Vauvablogi – Yksityisyyden pahin vihollinen?

Viime vuoden aikana oli todella paljon puhetta lapsen yksityisyyden suojaamisesta ja etenkin bloggaavien äitien kuvien käytöstä. Moni kolumnisti, journalisti ja tavallinen tallaaja on ottanut kantaa aiheeseen ja yleensä syyt siihen, miksi lapsen kuvia ei tulisi laittaa nettiin, ovat samat. Pedofiilit, lapsen oikeus päättää yksityisyydestään, lapsen nolostuminen ja kuvien väärinkäyttö. Tässä aiheessa ihmiset tuntuvat jakautuvan melko mustavalkoisesti kahteen leiriin; joko lapsen kuvien laittaminen on aivan hirveää tai erittäin hyväksyttävää. Oma kantani taitaa olla aika selvä, sillä Avan kuvia löytyy lähes joka postauksesta.

En mitenkään jaksa uskoa, että yksikään pedofiili käyttäisi blogiin lataamiani kuvia tai lähettäisi niitä lapsipornosivustoille. Ensinnäkin, en laita nettiin Avasta mitään vaatteettomia kuvia tai muuten siveettömiä, joissa näkyisi jotain ”kiellettyä”. Toiseksi, jos joku pedofiili alkaa googlettaa lapsien kuvia, Googlen kuvahausta tulee miljoonittain kuvia, jotka ovat hänen sairaalle mielelleen kiinnostavampia kuin Avan viattomat hymykuvat. Kritisoin itsekin äitejä, jotka laittavat nettiin hyvän maun vastaisia kuvia lapsistaan, se on minusta lapsen yksityisyyden rajojen ylittämistä. Aikuiset voivat laittaa tietyissä olosuhteissa itsestään ”paljastavia” kuvia, varmasti joku kokee jotkut minunkin kuvani paljastaviksi, käytänhän kuitenkin minihameita ja korkokenkiä, mutta jos en antaisi lapsen pukeutua niin, että kaikki näkevät ruumiinosat, joiden kuuluisi vielä olla peitossa, miksi näyttelisin niitä ruumiinosia kuvissakaan? Napapaidat ja lyhyet minihameet ovat aikuisten vaatteita, eikä niitä kuulu nähdä lapsen päällä. Vaikka sitä ei itse ajattelisi seksuaaliseksi, niin varmasti jokainen tietää, että pedofiilit ajattelevat.

Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omista asioistaan ja kannoistaan, mutta pieni lapsi ei ole siihen kykenevä ja tällöin lapsen vanhemmat päättävät hänen puolestaan. Minä olen Avan äiti, minä uskon, että Ava ei tule kärsimään siitä, että laitan hänestä edustavia kuvia blogiini ja minä otan vastuun siitä, mitä mieltä Ava on tästä isona. Maailma muuttuu niin nopeasti, että vanhemmat sukupolvet eivät ymmärrä internetin maailmaa lainkaan, eivätkä etenkään blogien ideaa. Uskon, että tämä kehitys jatkuu samalla mallilla ja Ava tottuu internetin olemassaoloon yhtä paljon kuin minä olen tottunut, eikä siinä faktassa, että olen kirjoittanut blogia höystettynä Avan kuvilla, ole Avan mielestä mitään kummallista tai epänormaalia. Jos tästä ympäristöstä huolimatta Avasta kasvaa persoona, joka haluaa suojella yltiömäisesti yksityisyyttään, se on hänen päätöksensä, mutta kunnes Ava voi päättää omasta puolestaan, minun päätökseni on tämä.

Se, mitä mieltä Ava vanhempana on siitä, että olen jakanut hänen kuviaan ja kertonut hänen elämästään, riippuu täysin siitä, millainen hänen persoonallisuudestaan tulee. Sitä ei voi ennustaa, mutta kasvatus vaikuttaa siihen paljon. Luonnollisesti opetan Avalle omia arvojani, joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä Ava ajattelee asioista samoin kuin minä. Kuitenkaan en jaa tänne asioita, joiden uskon nolostuttavan Avaa isompana. Miksi Ava nolostuisi siitä, että laitan hänestä suloisia kuvia ja kerron hänen taidoistaan? Sen sijaan henkilökohtaisemmat asiat jätän kertomatta. Kun Ava oli vastasyntynyt, kerroin välillä, että nyt ei ole vatsa toiminut tai että se toimii liiankin vilkkaasti ja kyselin neuvoja ja kokemuksia. Sen sijaan nyt näin ”isona” koen, että suolen toiminta ei ole asia, josta enää keskustelin blogissa. Enhän kerro täällä omasta suolistostanikaan. Pikkuvauvojen kohdalla sen sijaan on aivan luonnollista keskustella mm äitikavereiden kanssa kakkaamisesta, vaippaihottumasta ja oudon värisistä tuotoksista. Nykyään puheenaiheet sen sijaan sisältävät uhmaikää, juoksuharjoituksia ja itse syömistä.

Kuvien väärinkäyttö on minulle tuttu käsite. Viime vuonna kävi ilmi useita tapauksia, joissa oli tehty irc-galleriaan tai Facebookkiin valetilejä, joiden omistajat olivat kopioineet useiden bloggaajien lapsien kuvia ja väittivät lapsia omikseen. Kun väärinkäyttö tuli ilmi, tilit poistettiin ja asia oli sillä selvä. Moni asianomainen ilmeisesti teki asiasta rikosilmoituksen tai nosti syytteitä. Myös Avan kuvia oli käytetty, mutta minä vain ilmoitin väärinkäytöstä nettipoliisille. Uskon, että asialla oli joku kypsymätön teini tai ala-asteikäinen tyttö, joka ihailee nuorten äitien blogeja ja halusi päästä heidän kenkiinsä, ymmärtämättä täysin tekojensa vakavuutta ja seurauksia. Hän varmasti oppi läksynsä jäätyään kiinni. Minun mielestäni tällaiset tapaukset ovat ikäviä, mutta eivät niin vakavia. Minä itse tiedän, että kuvissa on minun lapseni, eivätkä tuollaiset tilit kauaa ole huomaamatta käynnissä. Moni perustelee mielipiteensä kuvien julkaisuun myös sillä, että kuka tahansa voi ottaa kuvat blogistasi ja käyttää niitä vaikka omissa mainoksissaan. Tämä ei kuitenkaa ole totta. Blogini sivuilla lukee, että kuvien kopioiminen ja käyttäminen on kiellettyä ja laitonta tekijänoikeuslakiin perustuen. Mikäli joku on niin typerä, että yrittää jotain tuollaista, mitä suuresti epäilen, hän kyllä jää kiinni ja minä saan omani oikeusteitse.

Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka eivät halua laittaa nettiin mitään itsestään tai lapsistaan. Heillä on oma mielipiteensä ja heillä on oikeus siihen. Minä en hauku netissä nimettömänä ihmisiä, jotka suojelevat pakonomaisesti yksityisyytteen äärimmäisyyksiin mennen, joten miksi he sitten saavat jatkuvasti haukkua meitä, joiden mielestä yksityisyyden rikkomisen rajat ovat täysin erilaiset? Molemmilla ääripäillä on oikeus mielipiteeseensä ja kummatkin osapuolet voisivat rauhassa antaa toisen tehdä omat päätöksesä. Itse en koe olevani ääripäätä, koska ymmärrän molemmat puolet, satun nyt vain olemaan avoin ja sosiaalinen ihminen ja toivon, että Avasta kasvaa samanlainen. En halua tähän postaukseen mitään kommenttisotaa aiheesta, koska halusin vain kertoa mielipiteeni ja kuten aina, jätän asiattomat kommentit julkaisematta. Tahtoisin kuitenkin kuulla teidän kummankin ääripään kokemuksia. Te jotka ette laita kuvia lapsistanne tai vaikka itsestänne mihinkään, olisi mukavaa kuulla asiallisia syitä päätöksellenne? Te, jotka laitatte kuvia, koetteko että teidän täytyy perustella usein päätöstänne jakaa omaa ja lapsenne elämää?

Postauksen kuvat on ottanut Pasi Leino.

Kommentit

49 kommenttia
Avatar

En laita blogiini lapseni kuvia joista hänet voisi tunnistaa. Tämä johtuu lähinnä blogin kirjoitustavasta. Blogi on kirjoitettu hänen näkökulmastaan, mutta mielipiteet ja teksti ei tietenkään ole oikeasti hänen. Siksi haluan pitää kirjoittajan anonyymina enkä julkaise lapseni kasvokuvia.

Avatar

Eipä ole koskaan tullut kukaan kyselemään että miksi laitan niin paljon kuvia Liljasta esim. Facebookkiin 🙂 Yksi syy on, että haluan omien ja miehen sukulaisten näkevän miten Lilja kasvaa tai jos kuva sattuu olemaan erityisen hyvä tai hauska 🙂

Avatar

Hyvä, että oot saanut rauhassa laitella 🙂

Avatar

Mä laitan kuvia, ja en koe että mun täytyisi sitä kellekkään sen kummemmin perustella. Joskus sitä on kysytty että ajattelenko yhtään haluaako lapseni kuvia itsestään kaikkien nähtäväksi tms. Julkaisenhan kuvia myös omassa FB-profiilissani, ihan yhtälailla ne on jo silloin nettiin ladattu, ja joku taitava ne jo sitä kautta käyttöönsä kaivaisi, vaikka yksityisyysasetukseni ovat toki vain kavereille.

Kuitenkin haluan suojella lapsiani, enkä laittaisi lapsista alastonkuvia, pottakuvia ja ei ole tainnut edes vaippakuvia vilahdella.

Avatar

Aikaa samaa mieltä siis kun mäkin! 🙂

Avatar

En koe tarpeelliseksi selitellä asiaa, että julkaisen Nikon kuvia netissä. Myös Nikon isä hyväksyy asian, ja mehän se päätös tehdään, ennenkun Niko osaa sanoa kantansa asiaan. 🙂 Vanhemmathan lapsen elämästä päättää siihen asti, kun lapsi osaa itse sanoa mielipiteensä, joten uskon että myös tässä asiassa näin on. En julkaise Nikosta kuitenkaan kuvia, missä olisi alasti tms. Ja pedofiilit… Liikunhan mä Nikon kanssa julkisestikin, kuten kaupungissa yms.

Avatar

Ihan totta 🙂

Avatar

Kirjottelin tästä itte asiassa itekkin omaan blogiin vähän aikaa sitten, ja aika samoilla linjoilla oon sun kanssasi 🙂 mun mielestä jokainen tekee nää päätökset omalla tahollaan, ja muiden valintojen tuomitseminen on jotenkin tosi idioottimaista. Miksi pitää raivota äideille, jotka laittaa (hyvän maun mukaisia) kuvia lapsistaan blogiinsa, ei ne sitä lopeta siksi, että joku käy nillittämässä asiasta?

Avatar

Niinpä!!

Avatar

Meillä oli miehen kanssa ihan hirveetä vääntöö aiheesta. Hän kuuluu niihin jotka ei missään nimessä halua lapsestaan kuvia minnekkään nettisivuille ja minusta siinä taas ei ole mitään pahaa.
Loppujen lopuksi kun vain päättäväisesti sanoin tekeväni tämän blogin, koska tekee itselle hyvää kirjotella päivän jutut ylös kuvilla höystettyinä muistoksi, – sain tahtoni läpi ja blogini täyttyi kuvista, facebookkiinkin ilmestyi heti Kevinin oma kansio 🙂
Sitten ne pedot… hmm jos mä en asiasta kuule niin ihan sama mulle jos joku tuntematon sairas ihminen saa jotain mielihyvää lapseni kuvista, antaa palaa vaan, ei se mielestäni meidän elämää vaikuta kyllä mitenkään..

Avatar

Täällä on kanssa käyty vääntöä kuvista ja ylipäänsä blogin kirjoittamisesta. Ja aina kun jutellaan asiasta tulee mulle huono olo, kun toinen sanoo ”tee ihan mitä sua huvittaa, mutta mä en ymmärrä” pitäs kyllä yrittää aina unohtaa tuo sen kanta 😀

Avatar

Topiasta ei onneksi haittaa, ois varmaan tosi ikävä kirjotella jos toinen ei hyväksy :/

Avatar

No maailma kehittyy. Ennen täytettiin lapsesta vauvakirjaa ja sitä varmasti esiteltiin kaikille. Miksi tämä bloggaaminen olisi pahasta jos nettiä osaa käyttää oikein?

Avatar

Ihan totta 🙂

Avatar

Mä oon miettinyt tätä asiaa aika paljon. Aluksi en laittanut Miljasta kuvia blogiini, mutta nykyään laitan. En tokikaan laita kylpemiskuvia ym, mutta ihan normaalit, edustavat kuvat on mun mielestä ok. Jos pedofiileja kiinnostaa ihan tavalliset kuvat, niin eiköhän ne saa niitä kuvia esimerkiksi vaatemainoksista. 🙂

Avatar

Niinpä, paljon ”paljastavampia” kuvia on just mainoksissa yms. Tuntuu pahalta sanoa lapsesta paljastava….

Avatar

Fiksusti kirjoitettu ja samaa mieltä olen. Ja tykkään tosi paljon näistä sun mielipidekirjoituksista! 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

Minä olen yksi niistä joka ei laita omia (eikä muita minuun viittaavia kuvia mistä minut voitaisiin tunnistaa) siksi, koska tunnen tosi paljon ihmisiä, melkein puolet tästä asuinkaupungistani. Syy myös siihen on, että olen hyvin tarkka minun yksityisyydestäni. En ole malli, en kaunokainen, en yhtä kaunis kuin muut. Ehkä se on myös yksi osasyy siihen, koska luulen muiden luultavasti ettei ne hyväksyisi minua tällaisena kuin olen. Tällä minkä valinnan minä olen tehnyt, ei ole minkäänlaista kosketusta siihen, mitä minä ajattelen niistä jotka uskaltavat laittaa niitä ks. kuvia nettiin. Se kuka uskaltaa laittaa kuvia, on mielestäni todella rohkea ja hänellä on hyvä itsetunto. Kuka nyt niillä kuvilla tekisi mitään? Kuka nyt kaunokaiselle tekisi mitään? Ja mitä väliä vaikka laittaisikin lapsensa kuvia nettiin. Sehän on vain hyvä asia. Saapa sitten lapsi nähdä kuinka ihana söpö hän on ollut (+hänen äitinsä:). Eihän teille tekisi pahaa kärpänenkään. Ja mitä tuohon raskauteen tulee… Se kestää vain 9kk. Älä huoli, lapsistasi kasvaa mitä kauneimpia ja hyvin käyttäytyviä kansalaisia. Se on se sinun palkkio, koko elämän pituinen matka. Joillakin se ihana aika kestää vain sen 9kk, kun lapset on sellaisia riiviöitä. 😀 Huhhuh, tulipa pitkä kommentti! Mutta hyvää pääsiäistä teille. <3

Avatar

Kiitos valaisevasta kommentista! 🙂 Ja ihanaa pääsiäistä sinnekkin!

Avatar

Asiast kukkuruukkuun, huolisitko Avan huoneesta tehdä postauksen =)

Avatar

Voin tehdä jossain kohtaa 🙂

Avatar

ava on ihan isänsä näkönen 🙂

Avatar

Hih, niin on 🙂

Avatar

Olen joskus laittanut muutaman kuvan lapsestani Facebookiin, nyt kun hän itse asian ymmärtää, hän kielsi sen, joten jouduin poistamaan kuvat lapsestani.
T: 9 vuotiaan äiti

Avatar

Samoin sitten meillä jos Ava niin päättää 🙂

Avatar

eri asia saako niitä kuvia enää pois! niitä on voinut kuka vaan laittaa ihan mihin vaan.

Avatar

Sä osaat kirjottaa niin hyvin ja Ava on tosi sulonen. 🙂

Avatar

Voi kiitos! 🙂 Hän on <3

Avatar

Mistä toi sun kiva punanen neulepaita on? 🙂

Avatar

Se tais olla Hennesiltä 🙂

Avatar

Suurin syy miksi meidän lasten kuvia tai meidän aikuistenkaan kuvia ei ole netissä on mieheni työ. Yleensähän se on niin että yhden nimellä löytää tietoja muustakin perheestä jos googleen nimen laittaa ja henkilöt on jakanut elämäänsä nimillä ja kuvillaan. Asuinpaikat yms. on helppo onkin esille. Meillä osoite ym. tiedot on myös miehen työn vuoksi salattuja, en jaa koskaan osoitetta koulujen oppilaslistoille tms. Yhteysnumerona oppilaslistalla on prepaid-liittymän numero.

Kun on kerran sekopää tullut kotiovelle miestä kyselemään pahat mielessään niin toiste ei sellaista halua kokea. Mieluummin siis olen nettimaailmassa ihan vain anonyymina 🙂 Samoin lapset saavat olla omia itsejään ilman tunnistamisenpelkoa joka paikassa.
Myöskään facebookissa emme ole vaikka moni läheinen on sitä toivonut.

Avatar

Toi on kyllä erittäin ymmärrettävä syy! Samasta syystä mäkään en kerro perheestäni ja meidän talosta.

Avatar

Avan kuvia muuten löytyy kauheesti kun laittaa googlen kuvahakuun jonkun lapsi aiheisen sanan eikä aina tarvii olla lapsiin liittyvän niin joka toinen kuva on Avasta 😀

Avatar

Aijjaa! 😀 pitääkin kokeilla 😀

Avatar

Pakko ottaa tähän sen verran kantaa, että Googlehan ei ole puolueeton hakukone. Se muistaa vanhoja hakuja ja tietää sivustot, joilla käydään.

Jos siis koneella/selaimella, jolla jotakin blogia luetaan, googlaa jonkin sanan, kyseisestä blogista saattaa tulla paljonkin hakutuloksia, koska Google on tavallaan tunnistanut ne käyttäjää kiinnostaviksi tuloksiksi. Muulla hakijalla nuo kuvat/linkit voivat olla vasta monen hakutulossivun päässä.

Ei siis kannata pelästyä, jos omalla koneella lapsensa etunimen googlaamalla saa esimerkiksi heti kasvokuvia hänestä. 🙂

Avatar

Ei liity tähän postaukseen nyt, mutta tuli sellanen juttu mieleen, että kun alkoholismista toipuneita kutsutaan myös parantumisen jälkeen yhä alkoholisteiksi, niin onko anoreksian kanssa sama? Eli siitä parantuneita sanotaan silti anorektikoiksi? 🙂 Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun tuli mieleen ja ajattelin että sinä saattaisit tietää.

Avatar

Useat lääkärit kai kutsuu anorektikkoa aina anorektikoksi, mutta monet sairastuneet itse ainakin sanovat olevansa parantuneita anoreksiasta, eivät enää anorektikoita… Mut en tiiä virallista kantaa 😀

Avatar

Hei Emilia! Hyvin kirjoitettu. Puhdasta tekstiä ja hyviä ajatuksia, täysin samaa mieltä olen kanssasi. Kyllä todella inhottavaa on, jos tyypit ovat toistensa henkilökohtaisia päätöksiä kritisoineet. Kuitenkin sen pitäisi olla jokaisen oma asia. Itse ainakin ymmärrän nämä molemmat kannat tässä.

Minä laitan poikasestani kuvia nettiin, paljon, enkä koe sen olevan keneltäkään pois. Niin kuin monet varmaan ovat sanoneet, se on tätä nykypäivää, kirjoitetaan ”vauvakirjaa” nettiin. Tietenkin jos oma lapseni myöhemmin päättää, ettei halua kuviansa mihin tahansa, se on täysin ymmärrettävää. Minä kuitenkin uskon, että ainakin oma poikani suhtautuu asiaan myönteisesti. Itse ainakin olisin suhtautunut, jos oma äitini olisi tehnyt vastaavaa! Ja nettiavaruushan on täynnä vauvojen kuvia sun muuta, että aika pienellä mahdollisuudella juuri ne omat päätyvät vääriin käsiin. Ehkä ennemmin sitten tapahtuu juuri näitä kateellisuudesta johtuvia kuvien varasteluja, juurikin suosituista blogeista. Minusta vauvablogeista mielenkiintoisia juuri tekevätkin ne hassut ja söpöt kuvat :–)

Avatar

Mä uskon myös samaa, että Ava suhtautuu asiaan ihan hyvin. Ja ihan totta, aika tylsiä blogit on jos ei ole niitä söpöjä kuvia 🙂

Avatar

Laitoinkin sulle spostia liittyen tähän asiaan.

Avatar

Vastasinkin jo 🙂

Avatar

Oon aivan samaa mieltä tästä asiasta. 🙂 Nää mielipidepostaukset on kivoja!

Avatar

Kiva kuulla! 🙂

Avatar

näin topiaksen yhen naikkosen kanssa tässä yks päivä …….. Halailemassa ainakin ??

Avatar

Kiitos huolenpidosta, mutta XDDDDDDDd kerro ihmeessä lisää 😀

Avatar

Sulla on ihan tajuttoman kauniit sääret! Käytkö solariumissa tai käytätkö itseruskettavaa? :–)

Vastaa käyttäjälle Sofia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä