Hoitajat juovat kahvia, vanhukset makaavat ulosteissaan

Teksti

Vanhustenhoito puhuttaa mediassa. Luojan kiitos, jo oli aikakin. Tai taas oli aika. Mitään uuttahan tässä nyt kenellekään ei varmasti tullut, paitsi että yksityisten paikkojen glorifiointi loppunee tähän.

Olen kuitenkin tyrmistynyt paikoittain keskustelun tasosta. Hoitajia haukutaan välinpitämättömiksi ja alalle soveltumattomiksi ihmishirviöiksi. Suurin osa ymmärtää, että ongelma ei ole hoitajissa, vaan järjestelmässä. Osa kuitenkin on auttamattoman ulalla, nyt kun omaiset kertovat kokemuksiaan erilaisisten instanssien ylläpitämistä hoitolaitoksista.

Entisenä hoitajana minä kannan kaunaa alaa kohtaan, mutta nyt täytyy kyllä puolustaa muurahaisia lahossa kekopahasessa. Voimme vain kiittää hoitajia, jotka eivät ole vielä jättäneet uppoavaa laivaa. Minä en ole yksi heistä, enkä edes häpeä paenneeni. Ei kukaan oleta, että sitä työtä jaksaisi tehdä eläkeikään asti. Paitsi arvoisa herra pääministeri.

Hoitajat juovat kahvia, vanhukset makaavat ulosteissa

”Hoitajat joivat kahvia taukohuoneessa mummot ylilääkittyinä sängyissä vaikka ulos olisi voinut mennä”

Hoitajille kuuluu tauot. Tauolla juodaan usein kahvia. Se auttaa väsymykseen. Tekisitkö itse töitä pysähtymättä kertaakaan? Tauko ei ole se aika, kun asukkaalle järjestetään viriketoimintaa. Jos toimintaan ei ole aikaa, sille täytyy järjestää sitä, mutta ei hoitajien tauko-ajasta. Kuulostaa brutaalilta ja laiskalta ajatukselta. Taukoaika on kuitenkin lakiin kirjattu. Osa tekee 16 tuntisia päiviä, silloin taukoja voi olla jopa monta! Se että hoitaja kerkeää hengähtää 15 minuuttia, ei ole merkki huonosta hoidosta tai välinpitämättömyydestä. Suurin osa ehtii Suomessa pitää 45 minuutin lounastauon. Se on hoitajille harvinaista. Älkää pilkatko tauolla istuvia hoitajia. Työntekijä joka ei syö tai juo, tekee virheitä. Ikävä kyllä hoitoalalla riittää niitäkin paikkoja, joissa koko tauko on tuntematon käsite.

Hoitajat ovat välinpitämättömiä, löysin omaiseni omista ulosteistaan

Vanhuus on nöyryyttävää, enkä soisi kenenkään kokevan sitä, että ulostaa vaippaan. Se on hyvin valitettava tilanne. Jos kuitenkin niin käy, kuten vuodepotilaille on yleistä, se ei tarkoita sitä, että vanhus olisi hoitajien laiskuutta sinne unohdettu. Ulostaminen on voinut tapahtua vastikään. Hoitajat eivät tiedä tapahtuneesta ennen kiertoa. Kiertovälit ovat pitkiä. Se johtuu henkilökunnan vajeesta, ei pidennetyistä lounastauoista. Suurin osa hoitajista veisi asukkaan tarpeilleen vessaan ennemmin kuin pesisi vuodelapuilla. Se olisi helpompaa, siistimpää ja jopa joskus nopeampaa. Usein hoitaja ei ehdi paikalle. Jos kaksi vanhusta haluaa vessaan samaan aikaan, on tehtävä valinta. Sellaiset valinnat tuntuvat pahalta myös hoitajista. Kun soittokellot soivat, eikä vessakutsuun vastata, se ei johdu siitä, ettei hoitajaa huvita. Hoitaja on jossain muualla. Tämän ratkaisun avain on  paljon ylempänä, kuin kahvihuoneessa tai kansliassa. Tilanne on inhottava kaikille.

Sänkyihin sitomista ja huonoa käytöstä

Hoitaja oli töykeä ja ilkeä

Kenenkään käytöstä ei voi puolustella. Hoitaja on asiakaspalvelija. Ystävällisyys on osa sitä. Jotkut työpaikat ovat kiireen ja työilmapiirin vuoksi yhtä helvettiä, silloin hoitaja voi vaikuttaa kireältä. Riidan haastaminen ei kuitenkaan sitä auta. Epäasiallisesta käytöksestä kannattaa olla yhteydessä yksikön esimieheen.

Hoitajat lääkitsevät ja sitovat sänkyihin

Lääkäri määrää lääkkeet, hoitaja toteuttavat ohjeen mukaista lääkehoitoa. Hoitaja ei ole vastuussa lääkemääristä. Nykylainsäädännön mukaan hoitajat eivät saa sitoa ketään mihinkään. Rajoittamispäätökset tekee lääkäri. Jos asukkaalla on hygieniahaalari, sen käyttö on lääkärin luvan varaista. Toisinaan hygieniahaalareita pidetään turhaan. Hoitohenkilökunnan lisääminen auttaisi siihenkin, ettei ehkäistä ulosteella sotkemista haalarilla, vaan tilanne ratkaistaisiin muilla keinoin.

Omaiseni laihtui, hoitajat eivät kerenneet syöttämään

Painonlasku on sivuvaikutus monelle asialle. Kipu, masennus, yleinen huono olo ja lähestyvä kuolema voivat olla syynä ruokahalun menettämiselle. Olen istunut satoja tunteja vanhusten vierellä yrittäen syöttää ihmistä jolla ruokahalua ei ollut. Moni vanhus söi jos omainen syötti. Joskus syömistä haittasi kiireen tuntu mutta moni joka ei muuten syö, syö omaisen mieliksi. En kiellä sitä, että jotkut laihtuvat huonon hoidon seurauksena. Sellainen on hirveää kidutusta eikä sitä saa tapahtua. Ennenkuin osoitellaan sormella hoitajia, on kuitenkin syytä pohtia, voiko laihtumisen syy olla edellä kuvatuissa vointiin liittyvissä tekijöissä.

Hoitajilla on kiire

Yritetään muistaa, että hoitajan kiire ei koskaan johdu hoitajasta. Kiireen syynä on liian vähäinen henkilökunta. Se ei ole hoitajan vika. Hoitoalan katastrofaalinen maine lisää oravanpyörään vauhtia. Kovin moni tuskin haluaa enää Attendolle töihin. Minä en ainakaan menisi. Hoitajia ei saada lisää, heitä lähtee alalta vain sankempina joukkoina.

En myöskään halua puolustaa karmeuksia ja vääryyttä, mitä voi tapahtua, vaikka useimmiten vika on jossain muualla kuin hoitajassa, vaikkei se omaisen silmin siltä näyttäisi. Jokainen pahoinpitely, aiheetta sidottu potilas ja vessaan unohdettu asukas on liikaa. Julkinen valitus ei näissä yksittäistapauksissa auta. Jos alalle on eksynyt puhdas pahuus, se ei lähde sieltä pois yleisönosaston kommentin vuoksi. Tee ilmoitus esimiehelle ja esimiehen esimiehelle. Aina löytyy ylempi taho.

Hallitus hoi

Kääntäkäämme katse julkisten ja yksityisten laitosten johtoon. Miten menee bisnes, vaikka vain omasta mielestä? Ja sitten hallitukseen; onnistuiko hallitusohjelma, miltä näyttää, 80 vuotiaan vuodepotilaan ja 20 vuotiaan burnoutin partaalla olevan hoitajan perspektiivistä?

Sinä omainen. Muista, että syy on harvoin hoitajassa. He yleensä tekevät kaikkensa, mahdottomissa olosuhteissa. Heillä on perhe ja elämä, huono palkka ja erittäin raskas sekä kuormittava työ. Voimia myös sinulle, joka kannat omaisestasi huolta ja suret sitä, millainen tilanne on. Tämä fiasko koskettaa kaikkia.

Kommentit

19 kommenttia
Avatar

No nyt kyllä pomppasi jää taukojutut.Täälläl lahdessa ja kotihoidon näkökulmasta katsottuna.Kerron arkea. Minkäänlaisia omia kahvitaukoja emme pysty pitämään.Aamu alkaa 7:45 .Tällöin otamme tarvittavat välineet ja ensimmäisellä asiakkaalla olemme n.7:00-7-20 Ja ennen ruokatuntia viimeisellä n.10:30-12 eikä tällä välillä ole mitään pissa/kahvitaukoa. Itse olemme alan valinneet emmekä valita.Käymme tarpeillamme ehkä asiakkaalla jos tarve vaatii.Juomne sen kahvitauon asiakkaalla jos se on mahdollista. Lounas menee joko autossa tai asiakkaalla ,ei mitään erillistä tilaa jossa sen viettäisimme. Silti teemme työtä sydämellä.Repikää siitä ua miettikää milöä palkalla.Älkää valittako joka nippelit.

Avatar

Ihanaa että puolustat hoitajia!
Minäki oon hoitanu vanhuksia ja niin tiiiän.
Se riittämättömyyden tunne kun hyvä että ees pakolliset hommat ehtii ja sitte vielä niskaan satava loka ja muiden arvostus hoitajia kohtaan

Jasmin

<3 Se on niin tärkeää työtä, itse arvostan heitä jotka siellä vielä jaksavat. Minä väsyin 10 vuodessa. Se loan määrä mikä nytkin menee hoitajien piikkiin on surullista :(

Avatar

Sairaanhoitajana olen aivan loppu. Korvessa kun asun, ei paljon vaihtoehtoja ole. Tulen olemaan omassa elämässäni onnellisimmillani kun pääsen eläkkeelle terveenä tai pääsen vaihtamaan alaa tästä suosta ja huonopalkkaisuuden ikeestä.
Kiitos kirjoituksestasi.

Jasmin

Minä lähdin ja olen onnellinen päätöksestäni. Saan taas henkeä. Ikävä juttu mutta asiat on huonosti sillä alalla. Voimia sinulle ❤️

Avatar

Hieno kirjoitus! Itse olen vanhusalalla kotihoidossa. Osuit naulankantaan tällä kirjoituksella!

Jasmin

Kiitos ❤️ voimia raskaaseen työhön. Olin kotihoidossa myös ja kyllä siinä valtav vastuu sen kiireen keskellä painoi

Avatar

Olis voinut kirjoittaa saman jutun mutta korvata vanhustenhoidon päiväkodilla. Itse olen lastentarhanopettaja joka harkitsee pakoa ( nyt äitiyslomalla). Tilanne alalla menee vain huonompaan suuntaan vuosi vuodelta. Pari vuotta sitten lasten suhdelukua nostettiin seitsemästä lapsesta kahdeksaan. Haloo. Sitä olisi pitänyt laskea eikä nostaa. Kukaan vanhemmista ei älähtänyt. Työn tekijöillä oli ” vain kaksi kättä” liike mutta eipä se tuottanut tulosta. Nyt hallitus kuvittelee tehneensä hyvän teon nuijimalla uuden varhaiskasvatuslain läpi. Työntekijöiden koulutustasoa nostettiin niin että jatkossa joka ryhmässä pitäisi olla 2 opettajaa ( tämä vasta vuonna 2030). Lisäksi opettajien suunnitteluaikaa nostettiin 5h per lärvi eli ryhmässä on entistä vähemmän läsnäolevia aikuisia.

Avatar

Itse vanhuspuolella töissä, nyt äitiyslomalla. Mietin koko ajan mistä saisin jotain muuta työtä mikä ei olisi yhtä vastuullista näin pienellä palkalla. Pidän työstäni kyllä kovasti, mutta annetuilla resursseilla toteuttaminen on rankkaa ja monesti menee ylitöiksi, joista ei makseta koska ainahan voit kirjata vaikka huomenna.

Avatar

Kuolemaan liittyy syömättömyys kaikki vanhukset ennen kuolemaa lopettavat syömisen ja juomisen. se on vahingollista, aiheuttaa kipua. Ruoka menee henkitorveen helposti ja omainen tukehduttaa vanhuksensa syöttämällä väkisin… Ja ulosteissa ei kyllä makuuteta ketään. Säännölliset kierrot” vaipparatsiat” pitää siitä huolen.. Kyllä hoitajat juo kahvia kun on lakisääteinen tauko!

Avatar

Hieno kirjoitus kiitos. Entisenä aikoina oli ihana tehdä työtä vanhuksien parissa. Silloin oli henkilökuntaa vaikka ja kuinka, eikä koskaan liikaa. Oli kylvettäjät oli hoitoapulaiset. Hoitajat kerkeisivät viedä kesällä vanhuksia ulos sängyissä ja juottaa siellä kahvit. Nautin työstäni. Nykyään en tekisi kiireessä enää töitä vanhuksien parissa. He tarvitsevat aikaa.

Avatar

Tuossa tulikin samoja syitä mitä itse pohdiskelin viime syksynä.
T. Hoitoalan jättänyt lähihoitaja

Avatar

Kiitos hienosta kirjoituksestasi! Olen 20v. ollut vanhustyössä, joista hoivaosastolla viimeiset 10v.

Avatar

Kiitän myös kirjoituksestasi. En ole ammattilainen. Kaksi kertaa viikossa usean tunnin ajan käyn avustamassa pariskuntaa, 91-, ja 95-vuotiaat. Asuvat kotona ja toinen on muistisairas. Minulla on aikaa heille. Töiden lomassa jutustellaan ja muistellaan vanhoja. Ulos ei kumpikaan enää lähde. En itsekään enää ole nuori ja vaikaiset tapahtumat saavat kyllä miettimään.

Avatar

Olen töissä Attendolla…hyvin hoidetaan ja henkilökuntaa on riittävästi…

Avatar

Hyvä asiallinen kommentti ja täyttä asiaa. Kokemukseni mukaan hoitajat venyvät ja yrittävät ihan liikaakin. Toki alalla voi olla myös niitä, jotka eivät hoitotyöhön sovellu, mutta ei voi muutaman takia yleistää ja syyllistää kaikkia. Kun itse olin lähihoitajana, niin työuran alussa yllätti miten hyvin vanhuksia hoidettiin, miten kauniisti puhuttiin ja kiireenkin keskellä yritettiin antaa aikaa. Siitä omasta tauostakin tinkien. Hoitajat, minä itsekin, veivät köyhille vanhuksille vaatteita, neuloivat sukkia ym. Mutta ainainen kiire, esimiesten osaamattomuus, kuormittavat työvuorot, raskas työ, ei apuvälineitä ym saivat minut vaihtamaan alaa. Ei ole ikävä vanhustyöhön, vanhuksia olisi ihana hoitaa, mutta se jatkuva kiire… Tulin siihen tulokseen, että tuosta työstä ei eläkkeelle terveenä selviä ja vaihdoin alaa.

terveisin entinen lähihoitaja, nykyisin kevyemmässä työssä ja vieläpä pikkuriikkisen paremmalla palkalla.

Avatar

Hoitajat tekevät työnsä kyllä, niin ettei omaan hyvinvointiinkaan useasti jää aikaa. Työt tulevat useasti myös kotiin tällä tarkoitan asioiden miettimistä unen rajamailla. Itsekkin vuodeosasto työtä tehneenä näin tein. Kahvit monesti tuli vain kulautettua alas ruokaillessa kutsu kelloon vastattiin tai syötiin jos ehdittiin. Sydämellä töitäni tein ja niinkuin haluaisin itseäni hoidettavan kun en enää itse kykene. Empatiaa hoitajilla on, sillä palkalla ja sillä kiireellä ja sillä että useasti ollaan sylkykuppina varsinkin omaisille. Parhaamme teemme kaikkemme annamme.

Avatar

Voi Luoja, anna minulle riittävästi vielä voimia päättää päiväni viimeistään silloin, kun minulla on vielä järkeä ja keinoja jäljellä!
Toki päättäjämme pääsevät silloin helpolla, mutta jos ei kuitenkaan tarvitsisi itsekään enää paskassaan maata!

Avatar

Kiitos!
Hoitajana ja ay-aktiivina allekirjoitan tämän. Aivan liian tuttua on istua työmaan vessassa salaa itkemässä kun omainen on purkanut kiukkunsa ja turhautumisensa ensimmäiseen kohdalle osuneeseen hoitajaan. Vaikka tämä ei syytöksen kohteena olevaan asiaan olisi edes osallinen.

Hoitajan oletetaan ottavan vastaan huorittelua, lyöntejä, potkuja, jatkuvaa arvostelua esim ulkonäöstä, raapimista, esineillä heittelyä jne.

Itsekin olen vuosien varrella saanut mm. omaiselta dosetista päin näköä ja toisen teräväkärkistä sateenvarjoa onnistun väistämään.

On aivan hullun raskasta yrittää yhtä aikaa vilpittömästi ymmärtää omaisen hätää, kenties huonoa omaatuntoa ja kiukkua mutta samalla koittaa omaa inhimillisyyttään joka pistäisi puolustautumaan tai esim itkemään. Se hoitaja kun saattaa tosiaan olla painanut jo useita tunteja käymättä edes vessassa. Joskus se karkea, hyökkäävä ja syyttävä palaute on aivan kohtuutonta. Etenkin kun se kohdistetaan syyttämään vain siksi, että tämä on hoitaja.

Kyllä tässä miettii kausittain, että sen kälyiseen 1500-1600e/kk voisi saada niin paljon inhimillisemminkin.

Toistaiseksi on vielä riittänyt halua taistella. En tiedä miten kauan riittää.

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä