Ensimmäinen pt-kerta

unnamed

 

Tänään oli tosiaan ensimmäinen treeni pt:n kanssa ja seitsemän kertaa vielä jäljellä! Seuraava kerta onkin jo torstaina. Lähdettiin heti tekemään kunnolla ja sain kyllä superhyvän hien päälle ilman mitään kipuilua, siis selän puolelta. Tehtiin vaan sellaisia liikkeitä, missä ei tarvinnut nostaa selällä painoja, eikä selälle tullut mahiksia poksahdella, mutta saatiin silti todella monipuolinen ja hyvä treeni tehtyä. Vatsoja tehdessä meinasi happi loppua, mulla ei ole kyllä yhtään voimaa vatsassa! Ja käsissä on tämän rääkin jäljiltä sellainen fiilis, että hyvä jos saan ne huomenna nostettua irti kyljistä. Kotiinpäin pyöräillessä teki kyllä tosi pahaa, etenkin kun oli peräkärry taas mukana, mutta tuntuu huipulta saada taas tämä kunnon treenin jälkeinen fiilis. Tietää, että on tehnyt jotain! Ja tuli taas löydettyä ihan uusia lihaksia 😀

 

Sain ”kotiläksyksi” pitää tarkkaa ruokapäiväkirjaa ja vähän jännittää jo etukäteen, millaista palautetta siitä tulee. Mun syömiset kun ei ole hirveän tasaiset ja esimerkiksi aamupalaa ehdin harvon syömään. Yleensä siinä kohtaa kun lapset on viety, kello on jo sen verran, että odotan suosiolla lounaaseen. Mutta tekee varmaan tosi hyvää itsellekin nähdä ne syömiset ihan kirjallisena niin näkee, mikä siinä mättää!

 

Nyt kun pääsen taas treenaamaan niin pitää ruveta kuljettamaan kameraa mukana, eli luvassa vihdoin taas treenikuvia jee! Jännittää vaan vähän kun mulla on pieni kroppakriisi nyt menossa, painoa on tullut jo se 15 kiloa, ja tavoitteena on siis pudottaa 15 pois, niin en tunne oloani ihan järjettömän mukavaksi tiukoissa treenivaatteissa, mutta ehkä tämä tästä 😀

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Jee, kivaa, kun alat taas treenata ja tehdä treenipostauksia. Ja jollain tapaa kans kivaa (tai parempi sana ehkä motivoiovampaa), kun sullakin on jotain mistä pudottaa! Ja kun rauhassa ja terveellisesti pudottelet, niin on ihana huomata että se on mahdollista ja voi itsekin onnistua! Aion seurata mukana!

Avatar

Heippa. Oletkos kuullut sellaisesta tuotteesta kuin visalus? ☺ jos et niin tutustu ihmeessä! Se on ateriankorvike, voi käyttää myös vitamiinilisänä. Loistava kiireisten päivien pelastus jossa on kaikki tarpeellinen, vitaamiinit,proteiinit ym. Yksi sheikki vastaa yhtä lämmintä ateriaa. Olisi varmasti hyvä sinun aamuilesi ja myös painonpudotukseen loistava tuote. Jos kiinnostuit voi kertoa lisää ☺

Avatar

Kannattaa tehdä illalla vaikka smoothie jääkaappiin aamuks niin voit imasta sen ennen kuin lähdet päiväkodilta polkemaan takas kotiin tai sit nopee ennen kuin edes lähdet kootoota 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä