Laihaa kahvia ja huonoa karmaa

Meidän isänpäivä meni suunnitelmien mukaan ja kuten arvasinkin, ei mun kahvin keittämisestä tullut mitään. Yritin vielä noudattaa paketin ohjeita, mutta silti mun kahvi näytti enemmänkin teeltä. Topias hienotunteisesti ryysti sitä, kunnes sanoin, että ei tarvii kiduttaa itteään enempää. Papujen keittäminenkin englantilaista aamiaista varten oli vähän haastavaa kun purkinavaaja meni sopivasti rikki. Kesti aika kauan saada siihen purkkiin edes pieni reikä veitsellä ja haarukalla vääntäen. Sillä aikaa onnistuin hienosti polttamaan munat. Seuraavaksi noukin ne pavut yksi kerrallaan siitä reiästä ulos ja samalla poltin pekonin. Onneksi Topiakselle kelpasi silti! Mä olen normaalisti ihan oikeasti jonkun sortin kodin hengetär ja osaan ja tykkään kauheasti leipoa ja kokata, mutta aina kun pitäisi onnistua ja tehdä jotain jotakin tapahtumaa varten, kaikki menee pieleen. Mulla on tosi huono karma. Oon melko satavarma, että oon ollut edellisesssä elämässä vähintään joku joukkomurhaaja. Topias tykkäsi kamalasti lahjoistaan ja kortista ja samoin tykkäsi meidän iskä. Ava oli kiukkunen kun joutui antamaan kortteja ja lahjoja pois, eikä saanutkaan pitää niitä. Illalla pääsin kuin pääsinkin vielä salille, jes!

Kasvis-porsas-nuudeliwok

Ava otti itse tän kuvan! 😀 ja siellä vilahtaa hampaat 🙂

Meillä alkaa olla oikeasti välillä ongelmia Avan temperamenttisuuden kanssa ja neuvolassakin keskusteltiin siitä, että Avalla on taaperouhmaikä. Ollaan jouduttu jo nyt ottamaan välillä käyttöön jäähyt, mutta yritän kuitenkin enemmän pärjätä kielloilla. Ava on vaan niin aggressiivinen välillä kun ei saa mitä haluaa, että on vaan pakko laittaa neiti jäähylle omaan huoneeseen. Omassa huoneessa hän kiukuttelee oman aikansa ja tulee sitten nöyränä silittelemään äitiä eli pyytämään anteeksi. Ongelmakohtia nyt ovat pureminen, syöminen, repiminen ja raapiminen, johdot, tietokone, puhelimet ja kiipeily. Ava ymmärtää hyvin sanan ei ja tietää jo mitkä asiat ovat kiellettyjä ja tekee niitä oikein tahallaan, yleensä tytsy odottaa että menisin vaikka vessaan, että hän saa rauhassa mesota. Ja ongelma ei niinkään ole se, että Ava tekee niitä kiellettyjä asioita, vaan Avan suhtautuminen siihen kieltämiseen. Mä haluan saada tän aggressiivisuuden kitkettyä pois mahdollisimman pian, koska se ei enää kohdistu vain muhun, vaan myös muihin lapsiin. Tosi outoa, että noin pieni lapsi voi oikeasti satuttaa aikuista.

Onko kellään muulla ollut 1 -vuotiaalla vastaavia ongelmia? Mitä käytitte apuna niiden ratkomisessa?

Ps. musta tuntuu, että mun tukka on kasvanut taas, jee!

Kommentit

23 kommenttia
Avatar

Meillä kans kauheesti agressiivisuutta ja suuttumista ku ei saa tehdä mitä haluaa.. ainakun kiellän niin tulee huuto itku potku raivarit ja revitään omia hiuksia ja korvia, lisäksi kun on sylissä ja ei saa esim puhelintani niin rupeaa puremaan ja repimään minua hiuksista ja läpsimään päin naamaa.. Kaippa se sit kuuluu joillekkin tuohon 1 v ikään..

Avatar

Sulla on ihanat hiukset 🙂

Avatar

Voi kiitos :)) mä en ite tykkää yhtään! 😀

Avatar

Meillä on täysin samanlaista…. usko pois, se pahenee ajan kanss ja alkaa oleen itselläkin välillä neuvot vähissä 🙁 parastapahan on olla kärsivällinen ja rauhallinen, mutta tiedän itsekkin kuinka vaikeeta se on :s

Avatar

Kärsivällinen ja rauhallinen mä olenkin ollut, mutta se ei vaan auta. Toivottavasti tä menee ajan myötä ohi

Avatar

Oooh toi wokki näyttää hyvältä. 🙂 Tekis mieli kävellä jääkaapille, vaikka mun pitäis pitää itseni kurissa!

Avatar

Se oli hyvvvööööö!

Avatar

Meillä 1v tyttö on kans tosi tempperamenttinen mut se raivo kohdistuu vaan muhun. Kaikista inhottavinta on pureminen ja raapiminen ja niitä on nyt kitketty pois. Musta tuntuu et pientä kehitystä olis havaittavissa. Mut apua jos se tästä vielä pahenee.

Avatar

Avallakin tä lähinnä kohdistuu edelleen muhun, mutta nyt se on satunnaisesti alkanut tosiaan kohdistua muihinkin… :/ Mutta esim. Topiasta Ava ei melkeen ikinä pure..

Avatar

mist toi sun takki on?:)

Avatar

Se on ONLYn takki, mutta se on mun pikkusiskon vanha 🙂 annoin sille mun laskettelutakin ja sain ton tilalle 😀

Avatar

Mistä toi karvainen kaulaliina on? Oletpa tyylikäs. 🙂 T: verkkareissa raahustava kotiäiti.

Avatar

Voi kuules, se on TARJOUSTALOSTA ja makso KOLME euroa 😀 ehkä paras löytö ikinä 😀 Ja kyllä mäkin tykkään raahustaa verkkareissakin välillä 😉

Avatar

Joel oli 1 vuotiaana samanlainen ja nyt kun on 3 on vieläkin pahempi, nyt ne on vaan helpompi ennakoida et mitä herralla on mielessä ja nyt vasta niillä jäähyillä olen huomannu olevan jotain vaikutusta.. Mut kaikki menee ohi aikanaan.. Kärsivällisyyttä vaan..

Avatar

Joo no ei tässä muukaan auta..

Avatar

Tällanen random kysymys että oletko sä mahdollisesti päässyt mukaan tohon blogirinkiin? =)

Avatar

Olenhan minä.. 🙂

Avatar

ihana toi sun takkis 🙂

Avatar

Kolmivuotiaan aitina voin sanoa, etta se on kaikki ohimenevaa. Itse en yleensa noissa raivokohtauksissa kiinnittanyt/ kiinnita huomiota. Yleensa menin/ menen itse kauemmaksi. Tuossa purimisessa jne. tietysti taytyy kieltaa ja kylla ne pikkuset sen viela oppii. Jaahytkin on ihan hyva ratkasu. Semmosen vauvakuiskaajan kuin Tracy Hogg kirjat on todella hyvia. Meilla alko aika kovat raivokohtaukset vuosikkaana. Kaksvuotiaana ne muutti vahan muotoaan ja nykyaan se on vastaanvaittamista – eli kaikki on ohimenevaa (ei valttamatta sen helpompaa). Tsemppia.

Avatar

ihanaa ku en oo ainoa huono kokkaaja tosin osaat kokata muuten toisin kuin minä 😀

Avatar

Saako Ava huomioo riittävästi käyttäytyessään kiltisti? Vai tarvitseeko se huomio hakea pahanteolla, joka on ainoa keino saada äitin huomio? 🙂 Kehut aina kun käyttäytyy hyvin, ja jätät vähälle huomiolle, kun käyttäytyy huonosti. Ja kun Ava puree/raapii, johdonmukaisesti ja rauhallisesti sanot, että ”Ei, näin ei tehdä” ja viet lapsen vaikka kauemmas sinusta silloin, kun se käyttäytyy niin.

Avatar

Halusin tosta epäonnisesta kokkailusta sanoa, että hyvä yritys kuitenkin ja onhan se kaunis ajatuskin tärkeä. 🙂

Avatar

Hei paljon se koru makso minkä tilasit topiakselle? Ja minkä kokoinen se oli? Kun siel sivuilla on niit esim ID, ID medium, ID large yms :)+

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä