Miksi bloggaajan ammatti on joskus maailman paskin

Lisään tämän saman postauksen kumpaankin blogiini.

Tässä kuun vaihteessa on ollut paljon juttua vartaloon ja painoon liittyen. Kirjoitin ”paljastuspostauksen” syömishäiriöstäni. Kerroin tilanteestani vaikeiden syömishäiriöön liittyvien tunteiden kanssa. Laitoin jakoon omat vaatevinkkini kurvikkaalle vartalolle. Avauduin Facebookissa saamistani läskikommenteista viimeisen vuoden ajalta.

Mä en tule ikinä ymmärtämään, miksi ihmiset ovat niin ilkeitä. En ymmärrä, minkälaisen sielunelämän se vaatii, että kun joku tunnustaa edelleen kärsivänsä syömishäiriön aiheuttamista ajatuksista ja olevansa todella huonossa paikassa omakuvansa kanssa niin miksi jotkut yrittävät potkia sua vaan alemmas ja alemmas? Niin moni on tämän jälkeen kokenut aiheelliseksi alkaa laittaa mulle entistä enemmän läskikommenteja ja jatkuvaa haukkumista. Samaa aikaa kun mua haukutaan läskiksi, toiset haukkuu mua siitä, etten saisi pitää itseäni lihavana. Sitten sanotaan, että mun täytyy ehdottomasti laihduttaa samaa aikaa kun toiset haukkuu mua siitä, että jatkuvasti korostan sitä, että minun täytyy laihduttaa ja loukkaan sillä ”niitä oikeasti lihavia”. Ihan sama mitä teet, niin ihmiset eivät ole tyytyväisiä.

Mutta hei, simmosta se aina on. Tähän oon tottunut. Tiedän olevani julkinen hahmo ja tiedän, että ihmiset luulevat heillä olevan oikeus jatkaa repimistä sillon kun olen jo niin rikki, ettei revittävää enää ole. Mutta kun joudut työn puolesta kestämään tätä samaa aikaa kun henkilökohtainen elämä repeää palasiksi ja liima on kadoksissa, se on liikaa.

Tämä on mulle liikaa. En jaksa tätä nyt, en vaan pysty tähän, en pysty lukemaan muiden mielipiteitä, eikä mun sateenvarjo kestä enää tätä paskasateen määrää. Blogi jää nyt tauolle.

Suljin kommentoinnin väliaikaisesti, jotta sitten palatessani en joudu jatkamaan saman paskan lukemista.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä