Norjan jatkokurssi ja uuden vuoden hulinat

Tämä postaus taitaa olla ihan vaan kertausta Instagramissa ja Facebookissa seuraileville kun olette nähneet ja kuulleet kaikki jutut jo etukäteen, pahoitteluni! Mutta ajattelin kertoa vähän meidän kuulumisia taas tähän väliin, ennen kun teen taas yhden toivepostauksen.

Uusi vuosi tuli ja meni, oltiin alkuilta Topiaksen ja Avan kanssa mun vanhemmilla. Ava tykkäsi katsella raketteja ikkunasta ja pääsi saunaan. Ava meni nukkumaan ja me lähdettiin Topiaksen kanssa yhden kaverin luokse uuden vuoden pippaloihin. Mä en oikein tuntenut sieltä ketään ja mulla oli huono päivä eikä yhtään juhlafiilistä, mutta oli silti ihan kivaa. Meille tuli 1.1. 3 vuotta yhteistä aikaa täyteen. Me tavattiin joskus lokakuussa 2009 ja pussattiin ensimmäistä kertaa keskiyöllä kun vaihtui vuosi 2010. Siitä lähtien oltiin kuin paita ja peppu ja se onkin meidän vuosipäivä. Aika menee hirveän nopeasti, ollaan oltu jo kolme, siis KOLME vuotta yhdessä. Justhan mä olin villi ja vapaa sinkku? Tuntuu vähän hassulta kun ennen Topiasta mun pisin ”suhde” oli joku 2 kuukautta. Jotenkin tosi romanttista ainakin mun mielestä toi, että meidän ensimmäinen pusu on ollut vuoden vaihtuessa, ja tahtoisinkin aina vuoden vaihtuessa viettää keskiyön Topiaksen kainalossa pusutellen ja toivotellen hyvää vuosipäivää, mutta tähän mennessä ei ole onnistunut, kun erästä herraa kiinnostaa ne raketit vähän enemmän… Neljäs kerta toden sanoo vai miten se meni? Topias sai multa lahjaksi Gran Turismo vitosen ja Black Opsin. Mä sain liput PMMP:n keikalle tässä kuussa!

Kengät/Zalando
Sukkahousut/Ginatricot
Hame/Cubus
Paita/Ginatricot
Koru/Guess
Puhelimen kotelo/Glitter

Mä olen päässyt vihdoin tän monen viikon sairastelun jälkeen taas treenaamaan ja olin niin onnessani kun tänään piti aamulla päästä pitkästä aikaa Sh’Bamiin, mutta eiköhän se vatsamörkö iskenyt yöllä sitten tännekkin. Kauhulla oon odotellut tätä. Nyt on onneksi jo vähän parempi olo, mutta tämän postauksen jälkeen painun kyllä taas peiton alle!

Avan aamutukka 🙂

Laitoin Avalle hiusvahaa… 😀

Avan yskä jatkuu edelleen. Pitää varata tällä viikolla taas lääkäriaikaa ja keskustella mahdollisesta astmalääkityksestä. Avan kehitys tuntuu tässä vaiheessa vähän junnaavan. Ava on oppinut kaikki fyysiset taidot todella nopeasti jo jonkun aikaa sitten, mutta puhe tulee jäljessä, kuten usein lapsilla käy; jompikumpi tulee ensin ja toinen myöhästyy. Odottelen kuitenkin kovasti, että Ava alkaisi enemmän jutella, koska nyt hän on laittanut kaikki vanhatkin sanat pannaan, eikä suostu sanomaan mitää muuta kuin ”äiti”. Ava teki jossain vaiheessa totaalisen pottalakon, mutta nyt alkaa sekin sujua taas paremmin.

Mulle kuuluu ihan hyvää. Kuumeet on loppunut, mutta yskä ja kurkkukipu jatkuu, eiköhän nekin pian helppaa. Mä huomasin muutama viikko takaperin, että mun näkö on alkanut huonontua. Tuntuu tosi oudolta, koska mulla on aina ollut täydellinen näkö, mutta nyt en yhtäkkiä näe lähelle. Ostinkin Grouponilta jo lahjakortin näöntarkastukseen ja silmälaseihin ja kohta pääsee shoppailemaan sitten niitä. Olen nyt käyttänyt noita feikkilaseja, jotka ostin viime keväällä, koska ajattelin että niiden kanssa ehkä tottuisin laseihin. Ja kyllä mä laseista tykkäänkin, mutta tuntuu hassulta ajatella, että oikeasti tarvitsee niitä. Tosin mä tarvitsen niitä vain esimerkiksi tietokoneella, puhelimen näytön näkemiseen ja lukemiseen.

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Avan aamutukka on kyllä ihana! 🙂 Hyviä kuvia muutenkin, ja tosi kaunis tuo Cubuksen hame. Mie oon muuten miettinyt tämän blogisi löytämisestä asti, että ketä tuttua sie muistutat, niin viimeisestä kuvasta pälkähti mieleen, et sie näytät ihan yheltä miun entiseltä luokkalaiselta amisajoilta. 🙂 Hassua, miten paljon samaa kasvoissa tietynlaisissa kuvissa. 🙂

Tsemppiä muuten sen Avan yskän kanssa, toivottavasti lähtisi helpottumaan!

Avatar

Yhdellä opiskelu kaverilla on kaks lasta, ja oli kans hiukan huolissaan, kun ei nuorimman puhe oikein alkanut, mutta sitte ihan yht äkkiä alko puhelemaan ihan sujuvasti! Eli ei kannata liikoja viellä huolestua :)ps. sun blogia on aina yhtä ihana lukea! 🙂

Avatar

Heippa!

Bongasin blogisi ja luin heti monta postausta. 🙂 Kiva, kun pystyt kertomaan henkilökohtaisiakin asioita. Tyylikkäästi, ei liian tyrkysti/huomionhakuisesti (se raja on häilyvä). Hirmu usein blogit ovat vain pintaliitoa, eikä sekään ainakaan pidemmän päälle koukuta.

Oikein hyvää alkanutta vuotta koko perheellesi!

Avatar

Ihana tuo viimeinen asukuva! 🙂

Avatar

Rakastan tätä blogia! 😀

Avatar

MEillä on mun poikaystävän kanssa vuosipäivä 31.12 ja ollaan just nyt oltu kans 3 v yhessä 😀 eli päivän enemmän ku te 😉

ja mulle kävi samoin näön kanssa. yhtäkkiä huomasin et en nää kunnolla taululle koulussa ja piti sitten hankkia lasit. Mulle onneks passaa kaikki silmälasit, nii ei ollu kauheen vaikeeta valkata mut tuntu kyl oudolta että koko ajan tarttis pitää. Vaik en kyl pidä ku ainoastaan koulussa ja autoa ajaessa 😛

Ja ihana tuo viimenen kuva!

Avatar

Mä joskus viime vuonna tän blogin löysin ja musta on tullut suorastaan fani 😀

Avatar

Sama juttu. Oon jääny koukkuun tähän blogiin :-D. Mukava kattoo et on muitaki nuoria äitejä , jotka on aidosti onnellisia lapsestaan :-).

Avatar

toivottavasti Avan yskä saatas poistumaan. 🙁 Ja kyllä se Ava alkaa vielä puhumaan. Kiitos jälleen kerran postauksesta! ps. sulle sopii tosin hyvin lasit, niin älä pistä laisinkaan pahaksesi käyttää niitä myöskin tarpeellisissa tilanteissa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä