Legoprinsessa

Bepancare2

Ihme on tapahtunut! Ava antoi mun yhtenä päivänä tehdä hänelle letin. Ja se pysyi päässä jopa pari tuntia! Tein sen kylvyn jälkeen märkään tukkaan, koska Avan tukka on niin liukas, ettei mun sormet saa siitä millään otetta kuivana. Lahjoin Avan piparilla, Nalle Puhilla ja omien vaatteiden valinnalla ja voila! Ava valitsi itse nämä vaatteet ja päätti olevansa prinsessa, joten mentiin tekemään prinsessalinnaa legoilla ja pakattiin prinsessan lemmikit Avan prinsessalaukkuun.

aavuska 098

aavuska 121

Tämä laukku on musta niin söpis! Tommonen hieno ja siisti olkalaukku, mutta selkeesti lapsille tarkoitettu. Ei mitään överivärioksennusponitjaprinsessakuviot-skeidaa vaan simppeli, mutta silti lapsekas. Mä en edes tiennyt, että Crocsilta saa laukkuja! En kyllä tiennyt sitäkään, että sieltä saa oikeasti myös tosi hienoja ja hyviä kenkiä, mä jotenkin oletin, että niillä on vain niitä reikäkenkiä, koska ne sillon nousi Suomessa niin suureen suosioon kun olin yläasteella ja mä en ikinä tykännyt niistä. Ne reikätossut ei vieläkään ole mun mieleen (vaikkakin omistan siskolleni pieneksi jääneet crocsit ja pakko myöntää, että ne on tosi mukavat kun vie roskia..), mutta Crocsilla oli tulossa keväänä aivan upeita kenkiä, joita toivottavasti näkyy meidänkin perheen jaloissa.

Bepancare3

Avan oma itse valittu asu:

Tunika Blingo 

Housut Name It

Laukku Crocs*

aavuska 119

Ava on alkanut nyt pysyä edes pikkuisen paikoillaan, eikä syöksy heti kiinni kameraan, tehden kuvaamisesta mahdotonta. Tosin näiden muutaman onnistuneen kuvan lisäksi sain about 40 epäonnistunutta. 😀 Ava on kyllä maailman reippain ja ihanin pieni tyttö.

Bepancare4

Ava nauttii niin paljon leikkimisestä ja rakastaa kun ulkona tulee edes vastaan lapsia. Mua harmittaa hirveästi kun Avalla ei ole oikein leikkikavereita ja hän kaipaa niitä niin kovasti. Käy sääliksi kun toinen haluaa niin kovasti seuraa, mutta äitikään ei voi koko ajan leikkiä hänen kanssaan, kun on Nomppu vaatimassa huomiota ja töitä tehtävänä.

aavuska 129

Tähän asiaan tulee onneksi muutos. Pelottaa ja jännittää ihan hirveästi, mutta samalla ollaan tosi innoissamme. Ava nimittäin aloittaa maanantaina päiväkodin.

aavuska 152

*giveaway

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Mutta ainakaan meidän kotikaupungissa ei oteta päiväkotiin kokopäiväiseksi kun kokopäivätyön vuoksi..Avahan tosi pitkää päivää ja äiti kuitenkin äitiyslomalla..

Avatar

Onpas jännittävää! 🙂 Saat varmaan aivan törkeesti kuraa niskaan samantien tosta päiväkoti asiasta ja siitä miten lapsen pitäs olla kotona blääblääblää.

Mun tyttö meni tasan 1v. päiväkotiin ja istui sinne heti ku hanska kämmeneen, nyt oltuaan siellä 1,5v. nauttii hän siitä niin kovin ettei malttas isin ja äitin kanssa olla kotona ollenkaan kun kavereiden kanssa on tarhassa niin paljon tekemistä. Ite koen että oma tytär on siellä oppinu niin paljon sellasia sosiaalisia taitoja ja yleensä käytöstapoja muiden kanssa ollessa, etten ois pystyny yksin kotona niitä hänelle opettaa. Nyt jännittää kun vauva on tulossa ja tyttö jäämässä päiväkodista pois että miten tässä käy.

Tsemppiä kuitenkin teille ja etenkin Avalle, vaikka itteä riipiikin tunne siitä että lapsi on muiden hoidettavana niin kyllä aika näyttää miten palkitsevaa se oikeesti tulee olemaan! 🙂

Avatar

Miten mä muistelen että sä joskus kirjoitit että sun lapset ei tule koskaan menemään päiväkotiin?

Avatar

Suloinen tyttö kerrassaan <3 On kyllä vaikeeta aluks se päivähoidon alottaminen, varsinki äidille 😀 nimim. kokemusta on.. Mut kun siihen totutaan ni laps nauttii ihan todella ku on leikkikavereita! Varmasti Avakin kun on niin sosiaalinen tapaus :)Tsemppiä kaikille teille!

Avatar

Voi ihanat asut valinnut. Itsellekin tuli nyt uutena laukut tuolta. 🙂

Avatar

Lapsen on ihan hyvä päästä toisten lasten seuraa. 🙂 Hienoa että Ava pääsee temmeltää muiden lasten kanssa ja oppimaan sieltä kivoja pikku jekkuja 🙂 sosiaalistuminen ja muiden lasten kanssa käyminen on tärkeää lapselle jo pienestä pietäen ja sitä on päiväkodissa ihan tarpeeksi 🙂

Avatar

Joka kaupungissa on myös perhekerhoja ym..milloin postaat Avan synttäreistä ja uudesta asunnosta enemmän=)?

Avatar

Oon itse miettinyt myös vilkkaan 2,5v tyttöni viemistä päiväkotiin, vaikka olenkin kotona 6kk vanhan pojan kanssa. Hainkin itse asiassa aamupäiväkerhoon paikkaa, mutta se on niin suosittua että syksyllä vasta pääsee. Kevät menee siis kotona, käydään kyllä tytön jumpassa ja perhekerhossa. Tyttö on niiiiin vilkas että en kestä perässä ja tuntuu, että en saa purettua sitä ylimääräistä virtaa pois kun vauva kuitenkin sanelee pakostikin tiettyä rytmiä päivään. Päikkäritkin ovat alkaneet jäädä pois, viikossa yhdet nukutut. Äh, kerro ihmeessä kuinka teillä lähtee sujumaan, odotan mielenkiinnolla! 🙂 Tsemppiä teille uuteen arkeen!

Avatar

Muistanko väärin vai sanoitko joskus, että hoidat lapset 3-vuotiaaksi asti kotona? En siis todella tullut haukkumaan, varmaan on Avan ja myös sun jaksamisen kannalta hyvä päätös 🙂 Onko Ava koko- vai osapäiväsenä?

Avatar

Juu oot sanonu aikasemmi ettet laita päiväkotii ainakaa iha heti.

Onks nii rankkaa ku on bloggaus ja jopa.nomppuki hoitavana? 😉

Avatar

Hmm. Onkohan heti jos Ava on kohta 2,5v? 😀

Miksi se muutenkaa muille kuuluu vaikka laittais 6kk:sena…

Avatar

Et tunnu enää vastailevan mihinkään? Mutta saako yhtään kritisoimatta kysyä miksi päädyitte p.koti ratkaisuun? Kiinnostaa kun on Tässä itselläkin pian valintoja edessä..

Avatar

Ehkä kyse ei aina ole Emilian jaksamisesta vaan Avasta? Hän ehkä kaipaa kavereita, niinkuin Emilia tuossa tekstissä taisi mainitakin 🙂

Avatar

Kasvatustieteen maisterina toivoisin yhä useamman vanhemman perehtyvän lapsen kehitykseen ja tarpeisiin myös tieteellisellä tasolla. Se lisää ilmiöiden, käytöksen ja kokonaiskuvan ymmärtämistä lapsen elämässä.

Jos alle 3-vuotiaan lapsen kotiolot ovat kohtalaisen normaalit niin järjästetty päivähoito ei tuo mitään lisäarvoa lapsen elämään. Vaikka vertaissuhteita olisi niukasti (perhe asuu esimerkiksi maalla, jossa ikätasoista seuraa ei ole saatavilla). Turvallisten kiintymyssuhteiden ja kodin tuoma turva korvaa nuo päiväkodin tarjoamat näennäiset virikkeet. Oikeastihan kotioloissa on pääsääntöisesti yksi tuttu ja turvallinen aikuinen/muutama lapsi, mutta päiväkodissa tilanne on aivan toinen.

Ava varmaan käy hoidossa pari päivää viikossa ja pari tuntia kerrallaan. Tietenkin tuo on lapsen kannalta merkittävästi pienempi paha, kun täydet päivät viisi kertaa viikossa!

Perheitä, vanhempia ja jaksamistilanteita on erilaisia. Ava menee päiväkotiin ja piste. Se on teidän päätös ja sillä hyvä. Minusta asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Avan päiväkodinaloitus on kuitenkin enemmän teidän kuin Avan tarpeista tehty päätös?

Avatar

Varmaan jännää jättää Ava päiväkotiin ensimmäisimä kertoina, mutta äkkiä te kaikki totutte! Mun mielestä on erityisen tärkeää että lapsi saa pienestä pitäen toisen lapsen seuraa. Tällähetkellähän Nompusta ei vielä ole leikkikaveriksi, ja vaikka olisikin, niin onhan se ihan eri asia, sillä päiväkoti tarjoaa lapselle niin monia mahdollisuuksia leikkiin ja kehitykseen.

Avatar

Lastentarhanopettejana (tällä hetkellä kotiäitinä) samaa mieltä kasvatustieteen maisterin kanssa.

Avatar

Voi hyvänen aika …kyllä meillä ainakin päiväkoti just nimenomaan lapsen tarpeista-kun tarvitsee ruokaa,vaatteet ja kodin ja niihin ei ole varaa ilman töissäkäyntiä..

Avatar

Lastentarhanopettaja minäkin olen, enkä kyllä täysin ole samaa mieltä lto:n ja maisterin kanssa. Alle 3v ei siis päiväkotia mihinkään varsinaisesti tarvitse ja leikki tuon ikäisillä on pääasiassa rinnakkain leikkimistä, eikä yhdessä leikkimistä. Silti on ihan hyvä oppia esim. jakamaan lelujaan jo ihan pienenä. Ei sitä yhtään liian aikaisin voi oppia… Lapset myös oppivat tärkeitä leikkitaitoja isommilta leikkijöiltä. Ne hän todennäköisesti oppisi itsekin jossakin vaiheessa, mutta mitä väliä sillä on jos ne oppii aiemmin. Ja kyllä tuo jaksaminenkin on hyvä syy laittaa isompi pariksi tunniksi viikossa päiväkotiin. En sitä yhtään ainakaan itse katso kieroon.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä