Vaihdoin etunimeni. Vaihda sinäkin!

Teksti

Nimi on pyhä asia. Etunimiä ei pidä vaihtaa. Sellainen on syväluotaava loukkaus vanhempia kohtaan, jotka nimet ovat hartaudella antaneet. Papin aamen on sitova. Nimi on ja pysyy. Jos sen muuttaa, on noussut vastarintaan. Kapinaan niin vanhempia, kuin ristiäisvieraita kohtaan. Nimen vaihto on kiittämättömyyttä ja jonkinlaista itsensä etsimistä ulkoisilla keinoilla. Sukunimi on ainoa asia jonka saa vaihtaa, ja senkin vain naimisen tai eroamisen myötä.

Hevonkukkua. Olen jo niin vanha, että voin lakata ajattelemasta moisia joutavuuksia. Moni kuitenkin ajattelee edelleen, että nimen vaihtaminen on jotenkin epäkunnioitettava tai radikaali teko. Heräsin tällä viikolla todellisuuteen. Minä en ole itse saanut valita etunimiäni, joten miksi minun on ne pidettävä, kerran vihaan niitä?

Hirveän vaikea hiljainen kirjain

Nimeni oli näihin päiviin asti Ira Jasmine. Kutsumanimeni oli Jasmine, mutta e-kirjain oli hiljainen eli sitä ei lausuta. Ira Jasmine, äännettynä Jasmin. Mitä ihmettä? Eikö äitini ymmärtänyt, kuinka hankala tuommoisen kanssa on elää?

Ei ilmeisesti. Minäpä kerron. Hänelle ja teille. Aloitetaan toisesta nimestäni, eli kutsumanimestä. Nimeni ei ole ollut koskaan, ei koskaan missään oikein. Joko se kirjoitetaan Jasmine ja lausutaan Jasmine. Tai sitten se kirjoitetaan Jasmin ja lausuta Jasmine. Tai kirjoitetaan Jasmin ja lausutaan Jasmin. Kirottu hiljainen e. Eikä siinä kaikki. Etuliite -Iran kanssa tuo e-sotku on ollut vain rasittava pikkuvirhe. Kaikissa virallisissa tilaisuuksissa minua kutsutaan Iraksi. Kerran minulta meni hammaslääkäriaika ohi koska en tunnistanut huudettavaa nimeäni. Työpaikkojen vuorolistoissa, kouluissa, synnyttämässä, kaikkialla jonne en ole itse nimeäni rustannut, minua puhutellaan etunimellä joka onkin toinen nimeni. Huolimatta siitä, että kutsumanimi on alleviivattu.

Toinen nimi kutsumanimenä

Minulta kysytään usein, kirjoitetaanko nimeni e:n kanssa. Saan selitellä, että kyllä, mutta sitä ei lausuta. Lausutaan silti, ei kukaan sitä muista. Kaikenlisäksi kutsumanimeä edeltävä etunimeni Ira on jokin armeijalyhenne. Minulle on aina tullut nimestäni, niin Irasta kuin e:stäkin negatiiviset fibat, kun kuulen ne. Sinänsä se on ikävää, sillä nimensä kuulee aika usein. Olen kuitenkin selvinnyt elämästäni enkä ole tehnyt asiasta ongelmaa. Olen selittänyt kun asiaa on kysytty ja ärsyyntynyt. Suonut ajatuksia sille, että mitä, oi mitä äitini päässä on liikkunut ristiäistä edeltävinä päivinä. Varmaan sama kuin 10 vuotta myöhemmin rakkaan veljeni ristiäisissä? Ehkä tämä etunimi/kutsumanimi sotku on joskus ollut muodikasta? Tuollainen kikkailu pitäisi kieltää.

En ole katkera, äitini piti nimestäni ja näki vaivaa keksiäkseen kauniisti hankalaan silloiseen sukunimeen rimmaavan ristimänimen minulle. Jokaisella on oma mieltymyksensä ja makunsa. Minun mieltymykseni eroaa ätini mieltymyksestä ja tajusin, että minä voin tehdä nimelleni mitä ikinä haluan, sillä se on minun! Koska en ole sitä itse valinnut, ei minun tarvitse sitä säilyttää. Vaikka olisinkin valinnut, mieltään on lupa muuttaa.

Tein pikaisen ilmoituksen netissä maistraattiin. Pudotin Iran kokonaan pois ja muutin Jasminen kirjoitusasua mielekkäämmäksi. Hävitin E:n. Nimen vaihto maksoi 25 euroa. Jos sen aikoo toistaa, hommasta saa pulittaa 100 euroa. Koko toimitukseen meni 2 minuuttia. Ensin ajattelin, etten kerro asiasta kenellekään. Kaikessa hiljaisuudessa jatkaisin vain elämääni. Edes äitini ei saisi tietää. En halunnut loukata. Asiaa hetken mietittyäni päätin toisin ja kerroin kaikille. Myös äidilleni. Olen aivan liian vanha salailemaan sitä, että saan tehdä elämässä omat valintani.

Inhoatko sinäkin nimeäsi? Vaihda se! On paljon asioita joita ei voi vaihtaa kovinkaan helposti. Esimerkiksi maksa tai penis. Jos nimi aiheuttaa negatiiviset fibat, sen kanssa ei tarvitse elää.

Syysterveisin; Jasmin Kauko (ilman muita nimiä tai hiljaisia kirjaimia)

Kommentit

13 kommenttia
Avatar

Tiesitkö, että italiaksi ”ira” tarkoittaa ”viha”, hyvä että jätit pois☺👍

Avatar

Mulla kutsumanimenä on myös toinen nimi. Nimeni on siis Niina Annika, ja mua kutsutaan Annikaksi. Asia ei oo ikinä haitannut mua tai ollut sinänsä ongelma, yleensä lääkäreissä huudetaan sukunimellä ja koulussa/työpaikoilla on riittänyt kun ekoina päivinä kertoo että käytän Annika nimeä. Kunnes aloitin nykyisessä työpaikassani. Mulla on aina ennen työsähköpostit ja KAIKKI viralliset jutut ollut Annika nimellä. Nykyisessä työssäni jostain syystä sitten sanoma Annika nimen käytöstä ei kiirinyt ihan tarpeeksi pitkälle ja nyt sähköposti on Niina nimellä ja henkilökortissakin lukee Niina. On ollut aikamoisen hämmentävää työkavereille kun he saavat viestin Niinalta, mutta lopussa lukeekin Terveisin Annika. Varsinkin eräälle työkaverilleni yritin vääntää monesti rautalangasta, että ANNIKA ANNIKA ANNIKA, mutta silti hän aina tervehtii, että hei Niina. Väänsin lisää ja sain häneltä eräs päivä sähköpostin joka alkoi Hei Anniina… 😀 Liekö Anniina sitten joku hybridi Annikasta ja Niinasta. Loppujen lopuksi kuitenkin tykkään molemmista nimistäni. 🙂

Avatar

Eikö ensimmäinen nimi ole aina etunimi ja toinen nimi toinen nimi? Eli sun tapauksessa Ira etunimi? Mistä lähtien kutsumanimi on ollut toinen nimi?

Jasmin

Niinhän sitä luulisi mutta ei. Kutsumanimenä voi olla mikätahansa etunimistä.

Jasmin

Samaan törmänny töissä! ARRGGGGGG
Mutta oot päässy pitkälle jos tämä ongelma tuli vasta nyt 😀 Tsemppiä <3

Avatar

Ira tässä moiiiiiiiii 🙂 mä tykkään mun Irasta <3

Jasmin

<3 Ainiin unohdin haukkuessani nimeni että on muitakin samannimisiä :D Väitän, että jos kantaa nimen Ira hyvin ja se sopii kantajalleen se on oikein hyvä ja kiva nimi!

Avatar

Mä en ole koskaan sen enempää murehtinut tai rakastanut nimeäni. Laura. Äärimmäisen perusnimi, kaikille helppo ja on kai tuohon tottunutkin,

En ole koskaan oikein ymmärtänyt pointtia, jossa toinen nimi on kutsumanimi. Miksi se ei vain sitten saman tien ole ensimmäinen nimi? Miksi se piilotetaan toiseen nimeen, jos sitä halutaan kuitenkin eniten käyttää?

Avatar

Mua on aina kutsuttu ensimmäisellä etunimelläni, kuten siis on pitänytkin. Kutsumanimeni onkin se ainoa nimi toisen etunimen kanssa, mitkä haluan pitää. Etunimi on niin yleinen, että en ole siitä niinkään kärsinyt väärinkäytöksien osalta. Sukunimeäni olen taas inhonnut esiteinistä lähtien. Aion sukunimeni vielä muuttaa. Samalla, kun muuttaisin sukunimeni, haluaisin lisätä kolmannen etunimen. Tätä monet pitävät todella turhana. Eihän kaikilla edes ole kolmatta nimeä. Ei ole minullakaan juuri nyt. Haluan sen silti lisätä. Haluaisin isäni siskon nimen itselleni kolmanneksi nimeksi. Tämä isän siskon nimen lisääminen tuntuu jakavan tosi paljon mielipiteitä. Jos muutenkin aion vaihtaa nimeäni edes sukunimen osalta, miksi en voisi lisätä itelleni kolmatta nimeä? ”Vitun turhaa, miksi teet noin?” No, koska haluan, että mun isän puolelta on myös nimi mun kokonimessä. Olen harkinnut myös ottaa tämän kolmannen etunimen käyttöön varsinaisena etunimenä. Tämäkin aiheuttaa hirveästi keskustelua. Miksei ihminen saisi itse valita omaa kutsumanimeään tai nimeään muutenkaan?

Avatar

Täällä myös yksi nimenvaihtaja. Minulla oli myös kutsumanimi toisena, mutta suurin ongelmani oli etten pitänyt kaksiosaisesta kutsumanimestäni. En ollut koskaan tykännyt siitä, suoranaisesti inhosin sitä. 15-vuotiaana päätin sitten (vanhempieni suostumuksella) vaihtaa nimeni. Hetkeäkään en ole katunut.

Avatar

Itseäni ei ehkä häiritse niinkään nimeni itsessään vaan niiden raamatullinen (ja sitä aiempi aramealainen ja heprealainen) alkuperä. Tapakristityt vanhempani eivät tietenkään voineet ennustaa, että tulisin eroamaan kirkosta täysikäisenä, enkä tiedä halusivatko he edes varsinaisesti tehdä jotain statementtia nimilläni. Kiinnostaisi tosin kyllä enemmän vaikka paikallisempaa alkuperää olevat nimet kuin mytologiat joita en koe omakseni ja joissa on tietyllä tavalla kolonialismin taakka.

Avatar

Minäkin vaihdoin. Entinen Jasmine täälläkin. Ristimänimeni oli Irene Jasmine, jonka äitini vaihtoi ollessani ala-asteella Jasmine Ireneksi. Tuo hiljainen e häiritsi itseänikin aina. Aikuisiällä kukaan, pomoni lukuun ottamatta, ei kutsunut minua etunimelläni. Kaikki käyttivät lempinimeä ja 15 vuotta sitten kuvioihin tuli mukaan nimi Kukka. 8 vuotta sitten vaihdoin nimeni virallisesti Kukaksi samalla kun menin naimisiin, joten sukunimikin vaihtui. Nyt koen olevani sinut nimeni kanssa, olen se henkilö joksi minua kutsutaan. Päivääkään en ole katunut enkä myöskään miettinyt onko tämä muille ok.

Avatar

En ole pitänyt ensimmäisestä nimestäni ikinä. Silti sillä nimellä minua edelleen kutsutaan. Toinen tai kolmas nimeni olisi sopivampi omaan suuhun. Mutta jos on reilut 30 vuotta käyttänyt nimeään jo niin ei se vaihtaminen varmasti helppoa ole, vaikka haluaisikin..

Vastaa käyttäjälle Anu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä