Näin viilennät oloasi helteillä

Teksti

Kamalan ihanat helteet ovat tulleet ja saaneet Suomalaiset paikoin epätoivon partaalle. Minä rakastan hellettä ja toivon sen jatkuvan ainakin jouluun asti. Helteillä avainasemassa on pärjääminen ja mielekäs selviytyminen. Perheemme nauttii kuumasta ilmasta eikä missään tapauksessa toivo pohjoistuulta. Kasasin yhteen perheemme nautinnon lähteet yli 30 -asteen lämmössä.

Näin nautit helteistä

Shoppaile ruokaostokset ja kaikki muukin tarpeellinen suurissa marketeissa ja ostoskeskuksissa. Ne ovat viileitä helteilläkin, mikäli ilmastoinnit toimivat. Osta talven varalle se, mitä aikoisit ostaa muutenkin. Päiväkoteja ja kouluja varten sadevaatteita, kerhoreput ja kumisaappaat. Nyt on sopivasti alennusmyynnitkin. Täytä myös kuiva-ainekaappisi. Juuri nyt, on oikea aika viettää aikaa viileästi kaupoilla.

Kauppakeskusten lisäksi moni ravintola, kahvila ja kuppila on viileä. Vietä aikaa terassin sijaan sisätiloissa.

Vältä pelkkää kahvia ja muitakin kofeiinipitoisia juomia. Kahvin litkiminen poistaa nestettä, vie tarvetta juoda vettä ja aiheuttaa lämpimillä säillä nestehukan vuoksi turvotusta. Sama efekti tapahtuu alkoholin kanssa. Koetan itse juoda jokaista kahvikupillista kohden lasin vettä.

Valitse uimaranta mukavuus edellä. Monilla rannoilla on kahviloita ja ruokapaikkoja. Esimerkiksi Lahdessa Messilä sekä Mukkulan ranta. Tukahduttavasta helteestä nauttii enemmän kylmä Pepsi kädessä. Jos kahvilat eivät houkuttele, kylmälaukku on varteenotettava vaihtoehto. Pakkaa mukaan kylmää juotavaa, itse tehtyjä smoothieita tai vaikkapa marjoja.

Helteillä marjojen poimiminen kuulostaa karmealta, mutta tosiasiassa metsä ei ole yhtä kuuma, kuin katu. Jos mielesi tekee liikkua, kokeile tehdä se sankassa luonnon helmassa.

Viilennä koti helteillä

Onko kotona hiostavaa? Mene niin kuumaan suihkuun, kuin nahkasi kestää. Tullessasi pois tulikivenkatkuisesta suihkusta, huoneilma tuntuu viileältä pitkään. Toista tarvittaessa.

Syö kylmiä ruokia. Frutti di mutsilta löytyy loistavia hellereseptejä

Vältä uunia, suoristusrautaa ja kaikkea muutakin kuumuutta lisäävää. Jos olet ostamassa tai vuokraamassa asuntoa, ota tulevaisuutta varten huomioon auringon paisteen suunta. Meidän asuntomme pysyy suhteellisen viileänä (25 astetta) koska aurinko ei missään vaiheessa päivää paista ikkunoihimme. Kokeile torpata pahin paiste pimennysverhoilla.

Jos huoneilma kuitenkin kohoaa kohtuuttomuuksiin, harkitse ilmastointilaitteita. Edullisemmatkin viilentävät ilmaa huomattavasti. Myös tuulettimista on apua.

Pukeudu vaatetukseen joka ei hiosta. Materiaalivalinnoilla on yllättävän paljon merkitystä. Vältä myös tummia värejä.

Keskitä tekemisesti nauttimiseen. Katso elokuvia, lue kirjoja äläkä huhki turhia.

Miten teillä nautitaan helteistä?

Muista, että helteet menevät ohi ja kohta on hyytävän kylmä talvi. 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä