Tarvitsisitteko te apua?

Oltiin lokakuussa Nompun neuvolassa. Otettiin mitat ja puhuttiin kehityksestä ja siitä, millainen vauva Nomppu on. Kerroin valvomisista ja terveydenhoitaja kysyi Avan tekemisistä. ”Noh, Ava katsoo paljon muumeja ja syö valmisruokaa…. Tää vauva on niin vaativa, että yritetään nyt vaan selvitä menemällä sieltä, mistä aita on matalin”.

Puhuttiin Nompun ruokaongelmista, imetyksen loppumisesta stressiin, jatkuvasta riitelystä ja väsymyksestä ja sitten terveydenhoitaja esitte kysymyksen, jota en osannut odottaa. ”Tarvitsisitteko te apua?” Tuijotin vähän hämmentyneenä ja kysyin, että mitä apua. Terveydenhoitaja kertoi lapsiperheille tarkoitetusta varhaisesta tuesta, perhetyöstä. Kuuntelin ihan kiinnostuneena, mutta naureskelin mielessäni. Ei kai me nyt mitään apua tarvita, viedään vaan paikka sitä enemmän tarvitsevalta perheeltä. Sanoin terveydenhoitajalle, että ei kiitos, kyllä me pärjätään.

Seuraavaksi siirryttiin lääkärin puolelle. Tarkistettiin kaikki fyysiset tekijät ja puhuttiin taas ongelmista. Selitin uudestaan Nompun itkuisuudesta ja valvomisesta, itselläkin alkoi väsyneenä olla jo itku kurkussa. Lääkärikäynti meni nopeasti ja ovesta ulos astuessani jäin arpomaan suuntaa. Naulakkojen sijaan suuntasinkin terveydenhoitajan ovelle ja koputin siihen. ”Kyllä me voitais sittenkin olla avun tarpeessa.”

ptt 015

Saarioisten lihaperunasoselaatikkoa.

Edellisviikolla meillä kävi kaksi perhetyön työntekijää. Juteltiin meidän tilanteesta ja siitä, millainen apu voisi tulla kyseeseen. Kerroin olevani todella huono ottamaan apua vastaan, enkä osaa kuvitella, että kehtaisin pyytää ketään vierasta ihmistä esimerkiksi siivoamaan meillä, vaikka hän kuinka saisi siitä rahaa. Meille nimettiin oma perhetyöntekijä ja tänään hän oli ensimmäistä kertaa täällä. Valvotun yön jälkeen kun normaalisti isken muumit pyörimään ja yritän saada handlattua kaksi huutavaa lasta, niin tällä kertaa asiat sujuivatkin ihanan helposti. Perhetyöntekijä luki Avan kanssa kirjoja ja piti Nomppua silmällä, minä kaivoin samalla imurin kaapista ja yritin saada kämppää edes vähän parempaan kuntoon.

ptt 017

Kun kädet loppuu kesken.

Seuraavaksi lähdettiin ulos, perhetyöntekijän puettua Avan. Avan kanssa uloslähteminen on aivan kamalaa ja niin vaikeaa, että yleensä ei ikinä päästä ulos asti. Perhetyöntekijän kanssa Ava kuitenkin puki nätisti ja selitti samalla omia juttujaan. Perhetyöntekijä puki vauvankin samalla kun kävin pesemässä hampaat. Käytiin yhdessä kaupassa ja apteekissa ja sain purkaa sydäntä ja jutella lastenhoidosta, kasvatuksesta ja työjutuista. Mentiin puistoon leikkimään ja kerrankin Ava sai oikeasti leikkiä kun yksi ihminen piti vauvaa ja toinen huolehti Avasta. Minä lähdin käymään neuvolassa laittamassa kierukan ja sen jälkeen lähdettiin porukalla kotiin.

ptt 023

Siivoaminen on tärkeysjärjestyksessä nyt aika alhaalla…

Tämä aamupäivä oli paras aikoihin. Olo on niin paljon parempi kun sai jopa jotain aikaan. Meidän perheen kohdalla perhetyön tarkoitus on tukea äidin jaksamista. Meidän lapset kun on suhteellisen vaativia ja Topiaksella on päivätyön lisäksi koulu, oma yritys ja harrastukset. Perhetyöntekijän toimenkuvaan kuuluu tehdä aina sitä, mitä äiti milloinkin kaipaa. Ensi viikolla ajattelin ottaa ensimmäistä kertaa päikkärit, jos on sen verran hyvä sää, että ptt voi lähteä lasten kanssa ulos. Jonain päivänä sitten taas ajattelin lähteä itse ulkoilemaan Avan kanssa ja perhetyöntekijä voi sillä aikaa vahtia vauvaa ja tehdä vaikka ruokaa.

ptt 022

Pipo peittää harjaamattomat hiukset.

On ihanaa huomata, että Liedossa oikeasti välitetään äitienkin hyvinvoinnista ja pyritään auttamaan. Tulee todella ikävä tätä paikkakuntaa, kun ensi kuussa muutamme Turkuun. Perhetyökin loppuu sitten siihen, mutta se yritetään saada onnistumaan myös Turussa. Uskon ja toivon, että tästä on paljon apua jaksamiseen ja lastenkin hyvinvointiin. Tuntuu pahalta, kun vauva saa niin paljon huomiota ja Ava jää enemmän sitä vaille. Vaikka kuinka yrittää revetä joka puolelle niin aina se ei onnistu. Nomppu kuitenkin mielestäni muuttuu päivä päivältä ja ehkä pian meillä ei enää ole tarvetta avulle. Nyt on kuitenkin hieno fiilis siitä, että me oikeasti saimme apua, ennen kun sitä edes osasi pyytää.

Onko jollain teistä kokemusta perhetyöstä? Oletteko saaneet apua?

Kommentit

104 kommenttia
Avatar

Mä jäin kolmen lapsen kanssa yksinhuoltajaksi kun nuorin oli vasta vauva. Meillä kävi sen jälkeen perhetyöntekijä 4 kk ajan, sen pidempää palvelua ei meidän kunnassa saanut koska totesivat että meillä on asiat hyvin. Lasten isä ei halunnut lapsia tavata eron jälkeen puoleen vuoteen, omat sukulaiset asuvat ulkomailla ja kavereilla on lapsia (eivät ehdi) tai ovat lapsettomia (eivät ymmärrä avuntarvetta) joten yksin oli ja on taas nyt pakko jaksaa. Toki tuo 4kk pätkä oli hieno, sain kerran viikossa käydä kuntosalilla, ulkoilemassa tai isompien lasten kanssa uimassa. Toisaalta tuo pätkä olisi voinut olla pidempi. Hienoa että saat apua! Kannattaa jättää omaan arvoonsa nämä ”minä jaksan mitä vaan enkä ole koskaan tarvinnut apua” -mammat…

Avatar

Kannattaa tarttuu kaikkeen apuun mitä vaan saa! Hyvinvoiva äiti = hyvinvoivat lapset. Eikä oo tarkotua masentaa, mut viimeaikasten palstapaskanjauhantajuttujen valossa voin vaan kuvitella mitä tästäkin revitään.. Mutta tsemppiä, olet loistava äiti äläkä välitä mitä kateelliset väsyneet äidit jauhaa! 🙂

Avatar

Joo on ollut tarvetta ptt kävi meillä ja psykologillekin pääsin purkamassa elämää, tuntoja ja fiiliksiä ja käytiin siellä vielä yhdessä miehenkin kanssa selvittämässä takkuja 🙂 apua kannattaa pyytää aina se ei todellakaan ole mitta äitiydestä!! Kun on hyvin voiva ja jaksava äiti niin on onnelliset lapset!! Sä oot tosi hyvä äiti kun otit härkää sarvista ja pyysit apua!! Itselleen kaiken myöntäminen ettei jaksa on kaikista vaikein kun jotenkin opetetaan et kaikki pitää asiat jaksaa ja kantaa itse.. Ei se niin oikeesti mene 🙂

Avatar

Ihanaa kun ihmiset uskaltavat ottaa apua vastaan kun sitä tarjotaan ! Niin sen kuuluu mennäkkin. Jos ei itse jaksa niin aina on ihmisiä valmiina auttamaan 🙂 Hei asiasta kukkaruukkuun ! MISTÄ TOI PIPO ON?

Avatar

Oi kuinka ihanaa! 🙂 Luin tätä tekstiä hymyssä suin, koska se on maailman ihaninta kun joku saa apua. (Miten en osaa nyt oikein muotoilla näitä sanoja, mut kuitenkin…) Oot ihan supermama!

Avatar

<3

Avatar

Mulla on kokemusta,mun harmikseni se perhetyöntekijä tyyliin vihas mua. Tuli kotiin mut ei auttanut yhtään 😮 seiso vaan ja katto,ei ees puhunut mitään 😀 lopetin sen sitten ja sain vauvaperhetyöstä ihmisen joka tuli tunniksi meille ja puhu vaan mun kanssa kaikesta ja viihdytti mun lasta. Yli vuoden hän oli mukana menossa aina 2 viikon välein 🙂 kyllä siinä itku tuli kun hän ilmoitti että jää eläkkeelle. Oli ihanaa vaan puhua jostain 🙂 perhetyöntekiä kävi seisomassa keskellä olkkaria kun lapsi oli 2kk-6kk sitten tuli tää vauvaperhetyöntekijä jota ikävöin vieläkin 😀 lopetti tossa syyskuussa 🙂 ihanat muistot ja ihmeesti sitä jaksoi kun tiesi että kohta tulee joku tunniksi keskellä aamupäivää seuraksi 🙂

Avatar

Heippa! Meillä käy kotona kans neuvolan ptt! Meillä on myös käynyt sosiaaliviraston ptt,mutta siitä ei ollut mitään hyötyä,suoraan sanottuna enemmän harmia. Mutta tämä neuvolan ptt vasta auttaakin,ja paljon. Meillä kans hän kävi sen takia kun mä olin väsynyt. Juuri eronnut ja jäin kahden lapsen kanssa yksin. Nyt se tosin jo loppui,mutta ehkä mekin pärjäämme ilman.:) kaikkea hyvää teille!

Avatar

Äääää,mitä mä sekoilen. Niin siis eka oli joku perusperhetyöntekijä mut tää mukava oli vauvaperhe yksiköstä,semmonen terapeuttinen ihminen 😀

Avatar

Ihana, kun joku sanoo ton ääneen. Meillä vauva on nuhainen, telkkari viihyttää kaksvuotiasta, koti on kaaos ja valmisruuat pop! Ihana ois antaa aikaa esikoiselle enempi vaan vauva on vaativana. Tätä äitiyden riittämättömyyttä.

Avatar

meillä käy perhetyöntekijä ja se on käynyt meillä enimmäkseen vaan mun kans juttelemassa ja seurustelemassa, kun ei niin paljon ole niitä kavereita enään ollut. on auttanut kyllä tosi hyvin kun on saanut jutella ihan aikuisen kanssa, kun munkin mies on päivät töissä ja välillä joutuu olemaan pitempiäkin ajan jaksoja töissä niinkun viikon putkeen jolloin ei käy kotona koko viikkona , yksin kahden lapsen kanssa ei kyllä hirveästi ole aikuista ihmistä juttelemassa niihn perhetyöstä on siihen ollut suuri apu =)

Avatar

Tulipa hyvä mieli teiän puolesta! Mielettömän hienoa että teille tarjottiin apua, ja että siitä on hyötyä 🙂

Avatar

Hienoa että oot ymmärtänyt että apua saa ! 🙂 Mutta eikö se ole outo ajatus että joku ulkopuolinen ja vieras ihminen tulee teidän kotiin ja auttamaan lasten hoitamisessa ? Itseäni ajatus ainakin karsastaa,siis ylipäätänsä minua vieroksuttaa ajatus siitä että joku ketä en entuudestaan tunne olisi kotonani.. 😀 Itselleni tulisi ennemmin mieleen kääntyä äitini puoleen vastaavassa tilanteessa.. Siis, meillä ei ole kokemusta perhetyöstä enkä ole lapseni kanssa tarvinnut apua jaksamisessa, niin en toisaalta kyllä osaa hypätä sinun nahkoihisi.. 🙂

Avatar

Se on vain joskus nieltävä oudoksunnat ja vieroksunnat ja toivotettava vieras ihminen omaan kotiin hoitamaan lapsia ja kotia. Hienoa, jos on turvaverkko ympärillä, mutta näin ei kaikilla ole. Eikä se auta, jos asiaa ihmetellään ääneen. Viisasta ottaa apua vastaan, siinä samalla kasvaa itse ihmisenä tunnustamalla omat rajat.

Avatar

Mistä toi ihanat housut ovat? Ja todella ihanaa että saatte apua kun sitä haluatte <3

Avatar

Meilläkin kävi perhetyöntekijä kun esikoinen oli pieni ja olin yksinhuoltaja,pääsin kaverin kanssa käymään kahvilla,sain siivota,hän siivosi ja milloin mitäkin,apu tuli todella tarpeen siinä elämän tilanteessa.. Ja en kiellä etteikö apu kelpaisi nytkin,2 lahden kanssa päivät yksin ollessa kun mies on töissä.

Avatar

Ooot niin rohkee nainen!! Mahtavaa kun uskalsit pyytää apua!!

Avatar

Mullakin on ollut sama tilanne vuosia sitten, olin aivan päähän lyöty kun minulle sanottiin että voisin ottaa perhetyön ja saisin itselleni ”omaa” aikaa. Nyt kun luin sinun tekstin nii muistin miten kiitollinen olen siitä pienestä avusta jonka sain kerran viikkoon. 🙂

Avatar

Ihanaa, että ymmärsit ottaa avun vastaan! Monet tuntuu ajattelevan perhetyöntekijän avun negatiivisena ja sitä halutaan ottaa vastaan ainoastaan jos asiat on ihan päin persettä. Liian pieni ongelmia ei ole olemassakaan ja kun kyse on ennaltaehkäisevästä tai varhaiseen tukeen liittyvästä avusta, ei kukaan ajattelekaan että siellä perheessä tulisi olla hirveä kriisi päällä, ennen kuin sinne apua tarjotaan. Kiva että kirjoitit asiasta tänne, jotta muutkin näkisivät asian ehkä vähän eri valossa ja rohkaistuisivat ottamaan apua vastaan! 🙂 t. Tuleva sosionomi ja perhetyöntekijä

Avatar

Ihanaa että teistä huolehditaan:-) voin kuvitella miten rankkaa kahden lapsen kanssa on, kun itse on välillä ihan loppu yhden lapsen kanssa. Mistä toi pipo on? aivan mahtava!

Avatar

Hieno juttu,että uskaltauduit ottamaan perhetyöntekijän vastaan.Lapset voivat paljon paremmin silloin kun äidillä on energiaa ja elämäniloa-lapset kuitenkin tulee nähdä prioriteettina kaltaisessasi elämänvaiheessa. Ota asia reippaasti esiin myöhemmin uudessa kotikaupungissasi ja apua varmasti on mahdollista järjestää.Tsemppia! 🙂

Avatar

Ihanaa, että rohkaistuit pyytämään apua ja kirjoitit siitä tänne! 🙂 Itse opiskelen sosiaalialaa ja menen työharjoitteluun perhetyöhön pian. 🙂

Avatar

Meillä kävi kans perhetyöntekijä puolisen vuotta, oli ihanaa kun sai nukkua jos huvitti.. Suosittelen kaikille, helpottaa kun saa puhua aikuisten kanssa!

Avatar

Ihana juttu että olet saanut tarvitsemaasi apua, olet rohkea kun uskalsit pyytää apua! Kaikkea hyvää teille! <3

Avatar

Moi, olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa. Mutta nyt oli aivan pakko kommentoida ja sanoa että olet todella rohkea ja ihana äiti lapsillesi! Kauhean moni ihmine ei uskalla joko hakea apua tai uskalla ottaa apua vastaan. Itse työskentelen päivittäin lasten parissa päiväkodissa ja näen usein kuinka väsyneitä vanhemmat ovat ja usein menevät sieltä mistä aita on matalin….

Ihailen sinu tyyliäsi ja sisukkuutta! Olet kyllä todella rohkea kun tästä täällä kirjoitat, mutta älä anna ilkeiden kommettien haita omaa elämääsi♥

Kaikkea hyvää koko perheelle ja uskalla Turussa kysyä ptt myös!:)

Avatar

Tosi hyvä kirjoitus, ja täyttä asiaa! Musta on hienoa että oot ottanut avun vastaan, kun olet kokenut että se on tarpeellista. On onni että on olemassa perhetyöntekijöitä jotka auttavat perheitä. Äitiyttä on myös omien voimavarojen tunnistaminen, ja kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Go mama!

Avatar

Tosi hienoa, että oot saanu apua ja ennen kaikkea osannut ottaa sitä vastaan! Vasta vähän aikaa oon seurannu tätä sun blogia ja täytyy kyllä sanoa, että tykkään kovasti! Itse olen sua kymmenen vuotta vanhempi ja tyttö 4kk ja jotenkin silti sitä huomaa, et ihan samojen ongelmien ja ajatusten kanssa tässä painitaan.

Niin ja noi housut on niin ihanat! Mäkin haluun! Taitaa olla Blingolta?

Avatar

Tää ei liity mitenkään perhetyöntekijöihin, mutta pakko kirjoittaa. Oot tosi kaunis, voisin hyvin kuvitella sut jossaki lehdessä mallina!:)

Avatar

Vaude. En edes tiennyt että tuollaista apua on saatavilla?! Eli iso kiitos tästä tiedosta ja hienoa että uskalsit ottaa puheeksi. Tsemppiä sinne, blogisi on parhautta.

Avatar

Riitelettekö Topiaksen kanssa paljon? :/ Toivottavasti hänkin osallistuu lasten hoitoon.

Avatar

Meillä kävi perhetyöntekijä sillon ku olin itse 11-vuotias. Äitini on 3 lapsen yksinhuoltaja ja minun ja isoveljeni murrosikä oli rankkaa aikaa ja onneksi saimme kunnalta apua perhetyön muodossa. Nyt itse ensimmäinstä lasta odottaessa olen ollut poikki ja uupunut pahoinvoinnin ja supistusten takia ja kerran sairaalasta kotiutumisen yhteydessä sosiaalityöntekijä ehdotti perhetyötä. Täällä meillä on tapana aloittaa vauvaperheiden perhetyö jo ennen vauvaa. jotta vanhemmat saisivat tutustua työntekijään rauhassa. Nyt perhetyöntekijä on käynyt meillä jo 2kk ja huomaan että jaksan hieman paremmin, kun pääsen juttelemaan omista tuntemuksista ja saan arjen askareissa pientä apua. Uskon että vauvan synnyttyä perhetyöntekijästä tulee olemaan vielä enemmän hyötyä.

Avatar

oot niin aito! Ja hyvä, että pyysit apua. Olisi varmaan itselleenkin tehnyt hyvää kun poju oli pienempi, mutta oon kans sellanen ihminen kenen on vaikeaa pyytää apua! 🙂

Avatar

Huikeeta kun uskalsit mennä kuitenkin pyytämään sitä apua! Meillä kävi myös suht samanlaisessa tilanteessa viime vuosi sitten syksyllä perhetyöntekijä kun olin ite tosi poikki koliikkivauvan ja toisen pienen kanssa. Nyt meillä on kolmaskin lapsi ja kaikki tuntuu sujuvan paremmin 🙂 se voi joskus mennä näinkin päin. Aina ei ole vaikeampaa, mitä enemmän lapsia.

Avatar

Tämä postaus oli ihana! Tosi aito ja kiva että näistäkin puhutaan. Ei avun tarvetta tarvi hävetä 🙂

Avatar

En edes tiennyt tuollaisesta mahdollisuudesta! Kyllä täällä Suomessa kelpaa asua lapsiperheenä. Hyvä postaus ja oikein paljon tsemppiä 🙂

Avatar

Sä et tiedäkään miten hyvään saumaan tää postaus tuli. Kahden lapsen yksinhuoltajana on välillä rankkaa. Saan pidettyä kodin ja lapset kunnossa mutta se vie kaiken ajan. Omaa aikaa mulla on ollut viimeksi yli puoli vuotta sitten kun vauva oli vielä mahassa. Viime aikoina on alkanut tuntua siltä että mä en kertakaikkiaan jaksa jos en saa välillä omaa aikaa. Kampaajakäynti tai kavereiden kanssa kahvittelu on asioita mistä voin vain haaveilla. Oon kuumeisesti koittanut keksiä keinoa saada omaa aikaa kun lasten isä ei ole kuvioissa ja omilla vanhemmillani, kummeilla jne on työt, omat perheet ja omat kiireet. Meillä on ensi viikolla neuvola jolloin otan aivan varmasti puheeksi perhetyön. Kuinka mahtavalta kuulostaisikaan saada edes tunti viikossa jolloin voisin olla minä enkä ylityöllistetty äiti. Kiitos Emilia tästä postauksesta!

Avatar

Erilaisissa äiteissä sanot Avan olevan helppo lapsi ja nyt yhtäkkiä onkin vaikee.. 😀

Avatar

Multa meni kyllä ohi kohta jossa Emilia sanoi Avaa vaativaksi lapseksi. Pointti taisi olla se, että kun on vaativa vauva, on vaikea jakaa aikaa muuhun (= tässä tapauksessa Ava). 🙂 Ja tottahan Avakin tarvitsee huomiota ja aikaa. 🙂 Peukut sulle Emilia!

Avatar

No hei… Lapsihan muuttuu kasvaessaan koko ajan. Itse kolmen lapsen äitinä tiedän siitä hyvin paljon. On ihan tavallista, että tällä hetkellä helppo lapsi onkin kuukauden päästä suorastaan hirviö (yhmaiät ym…) – erilaisten äitien kuvauksista on kaiketi jo jokunen tovi vierähtänyt. …ja päivätkin on lapsilla erilaisia, ihan niinku meillä aikuisillakin. Jos itellä on raskasta, tuntuu lapsetki sillon paljon vaativammilta. Useissa lapsiperheissä elämä on sitäpaitsi todella hektistä eikä sitä voi ymmärtää, ennenku on ite vähintään kahden pienen tarvitsevan lapsen vanhempi. Tsemppiä, Emilia! Mä niin tiedän mistä sä puhut. 🙂 Aika naurettavaa, että joku jaksaa takertua tuollaisiin epäolennaisuuksiin ja puida toisten sanomisia. Taitaa olla vapaa-ajan ongelmia, toisin kuin meillä täystyöllistetyillä… 😀

Avatar

hieno juttu että oot saanu apua! kaikki apu kannattaa tosiaan ottaa vastaan 🙂 oot ihana ja vahva nainen! <3

Avatar

Tosi upeaa, että uskalsit kuitenkin pyytää apua! Kynnys on varmasti iso kelle tahansa, eihän sitä kukaan halua myöntää, ettei ”pärjää”. Toivottavasti tämä auttaa nyt jaksamaan paremmin! (: Tsemppiä teille kaikille!

Hienoa myös neuvolan puolesta, että tällaista tarjotaan. Itse opiskelen alalla ja perhetyö on yksi, joka kiinnostaisi tulevaisuudessa. Tosi usein vain on käynyt niin, että perheet ei välttämättä ole tästä edes tienneet. Upeeta toimintaa siis Liedoltakin!

Avatar

Itse myös kieltäydyin ensin perhetyöstä. 🙂 tuntui tosiaan tosi hassulta, että mäkö tarviin apua?? mulla oli vaikea parisuhde ja siihen päälle ensimmäinen raskaus ja mun perhetyöntekijä auttaa mua saamaan oma pää kuntoon kaiken keskellä 🙂 nyt huomaa, että apu tuli tosi tarpeeseen ja oon tosi kiitollinen itelleni, että uskalsin sitten kuitenkin ottaa apua vastaan! 😀 tosi vaikeaa se oli aluksi, mutta nyt sitä jotenkin ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse yksin jaksaa 🙂 tulee varmasti helpottamaan teidänkin arkea! ja varsinkin sinun jaksamista 🙂 mahtavaa, että muuallakin Suomessa homma toimii! 🙂

Avatar

Ihanan rehellinen.. olet, voi. Saan voimaa tälläsistä. Ehkä mäkin uskallan nyt pyytää apua.

Kiitos Emilia. <3

Avatar

Ihan superhienoa Emilia, että osasit ottaa apua vastaan, kun sitä tarjottiin!! 🙂 Ja vielä upeampaa, että uskalsit kirjoittaa siitä tänne blogiinkin, you go girl! 🙂

Meilläkin ehdotettiin kuopuksen vauva-aikana perhetyötä, koska esikko oli 1v8kk, kun kuopus syntyi ja hän paljastuikin sitten superallergiseksi refluksikoksi, joka huusi kirjaimellisesti ensimmäisen vuoden 🙁 Neuvolassa meihin on suhtauduttu mielestäni jotenkin peläten, kun lapsi ollut niin kipeä, johon näin pienellä paikkakunnalla ei vissiin olla totuttu :/ Mulle kerrottiin, että neuvolasta saatava perhetyö on lähinnä siivoamista, joten en osannut kuvitellakaan, että joku vieras tulisi meille siivoamaan ja (tyhmä minä) kieltäydyin avusta… Ihan varmasti olisi tullut meillekin tarpeeseen tuollainen, että ptt olisi ollut avuksi juuri siinä asiassa, mihin itse olisi juuri silloin tarvinnut apukäsiä! Ymmärsin sen itse vain erilaiseksi avuksi ja myös pelkäsin, että leimautuisimme sitten jollain tavalla ongelmaperheeksi :/ Meillä tilanne meni aika kaoottiseksikin, kun itse imetysdiettasin ja laihduin rajusti, kukaan perheestä ei saanut nukuttua ja yritimme kuitenkin selviytyä eteenpäin elämässä…

Pointtini siis oli, että toivottavasti muutkin uskaltautuvat nyt ottamaan apua vastaan tämän sinun kirjoituksesi ansiosta, itse olisin varmaan ainakin saanut rohkaisua tästä! Kiitos Emilia, oot todella rohkea ja upea ihminen! <3

Avatar

Hei! Meillä kävi jonkinlainen ptt silloin kun kolmas lapsi syntyi. Tarvasjoella asusteltiin ja siellä se tuli vähän niinkuin automaattisesti kun perheessä oli enemmän lapsia. Se oli ihan mielettömän hassu tunne kun tuo ptt tarttui ensimmäiseksi imuriin ja rupes siivoomaan! Mä kun en pysty olemaan jos joku muu touhuaa mun kotona! Sen kerran jälkeen otettiin tavaks ensin juoda kahvit ja jutella ja sit me lähdettiin isännän kans tekemään rauhassa koko viikon ruokaostokset. Kotiin tullessa oli siivottu ja ptt konttaili isompien kanssa lastenhuoneen lattialla ja pienin nukkui masu täynnä. Se oli ihan parasta! Kun muutettiin toiselle paikkakunnalle niin meistä oli tullut ptt:n kanssa niin hyviä ystäviä, et hän halus jatkaa yhteydenpitoa. Kolme vuotta jo tiivistä tekemisissä olemista ilman työsuhdetta. Paras oli ku tää ptt tuli ekaa kertaa käymään meidän uudessa kodissa.. Keskimmäinen kysyi et koska sä äiti oikein lähdet.. Hän oikein odotti et olis saanut viettää ”laatuaikaa” A:n kanssa ilman vanhempia 🙂

Hienoa et uskalsit ottaa avun vastaan! Tsemppiä tulevaan muuttorumbaan!

Avatar

Hyvä kirjoitus, pistää miettimään että miksi en itse ottanut apua vastaan aikoinaan. Olisin saanut sitä kaivattua apua. Minullekin sitä tahdikkaasti tarjottiin, mutten ottanut vastaan ”kun eihän me tarvita”.

Paras blogikirjoitus pitkään aikaan minkä olen lukenut, ja seurailen useitakin blogeja. Tsemppiä teille!

Avatar

Hävettää myöntää, mutta mullekkin tarjottiin perhepäivähoitajan apua aikoinaan neuvolassa, mutta en uskaltanut ottaa apua vastaan. Leimasin siis itse itseni ”huonoksi äidiksi”, vaikka kukaan muu ei niin tehnyt.

Nyt harmittaa, että oman ennakkoluuloni takia en halunnut pttn apua. Onneksi oma äitini oli usein auttamassa viikon verran vauvan hoidossa

Avatar

En nyt löydä kelan sivuilta mitä haen, ,mutta koitan selittää. Olen ollut siis alle 18-vuotiaana hoitamassa kahdessa eri perheessä lapsia, jossa siis on ollut pienen vauvan lisäksi muita lapsia. Äiti on saanut keskittyä vauvan hoitoon ja itse olen hoitanut muita lapsia. Kela on siis maksanut palkan joka on n. 160 e per. lapsi. Olen leikkinyt lasten kanssa, siivonnut ja ulkoillut yms. Hoitajana voi olla niin kauan kun vauva on sen 9 kk muistaakseni. Omasta mielestäni on ollut mukavaa auttaa perhettä ja antaa aikaa niille muille lapsille ja äiti on saanut sillä aikaa hoitaa vauvaa tai hoitaa muita asioita. Lisäksi on saanut työkemusta paljon ja oppinut vaikka mitä. Suosittelen tätä teille äidit! Varmasti jostain löytyy ylä-asteella tai ammmattikoulussa tai lukiossa oleva nuori, joka haluaa saadaa rahaa ja työkokemusta. 🙂

– E.

Avatar

2 lasta ja mies toisella paikkakunnalla duunissa. Mulla on onneks oma äiti joka eläkeläisenä käy meillä melkein joka päivä. Apua todellakin tarvitsee! Mä en selviäis yksin, äidin apu on ollut korvaamaton.

Avatar

Sulla on kyllä vauvan pieneen ikään nähden ollut aika paljon omaaa aikaa, että eikö Se anna energiaa päiviisi. Monilla ei sitä ole käytännössä yhtään! Ja aamulla lähtekää ulkoilemaan, selkeät rutiinit päiviin.. Eiköhän Se siitä! Ja anna Avalle kahden keskeistä aikaa!

Avatar

eikös vauvalla ole ollut koliikkia, itkenyt paljon ja vienyt Emilian voimia? missä vaiheessa silloin on omaa aikaa? :O ja miten siinä vaiheessa ehtisi antaa Avalle kahdenkeskistä aikaa, ainakaan kovin paljon?

tosin pahoittelut, voin olla väärässäkin, ja mulla ei omia lapsia joten periaatteessa huono kommentoimaan. 😀

hienoa, että Emilia otit avun vastaan! 🙂

Avatar

Niinpä, moni 3-kuisen (?) äiti ei ole käynyt juuri missään vauvan synnyttyä. Mutta ehkä ne omat menot tavallaan rasittavat vielä enemmän eivätkä niinkään anna voimaa. Itseäni 1-vuotiaan äitinä ei ainakaan erityisemmin virkistä mitkään kodin ulkopuoliset menot.

Joka tapauksessa tässä on hyvä esimerkki siitä, että sitä lasten ikäeroa kannattaa ihan oikeasti miettiä. Enkä tarkoita tätä mitenkään vittuiluna, vaan kahden saati useamman pienen kanssa voi oikeasti olla tosi raskasta! Vaikka se esikoinen olisikin helppo lapsi niin toinen lapsi voikin olla vaikeampi. Yhden kanssa voi vielä vedellä itse päikkäreitä ja vain löhötä sohvalla kun vauva nukkuu, mutta kahden kanssa siihen ei ole mahdollisuutta. Kunpa ihmiset harkitsisivat useammin sitä toista lasta vähän pidempään, niin paljon saa lukea miten moni on ihan loppu pienten lasten kanssa. Ei se yli 3 vuoden ikäero mikään katastrofi ole, vaikka moni tuntuukin niin ajattelevan. Siinä pääsee kuitenkin itse sata kertaa helpommalla, kun esikoinen on jo omatoiminen. Tsemppiä.

Avatar

Komppaan tätä! Meillä on 4vuotta eroa lapsilla. Vaikka ei sekään autuutta tuo, se riippuu niin lapsien luonteesta- ja vanhempien 😀

Mutta on ainakin helpompaa kunnei oo kahta vaippapöksyä.

Avatar

Emilia … miks juurikin Turkuun??? … Siellä kaikki palvelut paljon huonommin saatavilla, kun meillä täällä Liedossa!? Onnea kuitenkin uuteen ja varmaan neliöiltään isompaan kotiin. Tilaa tosiaan tarvitaankin, kun nuo pikkuiset kasvavat ja haluavat kumpainenkin oman huoneen! Kaikkea hyvää teille! <3 <3 <3

Avatar

En edes tiennyt,että tollaista apua on edes tarjolla, hienoa tuoda asia esiin ja komppaan edellisiä sanomalla, että on erittäin rohkeaa ottaa apua vastaan ja myöntää avuntarve! Huikeaa! 🙂

Avatar

Vau, sun kroppas näyttää tosi hyvältä tossa kuvassa !! 🙂

Avatar

Mulle tarjottiin myös perhetyöntekijää, kun neljäs lapsi syntyi pienellä ikäerolla edelliseen. Kieltäydyin ja olin jopa vähän loukkaantunut neuvolan tädille, kun luulin hänen ajattelevan, että en pärjää. Olen vähän sellanen tyyppi, että mun pitää selviytyä yksin kaikesta. Apua en pyydä vaikka monesti siitä haaveilen. On tosi rohkeeta, että osaa ottaa sitä apua vastaan.

Avatar

Onko tämä siis lastensuojelun perhetyötä vai ennaltaehkäisevää? Siis, ovatko lapset ls-asiakkaita?

Avatar

No ei kait tuolla lue missään että liittyisi mitenkään lastensuojeluun, ihan eristä asiasta taas kyse.

Avatar

Joissain kunnissa perhetyötä saa suoraan neuvolan kautta, toisissa vain hankkiutumalla lastensuojelun asiakkaaksi. Me tehtiin ite itestämme lastensuojeluilmoitus kun omassa kunnassamme ei apua muuten saa eikä tukiverkkoa ole ollenkaan (muutettiin uudelle paikkakunnalle opiskelujen takia). Lastensuojelun asiakkuushan tarkoittaa sitä, että perhettä yritetään auttaa. 🙂

Avatar

Lastensuojelun asiakkaana oleminen kaikissa tapauksissa ei suinkaan tarkoita sitä, että joku ulkopuolinen olisi tehnyt lastensuojeluilmoituksen viranomaiselle ja viranomaiset uhkaisivat huostaanotolla.

Lastensuojelu on erittäin laaja käsite ja se sisältää ennaltaehkäisevää työtä mitä suurimmissa määrin. Lastensuojelun asiakkuus koetaan kummituksena ja leimautumisena. Tätä se ei ole. Lastensuojelu on ns. lasten suojelua. Erillisinä sanoina. Ja lasten suojelu on lapsien oikeuksien turvaamista; esimerkiksi päivähoidon ja koulutuksen tarjoamista. 🙂

Avatar

Tuo on ihan totta! Tympii juurikin kun tuolla lastensuojelu-sanalla yritetään tahallaan hakea tällekin asialle semmoista negatiivista leimaa :/

Avatar

Ihana lukea, että osaat ottaa apua vastaan!! Itse olen kolmen alle viisivuotiaan kanssa kotona (nuorin 5kk) ja kädet tuntuu päivittäin loppuvan kesken. Jotenkin olen iskostanut itselleni päähän, että en voisi muka pyytää apua neuvolasta ” vain” sen takia että olen väsynyt. Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta!

Avatar

Juuri tämmösten postausten vuoksi luen blogiasi. Olet niin ihanalla tavalla aito ja uskallat sanoa ääneen sen että kaikki ei aina ole täydellisen helppoa ja ihanaa. Vain harvalla on rohkeus kertoa tällaisesta ääneen. Suomalaisessa kulttuurissa kun tuntuu tuo avun vastaanottaminen ja/tai pyytäminen olla synonyymejä heikkoudelle ja laiskuudelle… Kiitos vielä siitä että kaikesta sinun päällesi kaadetusta kurasta huolimatta jaksat tätä blogia kirjoittaa, etkä lannistu tai muuta ihanan aitoa kirjoitustyyliäsi.

Avatar

Aivan ihana että olet saanut apua! Itsekin saan vapaaehtoistyöntekijän eräästä apujärjestöstä kerran viikossa käymään kotona, ja siitä on hurja apu. On mieletöntä miten vapauttavaa on, kun tulee toinen aikuinen käymään, saa apua siinä missä juuri sillä hetkellä tarvitsee ja siten saa tunteen siitä, että ei ole yksin kaiken tämän arjen pyörityksen kanssa! Kun minulle tarjottiin apua, sanoin heti helpottuneesti kyllä – vaikka omia lapsia ei ole kuin yksi, mutta hän onkin sitten ”spesiaalipakkaus”, ja kaikki paperityöt, kodinhoito, vauvanhoito ja lisäksi oma masennus.. Sitä tuntui että kaikki kaatuu päälle. Nyt, kun tietää että tämä ihana apulainen tulee tiettynä päivänä, sitä jaksaa niinä vaikeinakin hetkinä eteenpäin.

Pidän peukkuja, että Turussakin perhepäivähoitajan apu onnistuu!

Avatar

Hienoa, että ”uskalsit” ottaa avun vastaan! Vaikka uskaltaminen onkin ihan väärä sana, tuntuu vaan että nykyään sitä avun vastaan ottamista pelätään jotenkin, ihan kun sitten olisi mukamas huonompi äiti. Mielestäni se kertoo nimenomaan siitä, että välittää lapsistaan ja itsestään ja ottaa avun vastaan, jos sitä tarvitsee!

Meillä kävi vauvavuoden ajan n. kuukauden välein vauvaperhetyöntekijä. Aivan ihana ihminen ja kerrallaan oli meillä aina tunnin verran, juteltiin vaan ja leikitettiin vauvaa. Siitä oli tosi paljon hyötyä, varsinkin masennustaustan takia. Vauvalla oli lievää koliikkia ja olin alkuun tosi väsynyt, mutta lähinnä hän kävi meillä ennaltaehkäisemässä synnytyksen jälkeistä masennusta. Siihen kun on isompi riski, jos on ennen masennuksen sairastanut tai taipuvainen mielialaongelmiin.

Ai niin, ja meille myös vain tarjottiin apua, ei tarvinnut itse edes kysyä ja se oli hienoa. 🙂

Tsemppiä ja voimia! 🙂

Avatar

Hienoa, että olet uskaltanut ottaa avun vastaan, varsinkin kun sitä on tarjolla. Äidin jaksaminen on niin valtavan tärkeää. Yhtä asiaa en oikein ymmärrä, että miksi miehellä pitää olla edelleen harrastuksia ja niihin saada aikaa, varsinkin jos äidillä on jaksamisen kanssa vaikeaa. Oon törmännyt tähän muissakin perheissä, että harrastukset on isän oikeus ja äidin ”oikeus” on sitten vaan yrittää jaksaa kotona lasten kanssa…

Avatar

En jaksanut lukea kommentteja läpi ja tämän on varmasti ainakin joka toinen sanonut, mutta hienoa että kerroit tämän ”ääneen”! Uskon, että kynnys pyytää apua madaltui nyt monelta. Tsemppiä ja jaksamista, ihan kaikille! 🙂

Avatar

Heippa.Millä perustein sulle tarjottiin ptt apua? Onko todetti masennus? Kiinnostaa kun itse hoidan neljää pientä lasta kotona, ja ikinä ei ole mitään tuollaista tarjottu.

Avatar

Jos ei oo tarjottu, pitää uskaltaa pyytää. Ei sellaisille yleensä tarjota, jotka näyttää voivan hyvin. Ei siis kannata esittää siellä neuvolassa, jos on oikeesti väsyny ja tuntuu ettei jaksa.

Avatar

Ihanaa, että otit asian avoimesti esille ja kerrot positiivisista kokemuksista ja ennenkaikkea ihanaa että siitä on ollut apua. Tällaista positiivista huomiota perhetyö ja lastensuojelun moninainen kenttä tarvitsee, ettei asenne sitä kohtaan olisi se minkä media luo surullisilla tapahtumilla ja suhtautuminen juuri tollasta monien kommentoijien kokemaa ”paskamutsiutta”.

Avatar

Kiva kun toit aiheen esiin. Ei perhetyöntekijöistä paljon kuulee… Itsekin sain apua juuri perhetyöntekijältä kun kotona olo 5kk ikäisen vauvan ja 1v.3kk taaperon kanssa alkoi olla rasittavaa.. Hänen kanssa juteltiin, käytiin perhekahvilassa ja hän neuvoi mitä voisin tehdä kun vahempainvapaa loppuu.. Pääsinki opiskelemaan ja arki alkoi sujua vaikka lapset menivät päivähoitoon. Juuri se onkin kaikkien tärkeintä, että äitikin jaksais – sitten jaksavat lapsetki ja kaikilla on parempi olo/mieli. 🙂

Avatar

Meillä neuvolassa tarjottiin kanssa perhetyötä kun poika 3kk iässä heräsi sata kertaa yössä. Sanoin että jos ei kukaan ole valmis tulemaan hätiin klo 2 yöllä, en tarvitse apua. En osaa itsekään pyytää apua ja tiesin että päivänvalossa asiat on paremmin 🙂 eri asia tietysti kahden lapsen kanssa, onneksi teillä on mahdollisuus tuollaiseen järjestelyyn!

Avatar

Samaa ihmettelen kuin Mama D. Miehen harrastukset…? What? Pitäisi olla itsestään selvää, että mies jättää ne tauolle siksi aikaa, että tilanne kotona selkiytyy. Antaa äidille aikaa hengähtää, siivoaa, hoitaa lapsia… hohhoijaa, minkälaisten kusipäiden kanssa sitä pariudutaankin.

Avatar

Samaa mieltä, miehen pitää yhtälailla luopua asioista – ei vain äidin. Meilläkin mies meinasi vain jatkaa elämää samalla tavalla kuin ennen lapsen tuloa. Onneksi hän sitten jossain vaiheessa huomasi, että nyt ei taida enää puoliso jaksaa yksin ja omasta aloitteestaan rupesi ottamaan enemmän osaa lastenhoitoon. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi itse pitänyt osata pyytää apua mieheltäni ja juuri niiltä lähellä olevilta ihmisiltä. Ihmiset auttavat todella mielellään jos vain uskaltaa kysyä. Tämä johtuu osaksi suuremmasta ongelmasta, jossa koiteaan selviytyä kaikesta yksi – ei enää ajatella että vaikka alakerran naapurista voi kysyä apua – sitä apua saa muualtakin kuin neuvolasta tai sossusta.

Avatar

Eikös Topias käy koulua ja tee töitä samaan aikaan? Oletettavasti siis päivät on pitkiä eikä sitä oikeaa apua ole tarjolla arkisin. Toki jälleen palataan siihen että tarviiko tehdä toinen lapsi heti perään, mutta mutta.

Itse hoidan yh-kaverini kaksosia kerran viikossa. Pieni vaiva minulle mutta suuri apu hänelle. Jos mulla olisi joku muukin kaveri avun tarpeessa niin toki auttaisin, kun oma elämäntilanne on niin rauhallinen. En varmaan itse uskaltaisi pyytää neuvolasta apua, jotenkin pelottaa että sitten jää johonkin jotain merkintöjä…

Avatar

”Kädet loppuu kesken” mutta kameralle riittää kädet… Oletko harkinnut äitiysloman pitoa työstäsi (eli blogistasi) saattaisi löytyä enemmän aikaa lapsille ja töihin voi palata kun lapset isompia 🙂 vai eikö tämä onnistu? Meneekö työ sinulla lasten edelle?

Avatar

Ehkä tämä onkin Emilialle se henkireikä/harrastus. Kyllä mustakin tuntuu että kädet loppuu kun kaikilla kolmella lapsella on yhtäaikaa nälkä tms. Onneks ne nukkuu myös päiväunia ni ehdin tänne kerran-pari viikossa ”chattaileen”. 🙂 Ja meilläkin käy perhetyöntekijä, onneksi.

Avatar

Ollaan saatu apua lastensuojelun perhetyön kautta, olen koulu ikäisen lapsen yh-äiti ja hänen kanssaan on arki ollut välillä todella haasteellista. Keskustelu apu on todella hyväksi myöskin, kun ei ole toista aikuista perheessä.

Avatar

Hieno juttu! Ihanaa että joku uskaltaa kertoa suoraan kaunistelematta. 🙂

Se vaatii rohkeutta uskaltaa kysyä apua. Itse nuorempana pitkään kamppain avun pyytämisen tai ehkä ennemminkin vastaanottamisen kanssa, kun se vain jostain syystä tuntui vaikealta.

Ja on todella asiallinen terkkari kun on osannut ottaa tuollaisen mahdollisuuden esille. 🙂

Reipas Emilia! 😀

Avatar

Ihmettelen suuresti, että näin monella on näitä PTT:tä auttamassa?? Emmä edes ilkee valittaa jaksamattomuutta tai ku omaa aikaa on niin vähä. Mun mielestä se vaan kuuluu tähä äitiyteen, et sä teet kaikkes sun lapsien eteen ja tingit sen omasta ajastasi.

Mun äidiksi ryhtyminen oli pitkällisen harkinnan tulos, 12 v parisuhteen jälkeen. Missään tapauksessa en olis ollut aikaisemmin valmis menettämään sitä kaikkea, joista lapsien vuoksi joutuu luopumaan. Nyt minulla on aikaa lapsille! Omat jutut voivat odottaa, myös ne yöunet 😉 lopuksi, elämä on!!

Avatar

No heh! Eikö sustakin ois kiva, jos joku tulis teille kerran viikosssa/jokatoinen viikko askartelemaan/ulkoilemaan lastes kanssa että saisit rauhassa laittaa pyykkiä, siivota, käydä kaupassa tms. Ei varmaan ois. Sehän on niin mukavaa olla väsymyksen ryydittämä äiti niin, ettei edes myöhemmin muista koko lasten pikkulapsiajasta mitään. …ja ah, mikä ylpeyen aihe!

Avatar

Toiset vaan on sen verta tehokkaampia kun toiset. Siitä ei pääse mihinkään. Toiset pärjää vähemmillä unilla ku toiset. Minä laitan lasten kanssa pyykit, teen ruokaa, käyn kaupassa(toki mieluusti yksin),mut sehän ei oo ku sopeutuminen asiaan ja tottumiskysymys. Ja mikä tässä nyt suurimpana nousee esiin, niin mukavuuskysymys! Ymmärrän tasan yksinhuoltajien avun tarpeen, mutta sitä en pysty käsittää et mihin tarvitaan PTT:tä jos perheessä on kaksi aikuista?? Eikö vanhempien tulisi mitoittaa oma ajankäyttö molempien vanhempien kesken? Näin ainakin meillä ja se toimii. Myöskin kummit ja mummit hoitavat tehtävänsä mallikkaasti, jos on jotakin ihan ehdottomia juttuja joihin lapsia ei yksinkertaisesti voi ottaa mukaan.

Minusta tuo on vastuun sysäämistä muualle, ei tää elämä oo mitää kivaa aina ja se vaan on kärsittävä. Näillä opein me mennään eteenpäin.

Avatar

Ei todellakaan ole vastuun sysäämistä muualle, vaan nimenomaan vastuun ottamista OMASTA JAKSAMISESTA. Se vaan on niin, että kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Ei kaikilla ole niitä kummeja ja mummeja joilta saada apua edes pakollisiin menoihin. Meidän perhe on lähes samassa tilanteessa kuin Emilian; mies opiskelee ja käy töissä. Kun aikaa noihin molempiin hänellä venyy jatkuvasti n. 10h/vrk (jonka jälkeen hän väsyneenä palaa kotiin), voidaan todellakin puhua äidin osalta lähes yksinhuoltajamaisesta elämästä.

Mutta on ilmeistä, että tässä on ihan turha meidän väitellä mistään; ollaan äiteinä ja elämiemme eläjinä selvästi aivan erilaisia. En vain ymmärrä, miksi näet niin pahana sen, että joku ottaa vastaan yhteiskunnan tarjoamaa apua ja vieläpä hyötyy siitä? Onko se sinulta jotenkin pois?

Avatar

Pistää kiukkuamaan tällaiset ”olen parempi kuin muut” -kommentit ja ”ku en mäkää hei tartte, ni ei voi muutkaa tarvita!” Aina ei elämä mene niin kuin on suunnittelut. Eikä se suunnittelu ja ”täysi valmius” takaa myöskään yhtään mitään. Tai no joo, lähtökohdat on tietysti hyvät ja todennäköisyys avuntarpeelle pienempi kuin esim. yksinhuoltajaäidillä, mutta yhtä lailla se olisit voinut olla sinä, joka apua tarvitsisit. Elämä heittelee, eikä kukaan voi tietää tulevasta. Olen nähnyt parikin ”normaalia” tulevaa äitiä, jotka synnytyksen jälkeen kuitenkin jostain syystä masentuivat ja siinä se olikin sitten, valmis paketti.

Ei ihme, ettei apua kehdata ottaa vastaan saatikka pyytää, kun asenteet on yhä monilla tuollaisia. 🙁

Avatar

Nii ja se elämän kumppani on edelleen mukana kuvioissa. Entistä parempana, isänä!!

Avatar

Mä en ainakaan ole joutunut luopumaan mistään lapsen saannin jälkeen. Toki harrastuksiin ei ehdi kuten ennen ja arki on melko erilaista. Mutta nimenomaan erilaista. Aikansa kutakin. Kurjaa, jos koet että lapsen jälkeen olet joutunut luopumaan asioista. Meillä ainakin kaikki on ollut saamista, vaikka vauva on huutanut vuorokauden ympäri. Onneksi saimme myös apua. Mutta ehkä luopumisen ja saamisen ero on siinä, että kun saa apua ja sitä osaa ottaa vastaan, niin kaikki muukin elämässä tuntuu paremmalta. Toivottavasti joskus ymmärrät, että lapsen vuoksi ei luovuta mistään. Vaan opetellaan antamaan ja elämään ei-itsekeskeisesti. Emilia on oppinut, toivottavasti sinäkin joskus <3

Avatar

Elämä lapsien kans on aivan erilaista kun aikuisten kesken siitä ei pääse mihinkään. Luopumisena koen sen et enää sitä ei juosta joka vkl jossakin vaan vietetään hyvin rauhallista kotielämää pienissä ympyröissä. Asiat menee lasten ehdoilla, ei minun, niin kuin ne ennen meni. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Lapset ovat rikkaus ja teen kaikkeni heidän eteen että heillä on hyvä olla. Niin teki minunkin äitini, ja tekee muutes edelleenkin!

Avatar

Ihanaa, että kirjoitat noin avoimesti siitä, että olet ottanut apua vastaan. Tuntuu, että vielä nykyäänkin sitä häpeillään aivan liikaa ja yritetään selvitä yksin ja sitten väsytään ihan lopullisesti. Toivottavasti kirjoituksesi tsemppaa myös muita tarvitsevia hakemaan apua! 🙂 Kiitos tästä!

Avatar

Siis juuri tälläistä apua olisin itsekin aikoinaan kaivannut! Lapsilla 11 kk ikäero ja parisuhde todella vaikea. Kaikki oli mun vastuulla yksin 🙁

Mutta täällä ei saanut, kuin lastensuojelun perhetyöntekijän kotiin ja ne käynnit oli vain parisuhteesta jauhamista. Eipä se kauheasti väsymykseen auttanut…

Hienoa, että joillakin paikkakunnilla saa ihan kunnon apua siihen rankkaan arkeen 🙂 Tosi hieno juttu myös se, että uskallat kertoa siitä näin avoimesti. Moni apua saava ei välttämättä kehtaa kertoa asiasta, koska on niin paljon negatiivisia ihmisiä, ”supermammoja”, jotka ovat heti arvostelemassa.

Avatar

Meillä oli tiedossa ennen lapsen syntymää, että perhetyöntekijä tulee, sain hyvän kuvan ja odotin perhetyötä hyvillä mielin, vaan toista tuli. Perhetyöntekijä käy istumssa 1-2h sohvalla jauhamassa tyhjää pas**a, joten siitä ei ole mitään hyötyä meille, olen suivaantunu ja sen toimesta otin yhteyttä perhetyöntekijöiden sosiaalityöntekijään ja annoin rankkaa palautetta mitään ei ole vieläkään tapahtunut. Meillä on todella suppea tukipiiri joten raskaaksi käy aika 4kk ikäisen pojan kanssa joka on todella vaativa. 🙁

Avatar

No justiin sitä! Aivan hyödytöntä…Väsyneenä pitää sitten jaksaa jutella omista asiosta ja huolehtia siitä, että koti on tiptop, ettei vaan joudu lukea papereista, että äiti ei jaksa huolehtia kodin siisteydestä yms.

Avatar

Kirjoita tuosta kierukasta! Olisi kiva kuulla millainen sun kokemus oli/on.

Avatar

Olen todella iloinen puolestanne, että teille osattiin tarjota apua. Hienoa työtä neuvolalta. Ja saavat Lietolaiset olla ylpeitä noin hienosta palvelusta!

Saat myös olla todella ylpeä itsestäsi, että osasit ottaa apua vastaan. Sekään ei aina ole ihan helppoa.

Meille esikoinen oli 2 1/2 v., kun seuraava syntyi. Asuin lasten kanssa yksin ja olin TODELLA väsynyt. Muistan, kun oikein stemppasin neuvolaan mennessäni, että nyt kyllä sanot, kuinka mahdotonta arki on ja pyydät apua. Neuvolan th ja neuvolalääkäri vain nauroivat ja sanoivat, että sellaista se on vähän kaikilla. En edes autoa uskaltanut ajaa, kuljimme julkisilla, kun pelkäsin nukahtavani rattiin keskellä päivää.

Minut pelasti ystävä, jolla oli myös pienet lapset. Olimme samassa veneessä, loppuun väsyneitä elämämme sankarittaria 🙂

Tapasimme joka päivä, veimme lapset yhdessä ulos. Yksin en olisi ehkä jaksanut.

Perhekerhot ja -kahvilat tuntuivat aluksi ”teennäisiltä” ajanviettopaikoilta, mutta toimivat samoin: kahvikupin perässä oli hyvä syy lähteä ulos kotoa. Viikkoon tuli rytmiä ja päiviin ohjelmaa.

Turussa toimii useassa leikkipuistossa puistotäti aamupäivisin. Hae Avalle paikkaa puistotädiltä, saat itsellesi vähän ”asiointiaikaa” ja lapsi pääsee ulkoilemaan säännöllisesti ja leikkimään vähän ryhmässäkin.

Avatar

Ainakin ottaisin selvää mitä ko perhetyöntekijät kirjaavat käynneistä, jos kirjaavat. Ettei vain mene väärää tietoa esimerkiksi sosiaalihuoltoon ja sieltä lastensuojeluun. Aivan liian monelle tarjottu apu on osoittautunut suureksi virheeksi: se on johtanut lapsen sijoitukseen.

En peloittele vaan kerron sen mitä asiasta vuosien myötä tiedän & olen kokenut.

Suosittelen sekä perheille, että neuvolan työntekijöille kirjoja: ”Hukassa huostassa – kertomuksia lastensuojelun runtelemista perheistä” ja ”Revitty elämä – erityislapsen matka aikuisuuteen”:

http://radiumkirjat.pikakirjakauppa.fi/

sekä ”Salassa pidettävä – suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa”joka ilmestyy joulukuussa 2013

http://www.radiumkirjat.fi/julkaisuluettelo/tulossa/117-ikonen-leeni-salassa-pidettava-suojeleeko-laki-lasta-vai-lastensuojelijaa

Avatar

Juuri näin! Olkaa TODELLA varovaisia perhetyön kanssa. Se voi olla myös ”ansa”, jolla lapsenne halutaan mukaan huostaanottobisnekseen! Ei ole aina niin pyyteetöntä ja viatonta kuin miltä aluksi näyttää. Jos kohdallenne osuu ammattitaidottomia työntekijöitä, jotka kirjaavat käynneistä mitä sattuu, niin sossuilla on Suomessa sellainen valta perheisiin ja lapsiin, ettei sitä kukaan kauheutta kokenut voi edes käsittää. Itse en nykytietämyksen valossa uskaltaisi päästää perhetyöntekijää kotiini ennen kuin lakia on muutettu niin, että sosiaalityöntekijöiden pitää noudattaa lakeja, ja joku valvoo heitä.

Avatar

Oi jospa olisi itse osannut pyytää apua tai olisi sitä tarjottu, tai olisi rohjennut sanomn että on oikeesti ihan poikki (neuvolassa) silloin kun lapset oli 2v ja 4kk, no siitä selvisin mutta olihan se aika helvetillistä vaikkakin mun murut on maailman helpoimpia mutta väsyttäähä se silti ja se yksinäisyys mitä se kotona ollessa oli. Huippu että uskalsit ottaa apua vastaa. Minä pelkäsin tosi paljon että mitä jos lapset viedää pois jos uskallan kertoa kuina väsynyt olin (en luota kauheena sosiaali- ja tervysala ihmisiin siihen on johtanut monet syyt) – vaikkakin meidän arki oli silloin iha normaalia pienten lasten arkia, eikä siihe pelkoo ollut mitä oikeaa syytä. Mutta onneksi oli muitakin tukijoita omat vanhemmat ja kultainen mies joka hoiti muruja illoin jotta mä pääsin vähä tuulettuu. 🙂

Avatar

minulle ei jääny hyviä ajatuksia perhetyöstä. meillä kävi jonkin aikaa kun lapsia oli 4 (nyt 5) ja kaikki siis pienellä ikäerolla syntyny. perhetyöntekijä(t) lähinnä vähän leikki lasten kaa ja jankuttivat minulle et pitäs siivota ja vielä kerran siivota…että hohhoijaa. kaupassa en voinu lähtee sinä aikana käymään (järkikin sanos et sillon ois ollu just hyvä aika käydä kaupassa, kun ei tarviis lapsia pakata mukaan tms. meillä kumminkin n.10km kauppaan). paljon paremmin ja virkeemmin oon pärjänny ilman perhetyötä.

Avatar

Turussa pitää olla lastensuojelun asiakas eli pitää itse tehdä itsestään lastensuojeluilmoitus, että saa niinkin tuiki tavallista apua kuin perhetyöntekijän tai kodinhoitajan kotiin. Tämä lakisääteinen palvelu oli ennen 90-luvun lamaa lähes itsestään selvyys saada lapsiperheeseen. Nyt se on tehty niin vaikeaksi ja leimaavaksi juuri tuon lastensuojelun takia, että harva uskaltaa hakea, vaikka avun tarve olisi suuri!

Avatar

Mulla ihan toisenlainen kokemus. Meidän viides vauva oli hurjan itkuinen, itki siis yötäpäivää ja mulla oli neljä isompaakin lasta hoidettavana, vahin ekaluokkalainen. Puhuin neuvolassa, pyysin ja kerjäsin apua, mutta vastaus oli aina sama. Teillä on jo viisi lasta, kyllä sä osaat vauvaa hoitaa. Joo, mutta ne neljä edellistä oli helppoja ja tyytyväisiä vauvoja, nukkuivat ja söivät. Perhetyöntekijät oli kuulemma varattu perheille, joissa lapsia on vähemmän ja äidit ei oikein osaa hoitaa lapsia… Lopulta me saatiin ptt neljäksi kerraksi (2-3h kerta). Ptt oli oikein hyvä tyyppi, tosin se ei tehnyt kotitöitä eikä laittanut ruokaa, mutta väritteli isompien kanssa tai ulkoili puistossa. Vauvaa ei halunnut ottaa vastuulleen, se kun on niin itkuinen! Onneksi noista ajoista on selvitty, välillä mietin, miten lähellä on, etten pimahda. Nyt meillä on tyytyväinen ja iloinen 2v kuopus.

Avatar

Voit sitten blogata enemmän kun ptt käy auttamassa. En ymmärrä teidän sukupolveanne kun kaikki pitää ottaa mitä hyvinvointivaltio keksii tarjota. Priorisoikaa asiat ja nauti niistä sun lapsista.

Avatar

minä kirjoitin hyvin samansisältöisen viestin, niin se poistettiin tai oudosti katos jonnekin?? Matkailu avartas vähä et miten maailmalla toimitaan. Täällä suomessa on totuttu liian hyvään.

Avatar

Tosi hyvä kirjoitus. Älä välitä negatiivisista kommenteista. Bloggaaminen ja sosiaalinen media voi olla monelle äidille se viimeinen oljenkorsi henkisesti. Itselleni oli ainakin kun olin kotona ja mies teki pitkää päivää. Jos ei olisi ollut Facebookkia olisin saanut vielä vähemmän mitään sovittua ja oltua yhteyksissä ulkomaailmaan. Bloggaaminen on sun harrastus. Kai sullakin saa sellainen olla? Olen tosi onnellinen sun puolesta kun sulle tarjottiin apua ja otit sen vastaan sekä lisäksi uskalsit asiasta tänne kirjoittaa avoimesti. Todella hienoa. Voimaa arkeen.

Avatar

Ihanaa, että apua on tarjottu ja otettu vastaan. Itsekin sitä olisin halunnut, mutta en saanut, kun Turussa saa apua vasta lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Sitä en sitten taas halunnut. Toivottavasti teillä onnistuu muutonkin jälkeen ptt:n käynnit. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä