Erittäin typerät tervehtimistavat

Teksti Jasmin

Maailmalla on keksitty uudenlaisia tervehtimistapoja. Kyynerpäätervehdys, jalkaterätervehdys, käsivarsitervehdys…

Olen jälleen kerran sivistykseni kanssa täysin ulapalla enkä ymmärrä tätä ikiaikaista tapaa tervehtiä koskettaen. Miksi pelkkä ”päivää” ei riitä?

Olen ollut erilaisten luottamustoimien vuoksi paljon jos jonkinmoisissa kokouksissa. Otetaan esimerkiksi nyt vaikkapa kunnanvaltuuston kokous, jonne välillä ajaudun varapaikan vuoksi. Valtuustosaliin sisään astuessa kätellään kaikki jo istumassa olevat valtuutetut sekä edessä istuvat virkamiehet läpi ja kätellään. Ei välttämättä sanota mitään, kätellään vain. Sitten mennään istumaan omalle paikalle ja odotetaan, että loput tulijat kiertävät salin ja tekevät saman. Olen tästä toimenpiteestä joka kerta hieman pihalla, koska osa ihmisistä kätellään tai nyökätään jo eteisessä. Entä jos kättelee vahingossa kahdesti? Jättää kättelemättä? Pitääkö hieman vieraamman kanssa sanoa nimi vai ei? Kokouskättely ei ole muodostunut rutiiniksi, vaikka teen sitä eri tilaisuuksissa usein. Pelkään yhä, että mokaan sen jotenkin. En osaa käytöstapoja. Käytännössä esimerkiksi edellä mainitussa tilaisuudessa kätellään ristiin rastiin 50 kertaa. Sen jälkeen mennään istumaan, avataan tietokone ja nojataan leukaa kättelykäteen. Tai ainakin minä olen tehnyt niin.

Sama protokolla on myös kaikissa pienissä kokouksissa, joissa ikäjakauma on +40. Olen huomannut, että tätä nuoremmat eivät harjoita kättelytervehdystä. Riippumatta siis kokouksien aihesisällöstä. Sukukokouksista hautajaisiin, sama ralli.

Mikä ihme tämän tarkoitus on? Miksi katse ja puhe eivät riitä? Kosketuskontakti on vanhanaikainen ja yleisesti haitallinen infektioiden leviämisen vuoksi. Eikö tämä koronavirus voisi opettaa kaikessa kauheudessaan meille uusia käytöstapoja ja läsnäoloa? Sitähän kättely on, tapa jossa ollaan sekunnin ajan läsnä toiselle, sillä kosketus tuo hetkeen erilaisen intensiteetin. Voisimmeko olla tervehdyksen ajan läsnä, ilman ihokontaktia? Katsoa silmiin, keskittyä hetki ja sanoa hei. Hymynkin voi lisätä. Me emme tarvitse pakollista ihojen kohtaamista, kyetäksemme huomaamaan ihmisen, emmehän?

Kaikenlainen kyynerpäillä ja pohkeilla läpyttely on luonnotonta ja hankalaa. Mitä me oikein pelkäämme? Vai onko niin, että kättely onkin rituaali joka nimenomaan täyttää kohtaamisen tilan, eikä ihmistä tarvitse intensiivisesti tuijottaa silmiin tai lausua mitään, voi vain ojentaa käden? Ilman kättelyä ehkä rekisteröisimme paremmin toisen ilmeen ja äänensävyn. Onko se kiusallista?

Tai sitten ylianalyysi on turhaa. Niin turkulainen extrovertti, kuin hämäläinen introverttikin kättelee, murahtaa ja toimittaa asiansa. Ei heittele yläfemmoja kyynerpäillä. Me Suomalaiset voisimme opetella hymyilemään ja muodostamaan sanoja äänensävyjä käyttäen kädet taskussa. Kuka senkin keksi, että kädet taskuissa seisominen on vätystelyä?

Otetaan koronasta ilo irti ja opetellaan kohtaamaan ihminen. Ei tarvitse olla lääkäri, jättääkseen kättelyn väliin epidemia-aikana. Ilman pohjefemmaa. Syntyy vielä polvivaurioita mokomista.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä