Bookbeat -Rakastan sitä!

Teksti

Hyvä ihme sentään, miten näitä sovelluksia on alettu markkinoimaan vasta nyt? En ymmärrä! Olen löytänyt äänikirja -ja lukusovelluksen, enkä aio luopua siitä enää ikinä. Ainiin, tämä ei ole mainos. Tämän hypetyksen jälkeen nimittäin sinun voi olla vaikea uskoa sitä.

Minä olen kaoottinen. Kadotan hyvin paljon asioita. Etupäässä esimerkiksi kirjaston kirjoja. Kirjastokortista nyt puhumattakaan. Olen maksanut vuosittain sakkoja kirjastoihin useamman uuden kirjan verran. Silti olen käyttänyt kirjastoa paljon, sillä lukeminen on ollut intohimoni lapsesta asti. En tiedä mitä tekisin elämälläni, jos kirjoja ei olisi.

Luen paljon tositarinoita ja elämänkertoja sekä romaaneja, jotka vaikuttavat uskottavilta. Fantasiamaailmaan minua ei saa uppoamaan millään. Tarvitsen eläytyäkseni realismia. Voin lukea kirjan yhdeltä istumalta, jos se on hyvä.

Äänikirjoja on ollut aina kaseteilla, mutta valikoima on ollut suppea. Joskus joku operaattori taisi lanseerata äänikirjoja, mutta ohitin koko asian. Ajattelin, että kirja ei ole kirja, jos se ei tuoksu kirjalta. Sitäpaitsi laitteelta olisi kolkkoa lukea.

Harrastan juoksua. Olen aika helposti tylsistyvä ihminen, joten minun on aina ollut hieman haasteellista juosta pitkää matkaa. Olen kuunnellut musiikkia, mutta Bookbeatin myötä löysin uuden ulottuvuuden. Juostessa on ihanaa kuunnella juuri ilmestyneitä mielenkiintoisia opuksia. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Lukuaikaa ei tarvitse enää etsiä kissojen ja koirien kanssa, kun sen voi yhdistää juoksulenkkiin. Kymmenellä kilometrillä kerkeää kuunnella ainakin tunnin!

Bookbeatissa on siis valittavissa luku -ja äänimahdollisuus. Sovellus on erittäin helppokäyttöinen ja lukemista tai kuuntelua on helppo jatkaa. Parasta siinä on ehdottomasti se, että se on kuin kannettava kirjakauppa. Uutuudet jotka saa Suomalaisesta kirjakaupasta, ilmestyvät sinne nopeasti. Sovellus maksaa 16 euroa kuukaudessa ja sitä saa käyttää sillä hinnalla rajattomasti. Jos ostaisin kaikki lukemani kirjat uutena, rahaa menisi monin verroin enemmän. Kirjaston lainausjonoon sen sijaan turhautuu. Uutuuksien kohdalla se voi olla kuukausia.

Olen kuunnellut viimeaikoina mm Sauli Niinistön, Michelle Obaman, Mercedes Bentson, Janne Ranisen sekä Marco Hietalan elämänkerrat. Ehdoton suosikkini oli myös Ilkka Kiven Menisit ennemmin terapiaan ja Koko Hubaran Ruskeat tytöt. Jos lukeminen on intohimosi, voin lämpimästi suositella! Ihan jo rahankin takia. Tämä säästää. Bookbeat ei toki ole ainoa sovellus, niitä on muitakin, mutta en ole kokenut toistaiseksi tarvetta muihin, tämä on niin kattava. Äänikirjojen kuuntelu soveltuu ihan älyttömän hyvin siivoukseen, iltakuunteluun ja automatkoille. Lukeminenkin on vaivatonta. Yllättävän nopeasti silmä ja sormi tottuu kännykältä ja tabletilta lukemiseen. Itseasiassa mionun 70 vuotias mummonikin käyttää tätä, joten heikkonmäköisille vanhuksille kannattaa harkita myös.

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Bookbeat ja myös vastaavat palvelut Storytel sekä Nextory on aivan ihania. Kun kirjat kulkee kaikkialla mukana sujuu arjen odottelut ja matkustaminen niin paljon mukavammin. Jos ihtellä ois blogi, tulis joka välisä näitä palveluita hehkutettua!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä