Infopläjäys lukijoille

Ajattelin koota pientä tietoiskua hyperemeesistä, koska se on tällä hetkellä niin iso osa elämääni ja on jo kauan ollut suuri osa menneisyyttäni. Tälläkin hetkellä siis makaan sairaalassa tipassa kiinni hyperemeesin takia, ikävöiden Avaa ja lukien tarkistettavista kommenteista, miten anonyymit haukkuvat minua ”säälittäväksi anoreksiapelleksi” kun en syö ja sanovat, että pilaan lapseni kun hän ei voi kasvaa kun minä en syö. En ymmärrä, että ovatko nämä ihmiset niin laiskoja, etteivät jaksa lukea yhtä postausta enempää selvittääkseen totuuden, vai oikeasti vain erittäin alhaisen äo:n omaavia. Nyt kuitenkin ajattelin iskostaa teihin jokaiseen tietoa tästä sairaudesta, jotta kukaan ei voi enää tulla sanomaan, että pelleilen terveydelläni. Tällä hetkellä täällä sairaalassa ollessani lupauduin mukaan hyperemeesipotilaiden tutkimukseen, jolla pyritään selvittämään sen syitä ja tulevaisuudessa helpottamaan potilaiden oloa. Lähdin mukaan, koska toivon mukaan kokemuksieni ansiosta joku muu voi välttyä tältä kärsimykseltä sitten myöhemmin. Ja jos meille joskus vaikka tulee joku iltatähti niin pääsen minäkin hyötymään tästä tutkimuksesta. Tutkimukseen kuuluu verinäytteiden säännöllinen antaminen (vähän alkoi kaduttaa aamulla kun viideltä herätettiin antamaan pissanäyte ja aamiaiselle herätessä napattiin 8 putkiloa verta) ja lomakkeiden täyttäminen kaikista oireista ja päivän tapahtumista.

Hyperemeesi eli Hyperemesis Gravidarum tarkoittaa vaikeaa raskauteen liittyvää runsasta oksentelua. Vain prosentti raskaanaolevista kärsii niin voimakkaasta pahoinvoinnista, että sitä voidaan kutsua hyperemeesiksi. Tästä prosentista pienellä osalla hyperemeesi jatkuu raskauden loppuun asti ja on niin vakava, että sitä joudutaan hoitamaan sairaalassa. Kuulun siis tähän kaikkein pienimpään prosenttimäärään ja kärsin pahimmanlaatuisesta hyperemeesistä. Hyperemeesiin ei ole parannusta, mutta sitä hoidetaan suonensisäisellä nesteytyksellä ja pahoinvointilääkkeillä. Minulla on tällä hetkellä kokeilussa uusi pahoinvointilääke ja saan kaiken ravintoni tipasta. Hyperemeesi ei ole vaarallista vauvalle, mutta äidille se voi aiheuttaa monia komplikaatioita kuten elimistön kuivumista, painonlaskua, vitamiinipuutoksia, elektrolyytti- ja happoemästasapainon muutoksia, maksan toimintahäiriön, ruokatorven tulehduksen tai hampaiden kiillevaurioita. Hyperemeesi diagnosoidaan oksentelun määrän, kuivumisen ja painon putoamisen perusteella, minulla jälleen kerran löytyy selkeästi nämä kaikki. Hyperemeesi on yleisempää monikkoraskauksissa, mutta sen perinnöllisiä syitäkin on tutkittu ja meillä tämä kulkee suvussa äidiltä tyttärelle. Hyperemeesin on tutkittu voivan pidentää raskauden kestoa ja vähentävän keskenmenon riskiä, mutta aiheuttavan myös sen, että syntyvät lapset ovat pienikokoisempia. Avakin oli täysiaikasena vain 2885 grammaa.

Tipassa on jätesäkki, koska mulle laitetaan vitamiineja, jotka ei kestä auringonvaloa.

Sairastuin ensimmäisessä raskaudessa hyperemeesiin heti alussa, viikolla 5+3. Siitä oksentaminen jatkui tauotta synnytykseen saakka. Vietin lähes puolet raskaudesta sairaalassa tipassa ja tarkkailtavana. Kotona en jaksanut tehdä mitään pyörtymättä, makasin vain sängyssä päivät pitkät. Keskiraskaudessa aloin saada vähän ruokaa pysymään alhaalla ja jaksoin touhuta jonkun verran päivisin, oksensin silti edelleen 3-10 kertaa päivässä. Edelleen kuntoni kuitenkin aina välillä heikkeni niin paljon, että oli siirryttävä taas osastolle. Tässä raskaudessa kärsin pahoinvoinnista alusta asti, mutta kunnolla hyperemeesi iski vasta 9-10 viikoilla. Ehdin jo innostua välttyneeni siltä kamalalta taudilta, jonka uskoin 100% varmuudella tulevan taas, mutta tulihan se taas sieltä juuri kun pääsin hengähtämään. Paino alkoi laskea (alussa painoni nousi räjähdysmäisesti mielitekojen takia), voimat katosivat ja elimistö kuivui. Muutettiin Avan kanssa viikoiksi asumaan isoäidilleni, jotta hän voisi vahtia Avaa päivisin kun itse en pystynyt siihen. Mikäli minulla ei olisi näin mahtavaa tukiverkostoa, neuvolasta oltaisiin hankittu meille apua sosiaalitoimiston kautta ja Topiakselle olisi kirjoitettu sairaslomaa, jotta hän jäisi kotiin hoitamaan Avaa ja minua.

Alkuraskaudessa pyöristyin aika runsaasti ja nyt näkee kyllä eron kun on kuihtunut

Viime raskaudessa hyperemeesissä oli vaikeinta hyväksyä se, että koko 9 kuukautta tulee olemaan tällaista. Fyysisen puolen lisäksi henkinen taakka oli todella raskas ja masennuin. Masennus on hyperemeesipotilailla yleistä, eikä ihme. Tämä vie ihmisestä kaikki voimat ja elämänilon. Tällä kertaa raskainta on Ava, tai pikemminkin se, etten voi olla Avan elämässä niin paljon. Tottakai olen ollut koko ajan paikalla, mutta en ole jaksanut leikkiä ja ulkoilla Avan kanssa. Nyt kun olen sairaalassa, Ava luonnollisesti osoittaa mieltään äidin poissaolosta, eikä täällä vieraillessaan suostu tulemaan syliin tai halattavaksi. Se tuntuu uskomattoman pahalta, koska ikävöin Avaa sanoinkuvaamattoman paljon ja sitten kun pääsen näkemään hänet, Ava ei halua olla kanssani. Ainut lohdutus on se, että Ava on vielä niin pieni, että unohtaa tämän kyllä sitten kun tämä on ohi. Tällä hetkellä tilanne on se, että lääkäreiden mukaan minun tulisi pysyä sairaalassa kunnes oloni on parempi. Eli jos mennään samalla kavalla kuin viimeksi, niin raskauden loppuun saakka. Se ei kuitenkaan ole mahdollista Avan kanssa, joten pian täytyy keksiä jotain. Nyt ollaan mietitty mm sitä vaihtoehtoa, että minulle jätetään kanyyli ja kävisin pari kertaa päivässä terveyskeskuksessa vaihtamassa tipan. Tähän asti ollaan menty sillä periaatteella, että olen kotona niin kauan kun pystyn ja sitten kun menen heikoksi, tulen tippaan. Se ei kuitenkaan tee hyvää minulle, eikä vauvalle. Saa nähdä, mihin päädytään, mutta kovin kauaa en voi täällä enää olla. Kunhan paino alkaa nousta ja ketoaineet katoavat, aion lähteä kotiin Avan luo. Lääkärit saavat päättää, miten jatko hoidetaan. Ei tunnu kuitenkaan kovin kivalta ajatella, että kerran kuussa käyn viikon osastoreissun ja olen erossa Avasta ja sitten taas kolme viikkoa kotona kärsien ja jaksamatta tehdä mitään.

Päivällinen jäi taas koskemattomaksi, näkkäriä lukuunottamatta.

Tiedän, että te ihanat lukijat, jotka jaksatte tsempata, olette kaikki pahoillani puolestani, kun joudun taas kärsimään tästä. Minäkin olen, antaisin mitä vain jotta saisin joskus kokea normaalin raskauden. Ihan hassua, miten osasto tuntuu kodikkaalta ja hoitajat muistavat minut viime raskaudesta. Mutta niin, en kaipaa tähän postaukseen nyt sääliä ja surkutteluja, se on itsestään selvää, että kaikki inhimilliset ihmiset ymmärtävät kuinka kurjaa tämä on, kiitos teille siitä! Halusin vain, että te ymmärrätte tätä tilaa vielä paremmin, ja että nämä kokonaan tietämättömät ihmiset oppisivat vähän jotain hyperemeesistä. Olisi kiva kuulla kokemuksianne, jos joukossa on joku, joka on hyperemeesin kokenut. Ja löytyisikö kenties joku muukin tämän pahemman laatuisen tilan kokenut? Olen kuitenkin iloinen tästä raskaudesta ja tällä kertaa osasin jo henkisesti varautua siihen, että sairastun taas. En ole vaipunut masennukseen kuten viimeksi ja osaan iloita arkisista asioista. Toivoisin vain, ettei kaikkea pitäisi tehdä vaikeimman kautta. Mutta ehkäpä saan tällä kertaa palkkioksi superhelpon ja nopeas synnytyksen! Ja joka tapauksessa saan tietenkin sen kaikista parhaimman palkinnon, pienen sisaruksen Avalle.

Ainiin, muistakaas käydä äänestämässä minua Kaksplussan kisassa ja myös tykätä blogistani! Myös kaikki kommentit auttavat, sillä kaikki nämä vaikuttavat raadin päätökseen. Ja mikäli nyt kun postaustahti on harvempaa, haluat edelleen seurata elämäämme enemmän, kannattaa seurata blogin fb-sivua, jonka löydät täältä. Sinne on helppo päivitellä täältä osastoelämän keskeltä, kun taas konetta ei koko ajan jaksa kaivaa kaapista.

Kommentit

29 kommenttia
Avatar

Itsellä myös sama vaiva.. Onneksi Turussa näköjään puututaan tuohon ja hoidetaan hyvin. Mun ensimmäisessä raskaudessa neuvola ja taysin lääkäri valitti vain ja käski syödä jogurttia. Vesikään ei pysynyt sisällä kovin kauaa.. Nukuin ja oksensin kymmeniä kertoja päivässä. Pahoinvointi jatkui siihen asti, kun napero syntyi viikon yliajalla vajaa 3,5 kiloisena. Nyt on vähän helpompi, vaikka oksennan joka päivä. Harmittaa vain, kun ei pysty kauheasti touhuamaan 1-vuotiaan kanssa. 🙁 Tsemppiä kovasti odotukseen pahoinvoinnista huolimatta!

Avatar

Vaihtaisin sun kanssa mielelläni edes hetkeksi oloa. On niin väärin miten tuo tuli sulle taas uudestaan. Paljon jaksamisia! <3

– SannaU 15+6

Avatar

Siis mua ärsyttää tosi paljo noi kaikki anonyymit jotka luulee tietävänsä joka asiast kaiken 😀 Esim tää sun hyperemeesi on semmonen jota sä et ite päätä tuleeko se vai ei??!! : DD ja anot on sitä mieltä asiast että sä oot tyylii tilannu sen jostai hyperemeesi.com:ista.

Anonyymit<3

Avatar

Niin se vaan menee. Kerran narkkari, aina narkkari, vaikka kuinka olisi ollut 20 vuotta kuivilla. Harmi, että sun syömishäiriötä vieläkin podetaan. Mullekin tuli heti kyselyitä että taasko mulla on anoreksia, kun kerran kirjoitin, että meinasin pyörtyä jumpassa.

Tsemppiä!! Oot vahva nainen <3

Avatar

<3

Avatar

Tsempit Emilia <3 Oot hurjan vahva nainen ! (: Mulla on ollut vaikea raskaus ja yhteensä osastolla siitä noin kaksikuukautta viettäneenä voin sanoa,että sinuun verrattua mäkin pääsin helpolla ! 🙂

Avatar

Koita päräjätä!! Tsemppiä, 9 kuukautta on pitkä aika tollaisen kanssa 🙁 Mutta onneksi se tuska lopulta palkitaan ja kaikki kääntyy hyväksy <3 Pidä mieli positiivisena, se auttaa!! :))

Avatar

En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan hypermeesistä :O Kauheesti voimia ja jaksamisia sinulle <3

Avatar

hei sori ku tähän väliin tuun mut ootko heltsu lopettanu bloggaamisen kokonaan? 🙁

Avatar

En 🙂 Mulla on uusi blogi 🙂

Avatar

Käynyt saman läpi kerran esikoisen kanssa , tosin tokalla ei enää. Olin melkein koko raskaus ajan sairaalassa :/ minä TIEDÄN mitä käyt läpi. Tsemppiä ja paljon voima haleja ! <3

Avatar

Mulla kanssa oli hyperemeesis kun odotin mun poikaa, joka nyt on 1,2v.

Se oli ihan kauheeta. Heti kun tein plussatestin niin se pahaolo ja oksentelu alko. Ja se oli tosi masentavaa kun mä olin odottanut niin paljon sitä raskautta ja ajatellut että raskaana olo olis ihanaa. Kaikkea muuta! Se odottaminen siihen laskettuun oli kokoaikaista ja en ois jaksanu ellen ois tiennyt että siitä palkitaan kuitenkin omalla toivotulla vauvalla. Mulla se ei ollut noin paha. Kerran olin sairaalassa tipassa ja muuten löhösin kotona tekemättä mitään. Paitsi yritin poikaystävän ja muiden huolehtijoiden pakottamisen ansiosta syödä ja aina oksensin.. Vaikka pahoinvointi lääkkeet sain. Muistissa on myös neuvolakäynnit mihin menin usein taksilla kun tila oli niin huonona. Meillä kun ei autoa ollut.. Meillä mietitty kanssa kakkosen tekoa, mutta jotenkin hirvittää että olenko mä valmis samanlaiseen höykytykseen. Pelottaa tuo oksentelu ja sängyssä makoilu kun kumminkin poika on siinä iässä että tarvii sitä huomiota ja ulkoilua.

Mä toivon sulle kaikkea hyvää. Toivotaan että tuosta tutkimuksesta ois jotain hyötyä!

-Kisu 🙂

Avatar

Olen seurannut jo jonkun aikaa blogias.. ja tuli nyt vasta mieleen, että meidän äitillä varmaan ollut myös hypermeesis? Tosin minulle se ei ole siirtynyt jos äitilläni se on ollut… Itsellä menee tällä hetkellä rv 34+0 enkä ole oksentanut kuin kerran raskauden aikana. Äitini tosin sanonut, että kun odottanut minua niin laihtui n.20 kiloa (painoi alhaisimmillaan 45 kiloa) ja oli viikot aina sairaalassa tipassa ja viikonloput kotona. 80-luvulla ei varmaankaan ollut niin hyviä testejä tai muutenkaan niin paljoa tietoa kuin nykyään on niin en tiedä onko äidilleni edes sanottu hänen sairastavan hypermeesiä.. tai sitten hän ei vain muistanut sairauden nimeä.. mutta tuli vain mieleen, että äidilläni saattanut olla sama kuin sinulla ja ajattelin sen jostain syystä täällä kertoa 🙂 itse en ole onneksi sitä saanut, mutta olen saanut sen tilalla mm. järkyttävät selkäkivut :/ makaamaan ei pysty puoltatuntia kauempaa samassa asennossa saati sitten istumaan :/ joten ei täälläkään kauhean helpolla päästä :/ mutta tuskin mitään verrattuna sinun oloosi :/ joten voimia ja jaksamisia sinne 🙂 <3

Avatar

Ai tollanenkin on olemassa o.O aina oppii näköjään uutta.. Tsemppiä sinne nyt kuitenkin! (:

Avatar

varmasti rankkaa. voimia<3. oon jääny koukkuun sun blogiin, oot ihana!
missä Ava on sillä aikaa ku oot sairaalassa?

Avatar

En kyllä jaksa ymmärtää näitä ihmisiä, jotka käyvät täällä avautumassa asioista, joista eivät mitään tiedä. Miksi kysyä tyhmiä? Itse pidän blogiasi yhdestä parhaimmista, koska kirjoitat asioista juuri niin, että siihen voi samaistua. Ei liian avoimesti, mutta kuitenkin niin, että esim. tämä kirjoitus koskettaa itseäni henkilökohtaisesti.
Meillä siis miehen kanssa takana reilu 5 vuotta seurustelua. Meillä on 7kk ikäinen tyttö, mutta meillä olisi myös poika (n.3v) jos kaikki olisi mennyt, niin kuin pitää. Mullakin siis tuossa ensimmäisessä raskaudessa oli todella rajuja pahoinvointeja. Mikään ei pysynyt sisällä. Tiputuksissa siis oltiin. Raskaus meni kuitenkin kesken rv.15 ja täytyy sanoa, että tytön odotus pelotti _paljon_. Pahoinvointia ei kuitenkaan juurikaan ollut nyt toisella kertaa. Onneksi. Sitä en voi toivoa kenellekkään.

Jaksamisia sulle! Toivottavasti lääkärit keksisi jonkun hyvän ratkaisun tuohon, että saisit olla myös Avan kanssa. Uskon, että ikävä on. Tietenkin täytyy myös ajatella, että sinä ja vauvakin olette tärkeitä! Iso hali! Aivan varmasti kaikki menee hyvin! Sulla on hyvä tukiverkko ympärillä, monella, kun ei ole sitäkään.

Avatar

Vihdoin sain aikaseks kommentooda,vaikka lukijana oon ollut jo pidempään. Alunperinkin löysin blogiisi googlen kautta,kun hain ”vertaistukea” raskaus pahoinvointiin. Itsellä viikkoja nyt 36 ja oksentelu vihdoin loppunut. Mulla alkoi pahoinvointi rv 9 ja jatkui tänne loppuin asti. Oksentelin n. 20min välein ja paino tippui runsaasti. Mitään mielitekoja ei ollut eikä mikään pysyny sisällä. Sairaslomalle jäinkin töistä heti,kun neuvolassa alettiin huolestua painon putoamisesta. Syön edelleen 4 lääkettä päivässä ettei oksentelua tulis. Oon tässä blogiasi seuranneena miettinyt vain,että onkohan mulla ollut lievempänä tuota hyperemeesistä? Aika lähelle menee meinaan mun tarinani. Muistan jokaisen päivän,kun oksentelin jokapaikassa ja itkin..pelkäsin..ja se ”sattu” ja sai mielen tosi alas. Olin ihan kuolleeb näköinen. Kävin sairaalassa 4 viikon välein. Sun tilanne vaikuttaa kuitenkin vielä pahemmalta..en edes halua kuvitella miltä tuntuu nuo avan eroahdistukset yms..kaiken tuon sun pahoinvoinnin lisäks. Koita pärjätä. Varmasti lapset on kaiken sen arvoista mitä joutuu kestämään raskaudessa<3

Avatar

jaksamisia tosi paljon ♥ oot kyllä mahtava nainen, kun kuitenkin kestät läpi noin rankan asian jo toista kertaa:) toivottavasti olosi paranee mahdollisimman pian:)

Avatar

Eikös sillä kuningatar-Catherinella ole kans hyperemeesi? Tsemppiä!

Avatar

Voimia sinulle ja teidän perheelle. Minulla oli sama vaiva, tosin huomattavasti lievempänä. Oksensin koko 9kk joka päivä. Mutta sain aina oksentelujen välissä syötyä sen verran hyvin että vain kerran jouduin päiväksi tippaan sairaalaan. Silloin olinkin jo niin kuivunut että verisuonet vain katkeilevat kun yrittivät pistää tippaa… Jokatapauksessa terve poika syntyi ja painoa oli 4500gr ja pituutta 53cm. Eli tosiaan auttoi että söin aina kun pystyin ja paljon. Tsemppiä Emilia loppuraskauteen ja älä huoli kyllä Ava pian osoittaa taas äidilleen rakkautta <3

Avatar

Emilia, etkö joskus ottanut anoilta kommentointi oikeudet pois? Jos kommentit jatkuu törkeinä, niin kannattaa ottaa oikeudet pois taas. 🙂

Toivon, että itselleni ei tule koskaan samaa tilaa kuin sinulla on nyt, voimia <3

Avatar

”kuningatar-catherine” 😀 …

Joo.. Mutta voimia sinulle Emilia! <3 Meillä ei oo laskettujen aikojen välillä kun kymmenen päivää eroa. Sen verran tuun sua jäljessä. Kärsin alkuraskaudessa kovista migreenikohtauksista. Makasin monesti tajuttomana sairaalassa tipassa 🙁

Avatar

Itse kärsin samasta heti viikoilta 4 alkaen. Viikoilla 14 sain pahoinvointilääkkeet koska oksentelu ei ottanut loppuakseen, paino oli tippunut aivan liikaa. Oksentelu loppui kuin seinään ja pystyin taas syömään. Viikoilla 20 yritin lopettaa pahoinvointilääkkeet erittäin huonolla menestyksellä. Jouduin syömään lääkkeitä vielä viikkoa ennen synnytystä, ottaen kuitenkin huomioon sen että tyttö oli yliaikainen. Tyttö ei painanut kuin 3126 vaikka oli puoltoista viikkoa yli. Synnytys kuitenkin meni loistavasti ja nyt minulla on mitä ihanin tyttö <3 Rankempaa tuosta pahoinvoinnista teki sen että jäin jo viikoilla 8 yksinhuoltajaksi. Kaikesta kuitenkin selvisin kunnialla loppuun asti ja olen ylpeä itsestäni.

Tiedän siis todella mitä käyt läpi ja toivonkin että sinulla menisi nyt helpommin tämä raskaus. Tsemppiä!<3

Avatar

Paljon tsemppiä sulle! 🙂

Avatar

Kuulostaapa tosi rankalta eikä sitä itse osaa käsittää koko asiaa, kun vältyin raskauspahoinvoinnilta kokonaan. Kovasti jaksamista!

Avatar

Oon ihan hirveen ylpeä susta ! Tekisi mieli antaa kunnon voimahali<3
Paljon voimia koko perheelle. Olet mahtava.

terkuin vauvakuumeilia

Avatar

En tajua, miten joku voi olla niin urpo, että haukkuu sua noin 🙁 Itselläni oli lievä hyperemeesi, oksentelin joka päivä, hyvinä päivinä kerran, huonoina päivinä useita kertoja, paino laski, mieliala laski ja olin ihan maassa. Olin niin surullinen, kun en saanut kokea mukavaa odotusta. En kuitenkaan ollut sairaalassa tiputuksessa, mutta kaikkia vitamiineja piti syödä ja käytiin tavallista tiheämmin lääkärissä ja neuvolassa. Ja pahoinvointikin loppui sitten vähän yli puolenvälin, ei edes kestänyt loppuun asti. Mun mielestä se oli niin hirveää, että mua pelottaa jos joskus haluaisin vielä toisen lapsen, että raskaus olisi yhtä kauhea.
En osaa edes kuvitella, miten hirveältä susta tuntuu olla sairaalassa erossa omasta lapsestasi, tietäen, että joudut todennäkösesti koko 9 kuukautta kestää sitä samaa. 🙁 Ja sitten vielä ihmiset lähettelee jotain tyhmiä kommentteja.. Voimia sulle hirveästi <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä