Kotiäidin opas pikaiseen kauneudenhoitoon

Synttäreitten kunniaksi tänään vähän useampi postaus ja nyt vuorossa meikäläisen vinkkejä kauneudenhoitoon liittyen. Tai sen puutteeseen. En siis todellakaan ole mitään ekspertti yhtään missään ja nämä ovat vain juttuja, jotka itse olen kokenut avuliaiksi.

Aloittakaamme osa-alueesta hiukset, aion jakaa teille kaksi luottokampaustani kun perustukka kyllästyttää. 1. Kaikki varmasti tietävät, että taaperon kanssa on turha edes kuvitella lämmittävänsä suoristusrautaa, koska se on satavarmasti kohta sen nopsasormisen täystuhon limaisissa käsissä. Jokainen voi silti saada kauniit kiharat vaarantamatta sitä kullannuppua. Kiharra hiuksesi illalla lapsen mentyä nukkumaan tiukoiksi korkkiruuveiksi ja suihkuta niihin hiuslakkaa. Mene normaalisti nukkumaan ja aamulla kampaa kiharat sormin tai harjalla auki. Yön aikana korkkiruuvit ovat löystyneet kauniiksi loiviksi kiharoiksi. Sitten pää alaspäin ja lakkaa juuriin ja latvoihin, jotta hiukset eivät nuole päänahkaa.

Photobucket

2. Joka äidin perusponnari muuntuu myös helposti näyttäväksi kampaukseksi. Tee ponnari normaalia korkeammalle, jopa aivan päälaelle. Ota ponnarista pieni hiusosio, kierrä se ponnarin juuren ympäri ja kiinnitä pinnillä. Näin saat ponihännästä kauniimman ja siihen tulee asennetta. Mun salainen vinkki, kiharra se pieni hiusosio niin se kiertyy helpommin ja kauniimmin muun ponnarin ympärille. Ssshhhh.

Photobucket

3. Vähän radikaaliutta peliin. Leikkaa hiukset lyhyiksi. Paljon nopeampi pestä, kuivata ja muotoilla. Plus ne eivät roiku lautasella eivätkä vauvan repimisetäisyydellä.

4. Osta laadukas lämpösuojatuote, joka käy myös muotoilutuotteesta. Säästää aikaa, jos teet esim. kiharoita.

Seuraavaksi meikkaaminen, se jokapäiväinen mahdottomuus kun kiljuva tenava roikkuu hihassa. 1. Ota lapsi osaksi meikkausta. Aina kun meikkaan, Ava istuu mun sylissä ja katselee äitiä peilin kautta. Avalla on mun kampauspöydällä omat meikit (mun vanhoja tyhjiä puteleita), joilla hän leikkii samalla kun meikkaan. Välillä pitää muistaa aina huiskutella puuterihuiskulla sen lapsosenkin naamaa. Ava tykkää myös hirveästi laittaa ”luomiväriä” pumpulipuikoilla. 2. Käytä irtoripsiä. Osta mahdollisimman luonnollisen näköiset irtoripset niin meikkaaminen helpottuu huomattavasti. Otin viime viikolla pitkästä aikaa tämän vinkin kehiin. Irtoripset ovat yksinään sen verran näyttävät, ettei tarvitse luomiväriä tai rajauksia. Lättäät vain ripset naamaan ja valmis! 3. Osta puuterimainen meikkivoide. Miljoona kertaa nopeampaa. 4. Jos rajaukset on sulle ihan must, mutta niiden tekeminen mahdotonta, näin viime viikolla Seppälässä irtoripsien vieressä ”kajalitarroja”, ne oli aika hauskoja 😀 ilmeisesti vaan tarra irti ja kiinnitetään silmäluomeen ja valmis.

Vaatteet. On ne vaan niin ihania, mutta äideillä ei aina ole aikaa, rahaa tai motivaatiota ostaa niitä. Kaiva kaapin perältä niitä superisoja vanhoja paitoja ja heitä kehiin legginsit ja siisti vyö, vanhasta säkistä tulee ihana, nätti ja mukava asu päivälle. Osta Me&I:n Slim sweatjeansit. Ne on maailman mukavimmat, superhienot ja käy kaiken kanssa. Kaiken. Vieraile sen miehekkeen vaatekaapilla. Mä aloitin joskus ysillä tai lukiossa kauheen trendin meidän koulussa kun ilmestyin kouluun päälläni meiän iskän iso kauluspaita mekkona, legginsit, näyttävä vyö ja kunnon punaset huulet. Kohta joka toinen alkoi käyttämään isien paitoja. Kannattaa tsekata myös oman äidin vaatekaappi. Meiän äitillä ainakin on ihan hirveästi tosi vanhoja vaatteita, joita se ei käytä, mutta ne ovat nykyään ihan huippumuotia ja sen näköisiä, että niistä tapeltaisiin kaupoissa.

Nyt kaikki jakamaan omia vinkkejä nopeuttamaan kauneudenhoitoa taaperon kanssa, että saadaan kaikki olla hot mamoja!

Kommentit

28 kommenttia
Avatar

Kannattaa! 🙂

Avatar

Kesto ripsi, ja kulmavärjäys ainakin olisi tuhannesti helpottava… 😀

Suikun jälkeen pää letille, nukkumaan ja aamulla letit auki.

Avatar

Toi on kyllä tosi avulias kanssa! 🙂

Avatar

Kesto ripsi, ja kulmavärjäys ainakin olisi tuhannesti helpottava… 😀

Suikun jälkeen pää letille, nukkumaan ja aamulla letit auki.

Avatar

Toi on kyllä tosi avulias kanssa! 🙂

Avatar

Sulle ois mun blogissa haaste (=

Avatar

Tein jo 🙂

Avatar

Sulle ois mun blogissa haaste (=

Avatar

Tein jo 🙂

Avatar

Vaatekaappi tyylillä kaikki sopii kaiken kanssa ja sieltä revitään vaan puhdasta likaantuneen tilalle, eikä vaatteiden etsimiseen mee turhaan aikaa.

Ja jos saisin laittaisin kyllä tosiaankin heti lyhyet hiukset, mutta mies ei innostu ajatuksesta, joten nutturat, hainhampaat ja ponnarit käytössä. Ja pannat myös, saa kummasti erityylin. Hiukset auki ei tule kysymykseenkään kun kersa on heti repimässä.

Oikeat ihonhoitotuotteet! Jos iho on kunnossa, ei haittaa vaikka ei yks päivä ehtiskään meikata ja maailma ei kaadu. Ripsivärin nyt levittää nopeasti, vaikka varmasti ne tekoripset ois ihan ah.

Ja tosiaan mattameikkivoide. Ei tarvi pelleillä puuterin kanssa.

Näillä on selvitty nyt 1v8kk.

Avatar

Panant unohdinkin tosta kokonaan, en piristää aina! Ja toi iho oli hyvä!

Noita me&i’n sweat jeanseja vieläkin paremmat on dr. denimit, tuntuu legginsseiltä ja joustaa ja näyttää farkuilta. Kissyissä on tosi matala vyötärö (pikkuhousut vilahtaa kumartuessa ellei oo paita pepun päällä) joten kanttaa pienen lapsen äitin ottaa ne normit tai sitten plentyt (normaaliakin korkeampi vyötärö).

Avatar

Mä tykkään enemmän näistä, koska nä on suunniteltu äideille, mutta noi on varmasti myös kivat 🙂

Värjätyt kulmat ja meikkipuuteri on mulla must -juttu. Hiuksia pidän yleensä nokkasoljella kiinni, sillä saa kivan japanilaistyylisen nutturan 🙂

Avatar

Kulmien värjäys on kyllä hyvä, mulla vaan ei valitettavasti oo oikein kulmia värjättäväksi 😀

Kihartuuko sun hiukset helposti? Tai että pysyykö kiharat kuin kauan? Mulla itellä on ongelmana se, että 10 min kihartamisen jälkeen ei kyllä näytä et hiuksia olis koskaan kiharrettu… 🙁

Avatar

Mun hiukset on siitä kummat että ne on luonnonkiharat, mutta ne ei kiharru kihartamalla kunnolla 😀 nyt viime aikoina oon vihdoin saanut ne tottelemaan ja oon ihan jee. Ajattelin tehdä joku päivä kiharapostauksen joka on suunnattu meille joiden hiukset ei ikinä tottele, joten kannattaa odotella sitä! 😀

Toi kihara vinkki oli tosi jees! pitää testaa sitä joku kerta 🙂

Avatar

Kannattaa! 🙂

Avatar

Toi kihara vinkki oli tosi jees! pitää testaa sitä joku kerta 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä