Aikuisuus – Mitä se on?

Ihmiset määrittelevät aikuisuuden monella tapaa. Virallisestihan aikuinen on 18 -vuotias, sillä 18 vuotta täytettyään on täydessä vastuussa teoistaan lain edessä. Moni kuitenkin kiistelee siitä, todetaanko aikuisuus fyysisen vai henkisen iän perusteella. Usean ihmisen mielestä henkinen ikä on se, mikä määrittää aikuisuuden. Henkisellä iällä tarkoitan kypsyyttä ikävuosiinsa nähden. Vaikka moni 15 -vuotias sanoo olevansa mielestään jo aikuinen, koska he ovat henkisesti niin kypsiä, ei mielestäni silloin voi ihmistä sanoa aikuiseksi, tai edes aikuismaiseksi. Sillä vaikka kuinka osaisit tehdä kypsiä päätöksiä, ottaa muut huomioon ja ajatella tulevaisuuttasi, sen ikäisellä on kuitenkin vain 15 vuoden elämänkokemukset takana. Jos et ole elänyt muuta kuin peruskouluvaihetta, et ole nähnyt vielä kovinkaan paljon maailmaa, eikä elämänkatsomuksesi voi olla kovin kehittynyt. Tässä kohtaa voisikin sanoa, että kypsyys ja aikuisuus ovat kaksi aivan eri asiaa. Toisaalta taas 18 -vuotias, joka on lain edessä aikuinen ja omaa sen 18 -vuotta elämänkokemusta (vaikkakin sekin on mielestäni liian vähän ja minusta täysi-ikäisyyden voisi saavuttaa vasta 20 -vuotiaana), johon sisältyy muutakin kuin peruskoulua ja vanhempien rahoilla elämistä, saattaa hän silti olla mieleltään niin kehittymätön, ettei hänen aivotoimintaansa voisi parhaalla tahdollakaan sanoa aikuismaiseksi. Ehkäpä siis tulemme siihen loppupäätökseen, että todellinen aikuisuus koostuu useammasta asiasta. Itse määrittelisin aikuisen olevan noin 20 -vuotias, koska sillon hän on luultavasti asunut jo omillaan jonkun aikaa ja osaa huolehtia itsestään ja muista, sekä on käynyt koulunsa. Lisäksi aikuisen tulisi olla henkisesti tarpeeksi kypsynyt ja tätä arvioitaessa ottaisin huomioon tulevaisuuden suunnitelmat, muiden huomioimisen, käytöstavat, arkiset taidot ja järkevyyden. Moni voi siis mielestäni olla aikuinen lain edessä, mutta ei käyttäytymisensä perusteella. Jotkut harvat tapaukset sitten taas voivat olla melko aikuismaisia, vaikka ikää olisikin vielä suhteellisen vähän. Kuitenkin aikuisuuden tärkeimmät piirteet ovat varmasti vastuullisuus ja itsenäisyys.

Lain mukaan minä olen aikuinen, mutta en ole aikuistunut vielä monessakaan suhteessa. Olen 21 -vuotias, asunut omillani 17 -vuotiaasta, eli elämänkokemusta pitäisi löytyä. Olen opiskellut, tehnyt töitä ja pitänyt hauskaa. Olen ostanut oman asunnon ja perustanut perheen. Kuulostaa aikuisen toiminnalta, eikö? Mutta aikuistumisessani on vielä niin monia puutteita. En ole ikinä eläissäni pessyt ikkunoita, en oikeastaan edes ole välittänyt ikkunoiden likaantumisesta ja olen hyvillä mielin antanut oman äitini ja tätini pestä meidän ikkunat. Tosiaan 17 -vuotiaasta asti olen kuitenkin asunut omillani, joten ehkä pikkuhiljaa olisi aika opetella pesemään niitä ikkunoita? Se on kuitenkin aika arkinen perustaito. Edelleen myös aina jotain päätöstä tehdessä, mikä liittyy vaikka vakuutuksiin, sähkölaskuihin ja lainaan, kysyn isäni mielipidettä. En luota muihin kuin isääni, enkä osta mitään elektroniikaa kysymättä häneltä ensin, en uskalla tehdä mitään päätöksiä yksin. En myöskään uskalla muuttaa toiselle paikkakunnalle. Okei, en haluaisikaan muuttaa, koska täällä on niin rauhallista ja lapsiystävällistä, mutta vaikka löytyisi joku toinen vielä parempi paikkakunta niin en voisi jättää perhettäni. Saan kaiken turvallisuuden tunteeni siitä, että vanhempani asuvat kilometrin päässä ja ovat aina valmiina auttamaan. Tuntuu aivan liian pelottavalta ajatukselta lähteä kauas heistä. Olen vielä todella kiinni perheessäni ja siinä suhteessa melko lapsellinen. Tosin itse tahtoisin vain kutsua sitä rakkaudeksi.

Koetko sinä olevasi aikuinen? Milloin olet mielestäsi aikuistunut? Mitä lapsellisia piirteitä sinulla vielä on?

Kommentit

32 kommenttia
Avatar

Mä koen osittain olevani aikuinen, mutta osittain en. Aikuinen oon silloin, kun hoidan kodin, lapsen, lemmikit, opiskelut ja työt miehen ollessa armeijassa. Silloin, kun mä vietän aikaa mun kavereiden kanssa ilman lasta, niin mä en todellakaan ole aikuinen, vaan mä oon ikuisesti 17 (se ikä merkkaa mulle hauskanpitoa, ystäviä, kesää, huolettomuutta). Lapsen kanssa liikkuessa sitä vaan on pakko olla aikuinen ja vanhempi lapselleen, eikä kiljua ja pomppia, kun näkee kavereita pitkästä aikaa.

Joissain suhteissa mä koen olevani aikuisempi kun esimerkiksi mun mieheni. Mä olen mm. hoitanut tän meidän asunnon vuokraamisen, sähkösopimukset, vakuutukset ym. tärkeät jutut. Mä myös hoidin meidän kaikki opintotukiin ym. asioihin liittyvät jutut, kun ei mies osannut niitä Kelan lomakkeita täyttää. Mies on myös soittamassa vanhemmilleen esim. uuden mikron ostosta! Herrajumala, aikuinen ihminen, eikä voi 30euron kojetta ostaa kysymättä neuvoa, hmph.

Avatar

Itse olen tänä vuonna täysi-ikäistyvä nuori nainen. En usko, että aikuistun vielä moneen vuoteen. Täytyy sanoa, että yksin isossa kaupassa olen käynyt tasan yhden kerran enkä ikimaailmassa uskaltais vielä asua yksin. Asuitko sä 17-vuotiaana ihan yksin vai jonkun kanssa?:)

Avatar

Nyt kyllä pakko ihmetellä tota kauppa-asiaa. Piti oikein lukea montakertaa toi kommentti. Siis oikeestikko olet ollut vain kerran yksin isossa kaupassa..? Mikä mahtaa olla syy? Terveisin utelijas.

Avatar

Mua ahdistaa olla yksin paikassa, missä on paljon ihmisiä. Yks vuos joulun jälkeen erehdyin menemään Itäkeskukseen alennusmyynteihin ja meinasin pyörtyä, ahdisti se ihmismäärä. 😀

Avatar

Mä täytän tänä vuonna 24 ja saan tänä vuonna kolmannen lapseni. Enkä siltikään koe olevani ihan aikuinen. Osaan käyttäytyä kuin aikuinen ja muutenkin kannan itse vastuun itsestäni ja perheestäni, mutta on silti asioita joista en ikinä voisi kuvitellakkaan pärjääväni ilman äitiä ja isiä, siinä suhteessa mä taidan olla aina vähän lapsi :))

Avatar

Hyvä teksti, mut aikuisuus on siis melko kulttuurisidonnaista tän mukaan! Monissa maissa esimerkiksi ei asuta omillaan vielä meidän iässä, esimerkiksi Italiassa on ihan normaalia että lapsi asuu vanhempiensa kanssa vielä 25-vuotiaana, siellä ei ole oikein kämppiäkään tarjolla paljoa nuoremmille koska nuorempana poismuutto on outoa. Osissa Meksikoa miehet asuu koko elämänsä vanhempien luona ja perustaa oman perheen samaan kotiin, jossa on itse syntynyt ja kasvanut, ja isovanhemmat asuu aina pojan ja tämän vaimon ja lasten kanssa samassa kodissa. Mutta ei se tietenkään tarkota, että 25-vuotias italialainen tai meksikolainen ei olisi aikuinen, vaikka heillä ei sitä kypsyttävää yksineloa ja omien raha-asioiden hoitamista olekaan koettuna, ei itsenäisyyttä. Oon kuitenkin samaa mieltä siinä, että ite koen aikuistuneeni harppauksena nimenomaan silloin, kun muutin pois vanhempieni luota, vaikka olinkin joillain tavoin kypsä/aikuismainen jo ennen sitä muuttoa. Muutin ite siis vasta 20-vuotiaana omaan kotiin 🙂

Avatar

monessa kulttuurissa perheethän elävät hyvin tiiviisti lähekkäin, länsimainen ajattelutapa tämä että ”pitäis” ottaa etäisyyttä esim. just omiin vanhempiin tms…
Mä itse asiassa ajattelen, että todellinen rikkaus, jos lapsella esim. just mummot ja vaarit siinä lähellä. 🙂

toi aikuisuus-kysymys taas on vaikea! siihen en osaa edes vastata…
Mä olen 30, mutta en päivääkään ole elänyt yksinäni. aina on joku ollut samassa asunnossa, vähintään kämppäkaverina. en ole mielestäni siis tähänkään mennessä täysin itsenäistynyt…

random ajatuksia vaan. 😀

Avatar

No, mä en ole sen jälkeen kun täytin 18 asunut 400 km lähempänä mun vanhempia ja sukua. Olis hirveetä jos ne asuis lähempänä. No asunnot, autot yms. olen itse valinnut, samoin kaikki laina- asiat päättänyt. Mä olen liian tunnollinen, aina ollut.

Avatar

Lähdin 18-vuotiaana au pairiksi Jenkkeihin, eli siis tuhansien kilometrien päähän perheestä ja kavereista, yksin outoon maahan.
Kyllä siinä vähän piti aikuistua/itsenäistyä ja äkkiäkin.
Itse piti hoitaa vieraalla kielellä virallisetkin asiat, selvitellä verojuttuja ja vakuutuskorvauksia sun muita. Selvitä yksin ja kohdata maailma ilman äitiä.

En kyllä silti pidä itseäni aikuisena, ehkä se tulee vasta sitten nelikymppisenä ehkä kun mahd. omat lapset on jo isoja ja elätän perhettä. Joskus kun meen porukoille, olen vähän lapsellisempi. Oon huomannut että äitin seurassa varsinkin ihmiset yleensä taantuu lapsen tasolle ja antaa äitin hössöttää vaikka esittäiskin muille niin kauheen aikuista 🙂 itellä samoja piirteitä.

Avatar

Mun mielestä ikärajaa ei tulisi nostaa, okei se voi johtua siitäkin, että en oo vielä saavuttanut 18 vuotta ja kyllä se kyrsisi oottaa jonnekin kahteenkymmeneen. Voin myöntää, että mulle tällä hetkellä se 18 vuoden ikä merkitsee lähinnä ikää, jolloin saa laillisesti juhlia. Tiedostan myös velvollisuudet, mutta koska en nyt ole tähänkään ikään mennessä harrastanut rikoksia, ei ne nytkään ole mielessä niin rikosoikeudellinen vastuu jää aika taka-alalle kun mietin täysikäistymistä. Ennen kaikkea minulle täysikäisyys merkitsee vapautta, velvollisuuksia ei niinkään. Tämä tosin voi johtua siitä, että näillä suunnitelmilla olen asumassa vanhempieni luona 20vuotiaaksi, kunnes saan lukion suoritettua. Minulla siis menee vuoden pidempään, koska lähden vaihtoon nyt syksyllä. Järkevää kotona asuminen 20vuotiaaksi on siinäkin suhteessa, etten tulisi tukia saamaan paljon mitään ja taas iltatyöt 8h koulupäivien lisäksi ei oikein nappaa, kun kuitenkin mulla on mahdollisuus kotona asua. Se on vanhempienikin mielestä järkevää.

Mitä aikuistumiseen tulee, ajattelen kai, että aikuistua pitää sitten, kun muuttaa omilleen. Kai se omall tavallaan pakottaa aikuistumaan joisakin asioissa, mutta kuten sanoit, tukea tarvitsee aikuistunutkin. Uskon itse itsenäistyväni, kypsyväni, jokseenkin viisastuvani ja saavani lisää elämänkokemuksia vaihtovuoteni myötä ja siellä kun sen 18vuotta täytän, ehkä joissakin asioissa olen aikuistunut. Se jääköön kysymysmerkiksi.

En ota paineita aikuistumisesta, elämä vie eteen päin. Asiat menevät painollaan ja uskon että elämä opettaa. Minulla ei ole takana elämää kuin vajaa 17 vuotta enkä läpälläkään väittäisi itseäni aikuismaiseksi. Eikä minuk tarvitsekaan aikuistua vielä hetkeen.

Hyvä postaus Emilia 🙂 Vastasin nyt silti vaikka kysymys ehkä olikin osoitettu täysikäisille, aikuisille 😀

Avatar

Hmm.. täytän 24v tänä vuonna, enkä aina koe olevani niin aikuinen. Osaan toki käyttäytyä niin ku pitää, mutta joskus tulee tilanteita että tekisi mieli taantua vaikka teinin tasolle ja kiukutella 😀 Ja joissakin asioissa haluan kuulla vanhempieni mielipiteen ennen kuin teen päätöksiä.

Avatar

Höh, eihän avun pyytäminen vähennä aikuismaisuutta. Pyytäväthän monet keski-ikäisetkin apua vielä vanhemiltaan ja tiukanpaikan tullen jopa rahaakin. Ikuisia pikkutyttöjä ja -poikahan me olemme aina vanhemmillemme.

Itse olen tällä hetkellä 20 vuotias ja olen asunut omillani 18 vuotiaasta asti. Tarvitsen äitiäni ja muuta perhettäni vielä paljon, ja olenkin tiivistä heihin yhteydessä. Osaan tosin pestä ikkunat, mutta on vielä paljon asioita mihin tarvitsen apua.

Mielestäni aikuinen ihmien on sellainen, mikä osaa ottaa vastuuta asioista, kuten lapsista. Aikuinen ja aikuismainen ihminen ei ole omaa napanöyhtäänsä pyörittelevä, vaan sellainen joka osaa ja haluaa kantaa vastuuta myös muista. Osaa suunnitella tulevaisuutta edes jotenkuten, kykenee itsenäisesti elämää, mutta osaa tarpeen tullen pyytää myös apua.

Avatar

Tuli mieleen vaan, että asuuko Topiaksen sukulaisia myös Liedossa? 🙂

Avatar

Meilläpäin äitini antoi minun tehdä omat päätökseni sen jälkeen kun peruskoulu on käyty.
Samana päivänä kun p.koulu oli ohi pakkasin tavarani ja muutin tädilleni Tampereelle ja aloin etsiä vuokra asuntoa nykyisen kihlattuni kanssa joka kanssa meillä on ollut kaukosuhde. Pakko myöntää mitään isoja päätöksiä meillä ei tehdä ellei olla soitettu poikaystävän äidille.:) Ikkunan pesussa sama juttu en oo vie koskaan pessy niitä itse..

Avatar

Heh kuulostaa monelta osaa niin tutulta. Täällä kans yksi joka on ostanut asunnon ja perustanut perheen, asunut useamman vuoden omillaan – muttei koskaan pessyt ikkunoita. Useimpiin asioihin varmistus ja mielipide kysytään äidiltä tai isältä, ja en ikimaailmassa voisi muuttaa toiselle paikkakunnalle, tulis äitiä ikävä. 🙂 Kyllä kuitenkin koen olevani jo aikuinen, näistä pienistä puutteista huolimatta. 😉

Avatar

Muutin pois kotoa 18 vuotiaana ja olen nyt 21 ja minulla on oma perhe. Vaikka kannan vastuun ja huolehdin lapsestani ja huolehdin myös kodista, laskuistani ja sun muista niin en tunne itseäni täysin aikuiseksi. ”Roikun” äitissäni vieläkin, soitan hänelle päivittäin ja käyn paljon kylässä, kyselen mielipiteitä asioihin ja pyydän apua jos sitä tarvitsen. Toisinsanoen en uskoisi että pärjäisin ilman äitiäni vaikka kotona en enää asukkaan hänen holhottavanaan. (: Ja kyllä musta sillointällöin myös vielä se sisäinen lapsikin löytyy. 😀 Kun muutit pois kotoa niin muutitko yksin ensin asumaan vai muutitko topiaksen kanssa suoraan yhteen ? 🙂 itse en ole koskaan yksin asunut muuta kuin sen verran kun mieheni oli vuoden armeijassa ja pelottaa ajatuskin siitä että joutuisi asumaan täysin yksin. (:

Avatar

Hienoa tekstiä jälleen kerran! Itse täytän ens kuussa 20 ja esikoisen pitäisi syntyä ensi viikolla. Olen asunut 5 vuotta omillani ja opiskellut itselleni ammatin,tehnyt töitä 3 vuotta ja saanut vakituisen työpaikan. Miehelläni on lapsi,joka asuu meillä puolet kuukaudesta.
Meillä on myös oma asunto.
Olen itkenyt monet kerrat aikuisuutta..laskujen maksua..töiden tekoa..vastuuta itsestään ja perheestään. Ja voin sanoa etten kyllä ollut 18 vuotiaana itsekkään mikään aikuinen. Joka päivä oppii uutta. Apua saan appi vanhemmilta sekä omilta vanhemmilta ihan kaikessa ja siitä ainakin huomaa ettei vieläkään ole täysin aikuinen ja itsenäinen. Veikkaan,että seuraavan 5 vuoden sisään koen jo olevani aikuinen ja täysin itsenäistynyt..toivottavasti 😉

Avatar

Mulla ei oo aina vieläkään ihan aikuinen olo, vaikka oon 26v, mulla on koira, avomies, 4- vuotias tyttö, vakituinen työ ja asuntolaina 😀 Muutin kotoota pois 19v ja oon vuoden ajan asunut ihan yksinkin, silti tuntuu etten pärjää välttämättä ihan itekseni, tyyliin soitin aina tärkeistä päätöksistä ja asioista poikaystävälle/ kavereille… Tosin osaan kyllä kantaa vastuun itsestäni ja tekemisistäni, eli eiköhän se riitä aikuisuudeksi 🙂

Avatar

Koen olevani, joissain asioissa kypsempi kuin muut ikäiseni, mutta en aikuisena itseäni nää. Syitä siihen, miksi en koe olevani aikuinen, on mm. se, että ei ole tuloja ja joudun rahallisesti turvautumaan vanhempiini. Täytän ensi kuussa 18vuotta. Mun mielestä 18vuotias ei ole lainkaan mukaan aikuinen vaan täysi-ikäinen? en sitten oo varma:D

Avatar

Ei aikuisuutta voi määritellä check-listojen kautta, että mitä asioita on suorittanut tiettyyn ikään mennessä. Aikuisuutta on avarakatseinen ajatusmaailma, toisten huomiointi ja kyky astua toisen saappaisiin. Myös se, että osaa ajatella asioita monelta eri kantilta kehittyy iän ja elämänkokemuksen myötä. Usein vielä parikymppisenä ajattelee asioita lähinnä omasta näkökulmastaan, ja tietynlainen ehdottomuus mielipiteissä näkyy. Ainakin itse koen nyt 30-vuotiaana olevani paljon kypsempi kuin 10 vuotta sitten, jolloin olin aika lapsellinen vielä vaikka kuvittelinkin silloin olevani ihan muuta 😀 Ehkäpä juuri se, että tajuaa olevansa ikuisesti vähän vajavainen ja lapsellinen on sitä aikuiseksi kasvamista!

Avatar

Mielestäni yksi merkittävä aikuisuuden ”kriteeri” on vanhemmista irtaantuminen. Enkä tarkoita sitä, että aletaan kyläilemään vain jouluna ja juhannuksena, vaan, että on tunne siitä, että pärjää henkisesti (ja materialistisestikin) omillaan. Tähän kuuluu myös suhtautuminen vanhempien kuolemaan. Jos kaikki menee niin kuin Strömsössä niin vanhempamme kuolevat ennen meitä ja silloin meidän täytyy olla kykeneviä selviämään itse, erityisesti henkisesti siis.

Olen 23v. yhden lapsen äiti ja vielä en koe itseäni aikuiseksi.
Toisaalta en ole vielä hylännyt ajatusta josta kirjoitin esseen äidinkieleen yo-kokeessa. Käsittelin aikuistumista ja pohdin liekö onkaan olemassa yhtäkään ”oikeaa aikuista”. 🙂
Aikuisuus on vain muodollinen ilmaus koskien kykyä kantaa vastuuta itsestä ja muista sekä ajan tuomaa kokemusta ja viisautta. Eli voisi ajatella, että mitä vanhempi sitä ”aikuisempi”.
Mutta jokainen varmaan tuntee itsensä usein edelleen siksi ”pikkutytöksi/-pojaksi”. Lapsihan ei katoa ihmisestä koskaan. Aikuistuminen vain auttaa sitä sisäistä lasta ymmärtämään kokemaansa ja antaa vastauksia ajan kuluessa.

Avatar

Aloin tienata omat rahani 13-vuotiaana ja samoihin aikoihin jouduin ottamaan vastuun veljestäni kun vanhemmat ryyppäsivät ja tappelivat verissä päin. Vaikka virallisesti asuin kotona hoidin omat asiani ja rahoitin vanhempienkin elämistä työnteollani. Olin 16-vuotias kun muutin pois kotoa, ja ikionnellinen kun 18-vuotiaana ei enää tarvinnut äidin ja isän allekirjoituksia. Olin vihdoinkin riippumaton vanhemmistani ja täysi-ikäisyyden lisäksi mahdollisuus hoitaa itse omat asiat alusta loppuun saakka teki minusta omissa silmissänin aikuisen., vihdoin riippumattoman vanhemmistani, vaikka olisin ollut siihen valmis jo monta vuotta aikaisemmin, paitsi lain silmissä. Perheen perustin 19-vuotiaana. En sano, etteikö vielä olisi asioita joissa pitää kehittyä ja kasvaa, mutta tuskin olen valmis vielä vanhainkodissakaan.

Avatar

Olen 18-vuotias, mutta koen itseni nuoreksi aikuiseksi. En osaa ottaa kantaa kunnolla tuohon, kun sanoit, että vasta 20-vuotias on aikuinen, koska hän on asunut omillaan. Itse en pääse muuttamaan sillon vielä mihinkään, koska mulla on koulut kesken ja ei ole rahaa. Kyllä 18-vuotiaankin voi laskea aikuiseksi, jos hän osaa vain käyttäytyä, eikä käyttäydy kuin joku pieni pentu. 🙂

Avatar

Hyvä kirjoitus ! 🙂 Itse varmaan jo nykyisillään ajattelen olevani aikuinen. Ikää kun on jo 23. 😛 16-vuotiaana muutin jo omilleni, mutta siitäkin huolimatta voin sanoa, että vielä 18-vuotiaana ei siltä tuntunut, että olisin aikuinen, vaikka lapsuusajan joudun olemaan paljon aikuismaisempi ja huolehtimaan kodista.. Olen kokenut kaikennäköistä, kurjaa ja mukavaa, ja osaksi niiden kautta koen aikuistuneeni. Hyvä näin kuitenkin. =)

Avatar

Olen lukenut nyt blogiasi jonkun aikaa, ja on kyllä tultava sanomaan että yksi parhaimmista blogeista. Itsellä 5 kk ikäinen vauva, ja olen sinun ikäinen. Aloitin lukemisen blogisi lukemisen ihan alusta ja kyllä olen ollut iltaisin tytön nukuttua nokka ihan kiinni koneessa lukemassa kirjoituksisia. Ihana tyyli kirjoittaa, ja kiva että olet avautunut syömishäiriöstäsi. Itse sairastan epilepsiaa, mutta silti olen saanut selätettyä tuon sairauden. Sait minusta uuden lukijan!

Avatar

Itse koen joutuneeni nopeasti aikuistumaan 15-16-vuotiaana, jolloin muutin kotoa 800 km päähän. Sen jälkeen kaikki päätökset on tehty ilman vanhempia. Tuo on liian pieni ikä omasta kokemuksestani, mutta hyvin olen pärjännyt – ehkä koska vaihtoehtoja ei ollut.

Avatar

Tuo on kyllä vaikea kysymys, että koska ihminen on aikuinen… Itse koen kasvaneeni vuoden sisällä aikuiseksi, ikää nyt 26 ja lapsia siunaantunut kaksi. Ja miksi juuri nyt koen olevani aikuinen? Toinen lapsemme (nyt 1v5kk) on ollut todella allerginen ja kärsinyt pitkäaikaissairaudesta ja hänen ensimmäinen elinvuotensa oli rankka! Jouduin kuuntelemaan vuoden ajan huutoa joka ikinen päivä vuorokauden ympäri ja koitin saada samalla hänelle hoitoa, usein tuloksetta 🙁 Sairaalareissut, jolloin olin kaksin siellä pojan kanssa, koska mieheni piti olla esikoisemme kanssa, piti jaksaa yksin… Laihduinkin 25 kiloa, kun olin äärimmäisen laajalla imetysdieetillä melkein puoli vuotta, kun mikään muu ei pojallemme sopinut! Onneksi 7kk iässä pojallamme todettiin refluksi, johon alkoi saada lääkitystä, jolloin saimme erikoismaidonkin vihdoin sopimaan ja sain taas syödäkin jotain! Nyt tilanne onneksi jo paljon paljon parempi, herralla jo viitisentoista sopivaa ruoka-ainetta ja refluksilääkitystäkin saatu vähennettyä 🙂

Mutta tuo vuosi kasvatti minusta aikuisen. Huomasin, että minusta on mihin vaan, jos kerran pärjään ilman unta ja ruokaakin kuukausia! 😀 Nyt käynkin aikoinaan kesken jäänyttä lukiota ja kirjoitan syksyllä ja sitten kutsuvat (ainakin toivottavasti) korkeakouluopinnot 🙂 Miehenikin tajusi, että haluaa elämässä eteenpäin ja haki yliopistoon. Jokaisella varmaan oma kokemuksensa aikuistumisesta, minulla se oli tämä… Omilleen muutin heti 18v tultua mittariin, enkä sen jälkeen ole apua vanhemmiltani tarvinnut.

Avatar

Mä olen liki 21, mulla on mies, lapsi, koira, ammatti ja se kuuluisa laina. 😀 Nuoruuden hölmöilyt on ohi mennyt kauan sitten ja elämän tärkein asia on luonnollisesti perheeni ja se kuinka elämämme menee eteenpäin ”hallitusti”. Kyllä mä väitän olevani aikuinen, määrittelen sen aika pitkälti käytöksen, vastuullisuuden ja tietyllä tavalla onnellisuuden mukaan. Myös se että osaa pitää omat mielipiteensä ja arvonsa eikä elä miellyttäen muita merkitsee mun aikuisuus mittarissa aika paljon. 🙂

..Mua naurattaa toi sun ikkunanpesu juttu. 😀

Avatar

Mä oon asunu omillani 8 vuotta, täytän 25 syksyllä, oon valmistunu yliopistosta ja saanut oman alan töitä, asunto olisi tarkoitus ostaa kesällä jne. Oon aina ollu ikäisiäni kypsempi johtuen mun perhetaustasta, mutta silti en tunne olevani aikuinen vaikka tiedostan että olen aikuisempi kuin esim. 5 vuotta sitten. 😀 Yksi syy on se, että itsessään käsite ”aikuisuus” tuntuu niin ”pelottavalta”. Tai lähinnä se, että 10 vuotta on hujahtanu hetkessä ohi. Mun isä sano tossa hauskasti pari kuukautta sitten, että häneen iski oho-olen-aikuinen-todellisuus, kun hän tajusi, että hän on aikuisten lasten isä :DD

Avatar

Pitää vaan kommentoida, että mun mielestä aikuinen ja täysi-ikäinen on kaksi eri asiaa. 18-vuotiaana saavutetaan se täysi-ikäisyys, mutta aikuisuuteen tarvitaan enemmän sitä vastuunottoa ja henkistä puolta. Se riippuu sitten ihan henkilöstä, milloin sen ”rajan” saavuttaa.

Avatar

Moikka! Tää kommentti ei liity nyt millään lailla tähän postaukseen mutta niiin menköön silti tänne 😀 siis kun teit sen postauksen Au Pair -kesästäsi Saksassa, niin mitä kautta hait sinne? Innostuin ihan hirveästi siitä, ja mun olis nyt tarkoitus mennä jenkkeihin tai britteihin kesäksi 2014 🙂 Mulla olis enkun kirjotukset sitten abivuoden syksyllä, niin aupair kesä olis niin hyödyllinen ! yritin tossa itse googlailla, mut en löytänyt mistään sellasia vain kesän mittaisia au pair jaksoja, joten jos viitsit auttaa niin olisit aika ihana 🙂 (okei oot muutenkin ihana vaikka et osaiskaan auttaa mutta niin :D)

Avatar

Olen 18-vuotias, enkä TODELLAKAAN aikuinen. Mäkin sanoisin että aikuisuus alkaa ehkä parikymppisenä. Eipä siihenkään oo mulla kuin alle pari vuotta aikaa, silti tuntuu etten ole ikinä oikeesti ”aikuinen”. Hassu juttu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi