Yllättävä apu allergiaan (allergikko lue tämä!!)

Olen kertonut useaan otteeseen blogissa allergioistani, mutta otetaan pieni kertaus uusille lukijoille. En ollut lapsena allerginen millekään, kunnes tulin ala-asteikäisenä allergiseksi kissoille. 17 -vuotiaana allergiani yllättäen levisi koirienkin puolelle, vaikka meillä on aina ollut koiria, joten olen saanut koko ikäni siedätyshoitoa. Sitten tulinkin allergiseksi myös siitepölylle ja etenkin Avan raskauden jälkeen allergiat alkoivat vain pahentua ja pahentua ja nykyään olen allerginen kaikelle mahdolliselle ulkoiselle ärsykkeelle. Pölylle, lialle, eläimille, kasveille, kaikelle sen tyyliselle. Syön päivät levocetiriziniä, joka on osoittautunut mulle parhaaksi lääkkeeksi kolmen vuoden testailun jälkeen, jonka aikana olen kokeillut kaikki mahdolliset lääkkeet. Reagoin allergioihin pahiten silmä- ja nenäoireilla, mutta myös iholla. Kärsin myös atooppisesta ihottumasta, joka liittyy paljon myös allergioihini ja uusin vaiva on allergiaherkkyyden ja atopian esiintuoma infektioekseema, eli erittäin kutiseva ihottuma. Levocetirizinin lisäksi syön iltaisin Ataraxia, joka väsyttää, eikä sitä siis voi ottaa päivällä. Lisäksi käytän kaiken maailman atopiavoiteita ja apteekin rasvoja, erilaisia silmätippoja ja kortisonia eri muodoissa. Kortisoni otetaan aina kuureissa ja otan kuureja silmätippoina, nenäsumutteessa, liuoksena ja voiteena.Olen ihan tottunut tähän, että olen kaikelle allerginen ja pärjään lääkkeiden kanssa hyvin, mutta olisihan se nyt kivempi olla allergiavapaa!

Joka kerta kun löytyy joku uusi lääke, joka taas helpottaa vähän mun oloa, olen niin innoissani, että hyvä jos pysyn pöksyissä. Siitepölykausi on aina se pahin, mutta koska olen allerginen kaikelle pölylle, olo on tukala aina sisälläkin. Nyt kuitenkin löysin sisällä oleskeluun apua erittäin yllättävästä paikasta, nimittäin imurista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä on ollut aina joku ihan perus imuri ja en ole ajatellut, että imureissa olisi kauheasti eroja, kunhan se imee roskat ja hoitaa hommansa. Sitten meidän imuri hajosi ja sain testikäyttöön Electroluxin UltraCaptic -imurin. Ensimmäinen huomio imurista oli se, miten helppoa se oli koota. Kokosin sen ihan itse ja hämmästelin sen kevyttä painoa ja näppärää ulkomuotoa. Kaikki on sen kanssa niin helppoa! Seuraavaksi ihastelin sen imutehoa. Aloin oikein tahallani testata, miten se toimii peruspölyä hankalammassa ”maastossa” ja murustin lattialle kaikenlaista tavaraa keittiönkaapeista 😀 kaikki katosi imurin syövereihin niin helposti, että aloin tuntea oloni ostostv:n esittelijäksi! Tässä imurissa ei ole mitään huonoa, se on helppo käyttää ja menee pieneen tilaan, toimii paremmin kuin hyvin ja puhdisti erinomaisesti myös sohvat, matot ja patjat. Tyynytkin olivat hetkessä taas raikkaat ja muhkeat!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

UltraCapticin myötä rakastuin ensimmäistä kertaa imurointiin. Kysy keneltä tahansa; vihaan siivoamista ja olen aina ollut vähän hottapytty. Mutta nyt imurointi on niin nautinnollista, että kaikki huokailu on jäänyt pois kun puhutaan imuroimisesta. Olen käyttänyt UltraCapticia jo useamman kuukauden, enkä ole vieläkään kyllästynyt ihastelemaan sitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noin kahden kuukauden testauksen jälkeen aloin pohtia allergiaani. Se oli helpottanut todella paljon ja aloin miettiä imurointihetkiä. Yleensä imurointi on ollut mulle tosi vaikeaa, koska se nostattaa pölyä, mutta UltraCapticin kanssa ei ollut enää sitäkään ongelmaa. Tässä kohtaa päätin tutustua paremmin UltraCapticin teknisiin tietoihin ja tajusin, että sehän on oikea allergikon unelma. Sen kanssa imurointi ei nostata pölyä ilmaan, ja mikä parasta, sen tyhjentäminen on täysin pölyvapaata. UltraCaptic on pölypussiton imuri, joka on ratkaissut normaalien pölypussittomien suurimman ongelman. Se pakkaa lian ja pölyn niin tiiviisti, että sen voi vaan tyhjentää nätisti roskikseen ilman mitään ylimääräistä sotkua ja pöllyämistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

UltraCapticin erityinen tekniikka varmistaa täydellisen lopputuloksen ilman jumalatonta meteliä ja lentelevää pölyä. Erilaiset monikäyttöiset suulakkeet on helppo ja nopea vaihtaa ja niillä saa puhdistettua joka nurkan. Lisäksi UltraCapticissa on pitkäkestoinen Allergy Plus -suodatin, jonka ansiosta se on allergikoille täydellinen.

Electroluxin UltraCaptic on pelastanut mut monelta allergiakohtaukselta ja helpottanut meidän arkea suuresti. Ja ei, en saa tästä palkkaa tai hyödy mitenkään, rakastuin vaan niin täysin tuohon imuriin, että halusin suositella sitä kaikille. Se todella ansaitsee kaikki kehut!

Kommentit

14 kommenttia
Avatar

[…] Yllättävä apu allergiaan (allergikko lue tämä!!) – MUTSIS ON […]

Avatar

Hei, huippua! Kiitos vinkistä 🙂 meillä on kissa ja siitä lähtee älyttömästi karvaa ja tuntuu silt ettei tuo vanha imuri riitä. Pitääpä tutustua tähän. Ja sulle vinkkinä, mulla auttoi akupunktio allergioihin!!! *koputtaa puuta* Ja itse asias myös raskauspahoinvointi ja oksentelu loppui kuin seinään. Suosittelen lämpimästi 🙂

Emilia Huttunen

Mä en oo ikinä oikein uskonut noihin akupunktioihin, mutta oon kyllä kuullut niistä paljon myös hyvää 😀 kiitos vinkistä!

Avatar

onko teillä muuten kuivausrumpu? itse pidin sitä ihan hölynpölynä kotikäytössä, töissä (hoitoalalla) se on näppärä kun tulee paljon pyykkiä ja pitää saada kuivaksi äkkiä. mutta sitten kuulin että kun se kerää enimmän pesunukan ym. pikkuhiukkaset pyykistä, että se olisi allergiselle ja astmaatikolle hyvä juttu.

Emilia Huttunen

Joo on ja totta, se on tosi kätevä! 🙂 Joskus heitän puhtaatkin vaatteet ennen käyttöä ihan vaan rumpuun, jotten niissä ole pölyä.

Avatar

Kuulostaa hyvältä ratkaisulta teidän kohdalla! Meillä kuitenkin käytössä Rainbowin vesi-imuri, joka on myöskin helppokäyttöinen, mutta se puhdistaa myös huoneilman, kun letkun irrottaa, ja on hyväksi havaittu allergikkoperheessä 🙂 jos kiinnostaa: http://www.rainbowsystems.fi

Emilia Huttunen

Kuulostaakin mielenkiintoselta! 🙂

Avatar

Ihan kun ois mun allergisoinnista kirjottanu ! Koko ikäni ollut atoopikko, ala-asteiässä todettiin kissa-allergia, muutin kotoa 16 vuotiaana jolloin allergisoituin koirille vaikka meillä oli sellainen kotona ja tällä hetkellä kärsin myös siitepölyallergiasta. Oireina mulla on lähinnä järjettömän punaiset ja kutiavat silmät ja silmäluomet. Ei oo mukavaa kun tota ei saa peitettyä meikillä ( silmänympärysiho ei kestä) niin näytän lääkkeistä huolimatta läpi kesän ja millons satunkaan altistumaan kissoille ja koirille, niin narkkarilta. Pidän peukkuja ettei puhkea enää mitään muuta ….

Emilia Huttunen

Tiedän niin tunteen 🙁 mä kans koko ajan toivon, ettei puhkeais näitä lisää, peukut sulle myös!

Avatar

Meilläkin on kerrostalokämpässä kaksi koiraa, joista voi kuvitella lähtevän paljon karvaa. No, tuplaa – tai triplaa – kuvitelmasi. Hankin pölypussittoman imurin pari kuukautta sitten, ja voi että miten tyytyväinen olen! Ei pölypussin kanssa sähläämistä, ei ympäriinsä leviävää pölyä ja imurointi on ennen kaikkea tehokasta ja mikä parasta kevyttä sekä hiljaista. Ah.

Emilia Huttunen

Osaan kuvitella, siskolla on rotikka ja voi herranjumala :DD pölypussittomat on kyllä parhaita!

Avatar

Meillä oli tuollainen. Toimi vuoden ja meni paskaksi. Muutenkin oli surkea.

Ostettiin sitten koira- ja kissutalouksille sopiva imuri, joka harjalla pyörittää kaiken pölyn ja karvan irti matoista ja huonekaluista. SE ON IHANA.

Emilia Huttunen

No voi harmi 🙁 Meillä tä on ollut ihan loistava tosiaan, mutta ainahan niitä maanantaikappaleita tulee vastaan

Avatar

Ohoo, kiitos vinkistä! Muutin keväällä Itävaltaan (ja vieläpä maatilalle!!) ja oon kärsiny ihan kamalista allergiaoireista nyt tän kolme kuukautta, töissäkään ei enää heru sympatiapisteitä kun pärskin taukoamatta… Oon ensviikolla menossa allergiatesteihin, jos selviäisi mille nyt tarkalleen ottaen olen allerginen (olen joskus Suomessakin käynyt testeissä mutta täällä saattaa vaikuttaa eri jutut), mutta tuo imuri vois olla aika hyvä ratkaisu kanssa – tietyissä elämänvaiheissa kun ei voi allergialääkkeitä napsia..;)

Emilia Huttunen

Niin kurjaa 🙁 allergiat on niin ärsyttäviä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä