Anoreksiapeikko kylässä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin tänään taas Elixialla treenaamassa, mutta sitä ennen käytiin räpsimässä ystäväni kanssa vähän kuvia tänne. Tarkoitus siis oli, että minua kuvataan, mutta kuvia kameran näytöltä vilkaistessani minua alkoi ahdistaa aivan järjettömästi. Olenko tuo oikeasti minä? En kai voi olla. Tämä takaapäin otettu kuva juoksumatolta jäi ainoaksi julkaisukelpoiseksi kuvaksi minusta. Onneksi ihana ystäväni suostui vaihtamaan rooleja ja teki suunnittelemani liikkeet minun ohjauksellani ja minä puolestani kuvasin häntä.

Tämä lihominen on ollut todella vaikeaa ja vaikka oloni on kohentunut nyt kun elintavat ovat taas kunnossa, tämä paino ahdistaa minua järjettömästi. En vain tunne olevani oma itseni, tuntuu kun olisin vankina jonkun toisen kropassa. Jonkun vieraan. Paino putoaa verrattain hitaasti ja syömishäiriötaustan kanssa minun on todella vaikea hyväksyä sitä. Vaikka olen ihan hyvässä paikassa tällä hetkellä, aivoissani on edelleen se pieni osa-alue, joka huutaa päähäni taustalta LOPETA SYÖMINEN. Onneksi en enää kuuntele sitä ääntä, mutta minun on myönnettävä, että tällä hetkellä kamppailen. Oloni on niin epämukava tässä kropassa, että päivät ovat kamppailua. Syön aivan liian vähän ja minusta tuntuu, että kroppani käy säästöliekillä, koska en silti laihdu yhtään. Olen jäänyt jumiin noidankehään, josta en tunne pääsevän ulos.

En ole ikinä ennen tuntenut tällaisia fiiliksiä ja minua nolottaa myöntää tätä, koska tunnen olevani heikko. Samaa aikaa tiedän, mitä minun pitäisi tehdä, mutta se syömishäiriön siemen estää minua syömästä kunnolla, vaikka järki sanoo samaa aikaa, että sillä tavalla en ainakaan laihdu. En jaksa keskittyä ravintoon, vaikka sen pitäisi olla nyt prioriteettini.

Viimeksi laihduin yllättävän helposti. Tein paljon töitä sen eteen, treenasin joka päivä ja söin kunnolla, 20 kiloa lähti puolessa vuodessa. Olin ylpeä saavuttaessani tavoitteeni terveellisesti, mutta nyt alan epäillä, että jos en olisi heti onnistunut, olisinko vajonnut taas vanhoihin tapoihin. Onneksi olen ollut nyt niin kauan terve, että uuteen pohjakosketukseen tarvittaisiin paljon enemmän, mutta ei tämä silti hyvältä tunnu. Olin jo karistanut syömishäiriöpeikon niin pitkälti irti, että en haluaisi myöntää itselleni, että siitä on vielä ripaus jäljellä. Ja tunnen oloni naurettavaksi, kun käyn vaa’alla ja katson peiliin ja tiedän olevani lihava. Tiedän, että syömishäiriö ei liity mitenkään painoon, mutta minun muistoni syömishäiriöstä koskettavat törröttäviä luita ja Topiaksen kavahtamista kun hän vahingossa osui niihin sängyssä. En osaa ajatella tällä hetkellä koko asiaa, koska olen 30 kiloa painavampi kuin silloin ja minun päässäni se ei vain käy yhteen.

Syömishäiriö on jotain, jonka kanssa tulen kamppailemaan varmasti koko loppuelämäni. Tulen aina menemään kananlihalle, kun joku jo hoikka puhuu laihduttamisesta. Tulen aina mättö-överit vetäessäni miettimään, että ennen tämän huonon olon sai pois oksentamalla. Tulen aina häpeämään, kun käyn ottamassa vitamiinipistokseni ja tiedän lääkärin lukevan papereistani, että imeytymishäiriö on syömishäiriön seurausta. Tulen aina miettimään, mitä jos, kun katson itseäni peilistä. Mutta ne ovat vain ajatuksia. Eivätkä ne tarkoita mitään. Mutta tällä hetkellä.. Nyt olen pahassa paikassa ja tiedän, että minun pitää tsempata todella kovasti ja pitää paljon parempaa huolta itsestäni, jotta myös pysyn terveenä. Ehkä senkin takia päätin extempore avata suuni täällä. Usein ihmiset miettivät, että ulkoinen paine auttaa laihdutuksessa ja siksi siitä kerrotaan kaikille vaikka Facebookissa. No, minä toivon, että ulkoinen paine auttaa minua pysymään ruodussa ja siksi kerron ongelmistani teille. Tämähän on kuin ilmainen terapeutti.

Toivon todella tämän olon katoavan, mutta tiedän, ettei se häviä itsellään. Annan vielä itselleni mahdollisuuden, mutta onneksi syömishäiriön kokeneena tiedän varoa sitä pistettä, jolloin pitää osata ottaa apua muilta.

Kommentit

30 kommenttia
Avatar

Kiitos että kirjoitit tämän. Olen lukenut blogiasi kauan. Tämä aihe koskettaa minua ja tuli todella tarpeeseen lukea kokemuksesi. Kolmas kerta kun ”peikko” yrittää vierailla ja jäädä asumaan. Eilinen päivä onnistui, tänään ei taas tiedä miten jaksan syödä. Keho tarvitsee ravintoa ja liikuntaa. Taistellaan vastaan. Ei anneta elämää pois. Voimia Emilia.

Avatar

Oot kaunis juuri tuollaisena kun olet!

Avatar

Jos et syö, aineenvaihdunta ei toimi etkä laihdu. Jos et liiku, tulee susta enintään ”laihaläski”, joka on ehkä maailman kamalimman näköinen kroppa…

Osista jutuistasi itseinhosta tunnistan itseni. Juuri noiden mietteiden vuoksi aloitin pt valmennuksen toukokuussa ja se oli elämäni parhaita päätöksiä. Tänään olen yli 13kg kevyempi ja yli puoli metriä on lähtenyt senttejä. Mulla on ihan huippu pt jolta saan ruokavalion, saliohjelmat, neuvot, tuen… Ja maanantaisin raportoin tuloksista. En vaan voi kuin suositella.

Mun pt on Dea Henrikson, http://www.thundertrainingnutrition.com. En tiedä löytyykö yhtä sydämellistä valmentajaa mistään!

Avatar

Niin ja mulla on puolen vuoden valmennus 🙂 josta todella jää elämäntavaksi paljon!!

Avatar

Tällaiset ”laihaläskien” haukkumiset on aina äärimmäisen ikävää luettavaa. Yhteiskuntamme on mennyt todella omituiseksi, kun enää sekään ei riitä, että on normaalipainossa / muuten hoikahko. Pitäisi olla vielä kunnolla tikissä ja lihaksikas, jotta vartalo kelpaisi… muille?? Kunnostaan ja terveydestään voi pitää onnistuneesti huolta, vaikka ei kroppa ei sen seurauksena muuttuisi kiinteäksi fitnessbodyksi. Erityisen ikävältä tuntuu, että tämmöistä laihaläski-propagandaa kommentoidaan tekstiin, jossa nimenomaan puhutaan syömishäiriöstä.

Avatar

Anteeksi mutta nyt kyllä tajusit pointtini väärin. Pointti oli että jos ollenkaan näkee sen laihduttamisen vaivan, on syytä tehdä se niin että oikeasti pystyy olemaan tyytyväinen lopputulokseen.

Avatar

Luulen, että Laura kommentillaan tarkoitti, että vaikka olisi laiha, ei tarkoita, että olisi elintavoiltaan terve. Se on vaan totuus, että luiden päällä pitää olla myös lihastukea, jotta kroppa pysyy terveenä. Ei tarvitse olla fitnessvartaloa, mutta pienikin lihastuki on aina hyväksi. Tähän vaikuttaa myös terveellinen ja säännöllinen ruokailurytmi. Nimitys ”laihalihava” on ehkä melko raju ja saa ihmiset kiukustuneeksi.

Avatar

Smooth, syömishäiriöpostaus ja jo ollaan haukkumassa erilaisia kroppia ja arvottamassa ulkonäön perusteella…

Avatar

Anteeksi, mun kommentti ymmärrettiin nyt ihan väärin kuin mitä sen tarkoitin… Voit vaikka poistaa sen/ne, mitään pahaa en tarkoittanut todellakaan. Lähinnä pointti oli että ammattilainen osaisi ottaa tuon menneisyyden huomioon ja auttaa valvomaan ettei mopo karkaa käsistä ja laihtuminen tapahtuu oikeaoppisesti eikä vain nälkää näkemällä.

Avatar

Mulla jäi tän kommentin luettuani suu auki.. Ihan kiva tosiaan tällaisen aiheen äärelle tulla puhumaan ’maailman kamalimman näköisestä kropasta’.. Huh, häpeä :/

Avatar

Voimahali hyvä ystäväni kamppailee myös syömishäiriön kanssa ja sitä vieressä katsoessaan tuntee olonsa todella voimattomaksi. Onnellista syksyä sinulle ja toivottavasti pääset tavoitteeseesi ’

Avatar

Ne on nama kateellisten,katkerien ja muuten viallisten ihmisten kommentit sun ulkonaosta,jotka on saaneet sut epailemaan itseasi.Ei tasan yksikaan hyvassa kunnossa ja hyvalla itseluottamuksella varustettu henkilo mollaa toisia laskiksi tai muutenkaan hauku.Etta suomalaisissa arsyttaa eniten aina se,etta pitaakin yrittaa toinen aina laittaa matalaksi,ihan ku toisen kauneus,menestys tms.olisi itselta pois!Jos ihminen ihan oikeasti on itseensa tyytyvainen,sita toivoo samaa tyytyvaisyytta ja onnellisuutta muullekin!Etta miettikaapa katkeroituneet,etta miten se toisen onnellisuus olisi teilta pois….Ei oo muiden ongelma,jos oma elama ojassa.

Avatar

Tuttuja tuntoja! Itse sairastuin yläasteiässä syömishäiriöön ja yhä edelleen melkein 15v sairastumisen jälkeen mietin päivittäin omaa kroppaa, ruokaa ja liikuntaa. Poden huonoa omatuntoa, kun syön herkkuja ja puristelen läskejä peilin edessä. Tunnen itseni maailman suurimmaksi valaaksi ja Blue berries -tee tuo heti mieleen päivät, jolloin join vain teetä tai vettä ja heräsin ennen kouluunlähtöä jumppaamaan. Aina se kulkee mukana ja mitä syvimmin toivon, ettei omat lapset (3kpl) tähän kierteeseen joudu. Tsemppiä!

Avatar

Tiedän niin ton tunteen,ettei tunne olonsa kotoisaksi omassa kropassa. Vaikka miulla painonnousua ei ollutkaan paljon,niin epämukava ja löllö,ruma olo vaikuttaa itsetuntoon. Silleen että tuntee olonsa hyväksi omassa kropassa on tärkeetä :).

Avatar

Ikävä kyllä ainut vaihtoehto on syödä enemmän… Itse kamppailen myös syömishäiriön kanssa ja mietin miten ihmeessä söisin normaalisti taas, syön myös aivan liian vähän.
Mutta pelkään, että kroppani nyt tarttuu ravintoon ja lihon heti. Tyhmiä ajatuksia. Pitäisi vaan syödä. Ei elämä lihomiseen lopu.

Avatar

Moikka!
Entisenä syömisneurootikkona pystyn hyvin samastumaan ajatuksiisi. Itse olen viime aikoina löytänyt hyvän suhteen syömiseen luettuani Heidi Kuusiston kirjan Uusi päivä. Suosittelen sitä sullekin tosi lämpimästi! Kirjassa annetaan hyviä vinkkejä siitä, miten syömällä ravintorikasta ja terveellistä ruokaa voi löytää uuden ja paremman suhteen omaan kehoonsa 🙂

Avatar

Minäkin jo vuosia kamppaillut näiden ajatusten kanssa, nyt tosin fyysisesti terveenä jo pidemmän aikaa..hiljattain kroppaan tullut vielä lisää painoa runsaasti ja se on lisännyt ahdistusta entisestään. Tiedän olevani normaalipainoinen, mutta peikko on silti toista mieltä eikä oloa yhtään helpota puristavat vaatteet. Muista, että aina jos ahdistaa teet jotain oikein eli et anna peikon viedä itseäsi samaan kuiluun uudestaan. Niin minäkin teen ja syön kunnolla vaikka päässä jyskyttää! Tsemiä:)

Avatar

Mä niin tunnen ton fiiliksen. Varsinki nyt loppuraskaudessa tullu olo, ettei vaan tahdo syödä, ku pelkää sen näkyvän liikaa neuvolan vaa’alla (missä käyn nykyään näkemättä lukua). Pelottaa ajatus siitä, ettei nää kilot lähdekään..

Avatar

Voi sua! Entä sitten jos ootkin lihonut, oon ihan varma että oot ihan normaalipainoinen tuollaisena ja ainakin mun silmiin kuvissa tosi upea! Ei se timmi fitness-kroppa oo ainoa tavoittelemisen arvoinen! Ja hdas painon pudotushan on yleensä pysyvin. Terveisin 15kg YLIpainoa viimeisen raskauden myötä, mutta en panikoi.

Avatar

Moikka! Olen anoreksiaparantuja (on se yhdyssana :D) ja kirjoitan blogia tuntemuksistani. Käy kurkkaileen jos kiinnostaa, sillä ihan samojen ajatusten kanssa kamppaillaan täälläkin.

Avatar

Hei!

Älä vaan lipsahda uudestaan anoreksian tielle. Kynnys siihen ei ole suuri, ja kerrot, että syöt jo liian vähän. Pystyit jo voittamaan sen peikon kerran, mutta jos nyt vaivut siihen suohon uudelleen, on kamppailu sitä vastaan monta kertaa vaikeampaa. Sinun täytyy hyväksyä se, että peikkoa vastaan joudut taistelemaan luultavasti koko loppu elämäsi. Mutta älä anna sen päästä niskanpäälle näinä vaikeina hetkinä. Olisiko apua, jos puhuisit esimerkiksi neuvolapsykologille vaikeista ajatuksistasi?

Itse olen tuhon tiellä. Sairastin anoreksiaa vuosikaudet ja voitin sen. Keväällä pitkän vastaanpanemisen jälkeen se vei minut uudestaan, ja tällä kertaa en näe enää valoa tunnelin päässä jos ihmettä ei pään sisällä pikkuhiljaa tapahdu. Pyydän Emilia, älä vie ihanilta lapsiltasi äitiä.

Avatar

Moikka Emilia! Oon lukenu sun blogia jonkin aikaa mutta en oo koskaan kommentoinu mitään mutta nyt tuli teksti johon haluan sanoa jotain:) Sulla tuntuu olevan syömisen ja painon kans ongelmia. Oon itse kamppaillu saman asian kanssa läpi elämäni alkaen lapsuudesta jolloin olin hieman pyöreä ja muut sisarukseni olivat hoikkia. Päähäni on pinttynyt kuva että mun pitäis aina olla laihempi ja välillä aloitain viikottain ”dietin” ja välillä päivittäin. Kunnes oon nykyään tajunnu että ei se onnellisuus tuu siitä et olisin 5kiloa laihempi vaan oon alkanu hyväksyä yrittäny opetella hyväksymään itseni tälläisena. Ihminen tavoittelee aina parempaa ja parempaa. On saanu myös nähdä hyvin läheltä anoreksian kun pikkusiskoni sairastui 10 vuotiaana anoreksiaan ja sairaus on pitkittynyt ja nyt hän on sairastanut 5 vuotta. Todelliset ongelmat olivat aivan muualla kun painossa. Koulukiusaaminen ja täydellisyyden tavoittelu toivat ujolle pienelle tytölle liiallisen ahdistuksen jota hän alkoi purkaa syömiseen kunnes uskalsi lopulta kertoa että häntä kiusataan. Hän on käynyt läpi sairaalajaksoja. Paljon on mennyt eteenpäin ja terapiat ovat vieneet häntä tosi paljon parempaan suuntaan mutta vielä on matkaa normaaliin suhtautumiseen kehon, ruuan ja mielen kanssa. Toivoen että joskus tämä nuori sisareni olisi vielä terve! <3 Halusin kertoa tämän vain siksi että toivon sinunkin saavan apua painon kanssa oleviin ongelmiin ja terapiastakin voisi olla apua sillä ammattiauttajat ovat nykyään hyvin osaavia ja ainakin kokeilu kannattaa:) Nyky yhteiskunta antaa aivan liiallisen paineen ulkonäöllemme vaikka sisäinen kauneus ja terveys on paljon tärkeämpää. Meidän kaikkien pitäisi olla armollisempia itseämme kohtaan sillä emmehän me muitakaan tuomitse ulkonäön perusteella. Toivon että kirjoitukseni ei ollu mitenkään mieltäsi pahentava sillä se ei ollut tarkoitukseni ja tsemppiä projektiisi. Hyvää jatkoa sinulle! 🙂

Avatar

Mä voin hyvin ymmärtää miltä susta tuntu! Okei, mä en ikinä ollut alipainonen, mutta kuitenki yli 2 vuotta sitten eron jälkeen laihduin nopeasti syömihäiriön kanssa, päivän aikaana en saanu syödä muuta ku maitorahka. Jos suuhun eksyi jotain muuta, sen seuraasena halasin vessapöntöä. Treenasin joka päivä silloin, ahdistuksen ja pahan olon sammutanut juomalla. Exa koko ajan ”autanut” asian, haukkumalla mua, sanomalla ettei kukaa tuu sua haluamaan, katso peiliin yms! Sitten ku tapasin nykyisen miehen, hän tietämättä sai mut pois tosta jämästä. Aloin syömään ja lihosin kaikki korkoen kanssa takaisin. Nyt ku laihdutan valmentajan laatimalla ruoka ja treeni ohjelmaan mukaan, tuntuu että paino lähtee liian hidasti. Kyllä sisäinen ääni koko ajan muistutaa mua miten hyvin silloin sain painon alas. En saa sortua enää siihen. Älä säkä sorru, Emilia, kaikki on hyvin, sua hyväksytään ja rakastetaan sellaisena ku olet! ♡ Jatka etempäin, syö hyvin ja säännöllisesti, älä katso taakse enää. Mutta nauti siitä mitä teet, ja kyllä se iso palkinto odottaa sua edessä.
Ps mä en ikinä kirjoittanu tästä asiasta, sait mua avautumaan, mut muista ettet ole yksin tässä. Love you, Alesya ♡

Avatar

Muista ettei kropps määrittele sua ja sun identiteettiä. Itellä alkoi treenaaminen sujua kun aloin oikeasti pohtia ja ottaa selvää mikä vaikuttaa terveyteen mitenkin ja oikeesti löysin sen mistä ihmiset puhuu; elän terveellisesti, jotta voin terveyden kannalta hyvin ja ulkomuoto tulee sivussa. Mutta ennen kaikkia näitä juttuja, aloin kiinnittää sisäiseen minääni huomiota. Me käytetään paljon aikaa ulkoiseen minään, mutta kuinka paljon käytämme aikaa sisäiseen minään. Toki ei saa mennä liian itsekeskeiseksi touhuksi, mutta luulisin että jos me joka aamu käytettäis yhtäpaljon aikaa sisäiseen minään kuin ulkoiseen niin asiat helpottuisi. Kannattaa lukea pari kirjaa minuuteen liittyen http://www.paiva.fi/?sid=30003&tuoteid=5020&luokkaid=158&from=%2F%3Fsid%3D30000%26luokkaid%3D158%26a%3D20 http://www.paiva.fi/?sid=30003&tuoteid=5187&luokkaid=158&from=%2F%3Fsid%3D30000%26luokkaid%3D158%26luokka%3D0%26s%3D1%26a%3D20%26showall%3D%26hmin%3D%26hmax%3D%26words%3D%26kustantajaid%3D%26m%3D

Avatar

Hei, sellaisen jolla ei ole syömishäiriötä on vaikea ymmärtää millaisena sairastunut itsensä näkee… ei auta vaikka hoettaisiin kuinka, että näyttää ihan hyvältä. Se hyväksyminen kun pitää lähteä itsestä. Minä olen elämänä aikana itseäni kuihduttanut ja saanut siitä jälkeenpäin ajatellen sairaaloista nautintoa… tunsin itseni vahvaksi kun pystyin täysin hallitsemaan mitä suuhuni laitoin ja samalla tietysti halveksin muita jotka söivät normaalisti ja nauttivat elämästään. Sitten tuli pidempi vaihe jolloin en kyennytkään hillitsemään itseäni vaan ahmin ja pelastus oli tietysti oksentaminen ja suolihuuhtelut. Tarkasti oikein suunnittelin mitä syön / ahmin ja sitten poistan sisältäni sen kaiken! ja jos paino nousi ja housut alkoi kiristää peitin itseni pitkiin löysiin kaapuihin ja häpesin suunnattomasti. Tämä kaikki siis vaikka olen painavimmillanikin ollut BMI:n mukaan normaalipainoinen. Tämä kommentti siksi, että syömishäiriöisen mieli on vääristynyt, mutta siitä on mahdollista parantua. Nyt voin oikeasti paremmin, liikun sen verran, että nautin siitä ja syön monipuolista ruokaa tarpeeksi, jottei tule valtaisia mielitekoja ja kas kummaa näen myös muiden ihmisten kehon paljon lempeämmin ja hyväksyen.

Avatar

Oon muutaman vuoden satunnaisesti seuraillut sun blogia (viime aikoina tiheämmin) ja aina ihaillut, kuinka kaunis oot! Olet upean näköinen juuri sellaisena kuin olet jo nyt!

Avatar

Voimia ♥

Avatar

En tietenkään voi sanoa ymmärtäväni sinua täydellisesti, sillä olemmehan eri ihmiset erilaisella taustalla, mutta ymmärrän jotain, sillä 13 vuotinen syömishäiriö helvetti on käyty läpi. Olen ollut jo ”selvillä vesillä” 4 vuotta ja siitä kiitos miehelleni sekä lapselleni. Kesän alussa mulle on tullut aina kammottava ahdistus ja mörkö on tullut kyläilemään. Olen yrittänyt suunnata mörön vierailun positiivisemmaksi mm. muistelemalla menneitä ja miettien kuinka pitkälle olenkaan päässyt niistä vaikeista ajoista, saanut potkua jatkaa entistä motivoituneempana terveellisiä elämäntapoja, jatkamalla lopahtanutta liikunnan iloa ja tekemällä ryhtiliikkeen syömiseen, sillä syömishäiriö ei ole yhtä kuin laiha, terve ja kaunis. Oli aikoja jolloin yhdistin syömishäiriön laihuuteen, kauneuteen, onneen jne. Niitä en koskaan ollut (paitsi laiha loppujen lopuksi). Pohdin joskus kuinka kateuden voi kääntää positiiviseksi ja itseään kehittäväksi, motivoivaksi tunteeksi ja päätin tehdä samoin syömishäiriö mörön kanssa. Mörkö muistuttaa, opettaa, motivoi jatkamaan valitsemallani hyvällä tiellä. Enää en pelkää mörön vierailua vaan katson sitä silmästä silmään tietäen minun olevan vahvempi sitä.

Kaikka tsemppini sinulle Emilia ja muista, että sinä olet sitä mörköä vahvempi! Hyvää syksyä sinulle ja perheellesi! <3

Avatar

Sä oot just hyvän kokoinen nuori tyttö. Mullekki tulee outo olo kun katon itteäni just vaikka tollasesta näkökulmasta ja mua alkaa hävettää. Mut yritän vaan olla katsomatta niitä kuvia enkä välitä koska tiiän et ihmiset hyväksyy mut tälläisenä. Ja niin varmasti sutkin!

Avatar

Olet upea ja niin vahva kun jaat tarinaasi täällä, monelle samoijen asioiden kanssa kamppaileville varmasti kullan arvoista tekstiä<3

Vastaa käyttäjälle Sani Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä