Yleinen 22.1.2017
TEKSTI Jasmin

Leikki-ikäisen sukupuolitrauma

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

boy-1300135_1280

”Äiti, mä en tykkää pojista, ei mennä niiden lähelle”. Lapseni on saanut poikatrauman. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi ehkä 6 vuotias tyttö. Eikös silloin juuri vastakkainen sukupuoli ole vähän yök? Nyt on kyse 3.5 vuotiaasta tytöstä. Minä en ole sukupuolisensitiivinen kasvattaja. Meillä korostetaan pinkkiä ja vietetään tyttöjen iltoja. Sukupuolisensitiivinen minäni heräsi vasta, kun tunsin kateutta kuullessani  ensimmäisen kerran Jonnan perustamasta suuren suosion saaneesta ”Poikien äidit” -facebookryhmästä. Millälailla poikien äidit mukamas erottuvat tyttöjen äideistä? Miten pojat erottuvat tytöistä? Miksi poikalasten äidit tarvitsevat oman ryhmän? Miksi jossakin on kymmenien tuhansien ihmisten ryhmä jossa puhutaan riemullisia kasvatusasioita ja jonne minulla ei ole mitään asiaa?

Lohdutukseksi liityin kuitenkin Veganiin diettiryhmään ja jatkoin elämääni. Kunnes lapseni tuli ilmoittamaan ettei pidä pojista. Pidimme aiheesta syväluotaavan keskustelun. Halusin välittömästi kuulla, mikä on tyttäreni ajanut tähän intensiivisen vihan tilaan joka ei katsontakannastani ollut ollenkaan hedelmällinen, eikä varsinkaan tarpeellinen. Sain kuulla poikien olevan sotkuisia, inhottavia ja pelottavia. Pojat kiusaavat eivätkä anna olla rauhassa. Sotkevat leikit sekä jahtaavat, vaikkei oikein jaksaisi juosta karkuun.

Kaikesta päätellen, tytärtäni oli kiusattu. Vieläpä ilmeisesti minun (selkeästi harittavan) katseeni alla. Olin toki kiusaamisesta harmissani, peräti jopa raivoissani mutta enemmän minua häiritsi sen aiheuttama tyttäreni suhtautuminen poikalapsiin. Hän oli selkeästi muodostanut mielipiteen sukupuolirooleista. Tyttöjen kanssa voi leikkiä, pojista ei ole mihinkään muuhun, kuin ärsyttämään. Tosin, voiko häntä syyttää? Minä ajattelin samoin 17 vuotiaana.

Palatakseni ikävien tapahtumien aiheuttajiin, eli poikiin. Ilmeisesti lasten leikkipaikalla oli tilanne, jossa pojat olivat leikkineet hippaa. Tyttäreni ei ollut ymmärtänyt hipan funktiota ja tullessaan jahdatuksi, vaikkei olisi jaksanut juosta oli kokenut olonsa tukalaksi. Hipan aiheuttama läpsiminen ilmeisesti oli hänen mielestään väkivaltaista käytöstä. Sotkuisuus ja kyvyttömyys leikkiä jäivät hieman hämärän peittoon eikä hän osannut itsekään selittää mitä sillä tarkoitti.

girls-462072_1920

Toisaalta, asiaa hieman pohdittuani, totesin että ajattelen poikalapsista hieman samanlailla. Salaa tietenkin. Pojilla on ulkona räkä poskella ja ylikasvanut tukka puoliksi suussa (joku poikien äiti kohta kysyy, että miksi tytöillä ei ole mutta tyttöjen tukkahan on kiinni pinneillä ja ponnareilla. Pojat ovat kovin meluisia, etenkin suurissa ryhmissä. Poikalapset karjuvat pitäen kamalaa älämölöä. Ja herranjumala sitä väkivaltaisuutta. Vieraillessani kummipoikani perheessä jonka lastenhuonetta varustaa 3 poikaa, minua lähestulkoon pelottaa ja olen valmiina hätäensiavun antamiseen. Kertaan mielessäni murtumien ensihoitoa, haavojen paikkausta, solkenaan virtaavan veren tyrhedyttämistä ja aivotärähdysten sekä kallonmurtumien ensioireita. Tyttölapsiperheissä sykkeeni on aivan tasainen ja koen zeniläistä rauhaa. Se, kuka väittää tyttöjen ja poikien olevan samanlaisia, valehtelee.

Edellinen ajatukseni oli hieman kärjistetty. Minä en pidä tyttölapsia ollenkaan poikalapsia parempina. Tytöt kimittävät, kirkuvat korvia vihlovasti ja aiheuttavat eteisessä huutoraivareita, kun sukkahousuissa onkin pinkin sijaan keltaista. Tytöt alkavat narisemaan kun kauppakenkien kengänkärjet kastuvat vesilätäkössä. Tyttöjen kiusaaminen on aivan omaa luokkaansa. Nyrkin iskuista ei ole tietoa. Sensijaan vastapuoli pyritään mitätöimään, alistamaan ja rajaamaan yhteisön ulkopuolelle kaikin mahdollisin keinoin. Verbaliikka loistaa, teatterikorkeakoulun ilmaisutaidon professuurin ovet aukenevat kuin itsestään.

Keskustelumme tyttäreni kanssa liittyen sukupuoliin, ei tuottanut tulosta. Hän ei suostu hyväksymään, että ikävien tapahtumien syyt olivat lapsien käytöksessä, ei sukupuolessa. Tyttökin voi käyttäytyä ikävästi ja poika voi olla paras kaveri. Kerroin, että isi ja pappakin ovat poikia. Se meni selkeästi yli hiljseen ja jäi uimaan ulottumattoman tajunnan virtaan. Yritin miettiä ikäviä piirroshahmoja, jotka ovat tyttöjä, jotta hän ymmärtäisi, ettei ikävyys katso sukupuolta. Mieleeni tuli vain Rouva Viljonkka. Sain kuulla, että Viljonkka ei ole tyttö, vaan ilkeä nainen, eli poika.

Saavuttuani ojasta allikkoon, avasin pakastimen oven ja aloimme lusikoida suklaajäätelöä. Jotkut asiat eivät parane puhumalla, vain kokemusten kautta. Löysin minäkin yhden hyvän poikapuolisen ihmisen täytettyäni 19 vuotta.

children-1426769_1920

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: