Näin kävi liian siistin äidin lapselle aikuisena

Teksti

Katselin tänään rakkaan tyttäreni huonetta. Siivouksesta oli kulunut aikaa muutama tunti. Mistään ei näe, että huone oli hetki sitten siisti. Vaivuin muistoihini pohtimaan, millainen taakka siivous on minulle ollut ja kuinka voisin välttää saman siivousvihan oman tyttäreni kohdalla.

Mattojen hapsut olivat aina suorassa

Kerron teille hieman lapsuudestani, josta olen ollut aina perin vaitonainen. Synnyin 80-luvulla ja minulla on  ollut oma huone. Lapsesta saakka olen vihannut siivoamista erittäin paljon. Sen suhteen oli arveluttava arpa syntyä siisteyttä ja kliinistä puhtautta rakastavan äidin tyttäreksi. Äitini on ollut lähestulkoon pakkomielteinen siivouksen suhteen. Kotonamme ei koskaan ollut pölyhiukkasia, kurtussa olevia maton nurkkia tai hiekkaa eteisessä. Mattojen hapsut olivat aina suorassa eikä kaappien ovet saaneet jäädä rakosilleen. Tuolit tuli olla nätisti pöydän alla ja jos yksi jäi vinoon, se piti palata laittamaan kunnolla. Sama koski kenkiä. Sohvatyynyt olivat viivasuorasti aseteltuina eikä leluja tai vaatteita saanut koskaan tuoda olohuoneeseen. Kotimme oli kuin suursiivouksen jäljiltä jokaikinen hetki. En muista nähneeni asunnossamme ikinä ainoatakaan tahraa, paitsi korkeintaan vessanpöntössä, mutta sekin oli paheksuttavaa. Äiti siivosi lähes taukoamatta.

Poikkeuksen tähän siisteyden tyyssijaan teki minun huoneeni. Se oli mahdoton pitää järjestyksessä. En koskaan malttanut laittaa tavaroita paikoilleen. Kaikki lelut jäivät lattioille. En oikeastaan muista miksi, mutta niin se vain oli. Siivoamisesta taisteltiin jatkuvasti. Ainakin kiristämällä, uhkailemalla ja huutamalla. Mikään ei toiminut. Siivosin ajoittain kyllä, koska se oli ehtona lauantaikarkeille, mutta se oli kamalaa hommaa. Sotku tuli yleensä jo samana iltana takaisin. Päätös pitää huone sillä kertaa siistinä kesti minuutin.

Kasvaessani tilanne ei muuttunut. Huoneeni oli ja pysyi kaoottisena. Äitini ei käynyt huoneessani koskaan. Oveni piti olla aina kiinni, jottei sotku näkyisi muualle huoneistoon. Huoneeni oli täydellisen siistin kodin häpeäpilkku. Lattioita peitti vaatekasat, koulukirjat ja tavarat.

Sotku aiheutti jatkuvaa riitaa

Epäjärjestys ei haitannut minua millään tavalla. Se ahdisti ainoastaan siksi, että se aiheutti riitaa muun perheen kanssa. Mikään määrä moitteita ei kuitenkaan pidemmän päälle tehonnut. Äiti ahdistui syvästi sotkusta, enkä minä osannut olla siisti. Lisäksi pidin huoneeni järjestelyä turhana, koska se sotkeutuisi samantien uudelleen. Kaaos ympärilläni kuvasti myös sisäistä maailmaani. Olin aika onneton nuorena enkä koskaan viihtynyt esimerkiksi koulussa.

Muuttaessani vielä alaikäisenä pois kotoa, olin helpottunut. Kukaan ei vahtisi, eikä käskisi minua tekemään mitään. En siivonnut juuri ollenkaan, enkä osannut välittää sotkusta ympärilläni. Ostin ajoittain kertakäyttöastioita välttääkseni tiskaamisen. Muutin asuntolaan kämppiksien kanssa. Voitte ehkä kuvitella, etten ollut unelmien huonekaveri. Olkoon tämä samalla julkinen anteeksipyyntö kaikille silloin kanssani asuneille.

Vuodet toivat helpotusta

Mennessäni naimisiin, kaaos alkoi hiljalleen taittua. Puolisoni ei välittänyt kauheasti sotkusta, vaikka olikin minua järjestelmällisempi. Alkuvuosina asuimme mummini kanssa samassa rapussa. Hän kävi meillä välillä tiskaamassa. Asuntomme lattioilla oli usein vaatteita ja päivän lehtiä. Siivosin silloin, kun tuli vieraita. Lapsen synnyttyä lattiat oli aivan pakko pitää puhtaina hiekasta, pölystä ja pienistä tavaroista. Inhoan siivoamista edelleen hirvittävän paljon, mutta nykyään meillä on suhteellisen siistiä. Ei millään tasolla kliinistä, mutta sellaista että kehtaan avata milloin vain oven ja kutsua sisään jonkun. En häpeile tiskejä tiskialtaassa tai pyykkikasaa joka vielä odottaa viikkausta.

Vähensimme lapsen tultua huoneiston tavaran määrää radikaalisti. Loimme vaatteille järjestelmän jota minun on helppo noudattaa. Siivousvälineet ovat vaivattomasti saatavilla ja kaikelle on oma selkeä paikkansa. En pidä kotitöistä mutta teen ne. Saatan ripustaa pyykkejä 2 tuntia ja välissä tehdä kaikkea muuta, mutta minä ripustan ne. En useinkaan malta täyttää tiskikonetta kerralla, koska se on ärsyttävää joten välissä voin viedä roskat. Mutta minä täytän sen. Astman vuoksi pölyjen pyyhkimisestä on pidettävä erityistä huolta. Kotityöt nyt vain kuuluvat elämään ja minä haluan olla aikuinen. Koen siivouksen suhteen ikuista riittämättömyyttä ja surua siitä, miten suuren osan elämästä se vie. Minulle siivous on jotakin, johon on aina kytkeytynyt negatiivisia mielleyhtymiä sekä riitaa. Haluan pitää sellaiset poissa lapseni lapsuudesta. Haaveilen siivoojasta ja puolisoni on sellaisen minulle luvannut, kunhan taloutemme näyttää vihreää valoa. Mieheni ei tee tällä hetkellä kotitöitä juurikaan. Hän kantaa päävastuun perheemme elättämisestä.

En halua valtataistelua

Tämän pitkän alustuksen jälkeen itse asiaan. Menneisyyteni ansiosta olen varma, että siivoamiseen pakottaminen ja komentelu on lapsen kanssa suhteellisen turhaa. Minä en ainakaan siitä oppinut. Päinvastoin, siivoaminen on vastenmielisintä mitä tiedän. Tyttäreni suhteen olen yrittänyt olla ymmärtäväinen. Hän selkeästi inhoaa siivousta. Ehkä yhtä paljon kuin minäkin. En kuitenkaan halua tehdä omasta huoneesta taistelutannerta, eikä sen siisteys ole aihe huutamiselle.

Tavarat siivotaan leikkimisen jälkeen yhdessä pois ja osa saa jäädä seuraavaan päivään jos leikki jatkuu.  Välillä siivouksen aikana kuunnellaan musiikkia tai satuja. 5-vuotiaalla on ikävä kyllä taipumus saada huone hetkessä karmeaan kuntoon, kuten kuvista näkyy. Harmi, että siivous ei ole yhtä nopeaa.

Haluaisin kovasti kuulla eri perheiden siivouskäytäntöjä. Miten teillä lapset opetetaan siivoamaan ja miten monta päivää viikosta teillä huone pysyy siistinä?

 

Kommentit

8 kommenttia
Avatar

Minä tykkään siivoamisesta! Tykkään myös kaikesta kauniista, ja kotini on siistinä juuri sitä. On ihanaa tulla työpäivän jälkeen siistiin, vaaleaan ”sisustuslehtimäiseen” kotiini. Lapset (3 kpl) pitävät itse omat huoneensa aika siistinä, ja joskus siivotaan niitä yhdessäkin. Itse siivoan eniten, mutta kaikilla lapsilla on omien huoneiden lisäksi omat siivoustyöt muualla asunnossamme. He saavat pienen korvauksen muiden tilojen siivouksesta ja kun minä siivoan, hekin yleensä innostuvat.

Avatar

Minulla on myös omat neuroosini liittyen oman kodin siisteyteen. Meillä on kolme 2-6v. lasta, 160 neliön okt ja me kaksi siisteyttä rakastavaa, työssäkäyvää aikuista. Meillä ei missään nimessä ole kliinistä, koska välttelen pölyjen pyyhkimistä ja imurikin saa välillä huilata komerossaan pari-kolme viikkoa, sillä meillä ei ole astmaa eikä allergioita, mutta perus kotityöt: tiskit, pyykit, roskat, vessat meillä hoituu päivittäin. Lisäksi tavarat laitetaan ojennukseen ja paikoilleen viimeistään illalla ennen nukkumaanmenoa.

Olen oikeasti edistynyt äitinä oman niuhottamiseni suhteen ihan älyttömästi. Alkuaikoina keräilin leluja pois jo suurinpiirtein kesken leikin, koska ne ahdistivat minua, koin ne sotkuna, kunnes sain ahaa-elämyksen siitä, että on aika julmaa deletoida lasten leikit, joissa he luovat uutta, oppivat ja kehittyvät. Nykyään meillä saa olla leikit menossa ja kesken ympäri kotia pilkkuun asti. Ennen illan lastenohjelmia lelut kerätään paikoilleen. Lapset osaavat hoitaa tämän itse nurisematta ja välillä autan mielelläni esim. viikkaamalla vilttejä majaleikistä yms. Pari kertaa vuodessa myös kerään komeroon leluja, jotka eivät päädy leikkeihin ja jos niitä ei puoleen vuoteen kaivata niin lahjoitan keräykseen. Rikkinäiset päätyvät roskiin.

Meillä miestä ahdistaa vielä enemmän, jos jollain tavaralla ei ole omaa paikkaa, hän varmaan konmarittaisi puolen kotia, jos saisi luvan. Hän muutenkin haaveilee siitä, että kaapit olisivat vain noin 20-30cm syviä, jotta niihin ei mahtuisi tavaraa kahdessa rivissä. Tässä olisi kyllä pointtia, mutta sitten meilläkin loppuisi kyllä seinäpinta-ala! 😄

Välillä hasveillaan askeettisemmasta elämästä, mutta tämäkin on hyvä.

Vielä vastaus alkuperäiseen kysymykseen, meillä niin lasten- kuin muutkin huoneet ovat siistejä päivittäin.

Avatar

Tulen samanlaisen öidin kodista kuin sinä, sillä erotuksella, että äitini oli niin fanaattinen siivooja, että siivosi minunkin huoneeni. Hän ei kestänyt odottaa iltapäivään, että sänkyni olisi pedattu. Nyt neljän aikuisen lapsen äitinä olen edelleen yhtä hidas siivoamaan. En nyt suorastaan inhoa sitä, mutta käytän vähän vapaa-aikani mieluummin muuhun. Meillä kun otettiin imuri esiin, lapset kysyivät heti ”kuka tulee kylään?”. Jos joku tuli yllättäen, sai raivata reitin eteisen kenkäkaaoksen läpi sohvan pyykkikasojen viereen istumaan. En jaksanut ottaa siitä huonoa omaatuntoa, sillä olin kodin ulkopuolella aikaansaava, ahkeraksi tunnettu ihminen, lapset hyvin käyttäytyviä ja siisteissä vaatteissa kulkevia, tasapainoisia ja terveitä, joten mitä väliä sillä oli kuinka siistiä meillä oli! Tosin äitini häpesi puolestani, tuli välillä tuulispäänä meidän poissaollessa siivoamaan ja jaksoi kauhistella sitä ”Mitä teistäkin oikein ajatellaan!” Se ei minun yöuniani vienyt.

Tietty keittiö piti pitää siinä kunnossa, että siellä kykeni kokata joka päivä perheen pöperöt ja vessat ihan jo hajun vuoksi piti pestä säännöllisesti, mutta sänkyjä meillä ei ikinä pedattu. Miksi olisi pitänyt pedata, kun huoneissa lähinnä vain nukuttiin? Ne eivät näkyneet olohuoneeseen tai keittiöön ja lapset tekivät läksynsä ja leikkivät yleisissä tiloissa, joten hyvin harvoin olivat huoneissaan. Tiesivät kyllä,että sänky pitää pedata, jos sängyn päällä oleskellaan kavereiden kanssa. En patistanut heitä siivoamaan huoneitaan, mutta kyllä sitten aina itsekin huomasivat, kun oli kaveri tulossa, että olisi kivampi leikkiä siistissä huoneessa. Perusimurointia tehtiin niin, että lelut sysättiin nurkkaan. Kyllä sitten oppivat korjaamaan niitä paikoilleen, kun eivät löytäneet mitään 😉 Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois, huusholli pysyy järjestyksessä vähemmälläkin, mutta kyllä meillä edelleen lehdet valtaavat pöytäpinnat ja vaatteita lojuu makuuhuoneen lattialla. Onneksi olimme kaikki sellaisia, ettei se häirinnyt. Koskaan ei ollut mitään säännöllisiä siivouspäiviä eikä mitään meteliä pidetty siivouksesta, mutta Siperia opettaa, kun muuttivat omilleen. Osalla lapsista on omat kämpät samaan tyyliin sekaisin, mutta osalla on sitten tiukka puoliso, joka on pistänyt tämän villin luonteen kuriin 🙂

Olen sitä mieltä, että kenenkään perherauhaa ei pitäisi siivouksen takia menettää, jos kaikki kodissa asuvat viihtyvät siellä eivätkä fyysisesti oireile siivoamattomuuden vuoksi. JOkainen taplaa tavallaan eikä muilla ole siihen mitään sanomista. Siivoaminen ei ole mikään hyve, vaikka suomalaiset ovat siihen kasvatettuja!

Avatar

Ihan pienestä asti opetettu siivoomaan omat lelut. Leikkii yhdellä lelulla/sarjalla kerralla ja heti leikittyä korjaa lelut pois. Vie aina likaset vaatteet pesuun, roskat roskiin ja astiat koneeseen. Sisälle tultuaan laittaa aina ulkovaatteet henkariin ja asusteet ja kengät omille paikoilleen. Nämä kaikki jotenkin itsestäänselvyys jo lapselle kun aina tehty näin 🙂 Lapsi samanikäinen kun sinun

Avatar

Itse olen tuskaillut sen kanssa, kun tykkäisin, että on siistiä, mutta olen myös juuri sellainen, että asiat jäävät siihen, missä kädestä putoavat. Ja mies täyttää kaikki tasot mitä ihmeellisemmällä roinalla… Olen onnellinen, että tyttäremme oppii päiväkodissa myös paremmalle tavalle. Kotonakin aina yritetään muistutella, että lelut laatikkoon, jos niillä ei leikitä, mutta ei viitsi liikaa komennella, kun vanhemmatkaan eivät kykene siistiä kotia ylläpitämään.
Olen kyllä työkseni siivonnut viisi vuotta ja saanut hyvää tapaopetusta, käyn ajoittain jopa anopilla siivoamassa, mutta arkikäyttäytymiseen se ei vain itsellä tartu. Tiskit ja pyykit hoidetaan, mutta muuten saattaa imuri olla kaapissa parikin kuukautta putkeen. Parhaamme kuitenkin tehdään, että lapsi oppisi vanhempiaan siistimmäksi. Ehkä se aiheuttaa päinvastaisen reaktion kuin sinulla, ja lapsesta tulee isona supersiisti…

Avatar

Mä olen aina vihannut siivoamista. Mutta pidän paljon siisteydestä. Jotta nämä kaksi kohtaa, tarvitaan joko a) siivoaja, b) näyttelyasunto jonne kutsua kavereita c) oppia ymmärtämään ettei siisteys ole se tärkein asia maailmassa.
Pikku hiljaa päästän irti. Meillä näyttää tältä ja ei, se ei tunnu haittaavan juuri ketään. Pidän kiinni ajatuksesta että fanaattinen siivoaminen on pois perheen yhteisestä ajasta. Mieluummin katson muumeja pikku tirriäisen kanssa. 😊

Avatar

Pakko tulla kommentoimaan. Vois luulla et tuo kirjoitus ois ollu miun kirjoittama. Äitini on siivousholisti ja itse en lainkaan. Tuossa siun tekstissä kaikki on koettu ja just noin. Oma asuntomme on ihan kauheassa kunnossa koko ajan. Vihaan siivoamista, se tekee olosta epämukavemman, kuin tämä soitku minkä keskellä asutaan. Omalle lapselle painotan siisteyden tärkeyttä ja yritän opettaa häntä siistimään jälkensä, vaikka itse en sitä osaa. Pelkään et pojan kohtalo on sama kuin oma, hukkuu likaan ja roskaan. Oma mieheni oli siisti kunnes lopetti yrittämisen, hän ei siivoa, mitä ennen teki.

Avatar

Meillä saa olla sotkuista päivällä, mutta illalla pidetään iltasiivous johon koko perhe osallistuu. Kaikki tavarat omille paikoilleen. Lelut omiin koppiin ja vaatteet niiden paikoille jne. Sitten vasta on iltapalan aika. Tällä systeemillä 3- ja 5-vuotiaatkin osallistuu sopuisasti. Myös perheen isä on velvoitettu osallistumaan ja lapset kyllä huomauttaa jos joku ei osallistu iltasiivoukseen 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä