Laihdutusruokaa

Tässä on nyt ensimmäinen osa näistä ”mitä syön laihduttaessa” -postauksista! Pyrin muistamaan aina merkata nämä laihdutusruoat -tagilla, jotta ne löytyy yhdestä paikasta tarvittaessa.

Tässä on ehkä helpoin ja nopein ruoka ikinä, joka on myös todella herkullinen ja kevyt. Täydellinen etenkin kiireisille äideille 😉

Broileria ja kasviksia

Broilerin fileepihviä (vaikkapa ohutleike)

Babyporkkanoita pakkasesta

Herkkusieniä

Kevytruokakermaa

Mausteita

Villirucolaa

aavuska 153

Laita fileepihvit uunivuokaan. Sekoita ruokakerma, sienet ja mausteet keskenään ja kaada pihvien päälle. Laita jäiset babyporkkanat toiseen uunivuokaan ja laita sekaan loraus oliiviöljyä. Paista 200 asteessa noin 50 minuuttia. Koristele villirucolalla, se sopii hyvin makuihin.

aavuska 156

Vinkkejä: Laita foliota vuokien päälle, ei tarvitse pelätä ruoan palamista, eikä tarvitse edes käydä sekoittamassa välillä. Jos kaipaat kasviksiltasi enemmän makua, laita babyporkkanoihin loraus voita, siirappia ja soijakastiketta. Todella herkullista, mutta muista, että kalorimäärä nousee. Mausta tietenkin kanat oman makusi mukaan, mutta me laitamme teriyakimaustetta, mustapippuria ja ripauksen valkopippuria. 

aavuska 158

Jopa Topias tulee tästä ihan täyteen ja tykkäsi kovasti!

Kommentit

12 kommenttia
Avatar

Todella hyvä resepti! Juuri testasin ja niistä porkkanoista tuli tosi maukkaita, kun laittoi joukkoon pari nokaretta voita ja lorauksen soijaa. Nam nam!

Avatar

Nimenomaan, just näin!! Toi on täysin totta ja hyvä linkki. Onhan jo vuosia puhuttu suomessakin, että nämä kevythommelit on ihan huuhaata ja sisältää paljon enemmän kaikkea haitallista, mitä ns. kovat rasvat itessään. Elimistö tarvii rasvaa, se on fakta. Mulle on lääkärikin sanonut, että kaiken missä on sana _kevyt_ saa unohtaa.

Avatar

Magneetimediaa kannattaa lukea semmosella parin prosentin varauksella. 😉 Toki hyviäkin juttuja löytyy.

Avatar

hei tein täst vähän eriversion ja hyvää tuli kiitos vinkistä 🙂 laitoin vuokaan noi ohut leikkeet mut ensin sivelin ne seoksella mis oli öljyä ja kanaliemikuutio 🙂 se maku vaan ei oikein tarttunu et ois vissiin pitäny eka paistaa niit 🙂 sit laitoin samaan vuokaan noi sienet ja semmosen kasvis sekotuksen 🙂 ja kevyt kermaa. si tlaitoin ne uuniin 200 astetta ja ne oli siel yli tunnin 🙂 puolen tunnin kohdal laitoin niiden päälle folion ja nostin uunin lämpötilan 250. sit lopuks otin viel sen folion pois ja ne oli viel hetken uunis 🙂 niin ja kermaan laitoin vähän suolaa. sit siihen viel pottumuusi 🙂 hyvää tuli 🙂

Avatar

Mikä on sinun tavoite paino? Ruoka näytti herkulliselta

Avatar

selittäisitkö ton foliojutun vähän paremmin? siis laitetaanko folio vuokaan leivinpaperin tilalle? miksei tarvitse pelätä palamista?

Avatar

Folio tulee vuoan päälle kanneksi.

Avatar

Heippa !

Oot motivoinu mua tosi paljon mun laihdutusprojektissa, mainitsin jopa blogis mun Pari asiaa -postauksessa 🙂

Kiitos ihanasta blogista <3

Avatar

Kiitos vinkistä, tein eilen tätä ruoaksi 🙂 Tosin käytin tuoreita herkkusieniä, jotka paistoin ensin voissa pannulla, nam. Ja tuoretta porkkanaa pakasteen sijaan 🙂 Mut hyvää oli!! Suosittelen muuten maustamaan noi porkkanat rakuunalla, sopii tosi hyvin 🙂

Avatar

Uusi vuosi, uusi ruokavalio ?

http://samisundvik.com/2013/12/31/uusi-vuosi-uusi-ruokavalio/

Laihduttaminen ei onnistu kaloreita laskemalla vaan syömällä oikein. Syömällä ihminen laihtuu ja pysyy terveenä. Länsimainen tapa laskea kaloreita koituu monen laihduttajan sudenkuopaksi.

”Mikä on kaloriteoria?

Tässä artikkelissa käsitellään sitä yleisesti totena pidettyä uskomusta, jonka mukaan ihminen lihoo tai laihtuu sen mukaan, mikä on hänen nauttimansa ravinnon sisältämän energiamäärän ja hänen kuluttamansa energiamäärän erotus. Kalori on energian perinteinen mittayksikkö.

Kaloriteoriaan uskovat suosittelevat ylipainoisille, että näiden pitäisi syödä vähemmän kaloreita ja kuluttaa enemmän energiaa harrastamalla liikuntaa. Kun rasva sisältää muita ruoka-aineita enemmän kaloreita, erityisesti kehoitetaan välttämään rasvan syöntiä.

Kaloriteoriassa ajatellaan, että yksilön energiantarve on esim. 2500 kilokaloria (kcal) päivässä. Jos hän saa vain 2000 kcal, muodostuu 500 kilokalorin vajaus. Sen täyttämiseksi elimistö lainaa vastaavan energiamäärän vararasvoista, mistä seuraa painon putoaminen. Jos yksilö sen sijaan saa päivässä 3500 kcal, vaikka tarve on vain 2500 kcal, hän luo 1000 kilokalorin ylijäämän, joka kerääntyy automaattisesti vararasvoiksi.

Kaloriteorian takana on siis hyvin mekanistinen käsitys ihmisen kehon toiminnoista. Siinä ajatellaan, että ihmiskeho on kuin auton bensatankki, jossa varastoituneen energian määrä on sama kuin tankatun polttoaineen sisältämä energiamäärä vähennettynä poltetun energian määrällä.

Montignacin mukaan kalorien vähentämiseen perustuva laihdutusteoria jää varmasti 20. vuosisadan suurimmaksi ”tieteelliseksi ankaksi”. ”Se on ansa, huiputus, hölmö ja vaarallinen olettamus, jolla ei ole mitään tieteellistä perustaa. Ja kuitenkin se on ohjannut ravitsemuskäyttäymistämme yli puolen vuosisadan ajan.”

http://www.ahjos.net/zone/kalorit.htm

Terveellisen ravinnon kivijalka koostuu kolmesta asiasta: proteiineista, väreistä ja rasvoista.

Lyhyesti: virallisten ravitsemussuositusten mukaan aikuinen tarvitsee n. 100 grammaa hyviä rasvoja ja proteiinia päivässä. Lisäksi vähintään 500 grammaa kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Vettä janoon 1,5-2 litraa. Ja jos nälkä jää (lähinnä huippu-urheilijat), niin perunaa, riisiä ja viljaa.

Ravinto on yksi olennainen asia, millä pystyy vaikuttamaan rasvanpolttoon. Pääsääntö on, että mitä enemmän syöt hiilihydraatteja sitä vähemmän rasva palaa. Hiilihydraatit ovat rasvojen lisäksi kehon toinen pääasiallinen energianlähde.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

Laihduttajat väsyttävät aineenvaihduntansa syömällä mahdollisimman vähän kaloreita. Kun on sitten laihduttu vaikka 20 kiloa ja aletaan syödä toisenlaista ruokaa, turvotaan kaksinkertaisiksi.

Ruokavalio ratkaisee 90 % painonhallinnasta, terveydestä, vastustuskyvystä ja lihaskunnon kasvattamisesta, liikunta loput. Joten ei ole ihan sama mitä suuhunsa laittaa. Jos ei syö kunnon ruokaa ja saa kaikkia ravintoaineita (esim. D-vitamiinia, magnesiumia ja Omega-3 rasvahappoja pitää syödä aina purkista), niin ei laihdu, ei pysy terveenä, ei jaksa eikä lihakset kehity.

Tutkijat: Kaloreiden laskeminen ei kannata

http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2013082217397495_lh.shtml

Miksei liikunta laihduta?

http://www.tiede.fi/artikkeli/1218/miksei_liikunta_laihduta_

Liian monelle ”tavallinen” kotiruoka on lisäainepitoisia eineksiä, viljaa eri muodoissaan, sokeria, keinotekoisia makeutusaineita, prosessoituja kasvirasvoja (margariini, kasvirasvakerma jne…), sokerisia muroja, sekä sokeririkkaita maustettuja maitotaloustuotteita. Sellainen ruoka ei riitä. Se sairastuttaa.

Huonot ravintotottumukset hidastavat kuntoilijan kehitystä

http://ruoka.ts.fi/jutut/huonot-ravintotottumukset-hidastavat-kuntoilijan-kehitysta/

Teollinen länsimainen ruoka näyttäisi tekevän sairaaksi paitsi ihmiset, myös lemmikkieläimet. Tässä olisi pieni vihje siitä, missä mennään pieleen. Kun ruokalööppien ja tieteellisten yksinkertaistusten sijaan kiinnostuu aidosti syömästään ruoasta ja sen alkuperästä, niin itselleen parhaiten sopivan ruokakulttuurin löytäminen helpottuu huomattavasti.

http://ruokapyramidihuijaus.blogspot.fi/2014/01/milla-perusteella-ruoka-valitaan.html

Kansainväliset ruokajätit pyrkivät vaikuttamaan ravitsemusterapeutteihin samaan tapaan kuin lääketehtaat vaikuttavat lääkäreihin. Tässä asiaa havainnollistava video, joka on kuvattu kansainvälisessä ravitsemusterapeuttien konferenssissa. Mukana konfressissa lobbaamassa ovat myös mm. McDonalds, Mars, Nestle, Pepsi, Pfizer, Abbot, Kellogg’s ja Unilever, jotka esittelevät pitkälle prosessoituja ja GMO-tuotteitaan.

http://vimeo.com/59828051

Avatar

copy paste ei vaan toimi

Terveellisen ravinnon kivijalka koostuu kolmesta asiasta: proteiineista, väreistä ja rasvoista.

Lyhyesti: virallisten ravitsemussuositusten mukaan aikuinen tarvitsee n. 100 grammaa hyviä rasvoja ja proteiinia päivässä. Lisäksi vähintään 500 grammaa kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja. Vettä janoon 1,5-2 litraa. Ja jos nälkä jää (lähinnä huippu-urheilijat), niin perunaa, riisiä ja viljaa.

Kuuntelemalla omaa elimistöäsi, löydät juuri sinulle sopivan ruokavalion. Ihmiset ympäri maailmaa elävät mitä erilaisimmilla ruokavalioilla ja pysyvät terveinä, koska he syövät puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa sekä ennen kaikkea ruokaa, joka sopii juuri heille.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/aitoa_ruokaa.htm

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä