Synnytykseni

11.10.2011 menin TYKSiin viikoilla 37+5 tarkoituksena tavata gynen johtava lääkäri munuaislaajentumani takia. Heti minut tavattuaan ylilääkäri antoi käynnistyskäskyn. Käynnistys aloitettiin klo 13 laittamalla cytotec -murunen kohdunsuulle. Odottelin osastolla, että alkaisi tapahtua, mutta en ollut kovin toiveikas; tilanne oli hyvin epäkypsä ja lääkäri varoitti, että käynnistys voi kestää useamman viikon. Makailin sängyssä ja selasin Kaksplussan palstaa puhelimella; huoneessa ei ollut telkkaria. Toinen cytotec -murunen laitettiin klo 17. Tuntia myöhemmin alkoi tuntua pientä jomottelua selässä ja vatsassa, tajusin vasta myöhemmin ne supistuksiksi. Topias hieroi selkääni, koska olo alkoi jo olla epämukava, vaikka ei varsinaisesti sattunutkaan. Klo 21 sain kolmannen cytotecin ja Topiaksen piti lähteä kotiin. Siitä tuntia myöhemmin supistukset lähtivät käyntiin kuin räjähtäen. Kiemurtelin sängyssä, kävelin itkien pitkin käytäviä, painelin mahaa ja selkää viljapusseilla, kävin suihkussa, mikään ei auttanut. Supistukset olivat normaalia rajumpia, koska paikat olivat niin epäkypsät ja kroppani ei lähtenyt synnytykseen yhtään mukaan. Kohtu supisteli ja supisteli, mutta kohdunsuu ei auennut yhtään. Erityisen rajujen supistusten takia Avan sydänäänet laskivat koko synnytyksen ajan aina supistusten aikana.

Olin kyllä odottanut synnytyksen olevan kivulias, mutta en olisi osannut kuvitellakkaan sen sattuvan noin paljon. Ennenaikaiset supistukset olivat leikkiä tähän verrattuna; ja niidenkin aikana olin jo kuvitellut kuolevani.

Selvisin yöstä lääkkeillä, viljapusseilla, suihkulla, keinutuolilla ja kävelytuella. Ei niistä mistään ollut todellista apua, mutta se auttoi henkiseen jaksamiseen. Kohdunsuun tilanne ei ollut edelleenkään edistynyt yhtään. Aamulla kahdeksalta supistukset yhtäkkiä helpottivat pariksi minuutiksi. Koko yön supistuksia oli tullut tauotta, kirjaimellisesti. Koko synnytykseni ajan supistusten välillä ei ollut yhtään taukoa, enkä saanut mitään hengähdystaukoja. Nousin sängystä ottamaan aamupalatarjottimeni kun yhtäkkiä jalkani olivat märät. Kutsuin hoitajan ja nopea testi osoitti, että lapsiveteni oli puhjennut. Samantien kun veteni tulivat, supistukset jatkuivat entistä kamalampina. En voinut ymmärtää, miten se kipu voi vielä pahentua. Itkin ja huusin hysteerisenä, en kestänyt sitä tuskaa. Hoitaja sanoi, että nyt lähdetään saliin. Soitin Topiakselle, mutta supistukset eivät tauonneet hetkeksikään, enkä saanut mitään sanottua. Jotenkin sain karjuttua puhelimeen ”TUU TÄNNE!!” ja löin luurit. Hoitaja lähti viemään minua pyörätuolissa saliin ja itkin ja vaikeroin koko matkan. Muistan vastaantulijoiden pelästyneet katseet vieläkin. Salissa sain ensimmäisen kätilöni, emme tulleet yhtään toimeen. Kätilöni oli nuori synnyttämätön nainen, joka vain valitti itkustani ja sanoi, että teen vaan itse tämän vaikeammaksi.

Topias saapui saliin ja hieroi selkääni ja yritti helpottaa oloani. Yritin käyttää ilokaasua, mutta se ei auttanut. Pää vain meni sekaisin, mutta kivut eivät helpottaneet. Ilokaasu ei aiheuttanut minulle pahoinvointia, mutta oksensin raskauspahoinvointini takia läpi synnytyksen. Vielä ponnistamassakin oksensin samalla.

Hälytin kätilöä saliin varmaan minuutin välein. Vieläkään en ollut auennut sitä senttiä enempää. Olin aivan järkyttävissä tuskissa ja toivoin koko ajan, että kuolisin vain pois. En osannut ajatella mitään selvästi, kipu hämärsi kaiken. Vuoro vaihtui ja sain uuden kätilön, hän oli ihana. Onneksi. Tämä kätilö tarjosi minulle epiduraalia, vaikka en ollutkaan auennut tarpeeksi. Hän tajusi supistusten voimakkuuden ja sen mitä se teki sydänäänille. Olin suunnitellut synnyttäväni ilman epiduraalia, mutta tässä kohtaa en edes miettinyt. Anestesialääkäri saapui onneksi suhteellisen pian ja sain epini. Se oli siihen astisen elämäni ihanin hetki. Ensin puudutusaine vaikutti toispuoleisesti, mutta sain toisen piikin ja kaikki kivut katosivat. Tunsin enää vain painetta supistusten aikana. Olo oli ihana, autuaallinen. Nukahdin ja Topias kävi syömässä. Herättyäni kätilö tarkisti taas kohdunsuun; en ollut vieläkään auennut yhtään enempää. Minulle laitettiin oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. Supistukset kovenivat taas, mutta eivät ollee kivuliaita, kiitos epiduraalin.

Olin koko synnytyksen ajan ruoka- ja juomakiellossa ja katetrissa. En saanut liikkua sängystä. Koko ajan oli sektiouhka päällä ja olin jatkuvassa tarkkailussa. Avalle laitettiin heti salissa pinni päähän ja lisäksi olin koko ajan käyrillä.

Puoli neljän maissa aloin tuntea taas kipuja. Kivut kovenivat ja kovenivat. Tällä kertaa se oli erilaista kuin aiemmat supistukset. Ponnistamisen tarve tuntui järkyttävältä. Aivan kuin joku olisi oikeasti tunkemassa vesimelonia perseestä. Ihanaa. Huusin etten kestä enää ja kerjäsin sektiota. En saanut vielä ponnistaa koska olin vasta 8cm auki. Hälytin hoitajaa jatkuvasti tarkistamaan, että joko saisin ponnistaa. Lopulta olin 9.5cm auki ja kätilö työnsi loput kalvot sormilla sivuun. 10 cm tuli täyteen ja sain alkaa ponnistaa. Ponnistin kyljellään ja perinteisessä puolimakuuasennossa.

Muutaman ponnistuksen jälkeen laitteet alkoivat piipata ja hoitaja paineli nappeja. Yhtäkkiä sali oli täynnä ihmisiä. Oli kätilöitä, lääkäreitä, hoitajia ja harjoittelijoita. ”Vauvan sydänäänet ja happiarvot romahtivat”. Eieieieieieieei. Ei tätä voi käydä minulle. Minun vauvalleni. Olin aivan paniikissa. Kaikki tapahtui niin nopeasti, hoitajat laittoivat jalkojani jalkatukiin, mahaani paineltiin. Kuulin vain sanan imukuppi ja yritin rauhoittua. Helpommin sanottu kuin tehty. Imukupin laitto sattui hirveästi. Huusin taas. Sain taas luvan ponnistaa. Lääkäri veti vauvaa imukupilla. Kätilö sanoi, että pää on ulkona, minun käskettiin lopettaa ponnistaminen. Ilmatiet puhdistettiin. Sain ponnistaa vauvan kokonaan ulos. Oli hiljaista. Aivan liian hiljaista. Kaikki kävi taas niin nopeasti, mutta silti aikaa tuntui kuluvan tunteja. Hiljaisuus vain jatkui ja jatkui. ”Miksei se itke, miksei se itke??” Kukaan ei vastannut. Näin vilahduksen jotain pientä ja sinistä. Pieni vauvani juoksutettiin toiseen huoneeseen. Yhtäkkiä sali oli taas melkein tyhjä. Jäin kahdestaan kätilön kanssa. ”Vauva ei hengitä, lääkärit veivät hänet viereiseen huoneeseen elvytettäväksi”. En itkenyt, en sanonut mitään. Olin vain hiljaa. Aikaa tuntui kuluvan liikaa. Vihdoin ovi aukesi, yksi kandeista tuli sisään. ”Tyttö saatiin hengittämään”. Topias itki, minä olin vain hiljaa. Topias silitti päätäni, kätilö tikkasi. Minulle jouduttiin tekemään eppari ja lisäksi repeilin pahasti. Tikkejä tuli parikymmentä.

Ovi aukesi uudestaan ja nyt sisään tuli yksi kätilöistä. Hän piti ovea auki. ”Kuuletteko itkun? Tuo on teidän vauva”. Maailman ihanin ääni. Kätilö antoi lapun,jossa oli Avan tiedot. 12.10.2011 klo 16.47 2885g 49cm. Pisteitä 4/6/8. Harva vauva jää alle kuuden pisteen. 4 pisteen vauvoista joku prosenttimäärä ei selviä, en muista paljonko se oli. En halua muistaa.

Topias sai mennä katsomaan vauvaa. Hän otti kuvia ja kuvasi videota ja näytti niitä minulle. En itkenyt kertaakaan, olin vain katkera. En saanut nähdä pientä tyttöäni. Tein kaiken työn ja sitten kaikki muut saivat nähdä hänet. Kaikki muut paitsi minä. Sain vain katsella lämpokaapin läpi otettuja kuvia. Noin tunti synnytyksen jälkeen sain vihdoin Avan viereeni. Se oli maailman kaunein, ihanin hetkin. Vihdoinkin näin oman lapseni. Eikä hän ollut enää sininen. Maailman kaunein tyttö.

Ava oppi heti imuotteen ja imetys lähti hyvin käyntiin. En saanut kahtena ensimmäisenä päivänä itse nostaa Avaa, koska meinasin pyörtyä koko ajan. Saliin pyörryinkin kun piti käydä suihkussa. Avan paino laski sairaalassa 2,5 kiloon. Hän oli pikkuruinen. Jouduttiin käyttämään keskosvaippoja, tavalliset eivät pysyneet millään päällä. Avan sokeriarvot vähän laskivat ja paino ei meinannut nousta, mutta onneksi kaikki lähti kuitenkin sitten hyvin käyntiin. Päästiin neljäntenä päivänä kotiin.

Jälkikäteen ajatellen, jos olisin tiennyt kaikki käynnistyksen vaarat, en olisi siihen suostunut. Nyt kun tiedän, miltä se tuntuu kun kroppa ei ole mukana ja joudut synnyttämään keinotekoisten supistusten avulla, voin kertoa, että ikinä en lähde käynnistykseen, ellei se ole vauvan selviämisen takia aivan välttämätön. Jos munuaislaajentuma uusiutuu seuraavassa raskaudessa, kestän mieluummin sen kivun.

Kommentit

71 kommenttia
Avatar

Tässä taa yks loistava esimerkki, miksi haluan suunnitellun sektion ^^

Avatar

Mä itkin taas 🙁 ei tota osaa kuvitellakaan… Se pelko, mikä tuli synnytyssalista täynnä ihmisiä, oli jo sydäntä särkevää. Imukupilla uhkailuista viimeistään tajusin, ettei kaikki meekään ihan putkeen. Säikähdin niin helvetisti, ettö aloin ponnistamaan ilman lupaa – ajattelin etten helvetissä ala odottamaan enää mitään imukuppeja… Ja sitä ei sitten tarvittu. Mun ystävän lapsen pisteet oli yhden ja kahden luokkaa, imukupilla syntyi hänkin. Mun ystävä ei edes ilmoittanut syntymästä ja soitin itse hänen siskolleen, joten olo oli varmasti ihan hirveä!

Se että pelkäsin imukuppia ei johtunut repeämispelosta (vaikka en tietenkään halunnut revetä niin ei se ollut sillä hetkellä mielessäkään!) vaan siitä, että tosiaan tajusin, ettei Lucaksella olekaan kaikki hyvin. Siksi ponnistin heti, kun oli supistuskin. Ehkä siitä pelosta sain voimaa, kuka tietää. En pidä tärkeänä sitä, etten revennyt vaan sitä, että Lucas syntyi samantien a huusi heti. Onneksi kukaan ei sanonut ääneen mitään sydänäänien laskusta vaan laittoivat pinnin kyselemättä. Olishan se pitänyt itsekin tajuta. Tajusin vain hädän, en syytä siihen. En voi lakata toistelematta sitä, miten kamalaa se oli. Se happivaje ja pitkittynyt ponnistusvaihe johtui siis Lucaksen virhetarjonnasta eli hän oli tulossa pää vinossa. Onneksi sai oikaistua itsensä!

Toisteksi kamalin juttu oli se helvetillinen kipu. Mun synnytys kesti tosiaan sen 4h 30min, joten voit kuvitella miten rajuja supistukset oli… Mulla piti olla käynnistys viikkojen (41+6) takia, mutta puhkaistiinkin vaan sikiökalvot ja siitä meni pari tuntia supistusten alkuun. Jo seitsemäs supistus sai mut itkemään ja olin silloin ”vasta” 4cm auki! Olin sairaalaan mennessäni 3cm auki, kohdunkaulaa 0cm eikä supistuksia ollut. Tosiaan, se 4cm oli vasta lastenleikkiä, kun epiduraalin vaikutus lakkasi ja olin 9cm auki ilman puudutteita. Ja mähän huusin, kiljuin ja itkin enkä tajunnut vetää edes henkeä. Sainkin läpi ponnistusvaiheen ajan lisähappea maskista. Ja kätilö morkkas muakin huutamisesta, mutta huusin vissiin sillekin aika rumasti. Mikä sun kätilön nimi oli? Ettei vaan ollut sama…

Tosiaan, mun ei pitänyt kirjoitta synnytystarinaa, mutta tässähän se tuli kommentin muodossa 😀 koko tän jutun pointti oli se, että pelkkä ajatus sun synnytyksestä sai mut itkemään. Vahva sinä, vahva Ava <3

Avatar

En mä osaa sanoa muuta kuin: <3

Avatar

Voii! <3 Miten paljon olet joutunut kokemaankaan! Kyllä Ava on kaiken tuon arvoinenkin!

Avatar

Hän on kyllä todella sen arvoinen <3

Avatar

hui kauheeta iha ihteeki rupes nyt pelottamaan hirveesti ku viikon päästä on esikoisen laskettuaika. ei ois ehkä pitäny lukee tätä:D
mulle tuli itku tuossa vaiheessa ku lääkärit vei tyttäresi elvytettäväksi, mutta ne vaihtuivat onnenkyyneleiksi siinä vaiheessa kun teille tultiin kertomaan vauvan hengittävän. vaikka tiesin tyttärenne olevan hengissä niin silti tuli semmonen surullinen olo. mutta onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin ja Ava elää ja voi hyvin!:)

Avatar

Ehkä ois pitänyt kirjottaa tohon varotus et älä lue jos olet menossa synnyttämään 😀

Avatar

Toi uus banneri on tosi kiva:)!

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

ihana tarina <3

Avatar

Kiitos 🙂

Avatar

Oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa ja oon ymmärtänyt kuin vahva nainen olet!
Kiitos kun olet jakanut sun synnytystarinan, se antoi ainakin mulle lisää voimaa tulevaan koitokseen. Vaikka mitä salissa tapahtuis ei se aina välttämättä ole pahasta ja vauvat on aika vahvoja selviämään kun ne viimein tulee ulos maailmaan. 🙂
Älä anna häiriköiden häiritä, tyhmyytensä vain todistavat 🙂

Avatar

Kiitos! :))

Avatar

Toivottavasti sulle ei jäänyt traumoja synnytyksestä. Kamalalta kuin se kuulostaakin. :/
Olihan tuo aika järkyttävää tekstiä luettavaksi 😮 Mulla poika syntyi suunnitellulla sektiolla, sydäntahdistimen vuoksi. Mutta seuraavan (jos onni suo) ajattelin yrittää ihan alateitse. Mutta siitä kaikesta huolimatta, sä oon nyt ihanan pienen tytöntyllerön äiti!
Ja se jos mikä merkkaa. 🙂

Avatar

Kyllä mulle traumat jäi, mutta onneks on sit pelkopoli.. Ja oikeassa olet <3

Avatar

hui,rupes pelottaa oma tyksiin synnyttämään meno johtuen ehkä siitäkin että la on vasta 7vk päästä ja ennenaikaisuuden uhka ollut päällä jo kolme viikkoa.Kolme viikkoa oon kyllä toivonut sen ennen aikaista syntymää kaikkien kipujen takia joita oon joutunu viime viikot kokemaan mutta nyt taian kestää ne mielelläni nämä vikat viikot ja toivoa etten tuu saamaan samanlaista kätilöä kuin tuo sun ensimmäinen kätilö oli.Luulis niittenkin saaneen koulussa edes opetuksen yhteydessä neuvon koittaa olemaan asian ymmärtäväinen ja kohtelias vaikkei omaa kokemusta synnyttämisestä olis.Onneks kuitenkin Ava on terve ja kasvaa nyt hyvin eikä sullekkaan tainnu kovin pahoja traumoja jäädä päälle?

Avatar

Niinpä, toivottavasti sulla käy hyvä tuuri kätilöiden suhteen!

Avatar

Apua,nyt pelottaa tuleva synnytys tyksissä 😮 la on vasta 7vk päästä ja ollu 3viikkoa jo ennenaikaisuuden uhkat ilmassa.Mutta hienoa että Ava on kuitenkin terve ja sullekkaan ek tainnu pahempia traumoja jäädä?

Avatar

Voih, älä turhaan pelkää! Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin aina hyvin

Avatar

Pakko myöntää, että mä itkin myös kun luin tekstiästi. Mulle tuli oma synnytys mieleen, se kaikki kipu kun käynnistettiin melkein kolme päivää. Ne aiheutetut supistukset oli aivan kamalia mulla, mä kanssa luulin kuolevani ja mä kokeilin kuumat suihkut ja kaikki läpi. Mikään ei auttanut mulla. Kätilö käski sit mut synnytyssaliin ja siellä olisi pitänyt vetää ilokaasua, ei auttanut kun en pystynyt yhtään keskittymään siihen.

Mitään puudutuksia en ehtinyt saamaan, kun mulla aukesi sit liiankin nopeasti paikat ja se kipu oli jäätävää kun 10 cm niin kovalla vauhdilla aukeaa. Mä itkin kanssa tosi paljon ja huusin/ulisin.

Se oli ihan hirveetä ja pelottaa jo valmiiksi kun odotan toista lasta ja sofieki 6kk.. Pelottaa synnytys tosi paljon, että jos taas joudutaan käynnistää ja kaikki ne kivut mitä mulla oli siinä.

Muutenkin tämä sun teksti pisti mut itkemään täällä, tuntui pahalle lukea varsinkin se kohta kun tyttö oli elvytettävänä 🙁 <3

Onneksi hänet saatiin elvytettyä ja saitte todella ihanan ja kauniin Avan!

Avatar

Voih, ei oo sullakaan helppoa ollut…. 🙁 mua kanssa kauheesti pelottaa et joutuu taas käynnistykseen..

Avatar

Kyyneleet valui tätä tekstiä lukiessa. Itselläni synnytys meni hyvin, en osaa kuvitellakkaan minkälainen hätä siinä tulisi, jos kuulisin jotain sydänäänien laskusta ja elvytyksestä. Teillä oli onnea mukana. Rankan raskausajan ja vielä rankemman synnytyksen jälkeen saitte palkinnoksi parhaan mahdollisen lahjan <3

Avatar

Ei kyllä helpolla päästy tosiaan 🙁

Avatar

Tarinasi sai kyyneleet silmiin. Onneksi loppu oli onnellinen, kaikista ikävistä asioista huolimatta <3
Omasta synnytyksestäni on nyt aikaa reilu vuosi ja olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa sen kokemuksen. Vauva selvisi onneksi synnytyksestä hyvin, itselläni taas oli hengen lähtö hiuskarvan varassa. Toinen vauva on suunnitelmissa, mutta mietin miten selviän synnytyksestä. Onneksi tähänkin asiaan saa apua ammattilaisilta.

Avatar

Voih, se on aina yhtä kamalaa kun synnytyksessä jomman kumman kohtalo on epävarmaa..

Avatar

Huhhuh. Yllättäen muakin rupes itkettämään tätä lukiessa. Hormonien piikkiin 🙂 Pienellä oli hankala alku ja sulla koetteleva koko raskausaika synnytyksestä puhumattakaan, mut lopputulos on hirmu kaunis! Tuo kuva, missä sulla on nenät vastakkain Avan kanssa kertoo kaiken.. Se on ihana <3

Avatar

Kiitos <3 mäkin tykkään tosta kuvasta <3

Avatar

Hui kun sulla on ollu inhottava synnytys 🙁 Mutta onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin <3

Kun Helmi syntyi, niin mä muistan kanssa kun kätilö huomas että Helmin sydänäänet oli yhessä vaiheessa 80, niin heti juostiin saliin eikä kukaan vastannu mulle kun kysyin, että onko joku vialla. Onneksi Helmi syntyi sitten lopulta tosi äkkiä ja helposti, mikä johtui mulla taas käynnistyksestä.

Toivotaan, että jos joskus joudut vielä käynnistettäväks, niin asiat sujuis helpommin ja se käynnistäminen helpottais synnytystä eikä vaikeuttais sitä 🙂

Avatar

Toivottavasti! 🙂 onneksi sullakin päättyi hyvin!

Avatar

Pasilan Routalempeä lainatakseni ”On se jännä kun toisen synnytys on paljon jännempi kuin toisen.” Itellä meni vähän turhankin helposti. Toisen kanssa (?) sitten voikin taas olla ihan eriasia. Niin piti oikeasti kommentoida vaan tuota uutta banneriasi ja yleensä ihanan ilmavaa ulkoasua. Toimii! <3

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

Oon lukenut sun blogia jo jonkun aikaa. Vaikutat tosi ihanalta ja herttaiselta 🙂 Ava on suloinen tyttö! Mullakin esikoisen synnytys oli rankka ja sun kertomus sai kyyneleet silmiin. Miltä synnytysvuodeosastolla oleminen tuntui susta?

Avatar

Kiitos! 🙂 se oli aika raskasta, Ava itki ja söi vain koko ajan enkä saanut nukkua yhtään ja hoitajat häiritsivät kauheasti… Musta tuntuu, että se johtui mun iästä että ne oli kauheen ylihuolehtivaisia ja kohtelivat mua niin kuin olisin ihan täys saapas

Avatar

Ihana teksti, itkin koko ajan!

Avatar

Kiitos! 🙂 mutta ei tietenkään kivaa että oon laittanut toiset itkemään 😀

Avatar

Itkuhan tässä tuli. Ei voi ees kuvitella miten kauheaa oman lapsen pois vienti heti synnyttyään on 🙁

Avatar

ei sitä osannut kuvitella ennen kuin siihen tilanteeseen joutui…

Avatar

Ihme juttu että antoivat cytoteciä vielä noin myöhään! Itsellä käynnistettiin Jorvissa rv 37+6 ja se kesti 3 pvää ja viimenen cytotec annettiin aina klo 18. Sanoivat ettei anneta yötämyöden, niin että saatas supparit mieluummin päiväsajalle, nukkumisen takia 🙂 Mutta joo, yhdyn kommenttiisi siitä, miten helvetillisiä nuo ”tehdyt” supparit on, kun keho ei oo siinä itse synnytyksessä oikeen mukana ollenkaan.

Avatar

Mulla ehkä sen takia annettiin kun kerran tuli niitä pieniä niin haluttiin saada kunnolla käyntiin ja kun oli vähän kiire kun mulla oli niin kovat kivut :/

Avatar

Kaikesta se sinäkin olet selvinnyt! ♥ Oma synnytykseni meni muuten melkein saman kaavan mukaan paitsi, että se päättyi loppujen lopuksi hätäsektioon. Anton syntyi vaisuna ja harvapulssisena pistein 2/5/8 ja näin hänet vasta 6 tuntia synnytyksen jälkeen. Ja olet aivan oikeassa kuinka helvetillisiä nuo ”tehdyt” supistukset on. Toinen lapseni synnytys meni ilman oksitosiinia ja kestin supistukset paljon paremmin.

Avatar

Voi Viivi <3 toivottavasti mullakin toinen sujuisi sitten yhtä hyvin kun sulla !

Avatar

Toivon sitä enemmän kuin mitään muuta. 🙂

Avatar

Voi sua ja Avaa! Ihanaa, että sait hänet kuitenkin vierihoitoon kaikesta huolimatta. Meidän poika sai pisteet 2/6/? (koin itse synnytyksen tosi helpoksi, poika vaan otti vähän siipeensä loppumetreillä) ja oli koko sairaalassaoloaikamme teholla/lastenosastolla. Se oli hirveän rankkaa, olla heti alkumetreillä erossa. Onneksi siellä pojan osastolla sai viettää aikaa niin paljon kuin tahtoi!

Avatar

Voi ei sua 🙁 mun huonekaverilla oli kanssa vauva teholla, ei ollut kivaa…

Avatar

Tippahan tossa kohtaan tuli linssiin kun ava oli päässy maailmaan hengittämättä! Kuullosti ihan kamalalta! Mutta onneksi kaikki meni hyvin! 🙂 Ihanasti kerroit synnytyksestä 🙂

Avatar

Kauhee ku mua rupes itkettämään! Tuli mieleen tosta elvyttämisestä, kun kaverin kaverin lapsi syntyi elottomana ja ne elvytti poikaa 20 min ja hänellä on nykyään vakava aivovamma. Emilia, olet onnekas! 🙂

Avatar

kyyneliin täälläkin päin suomea purskahdettiin.<3 Ihanaa että kaikki päättyi lopulta hyvin.

Avatar

Kuulostaa jollakin tavalla niin tutulta.
Mulla esikoinen avitettiin myös ulos imukupilla kun sydänäänet laski liian alas. Jätkä synty sinisenä ja äänettömänä. Oli vetäny ilmeisesti vähän lapsivettäkin niin kiikuttivat saman tien toiseen huoneeseen imettäväksi ja tekikö sitten jotain muutakin,sitä en tiiä. Pisteitä tuli vain 3.
Melko nopsaan onneks sitten korjas tilanteen itte. Mut kyllä sitä säikähettiin 🙁
Kamala tunne ku ei tiiä onko oma lapsi elossa vai ei. Nykyään ihan terve 3v poika 😀 Vilkashan tuo on!
Jossakin sanottiin että synnytyksen aikanen hapenpuute voi aiheuttaa ylivilkkautta… Tiiä sitten

Avatar

Taas yks lisää joka voi sanoa itkeneensä. Voin vaan kuvitella kuinka kamalaa toi on ollu! Mut onneks kaikki nyt hyvin !<3

Avatar

voi ei, itku pääsi moneen kertaan!! ensin kun muisteli omia kipuja ja sitte pisti miettii että sulla oli varmasti monin kertaset kivut, sitte se kun tiedän sen tunteen kun pieni viedää pois samantien eikä pihaustakaan kuulu! kamalaa ;( ja just se, että muut sai kattoa pientä, mutta itse kaiken tuskan kestäneenä ei nää just ku kuvia =/
mut toi oli niin liikuttava kohta toi ”Kuuletteko itkun? Tuo on teidän vauva”. Maailman ihanin ääni.
Suloisia kuvia! =)

Avatar

Hui kun oot saanu kestää kaiken näköistä! Voin vain kuvitella tuskasi sillon kun Ava ei itkenyt.. :/ Mutta nyt on onneksi kaikki hyvin! 🙂

Pst. Mulla on tyttö s. 01/2010, joka painoi 2510 g ja oli 44 cm pitkä.

Avatar

Täällä huutelee kolmatta odottava mamma. Ja mä en osaa pukea sanoiksi minkä tunnemyrskyn kävin tätä lukiessa. Voin vain kuvitella sen äidin tunteen, kun vauva ei heti itkekään, eikä sitä saakkaa heti viereen. Onneksi kuitenki kaikki on hyvin 🙂

Avatar

Täällä huutelee kolmatta odottava mamma, mä en tiedä miten pukea sanoiks nuo tunteet minkä tämä kirjoituksen lukemisen olo oli. Mä voin vain kuvitella sen tunteen kun vauva ei heti itkekään, eikä sitä saakkaa viereen. Onneksi kaikki on nyt hyvin :).

Avatar

Ihan kamala tarina… mutta onneks avasta kasvaa tuollainen ihana ja terve tyttö! Kuinka vanha olit kun synnytit ? 🙂

Avatar

En pystyisi edes kuvittelemaan itselleni samanlaista tilannetta, en edes varmaan uskaltaisi lähteä uudelleen synnyttämään.. Ensimmäinen synnytys meni minulla hyvin, vaikka kovat supistukset kestivätkin lähestulkoon kolme vuorokautta, ennenkuin poika päätti, että nyt on aika. Minunkin tavoitteeni oli synnyttää ilman epiduraalia ja onnekseni myöskin onnistuin siinä 🙂 ! Pääasiahan se on, että kaikki on nyt hyvin!

Avatar

itkin ! Synnytys lähestyy,viikkoja on nyt 35+1 mutvauvan on lupailtu tulevan pari viikkoa etuajassa 🙂 nyt pelottaa siis kaksinverroin enemmän :/

Avatar

Meillä tytön pisteet 3/6/9. Jossei välilihaa oltais saksittu niin tyttö olisi menehtyny. niskat olisivat naksunu poikki 🙁 meilläki meni yli 1h että sain nähdä tytön. Ja se odotuksen tuska oli ihan hirveetä 🙁

Avatar

Tuli ihan kyyneleet silmiin. Onneks kaikki meni kuitenki hyvin ! <3 En tiedä mitä olisin tehnyt jos olisin joutunut kokee jtn tommosta.. en usko et olisin ollu yhtä urhea kuin sä.

-2 lapsen äiti(3v tyttö ja 1kk poika)

Avatar

Mulla molemmissa raskauksissa synnytys kokonaisuudessaan kestänyt noin; 11h.

Esikoisen synnytys meni hyvin. Ne supistukset alkoivat viiden aikoihin aamulla, ja kärvistelin sitten siitä aamu viidestä, aamu kymmeneen, ja sitten lähdettiinkin sairaalaan, ja siellä katsottiin oonko avautunut paljonkin,ja olin 5cm auki, sit kirjattiin sisään, ja päästiin ihan mukavan oloiseen saliin odottelemaan suurempia muutoksia, siellä sitten puhkaistiin kalvot ja kun kivut koveni, ne tuli pistää mulle epiduraalin(ilman että edes pyysin.. sitä ihmettelen vieläkin miksei ne kertonut mitä ne tekee.) no mutta kuitenkin, supistukset helpottivat heti kun lääkettä meni mun selkäytimeen(tai mihin lie.) mutta, paha siinä oli se et supistukset alkoi vähä hiipuu, ja sit jouduttiin laittaa oksitosiinia että ne alkoi uudestaan kovenemaan, ja sit ne alkoiki vauhdikkaasti, ja yhtäkkiä aloin tuntemaan että olis; ”vessahätä” ja kätilö sanoi että katsotaanpa ensin, jos sulla onkin tarve ponnistaa että vauva on tulossa, ja sit se oli juurikin niin, ja sitten alkoi ponnistus klo. 15(ja jotaki vähän yli) ja sitten mulle sanottiin yhes vaihees et jos et nyt ponnista kunnolla, joudutaan ottaa avuksi imukuppi, ja sit säikähdin sitä niin et heti kun se supistus tuli, mä ponnistin niin lujaa kuin pystyin ja sieltä se tyttö tuli <3 15.27 oli maailmassa, ja se oli maailman onnellisin hetki! ..mut voi luoja! mikä kamala olo mulla oli sen synnytyksen jälkeen(pyörrytti niin etten voinu edes päätäni nostaa ylös/suoraan, jouduin katsomaan lattiaan.. ja jonku aikaa sitä kesti, kunnes se meni pois. ( jälkeenpäin oon lukenut noiden puudutusten haitoista, ja niissä oli just toi pyörrytys ja kaikkea muutakin, kuten se että supistukset lakkaavat keskenkaiken, niinku mulla kävi. Ja sit joutuu antaa lisää aineita, eli oksitosiinia että ne alkaa uudestaan.) -2 lapsen äiti(3v tyttö ja 1kk poika) -jatkuu kertomus.-

Avatar

joten..päätin että kun tuun raskaaks ja synnytän että mä en ota epiduraalia, vaan jos ottaisinkin sit spinaalin tai kohtupuudutuksen pelkästään(ja kylkiäisenä ilokaasua.) No toisin meni se synnytys..

Eli supistukset alkoivat joskus 9 aikoihin aamulla, ja mä soitin joskus kolmen aikoihin sairaalaan ja kyselin että miten nopeaa pitää lähtee kun toinen lapsi ja supistukset on tämmösii ja ne kestää tän ja tän verran, sieltä sanottiin että, voit pikku hiljaa lähtee tuleen tänne, et hoida ensin lapselle hoitaja ja pakkaa kamat jne. No minä sit ihan rauhassa olin, supistuksia tuli usein todella usein, muttei ollu niin kovia..kun esikoisen aikana, et oisin tajunnu lähtee samantien. (Äitini oli meillä jo valmiina, kun soitin aamusta jo et tuu tänne varmuudeks et jos joudunki lähtee.) No, sit joskus 17.20 mulla meni yhtäkkii vedet ja samantien alkoi ponnistuttaa, ja voi vitsi mikä se tuskan määrä oli!! Mä en tiedä edelleenkään, miten hitsissä mä kestin sen kivun kun meiltä meni vielä 20min sairaalaan, ja me mentiin vielä ystävän kyydillä, jolla oli työauto mukana(pakettiauto) no siinäpä oli sit kiva matkustaa ja mä en edes voinut istua kun mua ponnistutti ja sattui niin kauheasti, mä huusin huusin ja huusin, mun mies raukka oli ihan peloissaan ja yritti siinä samalla mua rauhoittaa ja sanoa et yritä hengitellä ja et ollaan koht perillä jnejne, no sit mulla melkein meni taju(omas mieles tuntui siltä) ja aloin huutaa, soita sinne sairaalaan ja sano et tulee samantien sit meitä vastaan, ja sieltä ne sanoi ettei saa ponnistaa, ja huusin siin samalla et yritän kokoajan olla ponnistamatta! ja niin me oltiin perillä, suoraan ovien edessä, ja mut otettiin vastaan ja suoraa sängylle ja saliin, ne repi multa vaatteita(lähinnä housut) ja sit ne katsoi alapäähän ja samantien aloinki ponnistaa 18.05 ja pieni mies tuli ulos;18.09.. ilman mitään puudutuksia(vähän ehin ottaa kaasuu, muttei se mua auttanut.)Huhhuh! Mut voin sen sanoa, et oli heti hyvä olo kun oli synnyttänyt(mitä nyt alapää vähä arkana..tietysti.) Mut ei ollu samanlaista oloa kuin esikoisen kanssa, jolloin sain sen epiduraalin. Jos siis synnytän vielä, aion synnyttää luomuna. Tässä mun tarinat 🙂
-2lapsen äiti(3v ja 1kk poika)

Avatar

Siis tässähän tuli ihan itku 🙁 <3 Jotenkin niin koskettava 🙂

Avatar

Jaan mielipiteen kanssasi synnytyksen käynnistyksestä. Itsellä käynnistettiin 37+5 vauvan ison koon vuoksi, käynnistys kesti 4 päivää ja sitten kun se alkoi niin voi herran jumala… 14 tuntia järjettömiä supistuksia, joita vaan kiihdytettiin kokoajan ja oksitoniinia vaan lisättiin ihan tappiin asti. Mun tyttö oli 53cm ja 4,2kg et siinä mielessä käynnistys oli hyvä, en olis varmaan saanut sitä puskettua pihalle enää 40 viikolla mut silti, oli kokemus aika hurja. Jälkeen päin vasta kätilöt kertoili että käynnistetty synnytys on yleensä rankempi kuin luomu, tietty parempi ettei säikäyttele raskaana olevaa naista mut silti.. vähän jänskättää jos tulevaisuudessa tarvii samaan ryhtyä.

Avatar

Voi miten kävi itkettämään tätä lukiessa, tuli niin nuo järkyttävät kivut mieleen, tosin mun lapsella ei ollut kummoista hätää

Avatar

Oon viittä vaille valmis kätilö ja meni ihan kylmät väreet kun luki sun synnytyskokemuksen. Käynnistykset ja imukuppisynnytykset saattaa olla kyllä aivan kamalia kokemuksia! Ei niihin kroppa ehdi mukaan.. Onneksi kaikki synnytykset on kuitenkin erilaisia ja usein ”helpottuukin” vähän sen ensimmäisen jälkeen. Olen tavannut monia imukuppisynnyttäneitä, joille on jäänyt pelkoa, mutta joiden seuraava synnytys on mennyt ihan kauniisti/normaalisti. 🙂 Joten yritä olla ajattelematta liikaa vaan avoimin mielin seuraavaa synnytystä kohti ja tsemppiä!

Avatar

Kyynelkanavat räjähti auki viimeistään siinä vaiheessa kun vauvan sydänäänet katosi 🙁 Ja vielä lisää seuraavien lauseiden johdosta ja onnenkyyneleet tulivat kun kätilö tuli kertomaan että ”Kuuletteko itkun?” <3 Olen viikolla 19+2 ja kuvittelin itseni samaan tilanteeseen; ihan kamalaa. Olet todella vahva kaiken sen jälkeen mitä olet käynyt läpi. Älä anna ilkeiden kommenttien vaikuttaa itseesi; olet hyvä äiti ja nainen eikä kellään tulisi olla siihen sanottavaa. Yksi suurimmista huolistani synnytystä ajatellen olisi myös se ettei saa nähdä vauvaa heti 🙁 Kiitos kun jaat kokemuksesi ja koettelemuksesi meidän kanssa! Kaikkea hyvää teidän perheelle ja uudelle perheenlisäykselle <3

Avatar

Olen sanaton. Täysin sanaton. Itkettää kun eläydyin tarinoihin, niihin mitä on melkein itse kokenut.

Itselläni esikoinen syntyi -09 yliaikaisesti. Synnytys oli pelottava mutta tuohon tekstiin helppo.
2010 kuopus oli aivan liian iisi.
Katsellaa miten tämän marraskuussa syntyvän kanssa menee. Voi sitä pelkoa joka on jo nyt. :/ Kolmas todensanoo. vai miten se sanotaa 🙂 <3

Avatar

Hui, olipa riipivä tarina. Jotenkin tuohon osasi osaksi samaistua, kun itsekin äiti olen, käynnistyksen ja imukuppisynnytyksen kokenut, juurikin vauvan heikentyneen sykkeen vuoksi, mutta siitä selvittiin. 🙂 Blogiasi on ihana lukea, kun olet niin avoin, ja kerrot realistisesta elämästä mitään kaunistelematta! Ihanaa loppusyksyä teille! 🙂

Avatar

Oli niin hirveen mukavaa kun olin kätilölle ilmoittanut, että kaikki mahdolliset kivunlievitykset pitää käyttää. Poika päätti syntyä hiukan nopeampaa kun olin kuvitellut ja sain vain ilokaasun. Noo, kipeää otti ja luulin kuolevani, mutta milloin vaan tekisin sen uudelleen!

Avatar

itkujen kera täälläkin luettiin, jotain niin koskettavaa, surullista, mutta silti niin ihanaa! saitte parhaimman palkinnon<3

Avatar

Luin tämän nyt kun oli Aikaa ja huomasin etta ava on syntynyt samana päivän kuin minä.olit ihanan rohkea ihaile sinua vahvaa naista. Pongasin sinut erilaiset äidit sarjasta .

Avatar

Voi, mikä kokemus 🙁 En voinut olla itkemättä. En osaa edes kuvitella tuollaista ja vielä vaikean raskauden jälkeen. Minua silloin aikoinaan lohdutettiin, että jos on vaikea raskaus, niin on sitten helppo synnytys. Onneksi uskalsit vielä tämän kaiken jälkeen lähteä tuohon leikkiin uudelleen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä