Äitin pieni

Ava -raukka on kipeänä. Kuumetta, flunssa ja kamala yskä. Kuume nousi eilen päivällä/illalla ja maattiin vaan yhdessä sängyssä juomassa mehua ja katselemassa muumeja. Ruoka ei oikein maistu, maissinaksuja lukuunottamatta, joten niillä mennään. Burana, Ventoline ja Otrivin auttoivat yön läpi loistavasti, samoin päikkäreitä on nyt nukuttu jo kohta kaksi tuntia. Ajateltiin ensin, että nyt kun Ava on kipeänä niin lykätään taas sitä uuteen sänkyyn vaihtamista, mikä meidän piti eilen tehdä, mutta päätettiin kuitenkin kasata sänky ja se oli hyvä idea, koska Ava nukahti heti kun pää osui tyynyyn. Helpompi totutella uuteen sänkyyn kun on ihan poikki ja tahtoo vaan nukkua, eikä nukkumaanmenosta tule kamalaa pelleilyä ja sängystä pakenemista.

Haettiin sänky ja patja viikko sitten perjantaina ja patja on saanut aueta rauhassa lattialla. Sängyksi valittiin Ikean valkoinen Minnen -sänky, koska se miellytti silmää eniten ja sitä voi jatkaa niin pitkäksi, että sen käyttöikä on pitkä. Lisäksi ostettiin Vyssa Skönt -patja. Olin suunnitellut halvempaa versiota, mutta paikanpäällä tajusin, että ei se kahdeksankymppiä ole mukavuudesta ja ergonomiasta paha hinta.

MINNEN Sängynrunko, jatkettava + sälepohja IKEA Jatkettava. Sänkyä voidaan pidentää lapsen kasvaessa.
Jotenkin haikeaa, että Ava on noin iso ja pinnasänky kasataan jo pois… Ensimmäinen yö oli niin helppo kun Ava oli niin kipeänä, mutta jännittää kyllä, miten jatko menee. Kaipailisinkin nyt kokemuksia, että miten teidän sängynvaihtonne ovat sujuneet? Onko lapsi kiipeillyt koko ajan ulos? Miten olette siinä tilanteessa toimineet? Me laitettiin nyt Avalle yövalo ihan vaan sen takia, että jos hän yöllä päättää kiivetä pois ja tulla meidän väliin, niin näkee ainakin kävellä. Mutta se nukahtaminen on se suurin murhe, kyllä Ava aamuyöllä saa jo mun puolesta väliin tullakkin.

Tuo yskä yllättäen taas pahentui miljoonakertaisesti kun tuli tämä flunssa… Kunhan flunssa on ohi, Avalla aletaan testata allergioita ja astmaa, jos niistä löydettäisiin syypää. Lykätään niitä tutkimuksia nyt sen verran, että Ava saa rauhassa sairastaa.

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Avatar

Kaunis sänky. Toivottavasti sängynvaihto onnistuu ongelmitta. Ja paranemisia pienelle <3

Avatar

Kiitos :))

Avatar

Meillä on myös tuo samanlainen sänky, ja siirrettiin tyttö siihen n.1v2kk ja eka kuukausi meni hyvin ku jostai syystä tajunnu tulla pois sieltä, mut sit kuukauden jälkeen alko tulee koko ajan pois ja alotettiin sit unikoulu että vietiin vaa takas ku tuli pois. Ekana iltana varmaa n.30krt palautettii, seuraava 20krt ja sitä seuraavana 5krt, ja sen jälkee jäi ekasta kerrasta.ja nyt ikää 1v10kk! ja paranemisia sinne ja toivottavasti jatkossakin alkaa hyvin nukkumaan uuteen sänkyyn!:)

Avatar

Kiitos :)) Tänä yönä nyt sitten Ava ravasi sieltä koko ajan pois, mutta nukahti se onneksi vihdoin 😀

Avatar

Meillä poikaa kannettiin 63krt yhtenä iltana takas sänkyyn. Muuten en olis vaihtanu, mut jätkä oppi 1v:nä kiipee pois sängystä., ja mua pelotti et tippuu päälleen

Avatar

Voi apua…………… 😀 siis toi määrä, hui. Ja joo tosiaan toi on aika paha jos pinniksestä alkaa kiivetä pois :/

Avatar

Paranemisia Avalle! Mäkin haluan mun tytölle samaisen sängyn kunhan vielä vähän kasvaa, aivan ihana ja niin tyttömäinen 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂 Ja toi on kyllä tosi kiva sänky 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä