Avan oma postaus

Heippa äitin lukijat! Minä olen jo hirveän iso tyttö, vuoden ja kokonaiset 7 kuukautta! Sitten kun äitin masuvauva syntyy niin täytän jo ihan pian kaksi vuotta. Halusin tulla pitkästä aikaa taas kertomaan teille omia kuulumisiani ja kehitystäni. Fyysinen kehitykseni on tällä hetkellä vähän vinksin vonksin. Pituuteni menee yläkäyrillä, olin puolitoistavuotisneuvolassa jo 85 senttiä pitkä. Paino sen sijaan laahaa jäljessä, painoin sen saman 12 kiloa, mitä painoin 1 -vuotisneuvolassanikin. Mutta eipä se ole ihmekkään, koska minusta on tullut hirveän nirso! En tykkää enää syödä mitään ja kiukuttelen jos äiti yrittää syöttää. Neuvolatäti sanoi, ettei haittaa, vaikka en painakkaan niin paljoa, koska aiemmin painonikin meni plussakäyrillä, nyt se on normaalikäyrällä. Hampaita minulla on ylhäällä 6 ja alhaalla 6. Motorinen kehitykseni on kuitenkin kovassa vauhdissa! Minähän opin kamalan aikaisin kävelemään ja juoksemaan ja olen kummassakin hirmu taitava. Äiti aina kylläkin toruu, että en mukamas katso eteenpäin kun kävelen, mutta ei minua haittaa, vaikka olenkin aina täynnä mustelmia kun törmään seiniin ja oviin. Osaan myös hyppiä, kiivetä sängylle, sohvalle ja pöydälle, osaan kiivetä rappusia ja laskea aivan yksin liukumäkeä. Niihin hauskoihin kiikkuihinkin pääsen ihan itse. Äiti saa aina vain katsella kun leikin, koska en tarvitse enkä halua apua. Olen hirveän hyvä tasapainoilemaan, korjaan aina heti asentoa jos tasapaino on huonossa kohtaa, enkä ikinä putoa mistään. Äitiä kauhistuttaa katsella menoani, mutta minä vain nauran hölmölle äitille! Isin kanssa on ärsyttävä leikkiä, koska isi aina yrittää väkisin auttaa, enkä halua apua. En en enennenenenenenen halua. Osaan hienosti käsitellä pieniä esineitä, tehdä kuperkeikkoja, heittäytyä mahalleni mäkihyppääjätyylillä, puhaltaa ja pukea housut jalkaan. Rakennan myös duploilla ja megablockseilla hiiiiiiirveän korkeita torneja, se on hauskaa!

En tykkää vieläkään puhumisesta. Osaan kyllä sanoja, mutta en vain tykkää puhua. Kutsun kyllä äitiä, isiä, mummia, ukkia, mammaa ja pappaa kun tarvitsen jotain, osaan myös sanoa omppu (mummin koira), kakka, pupu, tutti, lisää, vettä, happas(pastilli), hakka(nakki/makkara), vauva, haukku, piiii(pillimehu), avii(avain), kiss(kissa), kiitti, heihei, mii(pikkumyy), mammma(muumi) ja paljon muuta, mutta käytän niitä vain jos on pakko. Lähinnä tykkään vain känistä ja kitistä ja osoittaa mitä haluan. Onneksi äitiä ei kauheasti harmita, etten puhu, koska äiti tietää että ymmärrän kaiken ja kehuu aina minua. Ymmärrän aina mitä äiti pyytää ja äiti on hirmuylpeä kun tottelen. Tunnistan kaikki muumihahmot ja useimmat eläimet ja osaan kertoa, mitä mikäkin eläin sanoo. Mummi aina sanoo, että olen superlapsi! Ehkä vielä jonain päivänä päätän alkaa puhua kunnolla, mutta toistaiseksi tyydyn tähän, koska tämä toimii hyvin.

Minä syön ruokani aina itse, haarukalla tai lusikalla. Välillä alan pelleillä ja heitän ruokaa ympäriinsä ja äiti suuttuu. Ruoan kanssa juon maitoa tai piimää, piimä on lempparini. Nyt olen alkanut pyytää aina vettä, mutta äiti sanoo, että vesi on janojuoma eikä ruokajuoma. Ruoan jälkeen saan aina pastillin, nam! Olen hirveän nirso, äitiin tullut kuulemma. En tykkää melkein mistään, enkä halua kokeilla mitään uutta. En myöskään halua koskea sormilla ruokaan, se on ällöä. Oikeastaan en halua koskea sormilla mihinkään, en tykkää likastaa käsiäni. Spagetti ja jauhelihakastike on lempiruokaani edelleen, olen aina tykännyt siitä. Tykkään myös nakeista, mutta äiti ei tykkää kun syön pelkät nakit ja jätän perunat ja kasvikset. En tykkää muista kasviksista kuin tomaatista, joskus suostun syömään kurkkuakin. Iltaisin syön aina puuroa, mutta aamupalaksi haluan leipää tai jogurttia. Syön myös joka päivä D-vitamiinia.

Minä nukun kiltisti läpi yön nyt kun minulla on astmalääkkeet, enkä yski enää. Aamuyöllä tai aamulla kiipeän aina äitin ja isin väliin ja yleensä jään siihen leikkimään, joskus saatan nukahtaa uudestaan. Äiti ja isi eivät vissiin oikein tykkää kun herään niin aikaisin, aiemmin heräsin aina 5-6 välillä, nyt herään 6-7 välillä. Äiti aina laittaa minulle lastenohjelmat ja jään katsomaan niitä kun äiti vielä torkkuu vieressä ja sitten kun tulee nälkä, herätän äitin joko todella märällä pusulla tai sitten mustalla silmällä. Päiväuneni nukun pääasiassa rattaissa parvekkeella, joskus omassa sängyssä. Nukun päivisin aina jotain 1-3 tunnin välillä, keskimäärin 1,5 tuntia. Iltaisin kun menen nukkumaan teemme ensin iltatoimet. Tykkään paljon hampaiden ja käsien pesusta ja suutun kun pitää lopettaa. Astmalääkkeenkin otan jo mielelläni. Sitten äiti tai isi lukee minulle iltasadun ja pusutellaan ja jään kiltisti omaan sänkyyn nukkumaan. Päikkäreille nukahdan nykyään vähän huonosti, koska en saa enää tuttia. Tutin kanssa nukahdin aina heti kiltisti, nyt olen päättänyt kiukutella ennen nukahtamista, mutta vaikuttaa siltä ettei äiti aio antaa sitä tuttia enää. Höh. Ilman pupua en voi ikinä nukkua, kerran se unohtui kylään ja isin piti lähteä takaisin hakemaan sitä, koska en nukahtanut ilman. Pupuni oli joskus vaaleanpunainen, nykyään se on harmaaruskea, koska en anna äitin ja isin pestä sitä.

Lempparijuttujani ovat pyöräily, liukumäet, hiekkakakkujen rikkominen, tornien rakentaminen, muumit, muumit, muumit, muumit, muumit ja muumit. Olen vähän muumihullu. Rakastan kaikkea muumiaiheista. KAIKKEA. Olen hirveän iloinen ja pirteä tyttö, mutta todella voimakastahtoinen ja tiedän mitä haluan, enkä luovuta ennen kuin saan sen! Olen kuullut äitin ja isin käyttävän paljon jotain sanaa ”lellipentu”, mikä lie… Olen onnellinen tuleva isosisko ja rakasta kovasti äitia ja isiä. Ja mummia ja ukkia ja annia ja allua ja omppua.

Kommentit

50 kommenttia
Avatar

Superihana postaus. <3 Apua mulle tuli kyllä nyt vauvakuuume. Haluun haluun haluun, tollanen pikku ihanuus mullekin. 😀 En malta odottaa, että joskus sitten (ehkä) aikuisempana saan lapsen.

Avatar

Voi ihana postaus 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

<3 voi ihana Ava !!!!

Avatar

Hän on <3

Avatar

Oii, ihanasti kirjotettu postaus :’) Söpö tyttö

Avatar

Kiitos! 🙂 hän on <3

Avatar

aivan ihana ava! <3 voiko avan astma kadota vanhenemisen myötä vai käyttääkö hän allergiaan astmalääkettä (:?

Avatar

Mun pikkuveljellä todettiin aikoinaan astma, olisko ollut samanikäisenä kun Avalla todettiin.. Flunssat oli ihan kauheita, muistan usein kun äiti lähti yöllä viemään veljeä päivystykseen kun raukkapikkuinen ei voinu hengittää.. Saatiin kotiin sellanen spiira?? (sanottiin sitä junalaitteeks, siinä tuli sellanen maski naamalle, sit nous höyryä ja kuulu hurinaa) ja se autto.. Toivottavasti teillä Avan flunssat olis vähän helpompia 🙂 Ja mun pikkuveljen astma lähti pois, en yhtään muista et olisko ollu joskus 3.luokan aikoihin.. Nyt veli täyttää 15 ja yhäkin jos hän saa flunssan, sairastaa sen rajummin mut sitten taas harvemmin.. 🙂

Avatar

Itselläni todettiin astma 3-vuotiaana ja vanhempani joutuivat viemään minua usein yöllä sairaalaan (kerran tuli niin paha kohtaus että jouduin olemaan viikon sairaalassa koska hengityksestä ei tullut mitään) ja aktiivisena liikunnan harrastajana jouduin lopettamaan kilpaurheilun 16-vuotiaana, koska astma paheni niin paljon että kilpailemisesta ei olisi enään tullut mitään. Eli astma voi joko kadota tai pahentua vanhenemisen myötä, mutta toivotaan että Avalla se ei ainakaan pahenisi! 🙂

Avatar

Itselläni todettiin astma joskus vuonna 2000-2002. Tuolloin mulle määrättiin lääkitys, aamuin illoin otettava astmakiekko. Noh, ehkä vajaan vuoden sitä muistinkin ottaa, mutta sitten aloin pikkuhiljaa unohdella, välillä otin lääkkeen kerran päivässä, joskus kerran kahdessa päivässä, joskud vain kerran viikossa. Nykyään otan lääkkeitä vaan kun on tarvis, eli kipeenä ollessa kerran vuodessa-kahdessa.
Itse en oo astmaani huomannu muuta kun kipeenä ollessa, ja raskasta liikuntaa harrastaessa.
Tällä hetkellä mulla onkin parhaillaan astmatestit menossa, lähinnä just tilannekatsastusta, että onko enää oikeestaan tarvetta lääkkeille jne 🙂
eli siis kommentin tarkotus oli kertoo, että täällä päin ainakin helpottanu iän myötä 🙂

Avatar

Avan astma voi kadota, eikä ole mitenkään rasitukseen liityksissä joten ennuste on todella hyvä 🙂

Avatar

Ihana !! 🙂

Avatar

Ava on <3 🙂

Avatar

”märällä pusulla tai mustalla silmällä”- repesin! 😀

<3

Avatar

Haha 😀

Avatar

Ihana kirjoitus! 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

Ihana postaus! <3
Ava on kyllä tosi sulonen lapsi, keneen lie tullu 😉

Avatar

Kiitos! 🙂 Isäänsä se! ;D

Avatar

Aivan ihana postaus ! 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

voi miten ihana postaus! teillä on mahtavan olonen likka! 🙂 tosta puhumattomuudesta tuli mieleen, siskoni poika täyttää kuukauden päästä kaksi vuotta, ja hänkään ei malta puhua kun vain jos on pakko! 😀

Avatar

Kuulostaa ihan samalta kyllä! 😀 Ja kiitos!

Avatar

Jos Ava tykkää pyöräilystä ja on hyvä tasapainoilemaan niin vilkaisepa http://www.stridersuomi.com 🙂

Avatar

Mä oon itseasiassa katsellut Avalle nyt potkupyörää 🙂

Avatar

mikä järkkäri sulla on ? 🙂

Avatar

Nikon D3200 🙂

Avatar

Aivan ihana <3 toi oli hyvin kirjotettu märällä pusulla tai mustalla silmällä 😀 meillä samanlainen herättämis taktiikka 😀

Avatar

Haha! 😀 Kiitos :))

Avatar

Aivan ihana<3

Avatar

Hieno postaus! Itse olin eilen ihan superonnellinen kun postista sain nuita blogikirppis vaatteita. Niin suloiset nuo farkkushortsit että ei järkeä! Kiitos kovasti, ja pidä kanssa tulevaisuudessa blogikirppistä! 🙂

Avatar

Ihanaa että tykkäsit! 🙂

Avatar

Ihana postaus!!! 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

Ai vitsi mä naurahdin tuolle blogin nimelle, ihan mahtava!:D täytyy tutkia nyt blogisi :)) nimi ainakin iskevä!:D

Avatar

Haha kiitos! 😀

Avatar

Nää Avan postaukset on niin ihania!<3
Ja aika saman kuulosta on kun meilläkin.. Vahvasti neiti ilmasee mitä haluaa ja auta armias kun sitä ei saa.. 😀

Avatar

Ihanaa kuulla! 🙂 Jep, on nää taaperot temperamenttisia 😀

Avatar

Maidon kalsium estää raudan imeytymisen, joten ei se vesikään ruokajuomana ihan huono ole 🙂

Avatar

Appelsiinimehun c(?)-vitamiini taas tehostaa raudan imeytymistä 🙂 siksi mun isi on opettanu, että kun syödään mustaamakkaraa (tanperelaisia ku ollaan, nääs!), niin sen kanssa juodaan appelsiinimehua! 🙂

Avatar

Mutta maito on siksi ruokajuoma että sitä tulee juotua ja saa sitä kalsiumia 🙂 vettä sitten taas meillä juodaan janoon pitkin päivää.

Avatar

Ihana postaus 🙂

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

Ava on hyvä postaamaan! 😉

Avatar

Hän on 😉

Avatar

Yli ihana postaus ♥

Avatar

Kiitos! 🙂

Avatar

Ihana postaus Avalta! Oikein suloinen tyttö tuo teidän neiti! Tykkään sun blogista mutta pakko sanoa että tuntuu hassulta miksi olet ”hehkuttanut” kertovasi vauvan sukupuolen ja täällä sitä odoteltu jo tovi eikä postaustra kuulu! Toki näin lämpiminä päivinä varmasti muutakin puuhaa kun bloggailla mutta tuntuu vaan hieman ”huomion hakemiselta” mainita asiasta ja sitten tulee päivien hiljaisuuksia kun tiedät että lukijat täällä odottelevat! 😉 Toivottavasti loppuraskaus menee hyvin!

Avatar

Kiitos vaan mutta mä inhoan näitä kommentteja että ollaan muuten niin mukavia mutta sit heitetään joukkoon yks tommonen ”oletpas huomionhakuinen” 😀 mutta joo o, jos luet vähän tarkempaa niin sanoin että paljastan sukupuolen heti kun blogini siirtyy kaksplussalle 🙂 eli näillä näkymin maanantaina

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä