Yleinen 21.2.2017
TEKSTI Jasmin

Elämä palasi, kipu ja vatsan turvotus jäivät osaksi sitä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Leikkauksesta on kulunut 5 kuukautta. En ole edelleenkään tottunut lähestulkoon normaaliin elämään. Unohdan edelleen ottaa kuntosalille vesipullon ja vasta kesken treenin janoisena mieleeni juolahtaa, että nykyisin voin juoda kuntoillessa. Ravintolassa skippaan automaattisesti kaiken grillatun ja vasta puolet syötyäni muistan, että nykyisin voin syödä mitä tahansa (Tästä on kyse:   Vatsassa ilmaa ja botoxia,  Vaietut vatsavaivat )

Niin. Mitä tahansa minulle, ei ole mitä tahansa kenelle vain. Joku toinen sanoisi ruokavaliostani, että se on kamalan karsittu. Minulle se kuitenkin on monikymmenkertaisempi repertuaari vapaita tuotteita, kuin puoli vuotta takaperin. Leikkauksen jälkeen soseruoasta eroon pääseminen vei hieman aikaa. Edelleen syöminen vaatii ajatuksia ja pureskelua. Ajattelematon kulauttelu tai nopea omenan järsiminen voi aiheuttaa tavaran kertymisen koko ruokatorven matkalle. Purematta ei niellä.

Ruokavaliosta jäi kertaheitolla pois hiilihapolliset tuotteet ja pääasiassa myös palkokasvit. Sen lisäksi gluteeniton ja maidoton ruokavalio pitää enimmät vatsakivut poissa. Ilma kertyy helposti ja aiheuttaa kramppeja. Gluteeniton ja maidoton ruokavalio on kuitenkin helppo nykyisin toteuttaa. En jää mistään paitsi. Kaikki on korvattavissa. Paitsi PepsiMaxi. Siitä koen luopumisen tuskaa edelleen.

Välttelemme vatsatauteja vieläkin, kuin pieniä ruttoja. Edellisen iskiessä, makasin päivystyksessä tiputuksissa. Sain vastaisuuden varalle pahoinvointilääkityksen kotiin, mutta minua ei yhtään huvita kokeilla, toimivatko ne. Jos joku ilmoittaa vatsataudin olevan inhottavaa, koska vihaa oksentamista, voin todeta, että vatsatauti ilman oksentamista on suoraan saatanasta joten kannattaa varoa mitä toivoo.

Kuvien välillä on puolituntinen. Ja lounas (kaurajogurtti, pähkiomenaa ja leipä)

Turvotusta on edelleen ja sen kanssa on vain opittava elämään. Tiukkoja housuja on aivan turha laittaa jalkaan, jos on mahdollisesti menossa syömään vieraaseen paikkaan tai muuten vain saattaa tapahtua odottamaton liike ruoan/juoman suhteen. Turvotus ei ole mitään pientä ”nyt vähän turvottaa” oloa. Se on jotain aivan järjetöntä, eikä kukaan usko, ennenkuin näkee. Asia on häiritsevää, koska näytän silloin aivan raskaana olevalta. Kukapa sellaisesta tykkäisi? Mutta kuten todettu, asian kanssa on vain elettävä. Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen viipottanut housut auki kaupasta kotiin, mutta onneksi pitkä takki pelastaa kaiken. En usko, että se tulee koskaan häviämään täysin. Ei sinne kuitenkaan uusia ilmanmenoaukkoja synny.

Leipä kulkee huonosti joten kävin jälleen muutama päivä takaperin nielemässä metrin verran piuhaa, jonka yhteydessä lisättiin botoxia putkistoon ja tehtiin pallolaajennus. Parasta toivotaan mutta kyllä kirurgin kanta näihin jäljelle jääneisiin hankaluuksiin oli selvä ”Tämän vuoksi fundoplikaatioita ei kovinkaan paljoa enää tehdä. Jälki ei ole välttämättä pysyvää ja ongelmatonta elämää se ei takaa”. Eli toisinsanoen, tulen elämään loppuelämäni varovaisena syöjänä ja hyväksyn satunnaiset vatsakivut arkeeni. Lääkkeet kulkevat taskussa mukana aina ja tiedostan, missä on vessa.

Joskus kuulen voivottelua, joutuessani avaamaan housuni seurassa tai kärvistellessäni leivät puolimatkassa lounaalla. Se on hieman rasittavaa. Elämänlaatuni on kuitenkin parantunut järjettömän paljon. En ole kipeä enää päivittäin, kaikki mitä syön, pysyy sisäpuolella eikä elimistöni ole tulehtunut mistään kohdasta. Saan elää tervettä elämää. Joudun vain ottamaan huomioon joitakin seikkoja, joita kaikki eivät joudu. Uskon kuitenkin, että kaikilla meillä on elämässä omat haasteensa.

Ajoittain kuulen refluksitautia sairastaneilta, että saan olla onnekas, koska minut suostuttiin leikkaamaan. Toiset kun joutuvat sietämään närästystä ja syömään lääkkeitä. Kaikille leikkausta harkitseville voin kuitenkin sanoa tässä kohdassa omaa toipumistani, että ei sekään aina takaa ongelmatonta loppuelämää. Nyt minäkin ymmärrän, miksi hyödyt ja haitat punnittiin niin tarkkaan. Etenkin, kun lopputuloksen pysyvyys ei ole alkuunkaan itsestään selvää. Käsitin, että Fundoplikaatioiden korjausleikkauksia tehdään enemmän, kuin itse fundoplikaatioita.

Kaikki on suhteellista. Elämänlaatu ja kipu. Jos minä en saa syödä, miten minun tarvitsee syödä, minun elämästäni tulee sietämätöntä. Erityisruokavaliolla arkeen suuntaaminen on muuttanut katsontakantaa. Ihmisten asenteet paistavat läpi, ja se on raivostuttavaa. Tässäkin kohtaa haluan julistaa ruokarauhan.

Ainiin. Tiedättekö te ne sanonnat, että kivun kanssa eläminen pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin, eikä vähemmän kurjat asiat tunnu enää niin pahalta? Ja että pitää oppia arvostamaan hyviä päiviä? Noh, minä en ole valaistunut. Vihaan edelleen päänsärkyä ja kevätaurinkoa. Enkä voi sietää liukasta jalkakäytävää. Kaikensortin henkistyminen ja sen odottaminen terveemmäksi tultuaan on kammottavaa. Kärsimys ei jalosta ketään.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (3)

Siis törmäsin vasta nyt tähän kysymykseesi. Repeämisen jälkeen meni muutama kuukausi ennen kuin pääsin uudelleen leikkaukseen ( taisi olla vatsalaukun tähystys ym kokeita ensin). Ei mene päivystyksenä, ihan leikkaukseen varattiin aika. Kuten sanottu, tämä toinen läppä kestää (onneksi) vieläkin hyvin.




0
1 vastaus

Hyvä kirjoitus ja niin totta! Itselläni leikattu 2 kertaa eli se alkuperäinen, jonka jälkeen sain lapsiltani pahan oksennustauti- viruksen ja sillä hetkellä kun oksensin, tajusin että se läppä on revennyt. Tehtiin korjausleikkaus ja sen jälkeen olen pelännyt oksennustautia todella paljon. Tämä läppä on nyt pitänyt 6 vuotta ja toivottavasti pitää koko loppuelämän, sillä yksi kirurgi ihmetteli jo miten leikkaus on voitu tehdä kahdesti? Ja ilmoitti, ettei kolmatta kertaa tule, koska haitat on silloin jo suuremmat kuin hyödyt. Tämän kanssa on vain opittava elämään! ”Jos joku ilmoittaa vatsataudin olevan inhottavaa, koska vihaa oksentamista, voin todeta, että vatsatauti ilman oksentamista on suoraan saatanasta joten kannattaa varoa mitä toivoo.”- Tämän allekirjoitan täysin!




0
1 vastaus

Ai kamala, mä pelkään tosi paljon tota repeämistä. Kuinka kauan siinä meni että leikkasivat repeämisestä uudestaan? Menikö ihan päivystyksenä?




0
1 vastaus

Siis törmäsin vasta nyt tähän kysymykseesi. Repeämisen jälkeen meni muutama kuukausi ennen kuin pääsin uudelleen leikkaukseen ( taisi olla vatsalaukun tähystys ym kokeita ensin). Ei mene päivystyksenä, ihan leikkaukseen varattiin aika. Kuten sanottu, tämä toinen läppä kestää (onneksi) vieläkin hyvin.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: