Pikainen mobiilipostaus

Ja taas me ollaan vaan shoppailtu… Kukkaro kiittää, mutta mä en vaan voi mitään sille faktalle, että Ava kasvaa koko ajan ulos kaikista vaatteistaan ja 80 senttisetkin jää jo pieneksi. Suurimmaksi osaksi meillä on käytetty nyt 86cm, mutta olen hamstrannut eniten tota 92cm, koska vaikka se on vielä reilu niin se kuitenkin sopii ja menee sitten vielä keväälläkin, kun taas kasikutoset jää varmasti pian myöskin pois. Tämän päivän löytö oli topatut uudenveroiset Lassien kurahousut kympillä. Ne osui silmään kun poikettiin nopeasti minimanissa ja olen kyllä niiiiin tyytyväinen, on sen verran laadukkaat ja täydellisen kokoiset! Siihen ostettiin Kappahlista kaveriksi pinkki sadetakki niin ei mene liian poikamaiseksi kun housut ovat tummansiniset. Olisin halunnut Didriksonin pinkki-keltaisen sadetakin, mutta ei ollut kokoja.

Ajattelin kysyä teiltä, että onko nyt menossa taas joku allergiakausi, kuten keväällä oli koivu ja loppukesästä pujo? Mun allergia on meinaan mennyt ihan kamalaksi, enkä tiedä yhtään mistä se tulee. Mä olen siis allerginen kissoille ja koirille, mutta nyt mulla on allergia koko ajan päällä läpi vuorokauden ja se on tosi rasittavaa. Maanantaina soitankin kyllä lääkäriin, mutta siinä ajan saamisessa menee varmaan ikuisuus.

Mä yritän tässä kovasti miettiä, että pitäisikö viedä mun pikkusisko juhlimaan synttäreitä kun tahtoisin niin paljon, mutta kun olen edelleen niin huonossa kunnossa tän aivotärähdyksen kanssa niin ei kyllä kannattaisi… Ps laske edellisen lauseen ”niin” sanat. Noh joka tapauksessa, ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

Ainiin, siitähän mun piti sanoa, että kun facebook ja Instagram on niin helppoja ja nopeita verrattuna bloggeriin niin kerron yleensä aina kaikki kuulumiset fb:ssa ja jaan söpöimmät kuvat Instagramissa eli kannattaa seurata niissä niin näkee ja kuulee enemmän ja nopeammin!

Kommentit

11 kommenttia
Avatar

Hahaa voi kiitos! 😀

Avatar

Voi ihana toi sun ja Avan yhteiskuva! 😀

Avatar

Mä oon samaa mieltä ! 🙂

Avatar

Hihh, kiitos! <3

Avatar

Mulla tulee syksysin allergiaa kun maasta nousee kaiken maailman itiöitä esim. sieniä 🙂

Avatar

Se varmaan tulee sit just kaikista noista itiöistä…..

Avatar

Voi kun oot niin kaunis ja Ava on suloinen ! 🙂 Aina kun luen sun blogia niin mulla puskee pieni vauvakuume pintaan, mutta valitettavasti sitä kuumetta pitää nyt vielä jaksaa pidätellä 😀

Avatar

Hahaa, vauvakuume on hyvä asia 😉 tähän maailmaan mahtuu aina yks vauva lisää

Avatar

Nyt kun sataa ja maa rupee olee märkä niin erilaiset homeet saattaa aiheuttaa allergiaa

Avatar

yhh kyl mä luulen et se on just noist kaikist itiöist 🙁

Avatar

voi ei vauvakuumetta ei auta tää yhtään 😀 tosi kiva blogi sulla :)! Hienoa miten rohkeesti kerrot näitä juttuja!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä