Yleinen 6.1.2018
TEKSTI Jasmin

Äitiys -Luopumista nuoruudesta ja koskemattomuudesta

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Mistäkö olen joutunut luopumaan tullessani äidiksi? Olenko menettänyt jotakin? Enkai sentään. Tai ehkä sittenkin. Mietitäänpä hetki.

Pissatessani tikkuun taisin kyllä luopua mielenrauhasta. Elämääni astui pelko. Menettämisen pelko. Luovuin ajatuksesta, että lähtökohtaisesti kaikki menee aina hyvin.

Raskauden edetessä, luovuin ikuisesta nuoruudesta. Raskaus jättää jälkensä. Luovuin mahdollisuuksistani kiinteään vatsanahkaan ja terhakoihin rintoihin. Ei sillä, että minulla sellaisia olisi ollut, mutta annoin pois myös mahdollisuuden.

Ei uskoisi, että raskaana oleva nainen sanoo näin, mutta synnyttäessäni, luovuin koskemattomuudestani. Tehdessäni tytärtäni, siinä keskussairaalan synnytyspöydällä, ei siinä paljoa kyselty kuka kehossani ropeltaa ja mitä. Luovuin mahdollisuudesta juosta pakoon, kun pelottaa. Silloin oli liian myöhäistä. Lapsi oli saatava ulos, pelkäsin minä halkeavani kahtia, tai en.

Kun vauvani oli viimein minun ulkopuolellani, oli hän enemmän elämässäni sisällä kuin koskaan. Luovuin rikkumattomista yöunista. Ne sanoo, että yöunet palaavat. Mutta eivät ne palaa. Äiti nukkuu toinen silmä auki lopun elämäänsä. Kun se silmä sulkeutuu, uskon sen sulkeutuvan lopullisesti.

Luovuin mahdollisuuksistani tehdä mitä haluan. Luovuin vapaudesta ja riippumattomuudesta. Huolettomuudesta ja huomispäivän tiedostamattomuudesta.

Sitäkö se äitiys on? Luopumista? En minä siitä tiedä. Paljon olen kuitenkin saanut. Nimittäin pissatessani tikkuun, sain jonkin aivan uudenlaisen tunteen. Sellaisen rakkauden, jota en ollut aiemmin kokenut. Myrskyisän suojelukokemuksen ja tahdon tehdä kaikkeni, että munasolusiittiö pysyy sisälläni. Ja tulee myöhemmin ulos.

Sain jotakin, josta en ollut koskaan voinut edes uneksia. Pienen ihmisen, josta minä saan huolehtia ja joka on minun ihan oma.

Sain pienet lämpimät varpaat lurpahtaneen vatsanahkani ryppyjen väliin. Sileät luonnontuoksuiset hiukset tyynylleni, omieni viereen. Sain tulla korvaamattomaksi. Äidiksi.

Sain uusia ystäviä. Monta turvakaukaloa kiinalaiseen lounaspöytään. Muutamia vuosia vapaaksi työelämästä. Sain aikatauluttoman elämän, sillä sinappitykki ei tunne kelloa.

Myös minun yleistietoni kasvoi. Sain tietää, mitä tarkoittaa stafylokokki korvakäytävissä ja My little pony. Sain jouluihini paljon lisää riemua ja arkeeni ihmisen, joka nauraa niin paljon, etten tiennyt maailmassa niin paljon iloa olevankaan.

Menetetyn mielenrauhan tilalle sain tietooni pelon alkukantaisen tarkoituksen. Hengissä pysymisen. Nyt minä tiedän, että minä pelkään, koska haluan että kalleimpani pysyy hengissä kaikkina hetkinä. Pelko on rakkauden syvin olemus.

Olenko joutunut luopumaan jostakin äitiyden myötä? En minä sitä edelleenkään tiedä, sillä minä luulen, että olen saanut takaisin kaiken sen, mistä olen näennäisesti luopunut. Hieman eri muodossa, mutta moninkertaisena.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Myös siinä suhteessa olen luopunut koskemattomuudestani, että yhtäkkiä siinä onkin hyvin pieni ihminen, joka puree ja repii rintaa tai kiskoo hiuksista tai poraa pienet kyntensä niin syvälle käsivarteen, että itkettää. Niin, että välillä on ollut jopa pahoinpidelty olo. Ja se pieni ihminen ei kuitenkaan ole tehnyt mitään pahaa. Mutta kenenkään muun ei antaisi satuttaa. (Ja puhun siis vauvasta, joka imetettäessä, nukutettaessa ym. oli vain jotenkin… no fyysinen.)




0
1 vastaus

Myös siinä suhteessa olen luopunut koskemattomuudestani, että yhtäkkiä siinä onkin hyvin pieni ihminen, joka puree ja repii rintaa tai kiskoo hiuksista tai poraa pienet kyntensä niin syvälle käsivarteen, että itkettää. Niin, että välillä on ollut jopa pahoinpidelty olo. Ja se pieni ihminen ei kuitenkaan ole tehnyt mitään pahaa. Mutta kenenkään muun ei antaisi satuttaa. (Ja puhun siis vauvasta, joka imetettäessä, nukutettaessa ym. oli vain jotenkin… no fyysinen.)




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: