Niiiin 2012.

Heippa kaikki! Palasin yöllä kolmen maissa Seinäjoelta, jossa olin rakkaan Karomurun luona. Olin käynyt siellä viimeksi kesällä ja sen jälkeen ollaan nähty Helsingissä BB-bileissä ja Indiedaysin awardseissa, joista on aikaa jo ihan liian kauan, joten oli jo aikakin viettää yhteistä aikaa! Joittenkin ihmisten kanssa ystävyys ei vaan vaadi mitään keskustelun ylläpitoa, viikottain näkemistä ja yhteistä tekemistä ja Karo on juuri sellainen. Vaikka ollaan kuinka kauan ”erossa” niin aina se yhdessäolo on aivan yhtä vaivatonta ja tuntuu kun asuttaisiin yhdessä ja nähtäisiin joka päivä. Ei tule mitään kiusallisia hiljaisuuksia vaan voidaan olla hiljaa vaikka pari tuntia putkeen ja plärätä puhelimia ja sekin tuntuu täysin luonnolliselta. Ei tarvitse väkisin puhua koko ajan jotain vaan voidaan vaan maata sohvalla juomassa pepsimaxia ja tuijottamassa HIMYMiä ja välillä katkaista hiljaisuus kakkahuumorilla tai miesten sielunelämän ihmettelyllä.

karoo

Menin Seinäjoelle bussilla ja oli toi matka kyllä aikamoinen! Yli viisi tuntia per suunta. Onneksi menomatka sujui hyvin kun odotin niin innolla Karon näkemistä, mutta paluumatka oli tosi kurja kun sain kuulla, että Turkuun oli satanut lunta. Ei olisi kyllä yhtään huvittanut palata tämmöseen näkyyn! Tuntui myös niin surulliselta ”jättää” Karo sinne Seinäjoelle kun olisin vaan halunnut sulloa ton pienen pakkauksen mun matkalaukkuun. Onneksi nähdään pian taas ja nyt on tulossa monta kivaa menoa, joissa saadaan viettää aikaa yhdessä! Karon blogissa lukee vähän tarkemmin, mitä me oikein puuhailtiin ja huomenna tulee vielä kunnon kuvia viikonlopusta. Nyt mulla on hopoti hop hoppu, joten palaillaan!

karoo (2)

Ps. Remontti etenee, pian tulossa seuraavasta vaiheesta postaus.

Kommentit

21 kommenttia
Avatar

Onko tuo alemmalla rivillä keskimmäinen kuva jostain vessasta? Miksi sinne menitte :D? Ottamaan kuva/kuvia?

Avatar

Mikset sä käytä sun lapsivapaita välillä nukkumiseen, jos oot niin uupunut?

Emilia Huttunen

Lol

Avatar

Little Miss Perfect täällä kyselee, että voi mennä sitten palstalle juoruamaan. Hän ei tarvitse elämäänsä mitää muuta kuin lapset. Kaikki eivät ole noin täydellisiä, anna anteeksi.

Avatar

Ihana lukea, kuinka olet nauttinut lapsivapaasta viikonlopusta. On varmasti rentouttavaa saada välillä aikaa vain itselleen ja nähdä rakkaita ystäviä. Varmasti todella palkitseva ja rentouttava viikonloppu sinulle että Karolle. Äläkä missään tapauksessa välitä tuollaisista kommenteista ”Mikset sä käytä sun lapsivapaita välillä nukkumiseen, jos oot niin uupunut?”. Sinä taatusti kahden pienen lapsen äitinä tiedät, mikä on sinulle paras tapa rentoutua ja antaa aikaa itselle.

Avatar

Nyt on pakko ihmetellä.. kahden äitinä ymmärrän todella hyvin, että joskus ystävät ja oma aika korvaa nukkumisen, MUTTA miksi ihmeessä annat itsestäsi itsekeskeisen ja ”teinimäisen” kuvan vastaamalla Lol. lukijan asialliseen kysymykseen? Tuo on todella kummallista mielestäni, että kun kommentti ei satele suitsutuksia, otat sen kovin henkilökohtaisesti, etkä vaivaudu vastaamaan asiallisesti. Se on sääli :/ , pidän blogistasi, kun juttuja on laidasta laitaan, mutta voisit oppia ottamaan vastaan ”kritiikkiä” jota ei tuossa lukijan kysymyksessä ollut lainkaan! 🙂

Emilia Huttunen

Siksi että tämä kommentti oli täysin samaa settiä jota nämä tyypit ovat suoltaneet keskustelupalstoille koko viikonlopun, joten en voi muuta kuin nauraa niiden sitkeydelle. Kiitos kuitenkin sulle asiallisesta kommentista, vaikka nyt ymmärränkin että ”ulkopuolisen” korvaan kuulosti varmaan töykeältä 🙂

Avatar

Kyllä välillä siihen uupumiseen on parempaa ”terapiaa” nähdä hyvää ystävää kun nukkua! Siitä saa niin eritavalla energiaa 🙂

Avatar

Mitkä on lapsiesi koko nimet?

Avatar

Mee palstalle kauhistelemaan tätäkin, kyllä ne siellä tietää Emilian asiat paremmin kuin hän itse.

Avatar

En tiedä mitä keskustelupalstoilla on kirjoitettu, mutta kieltämättä vähän ihmetyttää et oot valmis viemään pojan päivystykseen ja unikouluun koska oot niin loppu valvomisen kanssa. Luulis et haluais vaan levätä.. mut omapa on asias.

Emilia Huttunen

Niin koska en varmastikkaan nukkunut tuolla Karon luona 12 tuntia putkeen ja sen jälkeen maannut koko päivää lepäämässä sohvalla kaikessa rauhassa. Onhan se ihan hirrrrrveen raskasta kattella netflixiä ystävän kanssa. Fiksumpaa ois ollut jäädä kotiin ja kuunnella taas koko yö vauvan huutamista ja sen jälkeen hoitaa lapsia päivä, siinä se sielu lepää.

Avatar

tällainen tuulettuminen ystävän kanssa tekee Emilialle varmasti henkisesti tosi hyvää! ihme arvostelijoita… :O

Avatar

Moni on tosiaan tehnyt parhaansa pilatakseen Emilian viikonlopun ja alkuviikon. 🙁

Emilia Huttunen

Onneksi mä en itse lue mitään palstoja 🙂 Mutta väkisinkin kuullut juttua

Avatar

hyvä ettet lue! en voi kuin ihmetellä ihmisten oman elämän köyhyyttä, jos laitetaan keskustelut pystyyn jonnekin palstalle 2 ystävän hauskasta vkonlopusta. onhan se toki järkyttävää että äiditkin pitää joskus hauskaa… voi luoja! :’D

Avatar

Nyt täytyy munkin ihmetellä. Mä luen hirveän paljon erilaisa blogeja, niin nuorempien kuin vanhempienkin kirjoittamia. Mistä juontaa juurensa tämä, että juuri tässä blogissa käydään kirjoittelemassa paljon ilkeitä kommentteja? Ja sit sellasia ihme kysymyksiä, niinkuin mitä mieltä Emilia on jonkun toisen blogistin tekemistä asioista tai onko saanut kutsun toisen blogistin häihin tai jotain muuta jonninjoutavaa? Jotenkin tulee mieleen tämän pikkukylän juoruämmät, että saatais Emilialta se mielipide, jonka vois sit kertoo sille toiselle että näin se sanoi susta! Ala-aste neitien touhua. Ja tästä viikonloppureissusta: eikös Emilia saanut muka nukkua ystävänsä luona? Onko jossain laissa sanottu, että jos olet uupunut, niin voi nukkua vaan omassa kodissa? Joskus voi nukkua ja levätä paremmin vaikka hotellissa, kun ei ole ympärillä kaikkea tuttua, mikä pitäis tehdä. Kotona kun tuppaa olemaan sitä tekemistä, varsinkin lapsiperheessä, vaikka ei olis lapset edes paikalla. Aurinkoista kevättä Emilialle äläkä välitä juorujen metsästäjistä 🙂

Avatar

Miehis ainaki se yks hyvä piirre, et pääasiallisesti pitävät toistensa puolia, toisin kuin naiset. Varsinki äitiyttä ollaan aina kovasti arvostelemas ja tapaa kasvattaa lapsia. Itekin joskus ennen muinoin olin vakaasti tiettyä mieltä miten lapset pitäis kasvattaa ja millainen on hyvä äiti. Sit sain lapset, iski todellisuus, arki ja väsymys. 🙂 meni hienot ajatukset romukoppaan. 😉 omasta mielestäni oon just hyvä äiti omille lapsilleni ja oon ylpeä itsestäni, vaik välil meneeki lapsiin hermo ja huudan naama punaisena tai käyn kavereiden luona jne. 😉 liekö typerät kommentit tulee niiltä joilla ei lapsia..

Avatar

Nyt jaksaa sitten taas kuunnella vauvan huutamista kun on käynyt ”tuulettumassa”.

Avatar

Tää on juuri sellainen aihe mistä turhaan kinastellaan. Mitä sitten jos joku tykkää olla välillä kavereiden kanssa? Toisille taas riittää kaupassa käynti yksin. Miksi äidit ei sais lupaa pitää vapaa-aikaa juuri sillälailla kun parhaaksi näkee? Teillä on näyttänyt olevan ihana vloppu Karon kanssa :)Mahtavaa!! 🙂

Avatar

Nyt on pakko kommentoida tätä keskustelua täällä kun menee yli ymmärryksen. Ensin kommentoidaan, että Nompun yöllinen huutaminen ja valvottaminen ei ole normaalia ja ollaan huolissaan Emilian pärjäämisestä. Sitten kun Emilia tekee asialle jotain ja menee ystävänsä luo, jossa varmasti on saanut kaiken tekemisen ja hauskuuden ohella myös nukkua, niin siitäkin arvostellaan?!

Ihan uskomatonta miten ihmisillä ei ole omaa elämää ja miten jotkut saa iloa toisten lyttäämisellä. Meinaa itellä mennä ihan lukijana ja ulkopuolisena hermo, joten en voi kuin nostaa hattua Emilia sulle siitä, miten hyvin kestät ja jaksat kaiken kuran! Tsemppiä jatkoon, karolla vierailu varmasti auttoi jo paljon 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä