Yleinen 14.9.2018
TEKSTI Jasmin

Salamarakkaus johti 4kk jälkeen häihin. Miksi ja kannattiko?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Avioliittomme on kestänyt yli 10 vuotta. Siihen ei moni uskonut. Syynä saattoi olla 4 kk mittainen seurustelumme ennen häitä. Toissapäivänä oli 11. kihlapäivämme. Sen kunniaksi ajattelin kertoa lyhyen seurustelun hyvistä ja huonoista puolista. Suosittelisinko tällaista ratkaisua kenellekkään? En hitossa. Kadunko? Todellakin. Vaihtaisinko päiviä pois? Kyllä, montako saa vaihtaa?

Kuulostan kamalalta. Mutta ihan oikeasti, 4 kuukautta! Ei siinä ollut kertakaikkiaan mitään järkeä. Olimme 19 vuotiaita ja uskoimme elämään. Ja Jumalaan. Älkää käsittäkö väärin, uskomme me edelleen, molempiin. Silloin kaikki kuitenkin oli mustavalkoista. Oli vain rakkaus ja naiivi usko siihen, että jos tarpeeksi rakastaa, kaikki on ihan helppoa.

Vaan eipä ollut. Ei liene kenellekkään yllätys. Paitsi meille.

Puolisoni oli armeijassa. Olimme olleet 5 vuotta aiemmin samalla luokalla yläasteella, joten tunsimme toisemme jotenkin, vaikkemme vuosiin olleetkaan nähneet.Salamarakastumista seuranneen  muutaman viikon seurustelun jälkeen puhuimme puhelimessa jutellen haaveistamme. Keskustelu eteni suurinpiirtein näin:

”Mitä sä haluaisit elämältä?”

-”Emmätie, perheen ainakin” 

-”Pitäskö mennä naimisiin?”

– ”Joo, voitashan me mennä, oisko tammikuu hyvä? Se on 4kk päästä”

Emme harrastaneet seksiä vakaumuksellisista syistä

Yksinkertaista, korutonta ja hienosti järkeiltyä. Minulle viimeisimmät vuodet olivat olleet raskaita. Puolisoni asui vielä lapsuudenkodissaan ja oli armeijassa. Halusimme yhdistää kaksi niin kovin erilaista elämää. Ajattelimme, että se on ihan helppoa. Muutetaan yhteen, järjestetään häät ja aletaan elämään. Tehdään yhdessä jauhelihakastiketta ja katsotaan Simpsoneita. Me emme silloin halunneet vakaumuksellisista syistä harrastaa seksiä ennen avioliittoa keskenämme. Joskus asia tulee puheeksi, kun seksistä puhutaan ystäväpiireissämme ja usein minulta kysytään, vaikuttiko se nopeisiin häihin. Yleensä vastaan, ettei vaikuttanut. Olisimme menneet naimisiin muutenkin.

Olen jo niin vanha, että voin myöntää, että totta hitossa se vaikutti. Olisimme menneet todennäköisesti nopeasti naimisiin muutenkin, mutta olisi tekopyhää väittää, ettemme olisi mukamas miettineet asiaa. Halusimme kuumeisesti vällyjen väliin.  Ajattelimme, että koska olemme rakastuneita ja haluamme jakaa elämän, menemme naimisiin jokatapauksessa.  Seksi nopeutti päätöstä, eikä ollut ainakaan syy lykätä häitä.

Lähetimme hääkutsut. Osa sukulaisista järkyttyi, osa ei yllättynyt laisinkaan. Minä olen kuitenkin aina kuunnellut oman sydämeni ääntä varsin kovaäänisesti ja määrätietoisesti, joten en käynyt kenenkään kanssa vakavia keskusteluja päätöksistäni. Me olimme kaksi aikuista ihmistä. Ei siihen ollut kenelläkään mitään sanomista.

Häät tulivat. Ne olivat isot ja kasvottomat. En tuntenut vieraista puoliakaan. Puolisoni myöhästyi vihkimistilaisuudesta 20 minuuttia ja minä olin paniikkikohtauksen partaalla kävellessäni  yli sadan vieraan ihmisen välistä kohti alttaria, jossa odotti elämäni rakkaus ja yhteinen ihana tulevaisuutemme vaaleanpunaisena ja autuaana.

Megalomaanisia riitoja eikä mitään yhteistä

Vähämpä tiesin. Muutimme 30 neliön yksiöön. Kumpikaan meistä ei osannut kokata, eikä oikein siivotakkaan. Puolisoni ei tiennyt mitä viitenumero tarkoittaa, enkä minä ollut koskaan käyttänyt verkkopankkia laskujen maksussa. Kävimme paljon ulkona syömässä, vietimme aikaa kaksin ja yritimme etsiä balanssia sen suhteen, miten parisuhteessa kuuluu elää. Puolisoni kaipasi ajoittain tilaa. Minä takerruin. Hän ahdistui, minä masennuin. Riidat olivat megalomaanisia.

Meillä ei ollut mitään yhteistä. Ensimmäisinä vuosina ajattelimme, että miksi pitäisi ollakkaan? Rakkaushan riittää. Vatsanpohjassa lepatti aina, kun toinen tuli kotiin. Miksi ihmeessä tarvitsisi sauvakävellä yhdessä samanlaisissa tuulipuvuissa? Mehän nukuimme ja parittelimme yhdessä.  Jos tarpeeksi rakastaa, ei tarvitse mitään muuta. Niin me ajattelimme.

Tässä tulemme pikaseurustelun kompastuskiviin. Kun vuosia kuluu, oppii tuntemaan toisen. Kun yhteen muuttaa kaksi ihmistä, jotka eivät ole asuneet kovinkaan kauaa omillaan ja sitoutuvat toisiinsa vasta papin aamenen jälkeen, voi moni asia tulla yllätyksenä. Meidän tapauksessamme erilaisuus ja täydellisen erilainen  tapa elää elämää. Puolisoni on järjestys, minä olen kaaos. Kun järjestys ja kaaos päättävät lyödä hynttyyt yhteen ennenkuin kumpikaan tietää toisesta mitään, tulos ei ole helposti rakennettu. Emme kerenneet 4 kuukauden aikana nähdä toistemme tapoja hallita arkea tai kaaosta. Emme tienneet kuinka toinen selviytyy kriisin tullessa emmekä olleet nähneet toistemme riitelytapoja. Emme tienneet toimiiko seksi, miten päin laitetaan vessapaperirulla ja miten toinen reagoi stressitilanteissa. Minä näin puolisoni ensimmäisen kerran stressaantuneena 2 tuntia ennen häitä, kun hän ei osannut solmia kravattia.

Avioliitto on tottavie kasvattanut meitä ihmisinä. Toisinkin olisi voinut käydä. Pikaseurustelun jälkeen olisi voinut tulla pikaero ja nyt ihmettelen, kuinka sitä ei tullut. Periksiantamattomat luonteemme ovat raahanneet meidät pariterapiaan kahdelle kierrokselle. Olemme olleet asumuserossa ja palanneet takaisin yhteen. Lusikat on jaettu ja kasattu taas yhteen. Molemmat ovat joutuneet sopeutumaan. Rakkaus on vaatinut veronsa. Olemme kumpikin joutuneet muuttumaan. Emme ole pakottaneet siihen toisiamme, mutta olemme halunneet elää yhdessä ja sen hintana on ollut syvä joustaminen. Jos olisimme seurustelleet ja asuneet erillään kauemmin, saattaa olla ettemme olisi olleet valmiita siihen, mitä pitkä liitto vaatii meiltä.

Jos saisin valita uudestaan, valitsisin toisin

Oli siinä puolensakin. Olimme nuoria ja pääsimme rakentamaan yhteistä elämää ilman, että kummallakaan oli pinttyneitä tapoja tai ajatuksia arjen suhteen. Kummankaan ei tarvinut luopua lempisohvasta kun hynttyyt lyötiin yhteen. Tällainen liitto, joka on vaatinut runsaasti taistelua toimiakseen, lisää tahtoa tulevaisuudessa. Kun on selvitty niin paljosta, selvitään tästäkin. Jos eroaisimme, olisimme tehneet sen jo kauan sitten. Ainakin kahdesti. Viimeistään silloin, kun puolisoni ihastui toiseen naiseen.

Me olemme 10 vuoden jälkeen löytäneet balanssin. Viimeinkin tunnemme toisemme. Erotamme, mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy. Emme kuitenkaan tee väliin liian suurta rajaa. Kadunko minä ihan oikeasti? En. Minä en kadu sitä, että menimme naimisiin. Jos saisin valita uudestaan, opettelisimme tuntemaan toisemme eri osoitteista käsin. Opettelisimme maksamaan laskut ensin itse ja sitten keskustelisimme siitä, miten se tehdään yhdessä. Riitelisimme ensimmäiset riitamme niin, että molemmat voisivat miettiä omassa kotona, mikä meni pieleen. Toisen mököttäessä vessassa, toisen pissahätä keskeyttää itsetutkiskelun.

Nyt olemme tässä. Onnellisina, edelleen palavasti rakastuneina ja oikeasti aikuisina. Vatsassani liihottelee edelleen perhosia, kun puolisoni palaa työreissulta ja minua hymyilyttää aamuisin, kun herään hänen vierestään.

Kuvat @Sielunisilmin

 

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (8)

Ihanasti kirjoitettu 🙂 Teillä on varmasti tuo ikäjuttu ollut myös hyvä homma, ootte kerenneet kasvaa ihmisinä aikuisiksi ja on tavallaan kaksi aikuista ihmistä tehneet päätökset, jotka osaa jo elää itsenäisesti. Me opeteltiin kaikki alusta ja kasvettiin aikuisiksi yhdessä, se toi omat haasteensa. Liittonne kuulostaa ihanalta <3

1 vastaus

Olipa virkistävää lukea kokemuksista, joihin pystyn monissa kohdin samaistumaan. Mekin olemme mieheni kanssa menneet naimisiin 4kk tuntemisella (seurustelulla) ja asiaan vaikutti vahvasti vakaumukselliset syyt ja mikäpä muukaan kuin seksi. Meillä oli ikää hieman enemmän, minä 23v ja mies 32v ja molemmat olimme asuneet jo muutaman vuoden omillamme, joten ihan niin alusta ei tarvinnut lähteä kuin teidän, mutta oli siinä silti valtava savotta sovittaa kahden erilaisen persoonan tavat ja tottumukset yhteen. Onneksemme olemme monissa asioissa myös samanlaisia ja älyttömän monesta asiasta ehdimme puhua ennen avioitumista, mutta onhan se fakta, että ei tuossa ajassa opi silti tuntemaan toista niin syvällisesti, kuin mitä ehkä olisi tarpeen. Siinä on kuitenkin niin umpirakastunut ja molemmilla halu myös näyttää ne parhaimmat puolet itsestään. Meilläkin ensimmäiset vuodet olivat myrskyisät ja sama kuvio: mies kaipasi omaa tilaa ja minä podin läheisriippuvuutta ja masennusta. Kivi kiveä hioo ja ihminen ihmistä hioo. Nyt olemme olleet naimisissa 7,5v ja monet karikot on selvitetty ja särmät ovat hioutuneet. Uskon myös johdatukseen siinä, että menimme naimisiin niin nopeasti, sillä jos olisimme seurustelleet pidempään, emme ehkäpä olisi päätyneet naimisiin asti. Olen kuitenkin hurjan kiitollinen rakkaasta miehestäni, jolle sitoutuminen todella merkitsee sitä, mihin olemme vihkivalassa vastanneet ”Tahdon” – kunnes kuolema meidät erottaa. Olen onnellinen, olemme siunattuja ja voimme olla täysin omat itsemme toistemme seurassa.

1 vastaus

Ihanasti kirjoitettu 🙂 Teillä on varmasti tuo ikäjuttu ollut myös hyvä homma, ootte kerenneet kasvaa ihmisinä aikuisiksi ja on tavallaan kaksi aikuista ihmistä tehneet päätökset, jotka osaa jo elää itsenäisesti. Me opeteltiin kaikki alusta ja kasvettiin aikuisiksi yhdessä, se toi omat haasteensa. Liittonne kuulostaa ihanalta <3

1 vastaus

Onko liiaan henkilökohtanen kysymys mut mitä uskontoa edustatte/ edustitte?
Mun mielestä on aina mielenkiintosta kuulla ihmisten uskonnoista, vaikka suomessa sekin on puhumaton aihe..

1 vastaus

Olen itse ihan perusluterilainen, puolisoni on helluntailainen 🙂 Tää on juu aika puhumaton aika etenkin ihan tavallisissa perheissä. En mäkään blogissa uskontoa tuoa kauheasti esille, se on osa meidän elämää mutta ei se vaikuta esim siihen, miten kasvatan konkreettisesti lapseni ja miten selviän kaupparaivareista. Sitten kun on tullut juttuja, joihin vakaumus on vaikuttanut, esim esiaviollinen seksi tai tämä hääjuttu niin olen maininnut asiasta ja olen myös halunnut normalisoida uskontoa. Se on ihan normaali asia eikä mikään sen kummempi juttu, että uskovat jotenkin olisivat kamalan erilaisia ihmisiä tai superkonservatiivisia.

1 vastaus

Aivan ihana, avoin teksti! Hyvää pohdintaa. Kiitos! 💎

1 vastaus

Kiitos, ihana kuulla <3

1 vastaus

Ihanan rehellinen teksti 🙂 Uskossa ollaan myös, mieheni kanssa ”onneksi” seurusteltiin vuosia ennen avioliittoa. Mutta tunnen jopa pariskunnan jotka menivät naimisiin seurusteltuaan 3kk. En voi tietää oliko seksi se syy miksi niin nopeasti mutta uskon kyllä sillä jtn vaikutusta oli. Olenkin pohtinut tätä kun monet nuoret uskovaiset rakastuneena haluavat nopeasti naimisiin, ja luotetaan Jumalaan että, liitto kestää sitten kaikki myrskyt ja tuulet. Mutta vaikka uskoa olisi kuinka paljon, uskoisin että, TaivaanIsä haluaa meidän käyttävän myös maalaisjärkeä, tutustua toiseen ihmiseen rauhassa ilman kiirehtimistä. Kasvaa ensin ihmisenä ja omassa uskossaan ja sitten voi kasvaa yhdessä avioliitossa 🙂

1 vastaus

Kiitos <3 Uskon myös että seksillä on vaikutusta. Ei sitä voi kiistää. Tärkeää varmaan siiinä on se, että se ei saa olla ainoa syy, enkä usko että kenelläkään onkaan ainakaan lähtökohtaisesti.
Me ei jotenkin ajateltu että uskotaan Jumalaan siinä että liitto kestää vaan uskottiin siihen, että jaksetaan tehdä duunia, että se kestää. Toki uskottiin myös johdatukseen. Ja just mä uskon kanssa että Jumala korostaa maalaisjärkeäkin. Ei hän halua että suinpäin rynnätään suhteeseen, joka ei sitten välttämättä olekkaan hyvä juttu. Hyviä pointteja sinulla!

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Munakoisoni ja minä
Olen vuonna -87 syntynyt äiti. Aloitin Koisoni kasvatuksen lokakuussa 2012. Blogi piirtää sanallista kuvaa perhe-elämästä ja äitiydestä. Rehellisellä rakkaudella. Paikoin ekologisella ja välillä materialistisella otteella. Viha-rakkaussuhteella nykaikaan ja leikkipuistoihin. Yhteydenotot: jasmin.kauko@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • #Juoksu on hidastunut mutta onneksi #metsäretket onnistuu. Luokkakokouksen merkeissä #kiikunlähde @kaukokirsikka @kukkis_11 #only #hollola

munakoisonijamina

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: