Vaaka oli tuhota kaiken

Teksti Jasmin

Olen kertonut teille vuosien varrella kipukohtia matkasta, jota olen tehnyt oman kehoni kanssa. Koska blogi lähenee loppuaan ja elämä jatkuu instassa, mietin, haluanko sanoa vielä aiheesta jotakin. En ole koskaan kertonut tarkemmin kehoni ongelmien taustasta ja syvästä broblematiikasta joka siellä on ollut, koska koen, että diagnoosit, oirekuvat ja muu ovat yhdentekeviä kehon hyväksymisen kannalta.

Moni asia on auttanut, mutta yhden asian konkreettinen pois jättäminen on ollut avainasemassa ja siksi haluan nostaa sen esiin 20 vuotta kestäneessä itsevihasta itsensä kunnioittamiseen -matkassa.

Se on vaaka. Muistan käyneeni vaa’alla kotona laihtumistarkoituksessa ja tosissani 14 vuotiaana. Jäin koukkuun heti. Varsinainen ongelma siitä eskaloituikin, olisinpa tiennyt. Siitä asti kävin sillä joka päivä seuraavat 17 vuotta. Joinakin vuosina kymmenenkin kertaa päivässä. Painoin kaikkea mahdollista 36-87kg väliltä. Koskaan en ollut tyytyväinen.

Pahimpina vuosina vaaka kertoi mitä saa syödä, pitkin vuorokautta. Jos illalla vaaka näytti 100g enemmän kuin olisi pitänyt, en juonut vettä koska halusin nähdä, että se on aamulla vähemmän. Joskus tällaiset kaudet jatkuivat viikkoja, joskus kuukausia ja välillä muutaman vuoden. Viimeisimmässä savotassa kiloja lähti 40 prosenttia painosta ja halusin lisää. Aamulla 46.1 kg oli 100g liikaa, joten aamupala oli jätettävä väliin.

En halunnut herätä, koska en halunnut tietää paljonko painan. Samaan aikaan halusin nousta heti ylös, jotta tiedän, mitä voin syödä aamupalaksi vai voinko mitään.

Hakeuduin terapiaan. Tiesin, etten koskaan voisi hyväksyä itseäni ilman apua ja vaaka hallitsi kaikkia elämäni osa-alueita lähestulkoon 20 vuoden ajan. Jatkuva painon vaihtelu ja erilaiset haitalliset laihdutuskeinot olivat ruhjoneet kehoni. Sitäpaitsi löysä nahka oli ja pysyi. Laihdutus ei tuonut onnea eikä kauneutta jota hain. Ei missään vaiheessa. Aloin uskoa kehopositiivisuuden olevan ainoa tie parempaan elämään. Tiesin mitä on tehtävä, mutta ajattelin aina, että vasta sitten, kun olen tarpeeksi laiha. Sitä päivää ei koskaan tullut.

Opettelin elämään löysän ihon kanssa. Postasin siitä kuvia ja päätin, että häpeä saa riittää. Lihomisen pelko oli silti suunnaton. Kävin vaa’alla edelleen. Paino nousi (ravitsemusterapeutti kutsui sitä korjautumiseksi biologiseen painoon) joitakin kiloja ja se tuntui hirveältä. Katsoin vaa’an lukemien hivuttautumista ylöspäin vitosella alkaviin lukuihin samalla kun söin minulle tehdyn riittävän listan mukaisesti. Tuntui kidutukselta ja hävetti.

Eräs kaunis päivä miehelleni riitti. Hän kantoi vaa’an pois ja rikkoi sen matkalla, etten noutaisi sitä roskista. Siitä on nyt 2 vuotta. Jäin kirjaimellisesti itkemään vessan ovelle. Opettelin luottamaan siihen, että kehoni tietää mitä se tarvitsee, kunhan vain syön riittävästi ja ohjeiden mukaan. Vuosien säästöliekki alkoi purkautua.

En tiedä paljonko painan nyt. Elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. En ole vielä valmis enkä täysin sinut koko kehoni kanssa ja pelkään edelleen, että ilman vaakaan jotakin kamalaa tapahtuu. Vaa’asta luopuminen on ollut oikea päätös syömisen opettelussa ja kehon kanssa toimeen tulemisessa.

On minulla tähän mielettömyyteen diagnoosejakin mutta uskon, että vaa’asta on jäänyt riippuvaiseksi hyvin monella eri taustalla eläväviä ihmisiä. Oli sitten anoreksia, bulimia, bed, syöpä, tai masennus, voi jäädä kiinni oman painonsa pakonomaiseen seuraamiseen. Toisille se on vain tapa, mutta toisilla se voi johtaa vuosikymmenten kierteeseen ja sen myötä olla osa jotakin suurempaa ongelmaa. Traagisimmillaan se voi viedä hengen.

Monesti kun ajatellaan itsensä hyväksymistä, mielletään sen olevan pohjimmiltaan ajatus. Minulle se on kuitenkin ollut sylillinen konkreettisia tekoja, jotka ovat vieläpä tuntuneet totaalisen paskanmakuiselta. Vaa’asta luopuminen herätti turvattomuutta. Mistä tietää mitä voi syödä ja miltä näytän? Säännöllinen syöminen oli pelottavaa. On edelleen. Entäs jos lihon jälleen? Laihdutuksen lopettaminen, se oli pahinta. Kaikkihan sanovat, että kilot tulevat takaisin.

Olen hyväksynyt rintani, vatsani ja kasvoni. Tekemistä on edelleen, ei 20 vuoden vihasuhdetta korjata hetkessä vaikka jossakin postasinkin, että nykyisin hyväksyn itseni. En tiennyt, mitä se edes käytännössä tarkoittaa. Vaa’an pois jättäminen on kuitenkin helpottanut elämääni suunnattoman paljon.

Arkisto 2016

En enää ajattele koskaan, vaikuttaako veden juominen tai painavan pizzan syöminen painooni, koska en näe sitä. Kun elämässä on stressaavia aikoja, sorrun laskemaan kaloreita, mutta opettelen siitä eroon. Opettelen intuitiivista syömistä. Yritän olla jämähtämättä peilin eteen tuijottamaan reisiäni. Jos painoani kysytään lääkärissä, sanon etten tiedä. Mikäli se on tarpeen selvittää, astun vaa’alle katsomatta lukemaa.

Ehkä jossain on se päivä, kun voin nähdä ne numerot ja suhtautua niihin neutraalisti. Se ei kuitenkaan ole tänään, eikä huomenna.

Sinä joka olet jäänyt kiinni vaakaan, päästä irti. Se tuntuu pelottavalta, mutta kokeile. Painonhallinta ja etenkin elämänhallinta on löydettävä jostakin muualta. Etsi terapeutti ja puhu. Hae apua.

Lukemista voi päästä eroon.

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä