Haikara ei tullut uudestaan. Hiljaisuudesta tuli voimavara

Teksti Jasmin

Blogiani pitkään seuranneet tietävät, että yritimme 4 vuotta sitten toista lasta, emmekä voineet sitä saada. Tyttäremme jää meidän ainoaksi lapseksi.

Yhden lapsen vanhemmuus

Olen oppinut nauttimaan yhden lapsen vanhemmuudesta enkä enää elä siinä ajatuksessa, että meiltä puuttuisi jotakin. Kuulen yhä aika usein uteliasta hälinää, että koska teemme toisen lapsen tai ”äläs sano, kyllä se iltatähti teillekin tulee”.

Ei se tule. En kuitenkaan nykyisin jaksa enää selitellä. Joskus ne menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, toisinaan taas sanon tiukasti, että ei se onnistunut, ei tule. En kuitenkaan enää ole herkkä kommentoinnille enkä jaksa provosoitua ihmisten epäsensitiivisyydestä ja lisääntymisrauhan puutteesta.

Tyttäreni on nyt 6 vuotias ja arki on hyvin rauhallista. Kotona ei ole meteliä eikä hirveää härdelliä. Yhden lapsen pystyy ottamaan mukaan arkeen aina ruoanlaitosta vessan pesuun. En koe huonoa omaatuntoa riittämättömyydestä. On oikeastaan erittäin riittävä olo.

Yhden lapsen vanhemmuus on antoisaa myös taloudellisesti. Lapsemme harrastaa luistelua ja uintia. Useammalle lapselle näiden harrastusten tarjoaminen olisi ollut taloudellisesti erittäin tuntuva sijoitus ja ehkä myös mahdoton, etenkin jos luistelu etenee  muodostelmaluisteluksi. Myös matkustelu on edullisempaa yhden, kuin kolmen lapsen kanssa.

Toki olen aiemminkin pohtinut, että tyttäreni jää ilman tärkeitä sisarussuhteita. Sen voisi ajatella menetyksenä. Toisaalta menetys sekin olisi, että on saanut vanhemman aikaa puolet vähemmän. Olen tullut siihen lopputulemana, että menetyksiä ei ehkä sittenkään ole olemassakaan tässä asiassa. On vain erilaisia lapsuuksia. Sisaruksilla ja ilman. Molemmissa on omat puolensa.

Meteli ja häly tuntuu kuormittavalta tottumattomalle

Toisinaan käyn kylässä perheissä, joissa lapsia ja meteliä on paljon. Joskus korvani alkavat tinnittämään ja napsumaan. Väsyn aika nopeasti meteliin ja koen esim keskustelun hirveässä hälyssä erittäin raskaaksi. Silloin koen yksilapsisuudestani erityistä iloa. Kun taas selaan instaa ja näen ihania sisaruskuvia ja lasten välistä rakkautta, tunnen surua. Olisin halunnut toisen lapsen. Tunnen kehossani sen tyhjän sylin tunteen, joka tuli jokaisen keskenmenon ja kohdunulkoisen raskauden jälkeen. Se kuitenkin menee nykyään ohi eikä jää päälle pitkäksi aikaa. Koska emme voi enää yrittää, emme myöskään elä enää toivossa vaan tiukasti nykyhetkessä.

Tunteet ovat ristiriitaisia. Ehkä omasta arjesta tuntee nykyään onnea, koska tietää että se on pysyvää. Olisi kamalaa elää loppuelämä tuntien kaipuuta johonkin, mitä ei voi saada tai ei ole saanut riittävästi. Luulen, että mieleni on sopeutunut ja etsiytynyt onnen uomiin. Olen vuosien mittaan löytänyt tämän tilanteen hyvät puolet ja sitä kautta valtavan arvokkaan onnen avaimen. Saan olla äiti upealle tyttärelleni joka on ihan mielettömän ihana persoona. Hän saa jakamattoman huomion, hyvät mahdollisuudet harrastaa mitä haluaa ja kokonaisen perinnön. Ei tarvitse riidellä mökistä (ei meillä tosin edes ole mökkiä).

Ihmismieli on ihmeellinen. En olisi voinut ajatella näin ensimmäisen 3 vuoden jälkeen. Loukkaannuin myös syvästi, kun joku sanoi, että ole onnellinen että sinulla on yksi lapsi. Itseasiassa loukkaannun edelleen. Onni, hyväksyminen ja pettymys sekä suru ovat kaikki tunteita, jotka käsitellään oman pään sisällä, eikä niitä tunteita voi nopeuttaa. Kukaan toinen ei saa tulla sanelemaan sitä, mistä pitäisi olla onnellinen ja mistä ei kuulu tuntea mitäkin. Kun elämä menee erilailla kuin odotti ja tulee menetyksiä, ne on elettävä läpi omaan tahtiin. Vasta sen jälkeen voi ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se on. Elämä on erilaista kuin kuvittelin sen olevan. Mutta se ei tee siitä huonompaa. Meidän pieni perhe on tänään täydellinen. Ja huomenna.

Kommentit

12 kommenttia
Avatar

Monia samoja ajatuksia yhden 7-vuotiaan tyttären äidiltä täällä. Siskoni sanoin ja vähän sunkin, sun lapsen lapsuus on teidännäköinen, niissä sisaruskatraissa sitten erilainen.

Yhden lapsen kanssa on tosiaan ihanan rauhallista. Ja se yksi lapsi ei tappele!! Olen myös tosi ylpeä omastani ja ajatellut, että kun yhdestä tulikin niin hyvä, niin vaalitaan sitä hyvää nyt huolella. Tämä on hyvä näin ja jollekkin muulle sitten noin.

Olen pahoillani sun puolesta, että haaveet eivät toteutuneet. Vaikutat kuitenkin käsitelleen asian hyvin ja on myös ok olla siitä joskus surullinen. Ei se sitä tarkoita kuitenkaan että nyt olisi jotenkin huonosti asiat. ❤

Avatar

Tiedän tuon miten ihana on palata hiljaiseen kotiin 🙈 vaikka meillä on 3 lasta, niin elämä on pääasiassa leppoista koska 12v 10v 1,5v, niin paljon hetkiä että isommat on kavereilla tai omissa oloissa ja pienin kainalossa ja hiljaista. Välillä tosin elämää on isosti, mutta pääasiassa arkemme on rauhallista.

Avatar

Meillä on kuusivuotias poika. Lahjoitimme kymmenen alkiota, sillä minulla ei ole enää kohtua. Sairastan endometrioosia. Voi olla että jossain syntyy tänä vuonna poikamme ”sisarus”. Se ajatus herkistää.

Yksilapsisuus on ihanaa. Meilläkin poika harrastaa ja saa paljon huomiota. Kotimmekin on kolmelle sopiva. Ja kun poika on yökylässä saamme kahdenkeskistä aikaa. Tai kun poika on isänsa kanssa minulle jää aikaa levätä tai olla miten päin vaan. Pidän poikani ja minun välisistä keskusteluista, joihin nyt on aikaa. Ja melu rasittaa minuakin.

Onneksi pojalla on muutama serkku! Olen myös laittanut hänet jakamaan karkkipussinsa minun kanssani. 🙂

Avatar

En ole itse vielä päässyt tuohon pisteeseen. Kesti 5 vuotta saada maailmaan ihana poikani joka on nyt 6 vuotias. En kuitenkaan ole kyennyt hyväksymään että toista ei tullut. Milloin mieli luovuttaa ja päästää irti haaveista. Olo on vajaa vaikka onni lapsestani on hurjan suuri.

Avatar

Ensimmäinen raskaus, meille tulee vauva.. kyllä, nyt 7 vuotias koululainen. Pari vuotta myöhemmin tuli jälleen kaksi viivaa testiin, jee.. sisarus.. vaan ei, päättyi aikaiseen keskenmenoon. Ystäväni sai toisen. Masennus ja ahdistus, mutta elämä jatkui. Noin vuosi sitten kahden viivan testi. Varhaisultrassa kommenttina, heikko syke.. Muutama viikko myöhemmin keskenmeno jälleen, tällä kertaa lääkkeillä. Ystäväni sai kolmannen.
Keskenmeojen lisäksi jouduimme hyvästelemään rakkaat karvapallot kaiken keskellä.
Olen iloinen, että saan olla äiti yhdelle aivan mahtavalle tytölle, samaan aikaan olo todella tyhjä. Odotan sitä aikaa, kun saan tuntea samoin kuin kirjoitat. Kun muiden kommentit ei enää satuta niin kovaa.

Avatar

Vaikka itselleni ei ollut aina lainkaan selkeää että olisimme ylipäätään halunneet toista lasta, on ajatuksesta kokonaan luopuminen tuskallista. 5 keskenmenon ja neljänkympin rajapyykin kohdalla päätimme että on yhteisen hyvinvoinnin vuoksi pakko mennä eteenpäin ja iloita juurikin näistä yksilapsisen perheen ihanista puolista. Nyt on ehkäisy seuraavaksi viideksi vuodeksi asennettu. Ei enää spontaaneja keskenmenoja, lääkkeellisiä tyhjennyksiä ja kaavintoja ja surutyötä jokaisen kohdalla. Nyt pitäisi vielä vaan ymmärtää ja muistuttaa itseään että päätös oli oikea…

Avatar

Meillä meni yli 5v esikoiseen ja sit 4v sen jälkeen niin tulin raskaaksi joka sitten päättyi keskenmenoon 6+5
Nyt sit 4kk km jälkeen tulin raskaaksi nyt rv 10+6 menossa ja vuodellu aina välillä ja kaikki ollut hyvin

Avatar

Meidän esikkoa tehtiin 7 vuotta. Kalliisti. Seuraava raskaus alkoi ilman keskenmenoja, avustettuna myös. Tuloksena kolmoset. Kaikki 4 lasta 18 kuukauden sisään. Voin sanoa että meteli kyllä kuormittaa, mutta siihen tosiaan tottuu, joskus en itse enää edes huomaa lasten hälyä. Ja se ei ole hiljaista.

Avatar

Meillä 4,5-vuotias lapsi. Pelkään, että jää ainoaksemme. Olen siis vielä siinä vaiheessa, että toivoisin toista lasta enemmän kuin mitään muuta. Pitkään saattaa olla ihan semifiilis ja yritän ajatella, et kyllä se vielä meilläkin onnistuu, mutta aina se satuttaa, kun joku toinen saa kokea sen onnen… Ensimmäinen tuli aika heti, kun aloimme ”yrittämään”. Ei olla lapsen syntymän jälkeen oikeastaan ollenkaan käytetty ehkäisyä. Sairastuin kroonisesti, kun lapsi oli 1,5-v. Pari vuotta sitten tulin raskaaksi, joka kuitenkin päättyi suht varhain. Suurin syy on varmasti sairaudessani, vielä ei ole tutkittu muita syitä. Eli toivoa ehkä on, mutta olen alkanut jollain tasolla jo tekemään luopumistyötä mahdollisesta toisesta. Ennen tunsin pahaa oloa, että olen yhden lapsen vanhempi, mutta nyt osaan nauttia siitä ihan eri tavalla.

Avatar

Olin juuri päässyt ajatuksen kanssa sinuiksi, ettei toista tule. Aktiivinen esikoinen harrastaa kahta lajia, pystymme olla niissä mukana ja 6 vuotta kesti hyväksyä asia. Ajattelin, että näinhän on hyvä, me kolme ja koira. Kohtalon ivaa, mutta alkuvuodesta huomasin olevani raskaana. Olen tehnyt elämässäni tasan kaksi raskaustestiä, esikoisen ja tämän. Olin kuullut tällaisista tarinoista ja kaverit aina lohdutteli, että sitten kun lakkaatte yrittämästä niin se tulee.. joopa joo, antakaa nyt olla jo. Turhia toiveita, 6 vuotta. Edelleen joka päivä ihmettelen, että onko tämä totta ollenkaan?

Avatar

Meilläkin yksi lapsi ja lisää ei tule. Häntäkään emme meinanneet saada ja alun halut muutamasta lapsesta kutistui siihen että kun yhdenkin saisi. 5v siihen meni ja lisää en ole haikaillut. Meidän perhe on hyvä juuri näin.

Avatar

Yhdessä lapsessa on toki puolensa. Meillä on nyt jo pian 14-vuotias tyttö, ja aina rauhallista kotona. Yhden lapsen voi ottaa mukaan ihan mille tahansa matkoille, eikä edes hinta ole kummoinen. Minäkin olisin aikanaan halunnut toisenkin lapsen, mutta parin keskenmenon jälkeen en tullut enää edes raskaaksi. Tässä vaiheessa elämää olen suorastaan onnellinen, että lapsia on vain yksi. Tosin todennäköisesti olisin ihan yhtä onnellinen myös siitä toisesta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä