Sängyn pohjalla

Tänä syksynä on kuulunut juttua näistä erityisen pitkistä flunssakierteistä, mutta meillä ei ole ennen niitä ollut, joten en uskonut, että ne tännekin iskisivät. Syyskuusta asti ollaan nyt oltu kipeänä. Ensin sairastuin minä, sitten lapset ja viimeisenä Topias. Topias parantui ensin, minä viimeisenä. 2-3 päivää ehdittiin olemaan vihdoin terveinä tässä kuussa kunnes viime viikolla Topias sairastui taas. Seuraavaksi vuorossa olin minä ja nyt sitten vielä lapset. Voin kertoa, että ottaa päähän aivan hemmetisti! Astmapiippu unikaverina ja lääkekaappi hupenee samaa tahtia lompakon kanssa. Pitänee kaivaa taas myös ilmankostutin pitkästä aikaa lasten sänkyjen väliin.

Tämä on ollut kyllä todella ärsyttävä kohta sairastaa kun syksyllä tapahtuu niin paljon. Tänään on synttärit, huomenna on synttärit ja huomenna illalla lähdetään odotetulle laivareissulle, joten tottakai ne taudit iskivät taas. Kaikki ovat vähän väsyneitä ja kiukkuisia ja paljon on istuttu sisällä neljän seinän sisällä. Valitettavasti me aikuiset ei kuitenkaan voida kokonaan unohtaa ulkomaailmaa ja jäädä lepäämään, vaan muutkin asiat on hoidettava, kipeiden lasten ohella siis. Tälläkin hetkellä siis meillä on kaikki flunssassa, mutta kellään ei ole kuumetta. Ja näin se on ollut suurimman osan ajasta! Tämä on todella ärsyttävää, koska musta tuntuu, että jos edes tulisi se kunnon kuume niin se polttaisi sen taudin pois. Tällaisessa kuumeettomassa flunssassa ei oikein tiedä mitä tekisi. Kyseessä on kuitenkin aivan tavallinen kausiflunssa, enkä tiedä pitäisikö lukittautua neljän seinän sisään mahdollisesti kuukausiksi vai elää vain mahdollisimman normaalisti ja toivoa taudin menevän ohi odotellessa. Periaatteessa lapsetkin ovat ihan normaaleja ja pirteitä, eikä heitä vaivaa muu kuin vuotava nenä ja yskä, joten tuntuu hölmöltä jättää sen takia tapahtumia väliin… Toivottavasti meille nyt iskisi se kunnon kuume ja hoitaisi sairastelun kerralla pois tai parannuttaisiin kokonaan!

Tällä viikolla olin taas Helsingissä Iinan kanssa ja ihmeteltiin, että ollaan kyllä molemmat perheet oltu nyt ihan samassa tahdissa kipeinä. Ei taida siis olla mikään pelkän Turun alueen ongelma. Treenaaminen, valokuvaaminen ja oikeastaan kaikki on jäänyt sivuun, loppuisi jo!

Teistä lukijoista löytyy varmasti myös tämän pitkittyneen flunssan uhreja? Miten selvisitte, vai eikö taudille näy loppua? Mahtaisikohan joku super D-vitamiinikuuri auttaa…..

Tänään tällainen valivalivalivali, viikonlopun jälkeen ajattelin palata vähän vanhoihin aikoihin ja tehdä mm. muutaman päivä kuvina postauksen!

 

Kommentit

25 kommenttia
Avatar

Meilläkin on oltu jonkin verran kipeenä, mutta oma vinkkini olisi (parasta jo heti flunssan alussa) keittää vedessä raastettua inkivääriä ja lisätä keittämisen jälkeen silputtua valkosipulia ja lusikallinen hunajaa. Ei ehkä herkullisinta juotavaa, mutta mulla ainakin toiminut joka kerta 🙂

Avatar

mulle tulee paljosta sairastelusta heti mieleen home..
Pienenä home talossa asuneena ja aina kipeenä ollessa…

Avatar

Home tekee kyl tollasta…

Avatar

mulla ja avomiehellä kans ollu kuumeetonta flunssaa :/ kuumaa juotavaa, strepsilsejä, särkylääkettä ja nenäsuihketta ollaan käytetty, eihän nekään mitään paranna mut ainakin helpottaa 🙂

Avatar

Ite oon ollut kolme viikkoa kunnon flunssan kourissa ja muuten enemmän ja vähemmän kipee. Puoltoista viikkoa makasin kotona voimattomana. Nyt oli pakko palata arkeen ja tää viikonloppu meneekin voimia kerätessä sohvan pohjalla. Ite oon käyttäny nenäsuihkeita. Lääkäri määräs oikein kortisonisuihketta, jota käytin viikon ja sen lisäks A-vita suihketta päivisin. Nyt voi jo hengittää helpommin, mut paljon saa juoda nesteitä, että kurkku pysyy aisoissa. Vanha kunnon lepoa ja nesteitä ja rutkasti kärsivällisyyttä. Muuta ei oikein voi

Avatar

Joo sisäilmaongelmat kyllä tulee mieleen tuosta jatkuvasta yskästä ja nenävuodosta ilman kuumetta. Tottakai myös normaalia flunssaa on liikkeellä ja se voi pitkittyä, mutta jos sairastelu jatkuu niin kannattaa miettiä sekin vaihtoehto. Miten käy jos olette vaikkapa viikon poissa kotoa, helpottaako flunssa? Minun flunssan (paitsi sen kaksivuotisen sisäilmahelvettiflunssan) vie pois tee, hunaja ja vitamiinit (b,c,d) yhdistettynä lepoon :). Tsemppiä!

Avatar

Ota siellä laivalla muutama kunnon rommi-shotti, säikäyttää pöpöt lipettiin 😉

Avatar

Mäkin just eilen kirjoitin flunssasta valivali -postauksen. Viikon ollut ja ainoa tässä perheessä. Poskiontelotulehdukseen lääkäri antoi lääkekuurin ja muutaman saikkupäivän. Eilen sitten kuumeessa jo töissä kun ei halua olla töistä pois. Nyt tuntuu jo onneksi paremmalta ja on viikonloppu vapaa! Nää pitkittyneet flunssat on inhottavia, eikä niitä helpolla voiteta :/

Avatar

Suosittelen kokeilemaan auringonhattu-uutetta, saa ihan s-marketeista.
Niitä tiputellaan juomien sekaan, n. 10-15tippaa. Minulla ainakin toiminut hyvin flunssan aikana, jotenkin nopeuttanut parantumista ja niitä tippoja kannattaa ihan käyttää aina kun aavisteleekin, että flunssa olisi tulossa. Suosittelen myös ihan jonkun hyvän mehun sekaan laittamaan, kun voi hetki olla et tottuu niiden tippojen makuun kun vähän saattaa maistua läpi. Yskään myös tehonnut minulla. Parantukaahan 🙂 !

Avatar

Inkivääri!!! Auttanu mulla flunssaan paremmin kun mikään lääke! Parin sentin pala about puoleen litraan vettä ja sitä hauduttaa ainakin puolisen tuntia, sit vaikka hunajaa ja sitruunaa vielä sekaan 🙂 inkiväärillä on oikeesti paljon hyviä terveysvaikutuksia, kannattaa googlettaa!

Avatar

Hei ei liity aiheeseen, mutta mulla olisi kysyttävää tosta sun bannerin mekosta! Ihastuin siihen sun päällä ja oli sitten pakko mennä itekin kokeilemaan kyseistä mekkoa, mutta eihän se näyttänyt mun päällä yhtään niin hyvältä kuin sulla. Me ollaan suunnilleen samankokoisia, niin mikä koko sulla on tossa mekossa? Ja oliko sulla sellaiset ”kanafile” rintsikat tuolla alla?
Paranemisia teille 🙂

Avatar

Mä taas ihmetellyt, kun ei oo yksikään flunssa iskenyt itseen, mieheen, eikä lapseen koko syksynä. Itse olen töissä päiväkodissa ja lapsikin päiväkodissa, niin luulis tulevan, mutta kun ei. No en valita. Koettakaa selvitä, ensi kevät/syksy voi olla teidän perheellä sitten parempi

Avatar

Itse oon myös koko syksyn sairastanut. Ensimmäisestä flunssasta kun selvisin, niin kuukauden verran kului kun olin jo taas kipeenä! Ja sillä tiellä oon edelleen.. Ihan järkyttävää! Mulla ei myös koskaan ennen oo tällaista ollut, että jatkuvasti oon kipeenä. Hermot menee. Mutta paranemisia teille <3 Eiköhän se flunssa kohta toivon mukaan hellitä 🙂

Avatar

Ihmisistä löytyy kahta eri tyyppiä, toiset saa aina korkean kuumeen ja sairastaa taudin nopeasti pois. Toisille taas kuume ei koskaan (harvoin) nouse, ja tauti saattaa kestää monta viikkoa putkeen ja toistuu useammin (itse kuulun tähän porukkaan). D-vitamiinissa kannattaa olla tarkkana sen kanssa, että pitää vuorokausi-annoksen alle 250mikrog, koska yliannostus aiheuttaa myrkytysoireita, mutta suositusannos 10mikrog ei riitä mihinkään! Sairaanhoitajana suosittelen 50-100mikrog/päivä. C-vitamiini-kuuria sen sijaan suosittelen! Apteekista ja ruokakaupoista saa hyviä poretabletteja, kunhan lisäksi pitää huolta hyvästä ruokavaliosta. Onkohan lasten korvia putkitettu? Joskus auttaa flunssakierteisiin. Toivottavasti pääsette eroon pöpöistä!

Avatar

Mua ärsyttää nää flunssat kans ihan hulluna :/ Oon päiväkodis töis jossa pöpöt vaan vilisee. Eka iski sellane semi flunssa josta seurasi 2vk yskiminen varsinkin öisin. Noin viikon ehdin olee terve ja sitte yks yö iski aivan kauhee flunssa: Palelin,nenä vuosi koko ajan,lihakset ja pää särki ihan sikana. Lopulta nousi kauheee kuume :/ Olin viikon toosi kipee. Nyt vähä parempi ja tänään taas huomasin et nyt kurkku on kipee :/ En tie oon yrittäny kaikkea ja ihan sikana vaatteitaki pääl ulkona mut eii mikää ei auta on niin paska vastuskyky ja tosiaan nyt sitä on iihan joka paikassa…

Avatar

Kommentteja en jaksanut lukea, mutta täälläkin pitkittynyttä flunssaa. Kaveri on käynyt lastensa kanssa suolahuoneella. Auttaa hengitystieinfektioihin, astmaan ihottumaan mm. Ja mikä parasta, sopii myös lapsille. Lapsetkin kuulemma nukkuneet kuin tukit parin käynnin jälkeen :). Kannattaa ottaa selvää onko noita teillä päin.

Avatar

Ite olin eka neljä viikkoa kipee, nenä vuoti ja hirvee yskä, söin antibioottikuurin, olin viikon terveenä ja taas kauhee nuha päällä. 🙁 ei kyllä kiinnostais enää. Toivottavasti menis pian ohi nää flunssat!

Avatar

Mäkin aina aattelen, että ”tulispa kuume ja veis taudin mennessään!”, mutta mulla oli yli viikko sitten korkein kuume, mitä koskaan aikuisiällä ollut ja silti vielä flunssa jatkuu! Argh! Tsemppiä ja paranemisia teidän poppoolle, toivottavasti tässä on ollutnyt teidän flunssat monen vuoden edestä!

Avatar

Ei välttämättä ole hometta. Itse tiedän, että en asu hometalossa (en voisi, oireet olisivat rajut) enkä ole erityisesti sille missään altistunut. Siitä huolimatta tämänsyksyinen flunssani kesti yli kolme viikkoa. Sitkeää tautia siis liikkeellä.

Avatar

Me oltiin kans loppukesästä Viking Gracella (instasta huomasin että ootte sillä) ja saatiin pojan kans siitä hytin ilmastoinnista paha flunssa, pojalle tuli samalla silmä- ja korvatulehdus. Toivottavastti ette tuu viel enemmän kipeeks siellä. :/

Avatar

tää ei liity nyt millään tavalla tähän postaukseen… mulle tuli mieleen kun oot kertonut että teidät on kasvatettu hyvin ja silleen että teillä on tosi hyvät käytöstavat jne. ja sit oot myös kertonut että teidän perhe on aina myöhässä joka paikasta, niin eikö sulle oo pienestä pitäen opetettu, että on kohteliasta ja hyvän tavan mukaista mennä paikalle ajoissa? jotenkin oon aina yhdistäny ton myöhästelyn siihen, että ollaan epäkunnioittavaisia toisia kohtaan, kun ei suvaita mennä paikalle ajoissa, vaan pikemminkin leuhkitaan sillä, että ’no me nyt ollaan aina myöhässä kaikkialta’. ois kiva kuulla mitä mieltä ite oot myöhästelystä, ymmärrän kyllä että pienten lasten kanssa on välillä sula mahdottomuus ehtiä minuutilleen ajoissa sovittuihin menoihin. mut jotenkin sun postauksista oon välillä saanu sellasen kuvan, kun pitäisit sitä ihan ok-juttuna, että teitä nyt saa aina odottaa sen tunnin tapaamisiin. ja siis tää ei oo mitään v*ttuilua, eikä oo tarkotus olla töykee vaikka siltä varmaan kuulostankin, mut ihan vilpittömästi rupesin kerran miettiin tota juttua. 🙂

Avatar

On mul kans tää pistäny silmään ja joku muukin juttu oli mitä en nyt kuollaksenikaan muista. Tuntuu menevän välillä vähän ristiin kertomasi. :O

Avatar

Sinkkiä! Syökää sinkki tabletteja. Lapsille sitä nestemäistä monivitamiinia vaikka kuurina jos ei ihan säännöllsesti jaksa antaa! Ja olis kiva kuulla avan 3 vuotis neuvola kuulumiset!! Pituus ja paino ja mitä siellä piti ns, osata…meillä e ens kuunnsa edessä…

Avatar

Mulla oli tuo sama alkusyksystä, taisin kyllä kuumeessakin olla, mutta flunssa van jatkui sitkeänä! Mutta mulla ainakin oireita ja ehkä tautiakin (:D) helpotti kun join teetä hunajan kanssa ja nukkumaan mennessä hieroin kaulaan ja nenän alueelle Vicks voidetta! Join myös jääkylmää vettä, kun olen kuullut että kylmä vesi auttaa, ja auttoikin 🙂

Avatar

En ole ikinä ennen kommentoinut kenenkään blogia, mutta ajattelin että jos tästä olisi jotain hyötyä. Itse olin loppukesästä 6-7 viikkoa kipeänä, nuhaa ja yskää, kunnes siihen meni lopulta hermot ja kävin lääkärissä, joka totesi akuutin poskiontelotulehduksen. Itse en ko. tautia edes osannut kuvitella itselläni kun ei ollut niitä perinteisimpiä siihen kuuluvia vaivoja, onneksi lääkäri ne ultrasi ja määräsi antibiootteja sekä kortison-nenäsuihketta. Ja ohi meni tauti. Suosittelen siis tutkituttamaan poskiontelot, vaikkei niissä tuntuisikaan painetta tai kipua!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä