Hello, this is God speaking

Mä en ole ikinä uskonut jumalaan. Mun mielestä se on aina ollu vähän simmonen juttu, että uskoo ken tahtoo, mua ei se häiritse, mutta itse en harrasta. Synnytyksen jälkeen mä kuitenkin löysin itseni usein kävelemästä kirkon ohi, miettien sisään menemistä. Halusin ehdottomasti kastaa Avan, vaikka en itse kuulukkaan enää kirkkoon, koska haluan, että Ava kuuluu. Haluan, että Ava uskoo jumalaan. Haluan, että Ava ei pelkää kuolemaa, vaan uskoo pääsevänsä parempaan paikkaan, taivaaseen. Mä niin kovasti tahtoisin pystyä itsekkin uskomaan jumalaan. Järki sanoo, että jumalan olemassaolo ei ole mahdollista, tunteet sanoo, että ehkä se onkin. Jumala, jotain henkiä, joku kohtalo, ihan mitä vaan, olisi jotenkin lohduttavaa tietää, että joku korkeampi voima vahtii meitä. Se helpottaisi elämää. Mua satuttaa niin paljon ajatella, että elämä vaan päättyy. Mä tahdon uskoa, että jos Avalle ikinä käy jotain, Ava pääsee taivaaseen. Mä tahdon uskoa, että jos mulle käy jotain, mä pääseen taivaaseen seuraamaan Avan kasvua etäältä, ja jonain päivänä me taas tavataan. Miten mä tahdonkaan pystyä uskomaan siihen. Ihan rehellisesti sanottuna, mä en enää tiedä, että uskonko vai enkö. Mä käyn usein jotain suurta taistelua pääni sisällä itseni kanssa. Onko jotain korkeampia voimia olemassa vai ei? No, siinä on vain yksi tapa saada varmuus. Ja siinä kohtaa sitä ei enää pääse kertomaan kellekkään muulle.

Mä ihan oikeasti haluan uskoa jumalaan. Miten ihanaa olisi tietää, että joku rakastaa mua aina, mitä sitten teenkään. Että joku pitää musta huolta ja että mun elämällä on joku tarkoitus. Ja että kun joskus musta aika jättää, niin mulle on paikka tuolla pilvien päällä. Mä tiedän, etten voi ikinä saada tähän varmuutta ja se tässä onkin vaikeaa. Koska mä en ikinä ole pystynyt luottamaan mihinkään mitä en voi konkreettisesti nähdä ja tunnistaa. Eli miten mä saisin itseni luottamaan tähän? En tiedä. Tiedättekö te? Ja jos joku taivas onkin olemassa, pääsisinkö muka sinne? Mä olen valehdellut, varastanut ja tehnyt vaikka mitä. Mikä on se mitta, että onko ihminen hyvä vai ei? Voiko hyvillä teoilla korvata niitä pahoja? Saako ne pahat teot oikeasti anteeksi, jos niitä todella katuu? Miten kukaan voi vain varauksetta luottaa jonkun näkymättömän olemassaoloon? Mitä voi tehdä silloin kun tahtoo uskoa, mutta ei vain pysty. Tai ehkä pystyykin, mutta jokin on tiellä. Mulla on niin paljon kysymyksiä. Ja mitä tekisinkään saadakseni vastauksia.

Uskotteko te jumalaan? Tai johonkin muuhun korkeampaan voimaan?

Kommentit

21 kommenttia
Avatar

uskon Jumalaan 🙂 uskon että Hän tuntee meidät kaikki, kuulee pienimmätkin huokaukset yms. ja vaikka Jumalaa ei olisi, niin ainakin mulla on joku, kenelle oon saanut kertoa kaikki huolet vuosien aikana, kun tota ajattelee tulee jotenkin hyvä mieli 🙂 uskon, että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen ja näkee kaikki rakkaat ihmiset <3 mun koko perhe on uskossa joten kasvatus on ollu tässä uskossa varmaan isona osana, mutta teini-iän jälkeen mun usko on vaan vahvistunut ja haluun kasvattaa omat lapsenikin uskoon 🙂 mulle Jumala merkitsee turvaa:)

Avatar

Nää uskonasiat on arkoja, mutta koitan kirjoittaa niin, ettei kenenkään tarvitse kivittää minua. Minä en usko, enkä halua uskoa. En näe siihen mitään tarvetta ja tiedän olevani tekopyhä tässä asiassa, kun olen kastanut lapseni ja maksan kirkollisveroa, vietän joulua ja saatan haluta kirkkohäät ( ehkä miellän nämä enemmän kulttuuriperinteiksi ). Kirkossa en laula virsiä, enkä lausu uskontunnustusta, koska se tuntuu minusta typerältä. Rippileirin jälkeen isostoiminnassa saatoin olla ns. Jumalaa lähempänä, mutta isoskoulutuksen loputtua ei voinut vähempää kiinnostaa. Meillä tuskin opetetaan pojalle iltarukouksia yms. Tietysti on ihan sama, jos poika itse haluaa pyhäkouluun tai olla kirkon toiminnassa mukana, silloin me vanhemmat tietty tuemme parhaamme mukaan.

Avatar

Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa, itse kun saman taistelun olen käynyt pääni sisällä 🙂 Olen siis 20v kristitty ja uskon Jumalaan ja Jeesukseen.
Mäkin oon tehnyt vaikka mitä väärää; valehdellut, varastanut, pilkannut ja arvostellut muita… Ja teen virheitä koko ajan. Mutta mun tulkinnan mukaan aito katumus virheitään kohtaan kyllä riittää. Hyvät teot ei korvaa pahjoa tekoja eikä toisin päin, mutta katumuksen kautta asiat annetaan kyllä anteeksi. Tän johdosta me ollaan kaikki yhdenvertaisia Jumalan edessä.
En usko että hyvää uskovaisuutta on olemassakaan, voi vain olla uskovainen. Usko on pyytteetöntä rakkautta Jumalaa kohtaan ja hänen ottamista elämäänsä. On se sitten sunnuntain kirkkoilua, rukoilua tai muuta uskonnollista puuhastelua. Se voi olla myös jotain ihan muuta – just sitä, mikä sulle itsellesi sopii. Kaikki uskovaiset ovat yhtä hyviä ja huonoja, eikä kukaan usko toista paremmin.

Mullakin on tottakai ollut epäilykseni Jumalaa kohtaan, juurikin tän ihmisen kuolevaisuuden kanssa. Miten joku hyvä Jumala olisi voinut tehdä meille ihmisille niin, jos meitä rakastaa? Tai jos on edes olemassa? Näitä asioita pohdin monta kuukautta, koko sen ajan mua ahdisti ihan kamalasti. Kuitenkin sain asian pähkäiltyä, ja kun ahdistuken keskeltä vain luotin Jumalaan, vastaus tuli mulle kuin itsestään.
Toinen ongelma oli tuo konkreettisen todistuksen puute. Mutta kun tarkemmin ajattelee, mitä järkeä tässä kaikessa olisi ilman korkeampaa voimaa? Ollaanko me ihmiset, eläimet ja kasvit – koko maailmankaikkeus vain sattumaa? Eikö meillä oikeasti ole väliä? Mulle vastaus oli, että meillä on väliä ja mikään ei ole sattumaa, jollekin toiselle varmasti toisenlainen. Eikä siinä mitään, meitä on monenlaisia ja se on vain hieno asia.

Jos haluat Avalle opettaa lapsena kristinuskosta, ehdottaisin Raamatun kertomuksia. Näistä on paljon lapsille tehtyjä kertomuksia sadun muotoon, jotka eivät kuitenkaan tuputa yhtä ja ainoaa totuutta vaan antavat vaihtoehdon. Ava saanee sitten itse vanhempana päättää uskooko vai eikö usko 🙂
Sulle itsellesi mä suosittelisin Raamatun tutkiskelua, uskovaisten kanssa juttelua ja uskontoon lähemmin tutustumista ilman kenenkään tyrkytystä. Tutustut asiaan lähemmin, niin ehkä se päätös luottaa on sulle yhtä helppo kun mullekin oli 🙂

Avatar

<3

Avatar

En usko vaikka haluaisinkin 😛

Avatar

Mulle tuli haikea olo kun luin tätä, tää jotenkin kosketti. :’) mä painin noiden samojen asioiden kanssa aika ajoin, puhuit mun ajatuksilla :> ja emilia, tää blogi on aivan paras !

Avatar

Mä en ite silleeeeen usko jumalaan, en tiedä onko joku tyyppi tuolla päättämässä mun elämästäni, mut sit taas toisaalta olen sitä mieltä et miks joku olis jaksanu keksiä koko jutun ja valehdella.. hmmmm.. joo en tosiaan tie..

Avatar

hei!
eräs sukulaisperheeni Amerikassa joutui kolariin ja perheen äiti kuoli ja 4 vuotias poika vaipui koomaan. Koomasta herättyään poika sanoi ”miksi mun täytyi tulla sieltä pois? siellä oli äiti ja serkkuja ja istuin papan sylissä.” tämä kyseinen pappa oli kuollut jo ennen pojan syntymää. Pojalle näytettiin kuva papasta vanhana ja kysyttiin oliko se hän? Poika ei siitä kuvasta pappaa tunnistanut, mutta papan nuoruuden kuvasta hän sanoi että tuossa on pappa!!
itselleni ainakin tuli tapauksen jälkeen varmuus taivaasta! ja senhän takia Jeesus on kuollut ristillä, että jokainen joka häneen uskoo, pääsee taivaaseen! Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta.
itse olen lukenut raamattua, mutta teksti on monesti vertauskuvallista enkä itse sitä ymmärrä, joten jonkun täytyy selittää jolla on se lahja. ja kirkossa ja seurakunnissa sitä selietään 🙂
ja koska sanot että haluat uskoa, voin neuvoa rukoilemaan. Olen kuullut että Jumala kutsuu jokaista ihmistä elämän varrella, ja taatusti jos ihminen halua uskoa, Jumala taatusti kutsuu! Joten älä tukahduta sitä halua! 🙂
itse olen 20 vuotias äiti ja haluan ainakin lapselleni opettaa kristilliset arvot ja kertoa Jeesuksesta ja taivaasta!
Tää maailmahan on niin paha paikka nykyään, että jos kaikkea pahaa alkaa ajatellA menettää taatusti yöunensa. Niimpä on ihanaa ajatella että jotain parempaa on edessä, ja siellä odottaa kaikki rakkaat jotka on täältä jo edesmenneet! 🙂

Avatar

Mä uskon Jumalaan. Kuulun vapaisiin suuntiin:) Mäkin oon tehnyt kaikkea mistä uskoin etten sais ikinä anteeks. Mä varastin, paljon. Enkä koskaan jäänyt kiinni ja siitä tuli entistä varmempi olo. Mä vedin kännit, ja sen jälkeenkin se oli muka hauska juttu. Mä valehtelin koko ajan kaikille ja pian huomasin että kaikki on kuullu eri version jostain asiasta ja ne puhu keskenään siitä se ei ollut hyvä juttu. Mä testailin kaikkee tyhmää. Susta voi tuntuu oudolta, koska oon vasta tosi nuori mut aattelin kuitenki tästä kirjottaa. Koska sillon ku mä mietein, et oikeesti voinko mä saada nää anteeks mitä mä oon tehny. Ne paino mun mieltä koko ajan. Heräsin yöllä itkeen sitä. Näin painajaisii ja heräsin omaan huutoon. Pahat asiat alko kiinnostaa mua, ja mä aloin kiinnostuu pahoista hengistä ym. Paholainen käyttää aseenaan pelkoa, ja se kyllä tehos. Mä en uskaltanut olla yksin kotona, mä en uskaltanut sulkee silmii suihkussa, mä en uskaltanut nukkuu selkä ovelle päin, kaikkee tällasta. Mun vanhemmat oli uskossa, tai siis mun äiti ja sisko ja isäpuoli. Mäkin olin ollut seurakunnassa, mutten enää. Mä luovuin siitä. Mut sit kun mä kerran menin mun siskon mukana babtisti seurakunnan nuorten iltaan nimeltä AITO ilta, mua alko yhtäkkii itkettää ihan hirveenä, mun mieleen tulvi ne kaikki pahat jutut mitä olin tehny ja mun olo oli niin syntinen. Siellä laulettiin ja mä katoin mun ympärillä olevii ihmisii jotka ylisti jumalaa ja laulo, ne kohotti kätensä ja sulki silmänsä, ne oli niin tosissaan ja onnellisii, kaikki oli siel nii ystävällisii mulle vaik tiesi mitä kaikkee mäkin oon tehny. Mä kärsin kamppailuu mun sisällä. Sitte yks mies ilmotti mikrofoniin että alttari aukaistaan ja sinne saa tulla rukoiltavaks. Mussa meni vavistus, mä kävelin ja polvistuin alttarille vavisten itkusta. Joku tuli rukoileen mun puolesta ja sanoin että mä tahdon tulla uudelleen uskoon ja tää rukoili mun puolesta. Kun nousin alttarilta, mä olin ihan ku uus ihminen. En oo katunu sitä päätöstä lopullisesti. Mulla on tullu uskonki aikana vaikeita asioita, enkä vakuuttais et usko olis mitenkään maailman helpointa, mutta helpottavaa on se että on joku joka kuuntelee ja auttaa. Mulla oli vähän aikaa sitte taas semmonen aika, että epäilin onko jumalaa olemassa, sellanen joka vie multa kaiken mitä rakastan, mun isoveljet ja mun isän. Mut sitte menin yhelle nuorten leirille ja täytyin siellä pyhällä hengel ja sain kielet. Siitä sain varmuutta, että mistään muualta tuo ei voi tulla kuin jumalasta. Ja hei emilia, paholainen ja jumala käy koko ajan susta valtavaa taistelua että kumman puolelle sä oot menossa, siihen asti et sä kuolet. Jumala haluaa sut ja paholainenki, mutta se on sun päätös, eikä kukaan muu voi sitä päättää. Mut tosi ihanaa kesää teijän perheelle :)!

terveisin tyttö melkeen 14 v

Avatar

Luin eilen kirjoituksesi ja mietin yön yli vastaanko vai enkö. En ole ikinä ennen käynyt blogissasi, koen, että Jumala johdatti minut tänne, jotta voisin antaa sinulle oikeita neuvoja. Uson ja toivon myös, että Jumala antaa minulle oikeita sanoja sinulle kerrottaviksi.
Mä olen aina uskonut jumalaan, syntymästäni asti. Suurin asia joka siihen on vaikuttanut, on varmasti perheeni. Koko perheeni on uskovainen. Kukaan ei painosta minua uskomaan, vaan Jumala antaa minulle voimia kun on vaikeaa, ja vastauksia kun on kysymyksiä. Sanot, että sinun on vaikea uskoa Jumalaan, mutta hän kyllä antaa sinulle ymmärrystä uskon kautta. Etsin ensin hänen valakuntansa. Kun löydät hänen valtakuntansa ja uskot häneen, hän kyllä pitää sinusta huolen ja rakastaa sinua! Kun sinulla on rauha Jumalan kanssa, hän myös noutaa sinut kerran taivaaseen.
On vaikea käsittää, miten tämä elämä toimisi ilman korkempia voimia. Miten ihmeessä tämä kaikki olisi voinut tulla maan päälle. Miksi joku tyhmä olisi joskus kirjoittanut Raamatun, ei kukaan voi keksiä mitään sellaista. Miten ihmiset voivat nähdä enkeleitä ja muuta yliluonnollista, jos sitä ei ole olemassa.
Sä et mitenkään voi ikinä korvata pahoja tekoja hyvillä teoilla. On tottakai hienompaa, että on elämässään enemmän tehnyt hyvää kuin huonoa. Mutta Jumala katsoo vain uskoasi. Ja kun haluat uskoa syntisi anteeksi, mikään synti ei ole liian suuri.
Jumala antaa etsikon ajan kaikille ihmisille joskus. Silloin pitää etsiä Jumalan valtakuntaa ja uskoa. Sinä olet oikeilla jäljillä, olet uskaltautunut tosissasi lähteä etsimään jotain.
Kyllä kaikki vielä päättyy parhain päin! Suosittelen lämpimästi uskovaisten ihmisten kanssa keskustelemista. Jumala pitää omistaan kyllä huolen! Jaksamisia!

Avatar

Kylläpä osaat kauniisti kirjoittaa ajatuksia ”ääneen”.Ihan varmasti moni meistä on jossain vaiheessa elämää pohtinut näitä asioita ja tulee pohtimaan!Itse uskon Jumalaan,enkeleiden läsnäoloon ja se usko tuntuu turvalliselta,hyvältä ja ihanalta!Virheitä joka ikinen tekee elämässä,mutta nekin kuuluu tähän elämänkaareen!Anteeksi saadaan ja muistetaan myös anteeksi antaa! Kaikkea hyvää ja enkeleiden varjelusta sinulle ja perheellesi

Avatar

aivan ihan uus banneri! 😮 tossa aijemmassa postauksessa kyselit postaustoiveita ni mulla olis sellanen toive et jos voisit kertoo miks avaa kuvataan kaksplussaan, ku en oo kovin kauaa lukenu sun blogia ni en tiiä tästä mitään :/ ja enemmän teidän päiviä kuvineen 🙂

Avatar

Mä uskon kyllä koko sydämestäni Jumalaan, vaikka joinakin päivinä en edes haluaisi. Joskus se vain tekee elämästä vaikeempaa, varsinkin eiuskovien seurassa. Mutta samalla on ihana tietää, että Hän rakastaa mua ehdoitta.
”Even when I fail You, I know You love me.”
Mun vanhemmat ei oo ikinä ollu uskossa, mutta arvostan suuresti sitä, että mut on kastettu ja oon saanu ite päättää uskonko vai enkö.
Ava on aivan ihanan sulonen lapsi ja toivon teille kaikkee hyvää!!

Avatar

Ja, jos haluut kysyä jotain noihin juttuihin liittyen, mun s-posti on [email protected]!

Avatar

Kiitos hirveästi näin yhteisesti kaikille vastauksista! <3 Oon otettu, että jaksoitte uhrata aikaa mun ajatuksieni painimisen kanssa auttamiselle!

Avatar

Mä olen joskus lukenut, että jo se riittää, että tahtoo uskoa. Ei uskon tarvitse olla niin täydellinen ja epäilyksetön. Siihen mä itse luotan. 🙂

Avatar

Kattelen tässä sivusilmällä tuota Espanja-Italia-matsia, mutta halusin silti kommentoida, vaikken aikasemmin olekaan kommentoinut. 😉

Mä en usko minkäänlaisiin korkeampiin voimiin. Mä en koe sellaista itselleni tarpeelliseksi, eikä mun tieteellinen maailmankuvani edes näkisi niitä mahdollisina. En kuulu kirkkoon, en halua kirkkohäitä enkä aio kastaa lapsiani, jos sellaisia joskus saan. Mun mielestä muut saavat kuitenkin tehdä miten itse parhaimmaksi näkevät, vaikka vähän pidänkin kastamista lievänä rikkomuksena ihmisen itsemääräämistä vastaan. Mutta kukin tavallaan, koska ei se ole multa pois.

Mitä maailmaan yleensä tulee, niin en ole ikinä ymmärtänyt tuota toteamusta, että mahdollinen kuolemanjälkeinen elämä olisi jotenkin parempi paikka, kuin tämä maailma, missä nyt elämme. Miksei tämä monimuotoinen maailmamme olisi kaikessa virheellisyydessäänkin kuitenkin aika mahtava paikka? Miksei tästä elämästä voisi nauttia jo nyt, eikä vain odottaa mahdollista tuonpuoleista?

Mä en pelkää kuolemaa, mutta en mä sitä odotakaan. Kai mä vähän pelkään menettäväni läheisiäni, mutta toisaalta tiedän sen olevan väistämätöntä jossain vaiheessa, ja varmasti sellaisesta voi päästä yli jos vain itse haluaa. Tai yli ja yli, oppii elämään asian kanssa voisi olla parempi ilmaisu. Mun mielestä kuolleet ihmiset jäävät elämään elävien muistoihin ja ovat lopullisesti kuolleita vasta sitten, kun kaikki heidät tunteneet ovat itse kuolleet. Ihminen kun on sosiaalinen eläin ja on jatkuvassa kanssakäymisessä toisten kanssa, jolloin on täysin mahdotonta olla jättämättä toisiin ihmisiin jonkinlaisia muistoja, oli ne sitten tapoja, opetuksia tai vitsejä. Vähän niin kuin Leijonakuninkaassa Rafiki kertoi Simballe, että Mufasa elää hänessä. 😉 Ei siinä mun mielestä tarvitse olla mitään taivaallista.

Mä uskon ihmisiin ja ihmisyyteen, tällaisiin maallisiin mutta silti aika hankaliin asioihin. Jos mulle tulee suru puseroon mä haen lohtua ihan ensimmäisenä avomiehestä tai omista vanhemmista. Mun ymmärrykseen ei mahdu usko mihinkään sellaiseen, mitä mä en itse omin aistein pysty todistamaan. Uskovaiset voivat puhua jumalan kosketuksesta; mulle ne ovat lähinnä alitajunnan toimintoja. Aivokemiaa siinä missä monet muutkin tuntemukset. Mutta jos jotkut haluavat pitää niitä tosina, niin ei se mua häiritse, eihän se edelleenkään ole multa pois.

Voin uskoa, että haluat suojella Avaa kaikelta pahalta, mutta mun mielestä on tärkeää opettaa myös se, että elämä ei ole ikuista, mutta että sen ei siitäkään huolimatta tarvitse olla pelottavaa. 🙂 Tässä maailmassa on kuitenkin niin paljon kaikkea hyvää, minkä voi missata, jos liikaa keskittyy kuolemanjälkeisiin asioihin. 😉

But on a positive note: sulla on ihana tapa kirjoittaa, joten jatka samaan malliin! 🙂 Otat myös tosi kivoja kuvia, eli jatka sitä kans. 😉 Oikein mukavaa kesää koko teidän perheelle!

Avatar

Tosi myöhäinen vastaus, mutt vastaanpa kuitenkin..

Uskon Jumalaan koska ensinnäkin minut on kasvatettu uskomaan. Teini-iässä aloin kyseenalaistaa asioita ja pohtia niitä tarkemmin. Päädyin luottamaan Jumalaan.

Epäilyksiä Jumalan toimintaa kohtaan on monesti, mutta its Jumalan olemassaoloa en epäile. Se vaan on jotenkin ihan päivänselvää, että Se tän kaiken takana on ja elämä on paljon isompi juttu kuin vain tää mitä nähdään. Elämä on niin monimutkainen ja menee monesti yli ymmärryksen. Jos mailm ja ihmiset olisivat vain sattumaa, vain kemian ja fysiikan luomus niin miksi me sitten ylipäätään olemme näin henkisiä ja pohdimme tällaisia asioita? Jos ei ole Jumalaa niin miksi me olemme? Ja miksi niin montaa ihmistä vaivaa tuo kysymys ”miksi”?
Miksi ihmisillä kaikkialla maailmassa on tarve uskoa johonkin? Kaikki tää on isoa vihjettä siihen, että meidän mielemme on paljon muutakin kuin se mitä tiedemihet voivat laittein todentaa.
Miksi ”luonto” olisi ”luonut” jotain näin älykästä kuin ihminen? Entä kun maailma tuhoutuu (sitähän ne sanoo, että joskus se tuhoutuu lopullisesti), siinäkö kaikki sitten oli? Evoluutio ”loi” ihmisen joka sitten meni ja tuhosi koko luomakunnan? Tekikö evoluutio virheen ihmisen kohdalla? Mutta eihän luonto tee virheitä?
On jotenkin loogista, että kaiken takana on joku ajatteleva. Mitä on muka sattuma? Sattuma on yhtä epäkonkreettista kuin Jumala ja silti moni uskoo sattumaan?

Mitä tulee yliluonnollisiin kokemuksiin niin monihan kuittaa ne aivokemialla ja viimekädessä mielenvikaisuudella. Kuitenkin on niiiiiin paljon kertomuksia ihmeistä, että on varsin omituista jos niin monen ihmisen aivot temppuilee. Ihmeitä tpahtuu niin uskoville kuin uskomattomille, joten kyse ei voi olla vain siitä, että ”kun uskoo tarpeeksi lujaa niin kuvittelee jonkin yliluonnollisen jutun todeksi”.
Entä kun ihminen herää kuolleista? Lääkärien virhe? Vai ihme? Sattumaa ja tuntematonta tiedettä?
On hassua kuinka ihmiset vuosituhannesta toiseen uskovat tietävänsä niin paljon. Miettikää, joskus uskottiin ihan tieteen valossa, että maailma on keskipiste ja aurinko kiertää sitä. Varmasti silloin oltiin satavarmoja. Nyt uskotaan paljon muuta ihan satavarmoina. Katotaan vaan niin tulevaisuudessa saadaan taas hävetä tän ajan uskomuksia ja ”tiedettä”. 😀 Toisin sanoen, myös tieteeseen ja ”näkyvään” uskominen on aika samanlaista kuin Jumalaan uskominen, yhtä paljon uskosta kiinni. Erona vaan se, että Jumalan voi luottaa pysyvän aina ja ikuisesti, tiede muuttuu ja on epävarmaa.

… jatkuu..

Avatar

…jatkoa…

Keskeisimmät asiat Jumalaan uskomisessa kai on, että saa anteeksi, saa rauhan, toivon ja rakkauden. En väitä etteikö niitä voisi löytää elämästä muillakin tavoin. Toki, ollaanhan me kaikki tuntevia ihmisiä. Mutta Jumala on kuitenkin joku meitä suurempi johon voidaan nojata ja voidaan vapaasti uskaltaa olla heikkoja ja rikkinäisiä, eikä meidän tarvi ”etsiä vahvuutta sisimmästämme jne.” kuten moni ei-hengellinen opettaa rauhan löytämisestä. Ei tarvi yrittää mitään, voi vaan olla. Uskosta saa myös ammennettua isoja voimavaroja kestää kurjissakin olosuhteissa.

Mä uskon, että on Jumala. Ja että on Jeesus joka on Jumalan poika. Ja, että elämä ei lopu kuolemaan. Mä vaan en voi lakata uskomasta. Toki se laitettiin jo lapsena mun päähän, mutta mä olen kokenut itse asioita jotka vakuuttaa ja ylipäätään elämän tarkoituksen pohtiminen on saanut mut varmaksi. Mä nautin tästä elämästä joka meille on nyt annettu ja odotan innolla ikuisuutta. En siis kituuta ja keskity kuolemanjälkisyyteen vaan nautin ja elän täysillä, onhan tässä pahassa maailmassa paljon hyvääkin! Ja voi miten kaunista! Ihanaa ettei tarvitse koskaan vaan kadota pois. Mä olen kyllä niin elämänhaluinen, että ajatus siitä, että kuolema vaan sammuttaisi mut ja mun tietoisuus vaan lakkaisi. Tulee ikävä itseensä. xD Yhtä inhottava ajatus on uudelleen syntyminen, siis, että kuolisi ja syntyisi joskus toisena ihmisenä tai vaikka lehmänä.. Mä haluan olla MÄ ja haluan, että molla arvokas ja ainutlaatuinen. Jumalan edessä me kaikki ollaan sitä eikä me lakata koskaan oelmasta.

Pitää muistaa, että kristinuskoon liittyy sitten Jumalan ja taivaan lisäksi se toinen puoli. Mä en voi uskoa Jumalaan ja olla sitten uskomatta yliluonnolliseen pahaan ja kadotukseen. Ne on vaikeita asioita hyväksyä, enkä halukaan sen enempää niistä sanoa. Ne tulee tutuiksi sitten kyllä jos oikeesti ottaa Jumalan elämäänsä.

Joku on sanonut, että olisi parempi uskoa edes varmuuden vuoksi. Sillä kummassa menettä enemmän: siinä, että uskoo ja elää sen mukaan ja sitten kuoltuaan katoaakin eikä taivasta ollutkaan vai siinä ettei usko ja elää sen mukaan ja sitten kuoleman jälkeen huomaakin, että ne taivas ja helvetti on tosia?

Avatar

Kaunis teksti:) Mut on kastettu kirkossa, mutta en ole sen jälkeen kuulunut kirkkoon, ja vanhemmat on aina sanonut että Jumalaa ei ole olemassa. Mä olen aina ollut samaa mieltä, mutta jostain syystä mä jo ihan pienenä rukoilin iltaisin ennen nukkumaan menoa ja halusin koulussa käydä mielummin uskonnon tunneilla kun ET. Edelleen 20-vuotiaana välillä tunnen olevani sitä mieltä että Jumalaa ei ole olemassa. Näinhän mulle on vanhemmatkin sanonut. Mutta silti syvällä sisimmässäni uskon Jumalaan. Mut vaan valtaa sellanen tietynlainen lämpö kun ajattelen asiaa ja kaikkia asioita mitä mulle on elämän aikana tapahtunut, että niiden on pakko olla ollut johdatusta. Tosi hankala pistää omia tunteita sanoiksi ja alkaa avaamaan omaa elämää näin anonyyminä. Kirkkoon tulen tuskin koskaan kuulumaan, se tuntuu jotenkin vieraalta ajatukselta, kun mun suhde Jumalaan on muutenkin vielä niin epäselvä. Pääasia on että mä en täysin myöskään kiellä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä