Lastenkutsut tulossa? Hengitä ja säästä.

Teksti

Minusta lapsen syntymäpäivien järjestely on ihanaa. Joka vuosi se kuitenkin vaatii veronsa ja nostaa stressikäyrää pystysuorana kohti kaakkoa. Kaverisynttäreiden astuessa kehiin, moni päätyy järjestämään jopa kahdet syntymäpäivät. Sukulaisille ja kavereille. Siinä sitä on tekemistä yhdelle äidille, eikö olekin?

Syntymäpäivien järjestäminen vaatii hyvää stressinsietokykyä ja kestävyyttä sekä hapenottokapasiteettia. Se, miten helpolla urakasta pääsee, riippuu täysin omasta kyvystä priorisoida ja asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä etenkin juhlapäivän aamuna onkin ”onko sillä väliä”. Usein suurimmalla osalla asioista ei ole. Minä otin ehkä liiankin huolettomalla otteella viimeviikkoiset 5-vuotisjuhlat, sillä unohdin kokonaan valokuvata. Toisaalta lohdullista sekin, että kuvaajaperheen syntymäpäivillä kamerat jäävät laukkuihin. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä.

Vinkit joilla säästät itseäsi ja muita

Lähetä kutsut ajoissa. Varaudu kuitenkin henkisellä kantilla, suurin osa ilmoittaa tulostaan vasta juuri kutsun vastauspyynnön viimeisenä päivänä. Ehdit käydä pääsi sisällä lukuisat kauhuskenaariot läpi, siitä kuinka kukaan ei tule paikalle. Ajatus on kamala.

Syntymäpäivien aamuna sinun tekee mielesi siivota. Unohda se. Ketään ei kiinnosta. Lapset eivät katso laisinkaan onko kotona pölyä tai hiekkaa eteisessä. Heitä ei kiinnosta, onko vatkain tiskaamatta. Unohda imurointi ja kaapin ovien pyyhkiminen, ei kukaan huomaa mitään. Säästä energiasi juhlien jälkeiseen siivoukseen.

Unohda kakku. Ainakin kalliit ja aikaa vievät fantasiakakut. Eivät lapset syö niitä kuitenkaan. Ne on kivoja katsella, mutta yleensä enemmän riemua on karkista. Jäätelöbuffet on edullinen toteuttaa ja erittäin pop. Me laitoimme tänävuonna isoon kulhoon erilaisia jäätelöpaloja ja tarjottimelle karkkeja strösseleitä, vaahtonappeja sekä pari kastiketta. Jokainen sai tehdä oman annoksena. Näin välttyy sokerimassaitkulta ja pursotussotkulta. Jäätelökupit maksavat kertakäyttöisinä Tigerissä 1/10kpl ja erilaiset sateenvarjt ja koristeet 2e/15kpl. Pisteet niille.

Jotta vältyt synttäreiden aiheuttamalta jälkitaudilta, pistä ovelle käsidesi. Itse unohdamme tämän aina, mutta ehkä joku vielä hysteerisempi muistaa?

Onko kotisi pieni eikä ohjelman järjestäminen lapsille tunnu sinun jutultasi? Vuokraa pomppulinna. Me löysimme pomppulinnan hintaan 60e/vrk. Lapsilla oli hauskaa ja turvallista.

Haluaisitko silti jonkinlaisen ohjelmanumeron? Tee pinjata. Se valmistuu helposti ja vaivattomasti. Ohje vaikkapa tästä
Täytimme pinjatan Lidlin suklaapatukka -ja smartieskarkeilla.Kun olet päässyt tähän vaiheeseen, hengitä syvään ja ajattele, että kaikki järjestyy. Mitään kovin kamalaa ei voi tapahtua.

Etkö löydä Mylittlepony pahviastioita tai Cars-pillejä? Kysy alueesi facebookryhmistä. Siellä tiedetään kaikki.

Ilmapallot saa kattoon kiinni kaasupallon näköisesti teippaamalla ilmapallon päälle ompelulangan. Langan toinen pää teipataan näkymättömällä teipillä kattoon.

Piilota likaiset asiat tiskikoneeseen ja tarvittaessa uuniin. Vie isoäidin kristallikruunu vaatekomeroon, lukitse ovi ja nauti juhlista.

Tämän kaiken tehtyäsi, älä unohda sitä, äläkä varsinkaan kohdan yksi pelkoskenaariota siitä, kuinka kukaan ei tule paikalle. Ole kiitollinen ihanista lapsivieraista ja muista vastata lapsesi saamiin syntymäpäiväkutsuihin.

Mitkä ovat sinun vinkkisi lastenkutsujen järjestämiseen?

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Jäätelön ”heikkous” on siinä, ettet voi laittaa sitä esimle etukäteen. Hetkeä ennen tarjoilua sinua siis tarvitaan keittiössä.
Itse pyrin haalimaan sellaisia tarjoiluja, että pöydän voi huoletta katta valmiiksi Tunteja aikaisemmin. Karkit ja sipsit kestävät pöydässä pidemmänkin odotuksen.

Erityisruokavaliot on helpoin huomioida niin, että kattaa koko pöydän niiden mukaan. Jos siis joukossa on yksi ”laktoositon” vieras, kaikki dyövät laktoosittomat tarjoilut. Silloin ei tarvitse juhlahumussa erikseen olla vahtimassa.

Kakuista mutakanku maistuu yleensä kaikille. Ulkonäkönei ole yhtä näyttävä kuin fantasiakakuissa, mutta maistuu.

Kertakäyttöastioista luovuin jo aikoja sitten. Ne eivät pysy pystyssä kuitenkaan.
Lisäksi rahaa säästyy rutkasti, kun kertakäyttöastioiden sijaan käytetään kodin tavallisia astioita. Servetti ja pilli, ehkä sokerireunus juomalasin ympärillä.

Eteenkin lastenjuhliin vinkkini on, että pidetään juhlat riittävän pieninä ja juhla-aika mieluummin liian lyhyenä kuin liian pitkänä. Kodin ulkopuolella pääset helpommalla. Kotijuhlien tunnelmaa ei kuitenkaan voita mikään.

Ps. Ja muista limsan lisäksi tarjoilla myös mehua. Itse unohdan aina…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä