Kuka minä olen

Taas yksi vanha postaus:
Tänään mulle tuli pahin paskamutsifiilis, mitä on näiden melkein 8 kuukauden aikana tullut.
Uudet ylioppilaat lakitettiin tänään ja kaikki on lähdössä juhlimaan. Koulut on käyty ja kellään ei ole huolen häivää. Odotetaan innoissaan jatko-opiskeluita ja kesän festareita. Tasan vuosi sitten, lähdin ravintolasta itkien kotiin kun kaikki kaverit lähtivät juhlimaan ylioppilaaksi pääsyä. Tänään istuin taas sohvalla itkun partaalla.
Olen maailman onnellisin, koska mulla on Ava. Ihanin, kaunein, rakastavin ja rakastettavin suloinen pieni Ava, joka tekee mun elämästä elämisen arvoista. Mun elämän tärkein asia, josta en luopuisi mistään hinnasta, jota en vaihtaisi mihinkään. Mutta silti huomaan olevani katkera. Katkera kavereiden vapaudesta ja huolettomuudesta. Katkera ulkomaanmatkoista, joita kaverit yhdessä hehkuttavat ja suunnittelevat. Katkera siitä, että menetin mahdollisuuden olla nuori. Nuoruuden piti väistyä, koska musta tuli äiti. Mulla ei ollut mitään kiirettä aikuistua. Piti käydä koulu loppuun, hakea yliopistoon, matkustella, juhlia ja olla vapaa. Mutta kaikki se piti unohtaa kun Ava ilmoitti tulostaan. Mä olen itse tehnyt päätökseni pitää Avan, ja se oli oikea päätös. En ole katunut sitä sekuntiakaan. En voisi olla onnellisempi ulkona juhlimassa kavereiden kanssa, kuin mitä olen kotona seuraamassa Avan kasvua. Silti tällaisina päivinä alkaa toivoa voivansa olla vain normaali nuori. Ja se jos mikä tekee mun olosta kamalan. Tunnen olevani niin itsekäs, kun toivon voivani olla tavallinen. Miten mä kehtaan toivoa mitään muuta, kun mua on siunattu parhaalla mahdollisella asialla, mitä elämällä on tarjota? Mä en ikinäikinäikinä toivoisi, että en olisi saanut Avaa. Mutta olisi ollut kiva tietää Avan tulo etukäteen ja odottaa vielä muutama vuosi. Miksei joku voinut tulla ennustamaan mulle, että kahden vuoden päästä susta tulee äiti. Silloin olisin ehtinyt tehdä kaiken sen, mitä halusin tehdä. Ei tarvitsi katsoa taaksepäin ja surra kaikkea sitä, mikä jäi tekemättä. Silloin olisin saanut kaiken. Nuoruuden ja äitiyden. Mutta jos pitää valita näiden kahden välillä, tottakai mä valitsen äitiyden. Äitiys on ihanin ja ihmeellisin asia maailmassa. Äitiys on jotain, minkä kokeakseni, oon valmis luopumaan kaikesta muusta. Mutta se, että olen äiti, ei tarkoita sitä etten saa kaivata muuta. Tottakai mä olen haikea siitä kuinka paljon menetin, vaikka sainkin paljon enemmän tilalle.
Mä olen äiti, mutta kuka muu oikein olen? En oo löytänyt siihen vastausta vielä. En ole löytänyt itseäni. Tiedän, että mussa on muutakin kuin äitiys. Mutta äitiydestä on tullut niin suuri osa mun olemustani, että loput on jäänyt piiloon. Ja ne loput mun pitäisi löytää. Mä en vain tiedä miten mä sen teen. Musta tuntuu, että voidakseni jättää nämä katkeruuden hivenetkin, jotka iskee tällaisina päivinä, mun täytyy keksiä, kuka mä olen. Kuulostaa kamalalta sanoa, että olen katkera. Mä en ole katkera Avalle. En syytä Avaa, enkä syytä itseäni. Syytän elämää. Elämä luuli mun olevan valmis näin isoon muutokseen ja niin luulin itsekkin. Nyt alkaa kuitenkin tuntua, että muutokset on vasta alkanut. Mun matka äitiyteen on vielä kovin keskeneräinen.

ENNEN KUIN MINUSTA TULI ÄITI

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon…Ennen kuin minusta tuli äiti.
Ennen kuin sait alkusi, minä halusin sinut.Ennen kuin synnyit, minä rakastin sinua.Ennen kuin olit ollut täällä tuntiakaan,olin valmis kuolemaan puolestasi.

Kommentit

4 kommenttia

Ihana runo, alko itkettää. Samaistun kaikkeen tohon mitä kirjotit. Oon 24 ja 7kk tytön äiti. Ja se on niin ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Väsymys, neuvottommuus vauvan kanssa ja parisuhteen kärsiminen on ne miinukset, mut en ollut kyllä yhtään onnellisempi ennen tytön syntymääkään. Inhottaa vaan kun haluis välillä vapaata lapsestaan mutta sitten ei kuitenkaan voi olla erossa kun tulee niin kova ikävä!

Mäkin oon välillä katkera tosin en siitä että en pääse bilettämään ja matkustelemaan vaan siitä että mun kaverit katos ympäriltä lähes kokonaan kun kirjotin fb:ssä ”poika synty”.Raskaus aikana ja sairaalassa ennen syntymää kyllä pidettiin yhteyttä paljon mutta heti kun toinen tuli maailmaan kukaan ei pahemmin soittele ja juttele fb:ssä.En oo ite käyny yhtään koulua peruskoulun jälkeen loppuun kun mikään ei oo tuntunu omalta ja mua enemmän kiinnostu sekoilla alkoholin parissa.Rauhotuin siinä vaiheessa kun aloin olla Ollin kanssa (ammatilla oli suuri tekijä asiaan) ja vielä enemmän kun sain kortin ja musta tuli kaikkien kännikuski.Ja mun katkeruus kohdistuu mun omiin kavereihin kun ne ei tunnu näkevän mua samana ihmisenä kuin aiemmin.Ei ihminen muutu täysin vaikka siitä tulee vanhempi ja se ottaa asioista eri tavalla vastuuta kuin aiemmin.Ja kyllä me äiditkin saadaan ja päästään juhlimaan/matkustelemaan vaikka se sillä hetkellä aiheuttaa huonoa omatuntoa mutta se on vaan meille ja lapsille parhaaksi kun saadaan omaa aikaa. Ja apua mikä hehtaari kommentti:)

Mäkin oon välillä katkera tosin en siitä että en pääse bilettämään ja matkustelemaan vaan siitä että mun kaverit katos ympäriltä lähes kokonaan kun kirjotin fb:ssä ”poika synty”.Raskaus aikana ja sairaalassa ennen syntymää kyllä pidettiin yhteyttä paljon mutta heti kun toinen tuli maailmaan kukaan ei pahemmin soittele ja juttele fb:ssä.En oo ite käyny yhtään koulua peruskoulun jälkeen loppuun kun mikään ei oo tuntunu omalta ja mua enemmän kiinnostu sekoilla alkoholin parissa.Rauhotuin siinä vaiheessa kun aloin olla Ollin kanssa (ammatilla oli suuri tekijä asiaan) ja vielä enemmän kun sain kortin ja musta tuli kaikkien kännikuski.Ja mun katkeruus kohdistuu mun omiin kavereihin kun ne ei tunnu näkevän mua samana ihmisenä kuin aiemmin.Ei ihminen muutu täysin vaikka siitä tulee vanhempi ja se ottaa asioista eri tavalla vastuuta kuin aiemmin.Ja kyllä me äiditkin saadaan ja päästään juhlimaan/matkustelemaan vaikka se sillä hetkellä aiheuttaa huonoa omatuntoa mutta se on vaan meille ja lapsille parhaaksi kun saadaan omaa aikaa. Ja apua mikä hehtaari kommentti:)

Ihana runo, alko itkettää. Samaistun kaikkeen tohon mitä kirjotit. Oon 24 ja 7kk tytön äiti. Ja se on niin ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Väsymys, neuvottommuus vauvan kanssa ja parisuhteen kärsiminen on ne miinukset, mut en ollut kyllä yhtään onnellisempi ennen tytön syntymääkään. Inhottaa vaan kun haluis välillä vapaata lapsestaan mutta sitten ei kuitenkaan voi olla erossa kun tulee niin kova ikävä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä