Erotiikkaa, konttoritarvikkeita ja olutta -Esittelyssä aikuisten joulukalenterit

Teksti

Lapsenmielisyys on nykyään sallittua. Etenkin jouluna. Kaupat ovat löytäneet markkinaraon yllätyksiä kaipaavista aikuisista jotka ovat aiemmin katsoneet kadehtien lapsosten riemua suklaanappien putoillessa luukuista. Aikuisille suklaakalenteri lienee tylsä, sillä nyt voi valita mitä tahansa muuta.

Ajatelkaa, jopa olutkalenteri, lankakeräkalenteri ja teekalenteri voi aloittaa joulukuisen harmaat päivät. Mitään halpaa hupia uudet kalenterit eivät välttämättä ole, mutta joissain kalentereissa kokonaishinta on edullisempi kuin yksittäin ostettuna. Bodyshopin kalenteri tarjoaa tuotteita pienoiskoossa ja olutkalenterin luukuista paljastuu jokaiselle päivälle jonkinlainen juoma.

Olen listannut aikuisten joulukalenterit alle. Jokaisessa kohdassa on linkki johonkin tuotteeseen, mutta etenkin kosmetiikkakalentereita on lukuisilla eri valmistajilla. Linkit ovat valikoituneet sen mukaan, mitä näyttää olevan saatavilla vielä ja sattumanvaraisesti. Sanottakoon, että nykyaika on hämmentävän ihana. En olisi kuuluisalla 90-luvulla uskonut, että joulukalenterista voi tulla ulos lankakerä, teipistä nyt puhumattakaan!

Erotiikkaa, teetä unohtamatta!

Eroottinen suklaakalenteri tuskin jättää ketään kylmäksi

Teekalenteri tutustuttaa makujen ihmeelliseen maailmaan. Kokeilin tätä viimejouluna ja se sopii mainiosti teen ystäville. Harmikseni en löytänyt samaa kahville. Teekalenteri on hinnalta mukavan edullinen verrattuna moneen muuhun kalenteriin. Useimmat teekalenterit maksavat n. 15 euroa.

Kosmetiikkakalenteri lienee aikuisten kalentereista suosituin ja niitä löytyy äkkiseltään ainakin 10 erilaista. Näitä tarjoaa mm Lumene, Kicks, Dermosil, Clarins ja Clinique

Olutkalenteri saattaa olla oluen ystävälle passeli. Olutkalentereita olen nähnyt ainakin Prismoissa ja Jounin kyläkaupassa.

Korukalenteri osui silmiini ensimmäisen kerran glitterissä. Kalentereiden luukuista ostettuina korut luvattiin edullisemmin kuin yksittäin hyllyltä. Korukalentereita myyvät myös koruliikkeet.

Kynsilakkakalenteri täyttyy nimensä mukaisesti kynsilakoista.

Kuva ja esittely tästä Frutti di mutsin blogissa https://kotiliesi.fi/fruttidimutsi/kicks-meikkijoulukalenteri/ (Kuva Sofia/Frutti di mutsi)

Lankakeriä ja lakritsia

Lankakeräkalenteri sisältää neulojan aarrearkun. Jokainen luukku paljastaa sisältään lankakerän. Osa sisällöstä on kokonaisia keriä ja osa minivyyhtejä. Hintaa kalenterilla on 98.80e

Vegaaninen suklaakalenteri pelastaa vegaanisesti syövän suklaan ystävän joulukuun. Ei lisättävää.

Dermosilkalenteri on helppo valinta, jos tämä tuoteperhe on lähellä sydäntä. Luukuista paljastuu kosmetiikka -ja ihonhoitotuotteita. Kalenteri on suht edullinen, 40 euroa.

Konttoritarvikkeita ja askartelujuttuja sisältävä kalenteri sopii vaikkapa bujoilijalle!

Gin-kalenteri vastanee feminiinisemmän osapuolen näkemystä olutkalenterista.  Hoi Alko, missä viinikalenteri? Gin-kalenteri on kallis, hintaa kertyy 149e.

Lakritsikalenteri tuo iloa kaikille makean ystäville, jotka karttavat suklaata. Jään kaipaamaan enää irtokarkkikalenteria!

Millaisen kalenterin sinä ostit tänävuonna? Joulukalenterinhan voi täyttää myös itse. Siitä lisää Frutti di mutsilta Mitä joulukalenterin luukkuihin

 

 

 

 

 

Kommentit

1 kommenttia

Kahvikalenteria itsekin kaipaillut. Ilmeisesti (vain) kapseleina löytyy…

Karkkikalentereitahan on. Ne sopivat aikuisillekin. Meillä on ollut miehellä 😂
Yhden korukalenterin on saanut tytär. Se ei ainakaan ollut ihan aikuiseen makuun, mutta 7veelle passeli. Kivoja hiluja kaula- ja rannekoruun.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä