Yleinen 17.10.2016
TEKSTI Jasmin

Yhteiskunnan loiset

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

keyboard-114439_1280

Olen edelleen järkyttynyt meille rantautuneista täistä. Kyllä minä tiedän, etteivät täit katso puhtautta, eivätkä siivouksen laatua. Silti mielessäni kaihertaa ajatus: ”emmekö ole siivonneet tarpeeksi?”. Olin aivan varma, että tartunta on kerhosta, mutta ilmoittaessani kerhoon lapsemme päähän pesiytyneistä kammotuksista, selvisi, että kaikennäköisiä loisia kyllä on ollut liikkeellä. Vaan ei täitä.

Eihän se tietenkään silti taattua ole, ettei kerhossa niitä liikkuisi. En silti voi olla miettimättä, että mistä ne ovat tulleet. Tai ei, miettiä on liian lievä ilmaisu. Sisälläni on jättikokoinen palava tiedonjärkäleen muotoinen tyhjä aukko joka vaatii totuutta. Minä vihaan epätietoisuutta. Jos minun lapseni päässä on jotakin muutakin elävää kuin päänahka, minä haluan tietää, miten se on päässyt tapahtumaan.

Tiedän mitä te ajattelette ”eihän sillä ole mitään väliä”. Vaan kun on. Sillä on aivan valtavan paljon väliä. Jos minä tiedän, että nuo inhat loiset ovat vaikkapa ystäväperheeltäni tarttuneet, minä myös tiedän, ettei meidän kotonamme ole mitään täipesää jossakin nurkassa kavsamassa. Saan mielenrauhan siitä, että ne eivät ainakaan samasta paikasta tartu uudelleen. Siinä tapauksessa, että saisin tietää täiden tulevan esimerkiksi sisäleikkipuistosta, voisin vältellä sisäleikkipuistoa täiepidemian ajan, jottei se ainakaan ihan heti pelmahta uudestaan. Sama juttu leikkipaikkojen ja avoimien kerhojen kanssa. Voisin vältellä juuri sitä nimenomaista paikkaa. Joku neropatti taatusti keksii lausahtaa, että ne voivat tulla mistä vain uudestaan. Mutta ainakin olen tehnyt parhaani ja vältellyt näiden täiden sukulaisia.

larva-1196506_1280

Nyt kun en tiedä, joudun vältellä kaikkea. Hoplopia, leikkipaikkoja, ystäväperheitä, perhepuistoja ja sukulaisia. Voiko niin elää? Ei. Me emme siis välttele kaikkea ja minulta puuttuu hallinnan tunne tähän hommaan. En pidä siitä yhtään. Säilyttääkseni mielenrauhani, minulla on oltava kontrolli asioihin. Sitä ei nyt ole, joten olen tuntosarvet varuillani kokoajan. Minun tekisi mieleni liimata tyttäreni päähän hattu, kun menemme yleisille leikkipaikoille. En toki liimaa, mutta myönnän kyllä vetäväni asustehuivin syvälle hänen korvillensa ja kotona leikkipaikkahuivit menevät suorinta tietä pesuun. Kerhoon sidon lapsen tukan tiukasti päätä myöten ja kuvittelen, että jos haivenet eivät sojota sinnetänne, se ehkäisisi ainakin hieman. Toiveajattelua, mutta ei vara venettä kaada. Me emme kertakaikkiaan halua enää ikinä kokea tätä uudestaan. Miksikö?

Olemme pesseet päämme viikon aikana kolmeen kertaan. Ensin kahdesti jollakin lääkkeettömällä tukahduttavalla shampoolla, mutta se näytti hyödyttömältä. Munat eivät jääneet kamman haaviin vaan menivät sujuvasti piikeistä läpi. Uusintakäsittely ei muuttanut asiaa. Ostimme lääkeaineliuoksen ja pussillisen tikkareita. Siinä vaiheessa kun kolmatta kertaa koettaa saada suihkua ja tukanpesua vihaavan lapsen täisaunaan, ovat tikkarit tarpeen. Kolmas käsittely vei lähestulkoon minun tukastani värinkin joten oletettavasti myös täit ovat lähteneet. Yhtäkään munaa ei ole näkynyt kenenkään päässä mutta psyyke on koetuksella. Olemme pesseet joka yön jälkeen petivaatteet peittoja myöten ja saunottaneet kaiken irti lähtevän mummolan saunassa. Joka ilta koko talon harjat, hiuslenkit ja pinnit on keitetty. (Puolisoin keitti harjaa 30 sekunnin sijaan 30 minuuttia. Aina yhtä kylmänviileä ja rauhallinen puolisoni on löytänyt kuumentumispisteensä. Täit.)

Joten ei, me emme halua enää ikinä täitä. Loiset saavat meidät ylireagoimaan, liioittelemaan ja hysterisoimaan. Sen tiedostaminen ei auta. Mikään ei auta. Minä vihaan ylimääräisiä eläimiä siellä, minne ne eivät kuulu. En halua enää koskaan nähdä mitään kissaa pienempää.

emoticon-1659346_1280

Joku keksi edellisen postaukseni kommentteihin pelotella minua kihomadoilta! Rakas lukijani, mitä päässäsi oikein liikkui, kun edes mainitsit pienet valkeat lierot äidille, joka näkee painajaisia täiden vallankumouksesta ja jonka pesukone on ylikuumentunut samalle tasolle vedenkeittimen kanssa? Pelottelu on julmaa, irrationaalista ja brutaalia. Samoin kuin lapsiperheisiin rantautuvat loiset. Yhteiskunnan loiset. Sanan ainoassa sille kuuluvassa kontektissa.

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (3)

Totta, mutta se on se tunne, että haluaa vaan tietää 😀




0
1 vastaus

Lohdutuksen sanana sanoisin, että ensimmäinen loistartunta on pahin. Kolmen lapsen kanssa erinäisiä loistartuntoja on tullut kohdattua, useampaan otteeseen. Ensimmäisellä kerralla olin kyllä hysteerinen, mutta kokemus (jos tässä asiassa ikäväkseen joutuu kehittymään konkariksi) rauhoittaa kyllä. Ensimmäinen kerta on pahin, kun ei tiedä mitkä konstit häätöön auttavat. Sitten kun tartunnan tullessa olet jo valmiiksi erinäisistä syistä jaksamisen äärirajoilla ja häätöön riittää energiaa vain välttämättömimpiin toimenpiteisiin ja se tuottaa tulosta, pystyt rauhoittumaan, eikä häätötaistot enää tunnukaan niin työläiltä.

Jos haluat päästä tartunnan lähteille, mieti, onko ollut mitään tilannetta, jossa lapsi olisi laittanut päähänsä jotain muuta kuin omia tavaroitaan (esim naamiaisasuste kerhossa, toisen lapsen hiuspanta, sovittanut kaupassa pipoa, kirjastossa käyttänyt kuulokkeita…).

Muistathan tehdä uusintakäsittelyn vielä ensimmäisen tehonneen käsittelyn jälkeen, jotta sen jälkeen munista kuoriutuneet yksilöt tuhoutuvat (ja kannattaa noudattaa ohjeissa annettua ajankohtaa, juuri munista kuoriutuneet yksilöt eivät vielä kykene liikkumaan, joten eivät pysty levittämään tartuntaakaan).




0
1 vastaus

Eihän sillä ole mitään merkitystä, mistä ne ovat tulleet, koska voivat tulla seuraavalla kerralla eri paikasta ja eri lapsesta. Ei ne missään HopLopissa elä vaan lapsen päässä ja se lapsi, jolta viimeksi saitte tartunnan, ei välttämättä ole siellä HopLopissa seuraavalla kerralla. Ja jos teillä on niitä ollut, niin tekin olette voineet niitä tartuttaa eteenpäin.
Ei lapsia voi jättää viemättä päiväkotiinkaan siksi, että siellä saaattaa saada täitä. Kyllä siellä silti käydään joka päivä ja vanhemmat käy töissä.




0
1 vastaus

Totta, mutta se on se tunne, että haluaa vaan tietää 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: