Tällaisen tytön käytösnumero oli 6

Teksti

Tuo numero oli kamala. 90-luvulla käytös arvioitiin numerolla. Vihasin sitä kohtaa todistuksessani. Olin ala-aste ikäinen tyttö ja joka kevät hyvin ahdistunut. Muistan sen kurkkua kuristavan tunteen. Kohta jaetaan todistukset. Mitä jos se numero on taas huono. Mitä kotona sanotaan? Hävetti hirveästi jo etukäteen. Monena vuonna ei tullut helpotuksen huokausta vaan pelko toteutui. Numero oli huono.

En käyttänyt koskaan päihteitä. En varastellut enkä lintsannut tai luntannut. En kiusannut ketään. Minä olin se kiusattu eikä minulla ollut kavereita. Ei niitäkään, keiden kanssa olisin ollut pahanteossa tai riehunut tunneilla. Miten on mahdollista, että kannoin tällaisesta niin kovasti aiheellista huolta ja huolesta huolimatta numero oli surkea?

Olin erilainen. Tuijottelin paljon ikkunasta ulos enkä aina muistanut viitata, jos jotakin kysyttiin. Piirtelin vihkoihin kukkasia, vaikka tunnilla piti kuunnella opettajaa. Piirtely helpotti kuuntelemista, mutta opettaja ei uskonut. Usein unohdin, että käytävällä ei saa juosta. Vihasin käytäviä ja halusin niistä nopeasti pois. Pulpettini oli vakituisesti sekaisin ja tavarani useimmiten väärässä paikassa väärään aikaan. En osannut kantaa mukanani oikeita kirjoja. En vaikka kuinka yritin. Joskus harvoin sanoin minua haukkuneille lapsille takaisin ja jouduin jälki-istuntoon. Sen päälle sain käytöksen alennuksen. Numero aleni rangaistuksena, jos erehdyin puolustamaan itseäni, edes yhdellä sanalla. Kiusaaminen kaadettiin aina minun syykseni. En uskaltanut puolustaa itseäni enää opettajalle. Myönsin syyllisyyteni siihen, että olin sanonut takaisin, mutta en osannut kertoa, mitä minulle oli tehty tai sanottu. Se tuntui nöyryyttävältä ja pelkäsin että minua ei uskota. Sanoin takaisin kaksi kertaa ja molemmilla käytösnumeroni laski rangaistuksena ruman sanan käytöstä.

Minulla oli kova ääni ja usein minua toruttiin koska mukamas huusin. Yritin puhua hiljempaa, mutta se oli vaikeaa.

Minusta tuntui usein, että teen kaiken väärin ja käyttäydyn huonosti, vaikka kuinka yritän olla parempi. Kuunnella tunnilla, puhua hiljempaa ja kävellä käytävällä. Opettajalla oli kuitenkin joka päivä huomautettavaa. Rakseja unohdetuista tavaroista, läksyistä ja myöhästymisestä.

En vain kertakaikkiaan osannut. Yritin ja tiesin että minussa on jotakin vikaa, mutten tiennyt miten se korjataan. Joka kevät kun sain todistuksen käteeni, minua hävetti ja ahdisti. Se oli sellainen musta mönjä sisällä. Mennessäni yläasteelle, koin helpotusta. Numero oli 8. Se tuntui loistavalta. En ymmärrä miten se oli niin hyvä, sillä olin myös yläasteella kaoottinen ja hukkaava.

Hyödyinkö minä koskaan käytökseni arvioinnista? Tekikö se minusta paremman ihmisen? Ei. Se sai minut yrittämään enemmän ja sen kautta ahdistumaan ja häpeämään. Minusta tuntui että jokainen virheeni ja ajattelemattomuuteni näkyy todistuksessa. Sanoin aina kiitos ruokalassa ja lopulta minulle muodostui siitä neuroosi. Juoksin sanomaan kiitos, vaikka olin jo lähtenyt ruokalasta. Olin kummallinen lapsi. Ja katkera aikuinen arvioinnin osalta. Minua suututtaa nykyään lasten käytöksen ja huolellisuuden mielivaltainen arvostelu. Lapsen kanssa täytyisi keskustella, mitä häneltä toivotaan ja odotetaan sekä pohtia, miksi mahdolliset numeroon vaikuttavat asiat eivät toteudu.

Nykyään käytöstä ei onneksi enää arvioida samanlailla. Wilmaviestit ovat korvanneet numeerisen arvioinnin.

Kutosen käytösnumeron tyttö oli epävarma siitä, miten täytyy käyttäytyä. Kovaääninen, kiitos afrikkalaisten geenien. Huolimaton, mutta yritti kamalan paljon. Huono keskittymiskyvyltään, mutta ei häirinnyt muita. Kutosen numerolla varustettu pelkäsi ja häpesi läpi vuosien, mutta ei osannut korjata asiaa.

Kutosen käytösnumerolla ei ole enää mitään merkitystä. Joskus kuitenkin löydän itseni ajattelemasta, etten osaa käyttäytyä ja olen erittäin epävarma sosiaalisissa tilanteissa. Pohdin pitkään, olenko loukannut jotakuta tai käyttäytynyt huonosti. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että todistus todistaa lapselle sitä, mitä hän on tai osaa. Aikuisena kuitenkin nyt tiedän, että minä osaan käyttäytyä. Muutamasta kutosesta huolimatta.

 

 

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

Oih, täällä yks melkein kympin tyttö – paitsi huolellisuudessa. Äiti pakkas kassin tokaluokalle asti kun tunsi lapsensa. Sitten jäin kiinni, sain naurut ja oli pakko yrittää ihan itse. Vaihtelevan huonolla menestyksellä. Minusta ei kasvanut huolellista ja siistiä aikuista mutta ihan tyytyväinen ja kelvollinen sotkuiita kuitenkin. En ole ajoissa jos ei ole pakko eikä mun koti ole järjestyksessä koskaan mutta näin on hyvä.

Avatar

Kyllä meillä ainakin arvioidaan käytös vielä numeraalisesti. Huolellisuusnumeroa ei enää erikseen anneta.
Kahdeksan on nykyään se lähtöoletus kaikille. Se, mikä ennen oli kymppi. Jos on oikein opettajan mieleen, saa sitten yhdeksän tai kymmenen. Jos ei ole, saa sen seiskan tai alle.

Oletko koskaan ajatellut, että sinun käytöksellesi on voinut olla ihan syy? Esimerkiksi tytöillä niin alidiagnostisoitu ADD?

Itseäni ahdistaa lähinnä ne koulun jokavuotiset stipendit. Ne jaetaan aina samoille lapsille, samoihin perheisiin.

Avatar

Olipas jotenkin samaistuttava teksti, vaikka käytösnumeroni ei ollutkaan kovin huono ja minua ei kiusattu niin, että olisin silloin tiedostanut sen olevan kiusaamista. Olen aina yrittänyt olla niin kuin muut, yhtä hyvä. Ikinä en kuitenkaan onnistunut, mikä söi kyllä mieltä. Mikä vikana, miksi minä en ole superihminen, niin kuin kaikki muut. Miksi minä tuijottelen ikkunasta ulos, enkä kuule opettajaa. Minullekkin ollaa aina sanottu, että älä huuda, vaikka puhuin normaalisti. Vasta aikuisena sain tietää kaikelle syyn, adhd. Kuitenkin kannan jälkiä mukana edelleen. Niin kolahti tuo pohtiminen loukkaamisesta tai huonosti käyttäytymisestä. Edelleen mietin näitä asioita, jäänyt päälle. Nyt opetellut siihen, että saan olla tälläinen kuin olen. Jos käytökseni loukkaa jotain, niin vika ei ole minussa, vaan toisen hyväksymättömyydessä. Adhd oireet ei lähde koskaan pois.

Avatar

Sanoisin ettei teillä menneet kemiat yksiin opettajan kanssa, eikä ole ollut reilua kostaa sitä numeroissa. Opettajissa on niitäkin joiden ei pitäisi olla opettajia. Numerothan tulee, mutta numeroille on myös selitykset. Tiedän oman lapseni käytöksen hyvin tarkkaan ja tiedän myös mikä numeroa laskee.

Avatar

Arviointi on kuntakohtaista, eli sitä toteutetaan eri paikkakunnilla hieman eri tavoin mutta Wilma-viestit eivät kyllä koskaan korvaa arviointia. Käyttäytyminen arvioidaan usein edelleen numeerisesti.

Opettajalta olisi voinut pyytää perusteluja käyttäytymisen arvosanalle. Numeroita kun ei vedetä lottokoneesta, vaan niille on tietyt kriteerit. Kirjoituksestasi käy ilmi oma itsearviointisi.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä