Kadotin itseni kevääseen. Jälleen kerran

Teksti

Minua ei huvita mikään. Kaikki on tahmeaa ja hidasta. En löydä ajatuksieni nopeaa virtaa enkä ylitseni vyöryvää inspiraatiota. Olen jumissa. Joka päivä. Jalat tahmanneet kiinni keväthankiin. Aurinko polttelee kirveleviä silmiä. Tuuli pistelee sormia ja palelee. Eniten minua haittaa se puristava tunne rinnassa ja väsymys. Kevätahdistus on täällä taas. Ja minä olen jossain. Siellä kirkkaan auringon seassa, kolossa. Kevätkolossa.

Valo ei valaise

Mitä se on kun valo ei valaise? No tätä se on. Varmaan samaa, kuin moni kokee syksyllä. Paitsi että minua ei masenna, eikä ole marraskuu. Väsyttää ja ahdistaa, enkä oikein tiedä miksi. Ihan vain siksi, että on kevät. Se johtuu jotenkin lisääntyvästä valon määrästä.

Tämä kevät menee varmaan samalla kaavalla, kuin kaikki muutkin. Taistelussa jatkuvaa aurinkoa ja väsymystä vastaan. Hoidan perheen ja arjen tarpeet. Teen työt. Pidän huolta itsestäni. Odotan kesää. Kun lehdet tulevat puihin, se helpottaa.

Tämä kevät ei erotu muista. En ole oppinut mitään, enkä tullut hullua hurskaammaksi edellisten keväiden kokemuksista. Tämä on osa minua. Haaste, josta selvitään. Verhot on vedetty päivisin kiinni, mies käy enemmän ulkona lapsen kanssa valoisaan aikaan ja minä keskityn sisäleikkipuistoihin. Oleilen mahdollisimman vähän auringossa, välttelen terävää valoa joka saa pään särkemään ja silmät entistä väsyneemmiksi.

Sinänsä koomista, että minä en nuku keväisin enempää, vaikka olen väsyneempi. Päin vastoin, nukun surkeasti. Toisaalta, olen erittäin huono nukkumaan muutenkin. En vain osaa sitä. Minun unikeskukseni on aina ollut jotenkin oikosulkuihin taipuvainen.

Valoa tunnelin keskellä

On tässä keväässä onneksi ollut iloakin. Olemme tehneet muutaman pienen hotellireissun ja yritämme raivata kalenterista tilaa Espanjan äkkilähtööön. On ollut ihanaa tavata ystäviä. Loukkasin jalkani viimesyksyn puolimaratonilla ja se kirous on vihoitellut kuukausia, mutta nyt pystyn juoksemaan jo paremmin. Olen saanut sisustettua hankalaa olohuonettani ja puolisoni on kertakaikkisen ihana. Elämä voittaa. Toukokuussa.

Kärsiikö joku muukin valon aiheuttamista mielialan muutoksista tai väsymyksestä syksyllä tai keväällä?

Lue lisää kevätahdistuksesta

 

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Täysin samaa mieltä.
Lumesta heijastuva valo sattuu silmiin ja päähän, loska lentää, vuoroin sohjoa ja liukasta, plussaa ja pakkasta, pöly ja likaiset ikkunat erottuvat, koirankakat rattaissa ja kengän pohjissa, pääsiäinen, katupöly.
Ai, miten ihana kevät <3
Uloslähteminen tekee tiukkaa ja kun erehdyt sanomaan, miten kauheaa auringonpaiste on, sinua katotaan kuin vajaamielistä.
Kesällä auringonpaiste onkin ihanaa ja ihan eri juttu. Mummoni sanoi, että syksyllä syntyneet tykkää syksystä, tiiä siitä, itse olen kyllä syntynyt syksyllä ja rakastan syksyä. Rakastan kyllä talvea ja kesääkin. 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä