjoittamaan hassunhauskasti, lähestulkoon höttöisästi. Joskus oma vaaleanpunainen höttöparisuhdepuheeni ällöttää itseänikin. Ei elämä oikeasti ole pinkkiä. Onko pitkä liitto koskaan oikeasti kokoajan kaunista katseltavaa? Pitkä liitto vaatii tahtoa rakastaa. Mitä se tahto oikeasti on? Mitä sellainen korulause sisältää? Ainakin kauneuden lisäksi myös rumuutta.

On niitä päiviä, kun toinen ei olekaan kallio johon nojata. Niinä päivinä kallio muuttuu riippusillaksi. Sellaiseksi jossa on lahot laudat ja se heiluu joka askeleella. Toinen ei ymmärrä ongelmiani, ei jaksa huonoja päiviäni ja tuntuu epäluotettavalta kaikissa maailman asioissa. Kotitöistä maailmanrauhaan. Minä vihaan riippusiltoja. Siltapäivät kysyvät tahtoa seistä siinä silti. Nojata vaikka keinuttaa.

On myös sellaisia päiviä, kun katsoo peiliin ja näkee sieltä itsensä kysymästä; Mitä helvettiä minä 9 vuotta sitten oikein ajattelin? Niitä päiviä kun tekisi mieli ajatella, että kaduttaa. Mutta katumus on kiellettyä jos tahtoo rakastaa. Silloin täytyy katua ihan pieni hetki, salaa. Antaa itsensä tuntea se. Kielletty katumus.

Silloin kun ei huvita katsoa peiliin, tulee katsottua omia valintojaan. Toista ihmistä. Joskus takaisin katsoo henkisesti seinästä revitty perkele. Niinä päivinä tahto muuttuu vastentahdoksi.

Sitten on niitä päiviä, kun päälimäinen tunne on viha. Se on sen laadun vihaa, mistä ei puhuta. Ei ihmisen pitäisi sillälailla toista kohtaan tuntea. Varsinkaan sellaista jota rakastaa. Mutta tunteepahan vain. Ihminen katsokaas tuntee kaikenlaista. Syvää vihaakin. Toinen ei tee mitään oikein. On oikeastaan olemassakin aivan väärin.

Ja niitä päiviä, kun päälimäinen tunne on tunteettomuus. Sielu humisee tyhjyyttään siltä kohdin minne kuuluu rakkaus kiintymys ja välittäminen.

Ne päivät, ne riippusiltapäivät, perkelepäivät ja vihapäivät kysyvät tahtoa rakastaa. Sitä on tahtominen. Että ihan oikeasti on tahdottava, jotta pystyy näkemään seuraavassa päivässä kallion. Sen johon joskus rakastui. Pahimpia ovat kuitenkin ne päivät ja ajat kun mikään ei tunnu miltään. Juuri silloin tahtoa tarvitaan eniten. Viha ja rakkaus kulkevat käsikädessä. Tyhjyys kuitenkin menee omia menojaan. Niin kauan, kuin tahto seuraa tyhjyyttä, se ei pääse valloittamaan kaikkea omalla olemattomuudellaan. Sitä tahtominen on. Taistelutahtoa.

Meidänkin tahto on joskus ollut kateissa. Sitä on etsitty lakanoiden välistä, hienoista ravintoloista ja pariterapioista. Vuosien varrella on huudettu, itketty, satutettu ja haikailtu vihreämpää ruohoa milloin mistäkin. On puhuttu, jankutettu ja selvitetty. Kaksin kotona, kolmistaan terapiassa. Yksin ja yhdessä. Näihin vuosiin on mahtunut päiviä, kun ”tahdotko?” sointuu samalla nuotilla kuin ”haista paska!”.

Tahto ei löydy kalleimmankaan pariterapeutin sohvatyynyjen välistä. Ei viiden tähden illallisravintolasta eikä silkkilakanoista. Kaikki ne voivat auttaa tahdon löytymisessä mutta lopulta tahto ei ole löydettävissä. Tahto on lupauksen varassa. Yhden kerran on luvattu tahtoa. Se lupaus kannattelee meitä niinä kammottavina päivinä kun kielletyt tunteet valtaavat kolmiomme. Onneksi, niitä päiviä on paljon vähemmän kuin niitä toisia päiviä. Silti, kielletyt tunteet menevät ohi vain tuntemalla ja elämällä ne läpi. Mielessä tahto jonka alla elää lupaus. Huonot päivät ja huonot tunteet menevät jaksoissa, kuin sadekuuro. Onneksi meidän parisuhteemme ei ole sademetsä. Eikä Suomen kesä.

Rakkaani, tiedän että luet tämän. Minä sinua vain <3

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (18)

Todella hyvin, rehellisesti kirjoitettu. Ja onhan tää just noin. Kiitos tästä! <3

1 vastaus

Ihanan rehellistä ja aitoa 🙂

1 vastaus

Pitkään olen tekstejäsi lukenut mutta nyt on pakko kommentoida (vihdoin!): kirjoitat aivan käsittämättömän kauniisti. Osaat vaikeitakin aiheita pukea sanoiksi niin taitavasti että luen usein tekstin läpi heti uudestaan. Ja ehkä vielä kolmannenkin kerran. Koskettavia, ihania ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja niin monesta aiheesta! Kiitos, kiitos että jaat ajatuksiasi. Se on mielettömän tärkeää varmasti useammalle ihmiselle kuin luuletkaan <3

1 vastaus

Voi kiitos, sun kommentti sai mulle kyyneleet silmiin <3

1 vastaus

Olin tulossa kirjoittamaan juuri noin kuin Siiri yllä. Kiitos Jasmin, että jaat ajatuksesi. Olet upea nainen kaikinpuolin!

1 vastaus

<3 kiitos sinulle

1 vastaus

Tuli vähän itku silmään. <3 Hieno ja aito teksti, kiitos siitä. 🙂

1 vastaus

<3 Kiitos. Toivottavasti itku ei ollut pahaa itkua <3

1 vastaus

Vau, mikä teksti! Iho meni ihan kananlihalle lukiessa. Rehellistä ja aitoa puhetta siitä, ettei elämä aina ole ruusuilla tanssimista <3

1 vastaus

Noin se juuri on. Täytyy myös sallia itselle ne huonot päivät kun toinen on ärsyttävä joka asiassa ja itse on sen takia monsteri. Siis ajatella että jahas, tällainen päivä, huomenna (tai ensi viikolla) taas parempi…

1 vastaus

Tämä kirjoitus tuli juuri tähän hetkeen kuin tilauksesta – kiitos siitä! <3 Jossain sitaatissa joskus sanottiin, että jokainen äiti tarvitsee ystävän, jolle voi sanoa "Ihanaa, että teilläkin on välillä tällaista". Tänään sinä olit se ystävä. Lohduttavaa, etten olekaan yksin ajatusteni kanssa.

1 vastaus

Kiitos sinulle sanoistasi <3 ihanaa että sain olla tänään ystävä <3 Ja ei, et ole yksin. Meitä on paljon. Uskoisin että enemmän kuin arvaammekaan. Tässä kulttuurissa vaan on jotenkin helpompaa salata kaikki, nekin asiat mitä kaikilla on.

1 vastaus

Hieno teksti ja koen samoin. Toisaalta tuli olo että tyrmäät mahdollisuuden eroon. Tai siis että ero johtuisi siitä ettei tahtoisi tarpeeksi. Välillä koen että jotakin voi kyllä tahtoa vaikka ja miten paljon mutta se ei silti riitä.

1 vastaus

Ei, en tyrmää eron mahdollisuutta. Koen kyllä että nykyään erotaan kovin helposti ja unohdetaan että tahto rakastaa on eri asia kuin rakastaminen. Että ne tyhjätkin tunteet ja aikakaudet kun ei rakkautta edes tunnu, voi kuulua asiaan ja se voi korjaantua.
Mutta toisaalta, on kyllä niitäkin asioita kun on tahdottu, yritetty, ja tehty oikeasti aivan kaikki. Silloin voi olla syytä erota. Puhumattakaan jos liitossa on väkivaltaa tms. Nää on taas näitä missä toinen ei voi sanoa mikä on oikein ja mikä on tarpeeksi. Siksi puhuin vain omasta liitostani 🙂

1 vastaus

Mullakin tuntui silmäkulmassa jotain kosteaa! En olisi itse osannut paremmin tätä tahdon asiaa sanoiksi pukea. Tahtomisen lisäksi (tai sen yksi muoto) on huumorintaju ja toinen on anteeksianto, ilman niitä ei meilläkään olisi kymmentä yhteistä vuotta takana <3

1 vastaus

Sepäse 😀 joskus se viha ja huumorikin tuntuu kulkevan käsikädessä. Ja anteeksanto, niin tärkeä mut toisaalta vaikeekin asia. Anteeks annan kyllä mut oma ongelmani taitanee olla unohtaminen…

1 vastaus

Tänään oli riippusiltapäivä.

1 vastaus

<3 kurjaa. Toivottavasti sitä seuraa vielä kalliopäivät!

1 vastaus

Todella hyvin, rehellisesti kirjoitettu. Ja onhan tää just noin. Kiitos tästä! <3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #Irti oravanpyörästä. Vuosi irtisanoutumisesta. Blogissa juttua siitä, millaista arki on nyt, mitä se on meille maksanut ja pohdintaa, olenko minä puolisoni varjo. #perhekauko #kaukomedia #Yrittäjäelämää #yrittäjäperhe #lounas #elämältäkaikensain #onni

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: