Elämäni kallein vappuasu

Teksti

Siinä se on. Elämäni kallein vappuasu. Metsästin tätä aikanaan neuroottisesti. Halusin sen päähäni vapuksi, mutta se oli kaikkialta loppu. Lopulta löysin sen Fredriksonilta ja kirosin, miksi ylioppilaslakit ovat niin paljon Citymarketissa halvempia. Sain hattuni ja olin niin ylpeä. Minä valmistuin ammattiin.

 

Nuoruuteni oli kaoottinen. Niin kaoottinen, etten edes viitsi siitä tässä puhua. Kaikilla meillä on luurankomme. Kovinkaan moni ei ehkä uskonut, että yhtäkkiä olisin valmistunut, työelämässä ja aikuinen. Niin siinä kuitenkin kävi. Nautin ensimmäiset vuodet. Tein paljon ylitöitä ja nautin vastuusta.

Blogiani kauemmin seuranneet ovat varmaankin törmänneet postauksiini alan vaihdosta. Lopetin urani 10vuoden jälkeen. Menin ensimmäisen kerran hoitoalan töihin jo ennen kouluun lähtöä ja lopetin 2017 syksyllä.

Niinpä tästä hatusta tuli 70 euron vappuasu. Ei sitä tosissaan voi enää päässään pitää. En tunne ylpeyttä. Lähinnä häpeää siitä, etten jaksanut alalla. Näitä hattuja en nähnyt vapputorilla kenelläkään. Hävettääkö ihmisiä amislakki?

 

Pidin lakkia päässäni kuvan oton ajan. En edes tiedä, miksi halusin. Tunsin haikeutta. Tämä lakki pitää sisällään aikuisuuteni ensiaskeleet, useat onnistumisen kokemukset saadessani vakituisen työn tai kiitoksen. Hetken muistin, miltä tuntuu olla nuori ja uskoa elämään. Ammatti oli minulle silloin suuri juttu.

Ehkä ensivuonna pukeudun hoitajan sijaan prinsessaksi, kuten tyttärenikin

Mikä on sun elämän kallein vappuasu?

 

 

Kommentit

2 kommenttia
Jasmin

Tiedän tuon wannabejutun, moni ajattelee samaa. Mutta mielestäni lukio ei ole sen siistimpi kuin amiskaan, molemmat kestää yhtä kauan ja molemmissa iso työ. Amis sisältää lisäksi kuukausia oikeaa työtä (harjoittelut jne). En näe tota wannabena koska mielestäni lukiossa ei ole mitään sen siistimpää tai parempaa. Samalla tasolla molemmat. Sama juttu amk-halaareiden kanssa.

Amislakkien suosion puute johtunee juuri mainitsemastasi hinnasta joka on liian korkea. Sinänsä vappuna moni nuori tuskin pitää ylioppilaslakkiakaan.

Avatar

Kutsumasi ”amislakit” eivät liene kovin suosittuja. Sen lisäksi, että ne ovat kalliita, niiden historia on kovin lyhyt. Ehken ole ainoa, jolle niisät tulee vähän sellainen ”wannabe”-fiilis. Vaan eipä sillä, taidan olla ajatuskuvioineni vähän vanhanaikainen. Myös ammattikorkeakoulujen opiskelijahaalarit ovat mielestäni vähän kopioitu juttu 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä