Yleinen 25.12.2017
TEKSTI Jasmin

Vegaanina joulupöydässä. -Se oli mahtavaa!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kun kuulee puhuttavan vegaaniudesta, päivitellään usein joulukinkun puutetta. Ja joulusuklaiden. Vegaaninen joulu kuulostaa sekasyöjän korviin ankean onnettomalta. En voi kieltää, ettenkö itse olisi pohtinut menneinä vuosina samaa. Viimevuonna en juurikaan vegaaniruokia joulupöytään kiikuttanut, sillä en voinut kovinkaan paljoa soseruokaa kummempaa syödä juuri leikatun ruokatorveni kanssa. Onneksi joulu toki on laatikoiden kulta-aikaa joten nälkäiseksi en jäänyt silloinkaan.

Saimme viettää joulun rauhallisesti mummolassa. Onneksemme anoppi on perehtynyt vegaaniruokien julkisiin saloihin ja suosii kasvispainotteista ruokavaliota itsekin. Minkäänlaisia ennakkoluuloja ei esiintynyt oikeastaan keneltäkään.

Luonnollisesti juureslaatikot oli ilmeisen yksinkertaista tehdä vegaanisina versioina. Moderni pähkinälaatikko ja yrttibataatti sopivat freesisti joukkoon aivan, kuin olisivat aina siinä olleetkin. Uutena joulupöydän hittinä meillä oli vihreä salaatti. Kaikissa muissa juhlissa, kaikkialla on tavattu syödä salaattia, mutta joulupöydässä vastaava usein korvataan kokonaan rosollilla. Salaatti kuitenkin kevensi täydellisesti laatikoiden ja muun ruoan kokonaisuutta joka uhkaa joulupöydässä olla hieman tunkkainen. Meidän perinteitämme rikkoivat lisäksi chilivalkosipulit, marinoidut kaali -ja porkkanaraasteet sekä tietenkin savukalaa muistuttava porkkala. Savutofukinkku ei pettänyt odotuksia.

Kahvipöydässä ei jouluna tarvitse herkuista kieltäytyä. Vihreät kuulat ja Wiener nougat loppuivat lähikaupasta jo aatonaattona. Parasta oli ehdottomasti sukulaisten ennakkoluuloton suhtautuminen vegaaniseen ruokaan. Jouluaterian tofu, porkkala, pähkinät ja jopa vegaaninen fetapunajuurilaatikko olivat ruokaa siinä missä kaikki muukin. Edes kasviskinkku ei herättänyt kummeksuntaa. Tämän joulun perusteella voin todeta, että ikähaarukalla 4-75v, vegaaniruoka ei ole enää erikoisuus. Aivan loistokasta!

Rauhallisia välipäiviä ja ihanaa loppuvuotta!

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (2)

😀 😀 voi ei, piti ihan käydä varmistamassa ettei siinä oikeasti lukenut niin 😀




0
1 vastaus

Luin otsikon sivua nopeasti selatessa hieman todellisuutta raflaavampana: ”Vagina joulupöydässä!” Että tiedoksi jos joku muu meinasi tukehtua glögiinsä samasta syystä, et ollu ainoa! 😀




0
1 vastaus

😀 😀 voi ei, piti ihan käydä varmistamassa ettei siinä oikeasti lukenut niin 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: