On siis (karsea) kevät

Teksti

Mitä kuuluu on kamalan yleinen kysymys. Yleensä siihen ei haluta vastausta, ellei sitten nähdä ystävää pitkästä aikaa tai istuta terapiassa.

Minä kuulen Mitä kuuluu -kysymyksen keskimäärin kerran päivässä. Koko kysymys on sinänsä oikein ihana. Se osoittaa sitä, että on liittynyt ihmisiin sosiaalisesti.

Riittävästi, liikaa ja sushia

Tänään on huhtikuun kuudes päivä, enkä minä tiedä, mitä vastaisin näihin kysymyksiin. Minulla on riittävästi töitä. Miehelläni on aivan liikaa töitä. Kotini on ihan harmoninen ja viihdyn siellä. Whatsuppini on elossa ja lapseni on ihana. Juoksen ja käyn joogassa. Olen jälleen koukussa sushiin. Sitä minulle varmaan kuuluu.

En kerro, että itken iltapäivisin, koska kevät kirvelee silmiäni ja tunnen jotain omituista tyhjyyttä, jota en osaa täyttää. En yleensä mainitse, että olen väsynyt ja hymyileminen lähinnä alkaa särkemään leukaan. Kauppajonossa kaulaliina on liian tiukalla, vaikka se olisi unohtunut kotiin.

Se aika vuodesta. Jälleen kerran

Tällaista tämä nyt on. Jälleen kerran. Jos olisin taiteilija, tämä varmaankin olisi taiteilijan flow. Nyt se on vain se aika vuodesta. Tai joka keväinen  mielenterveysongelma. Kuka hitto senkin määrittää?

Toisinaan mietin, onko joskus jotakin sattunut tähän aikaan vuodesta. Miksi kevät imee minut aina ontoksi? Olenko tippunut lapsena pää edellä yläsängystä huhtikuussa vai missä se vika on?

Tuskin elämään kuuluvat kevääseen kohdistuneet ikävät asiat tai elämän huippuhetkien sijoittuminen muihin vuodenaikoihin ovat kevättä maalanneet mustaksi. Olen alistunut kevätkohtalooni. Luulen, että olen vain mielelläni hieman surumielisyyteen taipuva ja herkistyn valon lisääntymiselle. Kevät on hirveän väritön, mutta silti terävän valoisa. Uni vähenee, kun valo änkeää avaimenrei’stä makkariin. Ulkona on kuraa ja kaikki näyttää likaisesta. Auringosta tulee päänsärkyä. Kuten olen useasti todennut, toiset masentuvat syksyllä, minä ahdistun keväällä. Olen itseasiassa törmännyt tähän ilmiöön viimevuosina useammin. En ole ainoa.

Elämässäni on kuitenkin asioita, joilla tätä kuraa voisi lieventää. Luulen, että tarvitsen elämääni sisältöä enemmän. Ehkä se tyhjyys on tylsistymistä, eikä yksinäisyyttä? Tai molempia. Tyhjyyden kokemus sinällään on lamaava tunne. Tai epätunne. Tänään kävin jakamassa puolueemme vaalimainoksia postilaatikoihin ja katselin samalla, kuinka ihmiset raivasivat kevättä pihoillensa. Tunsin tyhjyyden, mutta myös kaipauksen. Haluaisin oppia pitämään keväästä.

Meren rannalla ämpäri on puoliksi täysi

Olimme Fuerteventuralla viikon maaliskuussa ja se kyllä helpotti. Suunnittelemme edelleen muuttoa tai osamuuttoa Espanjaan. Täyttääkö se tyhjyyden? Ei helvetissä. Mutta käyn mielummin tyhjänä täysi kookospähkinällinen appelsiinimehua kädessäni ja rakennan tyttäreni kanssa hiekkakakkuja. Meren rannalla ämpäri on aina puoliksi täysi. Ensin täytyy tosin ripustaa pyykit ja keksiä, miten introvertti, kielitaidoton ja epäsosiaalinen bloggaaja löytää ystäviä toiselta mantereelta. Ja opetella pärjäämään kevään kanssa täällä Suomessa. Ulkomaille on turha muuttaa ongelmia karkuun. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ja herranjestas en halua löytää edestäni kevättä keskellä kesää.

PS: Seuraa meidän elämää enemmän Instassa Täältä

 

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä