Merkittävästi ylipainoinen

Untitled Export1

Untitled Export2

Untitled Export3

Minä olen merkittävästi ylipainoinen. En ole enää edes lievästi ylipainoinen, vaan painoindeksini on merkittävästi ylipainoinen. Olen 168 senttiä pitkä ja painan 85 kiloa. Olen lihonut masennukseen sairastuttuani yli 20 kiloa, joista 10 on tullut kahdessa kuukaudessa ja tiedostan olevani ylipainoinen, mutta että oikein merkittävästi ylipainoinen? Näitä kuvia katsoessani näen samaa mitä näen peilistä. Kurveja. Pyöreän pepun ja pehmeät reidet, joista oikeasti tykkään. Erittäin gluteenipitoisen aamiaisen tuoman pömppiksen ja löllyvät kädet, joista tahtoisin eroon. Turvonneet kasvot ja vähän kaksoisleukaa. Olen mielestäni turhan painava, mutta en merkittävästi ylipainoinen, niin kuin yhteiskunta minulle väittää.

Untitled Export4

Untitled Export5

Untitled Export6

Tykkään kurveistani, enkä tahdo niistä eroon. Aion aloittaa laihdutuksen sitten kun minulla on siihen voimia ja innostusta, mutta pelkään, että laihdutus vie liikaa muotojani pois. En tunne oloani kotoisaksi tässä painossa, mutta en myöskään tahdo olla yhtä laiha kuin joskus olen ollut. En oikein tiedä enää mitä haluan. Olen aikalailla sujut itseni kanssa ja osaan arvostaa vartaloani, samalla tiedostaen sen puutteet. Tarvitsen lisää lihaksia, joiden myötä peppukin on sitten taas pystympi ja selkä voi paremmin. Tarvitsen gluteenitonta ruokavaliota, jotta tämä pömppis katoaa. Ja tarvitsen jonkun ihmeen päästäkseni eroon löllökäsistä. Mutta jotenkin ajatus laihduttamisesta ei tällä hetkellä kiinnosta sitten yhtään. Ruoka on hyvää. Ja on kivaa olla välillä treenaamatta. Olen aina sanonut, että halua treenistä pakkopullaa, enkä aio sitä tehdä nytkään, vaikka vaakaa huutaa. Mulle on tärkeää, että treenaaminen pysyy kivana juttuna, jota tehdään silloin kun tuntuu siltä.

Untitled Export7

Untitled Export8

Merkittävästi ylipainoinen… En tiedä olenko sitten ihan sokea, kertokaa te? Ei se ole mikään laihojen etuoikeus käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita, mitä sitten jos vähän on mahaa ja muutakin 😀 Loppukevennykseksi jokaisen kuvasarjan viimeinen kuva, kun on Topias kuvaamassa niin tulee aina loppuun näitä 😀

Untitled Export

Kommentit

122 kommenttia

Näytät TODELLA hyvälle. Itsellä ylipainoa, mutta mun osakseni on jäänyt olla tämmönen tasapaksu 😅 Ottaisin mielelläni tuon kropan! Älä laihduta liikaa siis.

No mun silmään et näytä edes ylipainoiselta, oot kaunis!! Ja upeet kurvit, todellakin saat olla tyytyväinen itsees just tollasena 🙂

Wau! Sä näytät upealta! Oo ylpeä kurveista ne pukee sua! Mä toivon, että löytäisin tollasen samanlaisen asenteen jostain. Tällä hetkellä olen raskaana ja tämä kropan muutos ottaa aika koville kun aina on ollut hoikka ja pieni kokoinen. Toivon pääseväni kiloista nopeasti eroon mutta toivon, että saisin samanlaisen asenteen jostain kun sinulle. Reenataan kun tuntuu hyvältä ja jokaisesta kurvista ei ole pakko päästä eroon.

Näytät tosi hyvälle mun mielestä. Nuo sun kurvit on munsta just hyvät. ❤️

Ite oon 165cm, 83kg enkä todellakaan näytä omasta mielestäni ylipainoselta. Etkä näytä säkään! Mulla kerääntyy kaikki vatsaan, sulla taas peppu on isompi ja tosi hyvännäkönen! 🙂
Älä sitä painoindeksiä tarkkaile kun se ei anna oikeeta kuvaa vaan peiliä. Oot hyvä sillon kun omasta mielestä näytät hyvältä<3
Ainiin, et oo sokee! Sä et todellakaan näytä lihavalta, vaan just hyvältä! 🙂

Nainen sie olet upea! Ihan sama mitä vaaka ja painoindeksit sanovat, sie oot U-PE-A <3!

Olet kaunis. Et ollenkaan ylipainoinen vaan oikeinkin hyvä juuri tuollaisena!

Olet kaunis, vartalosi on upea ja naisellinen. Menen sanattomaksi näistä sun kuvista. Ihan järjettömän upea nainen!

No et näytä merkittävästi ylipainoiselta ollenkaan! Sinulla on aivan ihanat muodot, jotka ottaisin mieluusti itselleni. Laihduttamisesta ei todellakaan kannata ottaa stressiä, teet siihen tahtiin kuin itsestä tuntuu hyvältä! Minusta sinun ei kyllä pitäisi edes laihduttaa, olet aivan U-PE-A!

Ihana teksti 🙂 Sinä olet kaunis! 🙂 <3
Itse sairastuin masennukseen noin 2,5vuotta sitten. Apua tähän sairauteen sain vasta muutama kuukausi takaperin.Masennuksen myötä minulle on kertynyt ylimääräisiä kiloja ihan hirveästi nimittäin 35kg. Painoa löytyy tällä hetkellä reilut 105kg. En tykkää itsestäni tälläisenä, mutta olen päättänyt että en lähde itseäni rääkkäämään enkä tee liikunnasta numeroa. Sitten kun siltä tuntuu niin aloitan liikunnan. Olet selvinnyt hienosti! En voi muuta kuin nostaa hattua sinulle! Tsemppiä Emilia! <3

Mielestäni näytät upealta ja juuri kurvikkaalta, lisäksi ruumiinrakenteesi korostaa naisellisuuttasi. Mielestäni joillekkin sopii urheilullinen kroppa, joillekin taas pyöreys/pieni rasvakerros saattaa tuoda kropan persoonallisia erityispiirteitä esiin, ja joillekin taas saattaa sopia molemmat, pyöreys sekä urheilullinen kroppa.. Sinua pukee varmasti sekä että.. Omaan silmääni näytät normaalipainoiselta, mutta painoindeksithän on kyllä aivan päin sanonko mitä.. Mieheni on 190cm pitkä ja hyvin hoikka, mutta painoindeksin mukaan hän on ylipainoinen…. 😀 osaat pukea kroppasi hyvin, siten että uhkeutesi korostuu, naisenakin kehtaan sanoa että hotti pakkaus…:D

Olen lukenut blogejasi kauan! Ja tänä taitaa olla nyt ensimmäinen kerta kun kommentoin. Mun oli pakko näyttää nää kuvat myös miehelleni. En sanonut saatesanoiksi mitään vaan että katsoo kuvia. Ja hän oli samaa mieltä kuin minä, WAU! Näytät upealta näissä kuvissa! Mieheni sanoi että varmasti moni on kateellinen muodoistasi ja että ei suomalaiset naiset vaan näytä tuolta.
Tiedän että et tunne oloasi kotoisaksi kropassasi mutta oikeasti, näytät todella hyvältä. ❤

Emilia olet ihan mieletön ! Kiitos että olet niin aito ja avoin. Upea nainen sisältä ja ulkoa

En ole aiemmin kommentoinut sun kirjoituksia, mutta nyt on pakko!!! Ole hei ylpeä noista muodoista mitä sulla on. Et todellakaan näytä merkittävästi ylipainoiselta vaan naiselliselta! Vau!!

Et todellakaan ole merkittävästi ylipainoinen. Olet kurvikas ja kaunis. Jokaisen varsinkin naisen ruuminrakenne määrittelee paljon miltä näyttää. Olen sinua hieman lyhyempi ja kevyempi ja silti minusta tuntuu, että olen isompi. Minulla paino kertyy kaikkialle, eikä ihanasti muotoja korostaen. Vaaka ei kerro koko totuutta se on ihan selvä! Olet upea 🙂

Mielestäni vartalosi on upea. Sinulla on juuri sellainen vartalotyyppi (tiimalasi) jota monet kadehtivat, kapea vyötärö ja nimen omaan kurvit oikeilla paikoilla. Itsellä valitettavasti kaikki kilot menevät masuun ja käsiin ja näyttäisin enemmänkin omenalta jos olisin painavempi kuin nyt 🙂

No et todellakaan ole mikään lihava?! Aivan mielettömän upea vartalo. <3 Olen kyllä sitä mieltä, ettei sillä vaa'an lukemalla, eikä painoindekseillä ole sen kummempaa merkitystä. Kunhan on terve ja kantaa kehonsa hyvin. 🙂

Oot upea!

Aivan täydellinen pylly!!

On varmaan vaikeeta kun vaaka ja yhteiskunta huutaa vastaan mutta kyllä mä ihannoin sun vastaloa varsinkin juuri muotoja. Itse olen hoikka, ei siis minkäänlaista persettä tai vyötäröä.. mutta pömppis näkyy kaikesta ja varsinkin nyt kun vauva maha ei erotu muutakun turvotuksena. Argh.
Haaveilen pyllystä!
Olet upea!

Vau! Tiäks… Luulen nähneeni sut yksi päivä Lidlin edessä ja heti katsoin, että onko tuo se bloggaajaa ja mitä IHMETTÄ se höpöttää aina laihdutuksista, kun on niiiiin nätti ja simpsakka. Siis jos se olit sinä 😀 Olen itse aika saman kokoinen, pikkasen pidempi ja pikkasen kevyempi eli painoindeksi on just hiukan alle 30:n. Kropaltani oon aika saman muotoinen, leveät lanteet ja kapoinen vyötärö ja lihastakin löytyy. Pidän itseäni hirveänä läskinä, sillä olen kaikkien normien mukaan ylipainoinen, enkä edes ihan vähän.

Aina välillä herään miettimään sitä, että miksi annan jonkin niin idioottimaisen asian kuin jonkun urpon määrittämän luvun määrittää mikä on ”normaali” ja mikä on se mihin pitäisi pyrkiä. Eli pointtinani, olet superkaunis, eikä sun tarvi laihtua. Itsekin haluaisin läskiä pois ja lihasta lisää, sen ymmärrän kyllä. Mutta heitä vaaka pois, kaunokainen 😉

Rehellisesti sanottuna; olet todella hyvännäköinen! Siis wau mitkä muodot ja kurvit. Mitä jos joskus vaan hellittäisi ja olisi armollisempi itselleen eikä aina ressais siitä, millainen PITÄISI olla.. Elämä on liian lyhyt ruuasta stressaamiseen. Mielestäni olet kaunis.

Hitto mikä booty!!!! Pyllykateus!!

Kun näitä kuvia katsoo, niin ensimmäisenä ei tule mieleenkään että onpas lihava, ei todellakaan!
Sulla on aivan upean kapea vyötärö!
Mulle mielikuva merkittävästi ylipainoisesta on jotain aivan muuta, kuin sun kroppa!
Niin kuin joku Facebookin kommenteissa sanoikin jo, että sun kilot on kertynyt oikeisiin paikkoihin!
Mutta oispa se niin helppoa, että voisi laihduttaa vain tietyistä paikoista mihin ei itse ole niin tyytyväinen ja esim just muodot pysyisi! Ja noi painoindeksit ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa. Mun veljellä joka on aina ollut oikeasti hoikka, painoindeksi näytti että hän olisi ylipainoinen. Joten usko pois, upea ja kaunis olet <3

Oiiii ! Kumpa mullakin olisi tollaiset muodot! hyvältä näyttää!!

Olet upea kurvinesi! Itse olen myös kovin muodokas, ja alan juuri olla sinut sen kanssa. On ollut kiva lukea toisen blogisi pukeutumis vinkkejä muodokkaalle vartalolle, kiitos niistä <3

Miehenä pakko sanoa (puhun varmasti valtaosan puolesta), että juuri tuollaiset muodot naisella kuuluukin olla, en muuttaisi mitään jos päättäisin asiasta.

Naisten ei todellakaan ”kuulu” olla mitenkään tietyn muotoisia ja kokoisia. Täälläkin on kommentoinut moni nainen, joka kertoo olevansa luonnostaan hyvin hoikka ja ”lautamainen” – heistä tuntuu varmaan tosi kivalta kuulla, että he eivät näytä siltä kuin naisen ”kuuluu”. Eikä ”näytänkö hyvältä” ole sama asia kuin ”olenko miesten silmissä himoittava”, ja on aika ylimielistä kuvitella niin.

Emilia, näytät näissä kuvissa todella kauniilta, kuten olet aina näyttänyt, ja 99 % tänne kommentoivista näyttää olevan samaa mieltä. Mutta vaikka näyttäisitkin selvästi ylipainoiselta – entäs sitten? Jos näyttäisit jopa rumalta – entäs sitten? Vaikuttaisiko se arvoosi ihmisenä tai elämäsi laatuun? Tietysti on mukavaa, jos näyttää omasta mielestään kivalta, ja kauniita ihmisiä katselee mielellään, mutta ei kauneus loppujen lopuksi ole mitenkään tärkeä ominaisuus. Ihmiset eivät ole koriste-esineitä. Joo, olet kaunis nainen, big deal. Paljon enemmän ihailen vahvuuttasi, rohkeuttasi, huumorintajuasi ja taitoasi kirjoittaa.

On ihan luonnollista tuntea ulkonäköpaineita -saisi olla kivestä tehty että tässä yhteiskunnassa ei niitä tuntisi. Mutta välillä on hyvä muistuttaa itseään, että kauneutta korostetaan siksi, että sen avulla on niin helppo myydä niin paljon kaikenlaista, eikä suinkaan siksi, että se oikeasti olisi jotenkin sinänsä merkityksellinen asia.

Nolottaa myöntää, mut kiinnitän tosi usein huomiota ihmisten painoon, ja joko liian laihat tai lihavat kiinnittävät helposti huomioni. Näin sut kuitenkin tässä pari viikkoa sitten caribian suihkuosastolla, eikä kokosi todellakaan kiinnittänyt huomiotani vaikka olit täydellisen alasti 😀 musta ihan uskomatonta että noin kaunis kroppa voi olla muka merkittävästi ylipainoinen… Hei haloo

Ylipainoinen?! Hei WAU!! Oot tosi kaunis, naisellinen nainen!

Voi vitsi, et todellakaan oo mun silmissä mikään merkittävästi ylipainonen, vaan ihanan naisellisen näkönen!!! Ite oon sua kymmenen senttiä pidempi ja painan suht saman verran (myös masennuksen takia tullu vähän kiloja) mutta mulla se paino on saakeli jämähtäny mahaan ja vähä reisiin.. Mutta niin kauan kun mulla on itelläni ihan hyvä olla, en tee asialle mitään varsinkaan kun omat voimat ei oo ihan parhaimmillaan just nyt. Ja tätä todellakaan paranna se, että mulla isoin ”palaute” siitä, että on vähän ylimäärästä, tulee omalta äidiltä, ei todellakaan paranna tätä asiaa. Mutta muista, että oot ihan yhtä upee minkä kokosena tahansa! :*

Wow! Oot kyl upee! Kumpa itelläniki menis rasva samoihin paikkoihin ku sulla.. mulla se kertyy lähinnä tohon keskivartalon seudulle, erityisesti jenkkakahvoihin 😀

Jestas mitkä muodot!! Upean näkönen olet! Ja vielä ihan täydellisiä asuja, jotka sopii sulle niin hyvin! 🙂

Oi, täälläkin pyllykateus iskee, upeen näköstä! Mistähän löytäisin itsellenikin samanlaisen asenteen… Olen itse sinua muutaman kilon painavampi ja saman pituinen. Tärkeintähän on se ettei paino haittaa elämistä ja että on sujut kropassaan, loppujenlopuksi mitä väliä noilla painoindekseillä on? Itse haluaisin omassa kropassani tuoda vyötäröä enemmän esiin ja tuohon peppuun volyymia lisää. Tämänhetkinen tilannekuva löytyy blogistani.

Tsemppiä sulle ihan hirveesti, mulla yksi parhaista ystävistä kärsii tällähetkellä masennuksesta ja olen lähietäisyydeltä katsellut kuinka rankkaa se voi olla.

Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna; olen kateellinen vartalostasi.

Sä oot just upea, todella kaunis ja hyvännäköinen.
Ja kiitos rohkaisustasi, ehkä voisin itsekin olla stressaamatta painosta ja olla tyytyväinen itseen.
Pienellä ruokavalion siistimisellä saa paljon aikaan..
☀️

BMI ei kerro kaikkea. Esimerkiksi urheilijoilla tai ihan vaan tavan tallaajilla jotka harrastavat liikuntaa tai tekevät fyysistä työtä, voi painoideksi olla lihavan puolella, vaikka kyse on oikeasti siitä että on rasvan lisäksi lihaksia.

Tärkeämpää on katsoa peiliin kuin vaakaan. Jos sinulla on hyvä olo, etkä esimerkiksi hengästy helposti tai tunne oloasi turvonneeksi tai ”tukkoiseksi”, voit olla juuri sopivan painoinen.

Kuvista ei tulisi mieleen sana ylipainoinen vaan kurvikas. 🙂 Ihana nähdä välillä normaaleja kroppia. Itse painan tällä hetkellä hurjat 91 kiloa ja olen 161 cm. Tuntuipas kamalalta kirjoittaa nuo luvut, kun vielä vuosi sitten painoin 72 kiloa ja sitä ennen alimmillaan 61 kiloa. Sairastan itsekin masennusta ja lääkityksen aloittamisen jälkeen kilot alkoivat kertyä. Mutta itsensä ruoskiminen ja syyttely ei auta, täytyy vain opetella pitämään itsestään huolta uudestaan.

Kivat muodot sulla! Onhan tuo peppu aika suuri. Ja mielestäni myös näytät myös ylipainoiselta!

Sä oot tosi kaunis just tollasena kun oot! Kadehdin sun kaunista, kurvikasta vartaloa. Henkilökohtaisesti mä olen sitä mieltä, että niitä kurveja pitää löytyäkkin eikä luut sais töröttää. Mä en ainakaan näe sussa ylipainoa, vaan kauniin naisen! 🙂

Sulla on kroppa jota ainakin minä kadehdin! Muodot juuri oikeissa kohdissa ja osaat pukea kroppasi oikein pelkäämättä vartalonmyötäisiä vaatteita, mahtavaa! Toivoisin itsellenikin leveämmän lantion jotta ei tarvitsisi vatsaa väkinäisesti pienentää joka on aina ollut se kohta joka on pilannut itsetuntoni johon ei yhtään auta muutamat sairauteni jonka takia liikunta ei onnistu joten en pysty edes liikunnalla vaikuttaa kroppani ulkonäköön.

Mutta sinä! Kahden lapsen äiti ja noin upea kroppa! Erittäin naisellinen ja kaunis!

Minullakin painoindeksi näyttää todella hurjia lukemia..
Olen 174cm pitkä ja 95kg. Eli painoa on..
minulla taas on nilkat, sääret, pohkeet simpsakat samoin kädet ja ylävartalo. Kilot kertyy takapuoleen, reisiin ja alavatsaan.

Et näytä yhtään suurelta vaan muodokkaan hyvältä 🙂

On se jännä miten samoilla mitoilla (itse olen noin 167cm ja 84kg) voi näyttää niin erilaiselta. Minä näytän ylipainoiselta, en itsekään sanoisi että merkittävän mutta ylipainoiselta kuitenkin. Sinä näytät kauniin kurvikkaalta! Mulla on rintavarustusta reippaammin, on aina ollut painoin kuinka paljon tai vähän vaan, mutta niin on mahaakin. Olen varmaan muodoltani omena. Toiveissa on toinen lapsi, mutta haluaisin laihduttaa ensimmäisen raskauskilot (kröhöm, jos niin voi enää sanoa kun synnytyksestä on 1.5vuotta) pois ja vielä vähän päälle, etten painaisi toisen raskauden päätteeksi 100 kiloa…
On ihanaa että pidät kurveistasi, minäkin pitäisin jos olisin lähempänä tiimalasia kuin palloa 😀 onneksi ja myös epäonneksi minä itse olen ainoa joka voin muotooni vaikuttaa.

Kiloja sinulla voi painoindeksin mukaan olla liikaa, mutta kroppasi on kauniin sopusuhtainen! 🙂

Voi olispa mullakin tollaset kurvit! Synnytin joulukuussa ja painoindeksi on lievästi ylipainoinen ja mulla ei tollasia kurveja ole. Jos olis tollanen kroppa niin tuskin kokisin tarvetta laihduttaa mutta mulla paino on paljo tasasemmin jakautunu joka paikkaan kropasta

Et todellakaan ole ylipainoinen, oot kaunis ja muodokas! kuhan itse on tyytyväinen niin kaikkion hyvin!

Minä en näe sinussa mitään ylimääräistä, olet todella upea kurveineen päivineen. Sinulla on monen naisen unelma vartalo, ainakin minun mielestäni! Mitä sitä vaakaan tai painoindeksiin katsomaan, jos näyttää häikäisevältä<3

Näytät ihan törkeän hyvältä! Just siltä, miltä naisen kuuluukin näyttää. Nauti elämästä ja treenaa, kun siltä tuntuu. Oot upea 🙂

Näytät upealta ja ihanan naiselliselta! Kiva kuva postaus 🙂

Hei nainen sähän olet U-PE-A! <3 Painoa paljon tärkeämpää on se, miten itse suhtaudut kehoosi ja ylipäänsä elämään.

Minusta olet edelleenkin kaunis, lisäkiloista viis! Tuo sun kroppasi on kauniin kurvikas ja naisellinen! Mikä upeinta, tuo sun kapea vyötärösi on aivan upea muodokkaan pepun kaverina! 🙂

Mutta mä niin tiedän tuon ristiriitaisen tunteen, joka tulee kun saa BMI:n osoittaman tuomion, vaikkei se todellakaan kerro koko totuutta. Silti se tuppaa jäädä kummittelemaan ja ahdistamaan.

Alleviivaan silti vielä, että olet todellakin kaunis! <3

Naiselliset kurvit, ihana olet!

Noh, mun mielestä näytät lihavalta. Oon samanpitunen, painan 60kg eli 25kg vähemmän, ja esim mun reisistä saa hyvin nipistettyä kilon jos toisenkin, niin sulta vielä vähän enemmän. Mun ihannepaino olis joku 55-57 kg. Jos ajattelet noin että ruoka on hyvää jne, huomaat olevasi kohta satakiloinen (ja sinne ei ole matkaa kuin 15kg), mieti minkälaista siitä on tiputtaa lähes puolet..

En voi olla samaa mieltä. Oon teitä 5cm lyhempi ja painan juurikin tuon sun ihannepainon verran 55kg. Kylkiluut paistaa ja solisluut töröttää. Tavoitteenani on saada lisää rasvaa, mikä sekään ei ole kaikille helppoa. Ei naisen kuulu olla täysin rasvattomia ja nipistää sitä joka paikasta minimiin.

Siis WAU mitkä kurvit ! Nuo sinun kurvisi on aivan mahtavat ja olet muutenkin todella kaunis nainen. Paino ja painoindeksit ovat turhia, paljon tärkeämpää on rakastaa niitä muotoja joita luontoäiti on meille naisille antanut. Kaikkia mahdollisia muotoja! Ja omaa kauneusihannettani on juuri enemmän muodokkaat naiset 😉

Nomppu on oikein ihana noissa joissakin kuvissa 😀
Ethän sie miltään merkittävästi ylipainoiselta näytä, vähän vaan ylimääräistä tässä ja tuolla, mutta oikein hyvältä näytät noinkin 🙂 Oon vähän kade, itellä kaikki kilot tulleet mahaan ja tisseihin, tuollainen tasaisempi vartalo olisi niiiiiin kiva, kuin siulla.
Isot tsemit ja haleja <3

siis VAU!! Oot upea!! Ja näkeekö mun silmät oikein (ok kuulostan joltain kauheelta pervolta nyt mut mun on pakko sanoo tää 😀 ) että sul ei oo rintsikoita ja sul on kuiteski noin hyvännäköiset tissit!! 😀 Siis kahden lapsen äiti ja sul on noin upee kroppa, oo ylpee!
Toivottavasti onni kääntyy parhain päin teidän perheelle nyt kevään tullessa ja saatte parempia aikoja! <3

Ihanat kuvat muru! <3 Oot upea no matter what!

Ihanat kurvit! Suht poikavartalon omaavana katson kateellisena, tosin on se omakin takamus alkanut iän myötä saada muotoa :’)

Näytät upealta! Mun painoindeksi on kutakuinkin sama, mutta mun kropassa yksikään kilo ei ole oikeassa paikassa… Tekisi mieli laittaa sulle pari kuvaa itsestäni 😀 Sun asenne on myös loistava, olisipa mullakin pokkaa ottaa tai otattaa itsestäni kokovartalokuvia ja iskeä ne nettiin arvosteltavaksi.. Huhhei! Olet upea.

No oothan sä aika pullea kun kuvia kattoo, ja oot semmosissa ns. Parhaissa asennoissasi etkä normaalisti että todellisen ylipainon huomaisi. Ota itsestäsi ihan normaaleja kuvia keikistelyn sijaan niin tulee realistisempia. Mutta tosi ylipainoiselta et kyllä näytä, pelkkä ylipaino sana kuvaa vaan realistisemmin. 🙂
Terveisin toinen ikuinen pullukka, mut olokoot.

Miksi merkittävästi ylipainoiselta näyttäminen olisi paha asia? Ei lihavuutta ole mitään syytä paheksua vain lihavuuden itsensä takia. Terveet elämäntavat ovat numeroita tärkeämpiä ja epäilen, että sinulla on painosta riippumatta erinomainen pohjakunto. Ja vaikka ei olisikaan, niin so what?

Voitaisiinko hei nyt hiljalleen luopua tästä ihmeellisestä läskivihasta? Jengi puhuu täällä ihan kuin ylipaino olisi pahin mahdollinen asia maailmassa. Heti kun tulee muutama kilo lisää vyötärölle, niin et ole enää ihminen vaan laihdutusprojekti. Nyt vähän feminismiä ja kehopositiivisuutta kehiin!

Mun mielestä pohjakunnolle ei voi sanoa so what. Liikkuminen ja terveellinen ruoka on uskomattoman tärkeä asia, ajatellen meidän hyvinvointia sekä tapa ehkäistä sairauksia. Liikuntaa voi harrastaa monin muodoin ja siitä pitää nauttia, ei pakko pullaa. Sekä terveelliset ruoat ovat myös herkullisia. Ja se ei tarkoita sitä etteikö voisi herkutella. Säännöllinen ruokailu antaa kummasti energiaa sekä hyvää oloa 🙂 ja ruokailu tekee jo ihmeitä ja syödä saa ja pitää!

Emilia, musta näytät upealta ja parasta että viihdyt omassa kehossa sekä annat esimerkkiä muille. Hurjasti tsempiä. Kevättä kohden, ihanaa 🙂

En väitä, etteikö liikunnalla ja syömisellä voisi usein parantaa omaa oloaan. Pointtina on se, että ihmisellä on on ihmisarvo painosta riippumatta, eikä se saa muuttua sen mukaan harrastaako liikuntaa vai ei. Läski on vain läskiä, mutta muiden kohtelu huonosti ja epäasiallisesti on jotain paljon pahempaa.

Olin tulossa kommentoimaan saman tyylistä. Luultavasti Emilialla on ”ylimääräisiä” kiloja. Se tarvitseeko niitä pudottaa taas riippuu sadasta eri tekijästä joita ei näiden kuvien perusteella voi sanoa.

Mitä voi sanoa, on että näytät todella hyvältä. Jos merkittävästi ylipainoinen näyttää siltä miltä sinä näytät, ja me kaikki ollaan yhtä mieltä siitä, että oot kuuma, niin miks me kaunistella yhtä termiä. Ylipaino kun ei ole synonyymi rumuudelle tai sairaalle

Tää postaus oli tosi hyvä! Mulla on aikalailla samat mitat ku sulla, ja painoindeksi näyttää tuota samaa, merkittävästi ylipainoista.. Kun katson peiliin en näe merkittävästi ylipainoista vain nuoren naisen jolla on vähän ylimääräistä kertynyt, suolisto ongelmien vuoksi pääasiassa. Oon ajatellut että näen itteni peilistä laihempana mitä oikeasti olen, ja oikeasti oisin merkittävästi ylipainoinen. Nuo sun kuvat anto vahvistuksen että näin ei välttämättä ole 😀 Vaikka painoindeksi väittää sun olevan merkittävästi ylipainoinen, et tosiaankaan näytä siltä. Nii ehkäpä näin on tässä munki tapauksessa! Nyt oon taas voinut alkaa urheilemaan ja harjottelen kokoajan fodmap ruokavaliota jotta saisin kropan kondikseen. Tsemppiä sulle!!

Näin joitakin vuosia sitten eräässä nettikaupassa t-paidan, jossa oli printtinä jollain fiftarifontilla ”Aerodynamically Curvaceous”. Olisi ollut osuva myös tyttöystävälleni (nyk. rouva), mutta mokoma tosikko torppasi ajatuksen, joten jäi tilaamatta. Aerodynaamisesti kurvikas on kenties just oikea termi myös sinulle. Ja niin, muita kompatakseni, näytät upealta!

Harvemmin mihinkään kommentoin, mutta nyt viimeistään on aivan pakko! Haluan kiittää sinua tuhannesti blogistasi ja siitä, että olet kerta toisensa jälkeen pelastanut päiväni ihanan rehellisillä postauksillasi. Sanottakoon, ettei tämäkään päivä ollut poikkeus.

Lyhykäisyydessään olen itsekin paininut samojen ongelmien kanssa elämäni aikana ja tällä hetkellä miltei tismalleen samassa tilanteessa kuin sinäkin; oma peilikuva ahdistaa kertyneiden kilojen vuoksi ja itsetunto nollassa on vaikeaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Asiaa ei helpota se, että vallitsevat normit aiheuttavat jatkuvaa painetta siitä, millainen pitäisi olla ja mikä on tavoiteltavaa. Kaiken tämän keskellä en voi muuta kuin ihailla avoimuuttasi ja kykyäsi puhua suoraan oman elämäsi iloista ja suruista, vieläpä julkisesti.
Arvostan sitä kuinka kirjoitat vaikeista, mutta erittäin tärkeistä asioita tavalla joka koskettaa.

Sepustukseni tarkoitus on kiittää sinua siitä, että esimerkilläsi inspiroit ja annat toivoa jatkaa elämää vaikeuksista huolimatta. Paljon tsemppiä tulevaan, näytät upealta 😉 Jatka samaan malliin!

Sä. Olet. Kaunis. Muista se. 🙂

Vau, ootpa kaunis NAINEN!

Niin no miten tämän nyt kauniisti sanoisi, itsepetos on aika kova tässä keississä. Tosin asiaa ei edesauta tämä valehtelijoiden klubi joka tänne on kokoontunut. Vaatteilla ja sopivilla asennoilla voi saada hienoja kuvia. Alastonkuvia ei tietenkään kukaan julkaisisi eikä tarvitsekaan, mutta ne kertoisivat paljon totuudenmukaisemmin missä mennään.
Toivottavasti et nyt luovuta jos jo 20kg olet saanut pois, toinen mokoma lisää ei pahaa tekisi, ihan jo terveyttä ajatellen. Monet myös sekoittavat ”kurvit” silkkaan rasvaan jota ne eivät todellakaan ole, joten nykypainon säilyttäminen ei ole edellytys kurveille.

Sulla on ihan mielettömän ihana kroppa! Näitä kuvia kun katson, niin en oikeasti kertaakaan mietteisi että olet ylipainoinen. Nään vaan kauniin naisen jolla on kurveja ja upea vartalo. Ja ehdottomasti sinuna jatkaisin myös vartalonmyötäisten vaatteiden käyttöä, sopii tosi hyvin ja niin, ei ne ole vain hoikille tytöille! 🙂

Ihan, puhtaan ja vilpittömän rehellisesti: mielettömän kaunis kroppa. Se tuli kuvista mieleeni ensimmäisenä jo indiedaysin feedistä, olen jokseenkin kateellinen.
Vaikka olen muutenkin kauneuden suhteen hyvin avaramielinen tyyppi yhteiskunnan standardeilla, olisi henkilökohtaisesti ehkä kivempi sinun tavoin näyttää painoaan reilusti kevyemmältä kuin toisin päin… 😀 toisaalta pidän myös itse muodoista ja pehmeydestä (mut tosiaan kannustan melkein kaikkia kroppia, jee treenatut ja laihat ja lihavat myös!!) mutta joskus vähän kirvelee pullaposket ja tuhtius normaalipainon alarajoilla.

Oot uskomattoman kaunis. ♡

Mäkään en näe mitään ylipainoa! Näytät kuvissa itsevarmalta, tyylikkäältä ja aikuiselta naiselta! Kurveja ja muotoa löytyy mikä mun silmissä on naisessa kaunista. Ja jos jonkun käyrän mukaan olet ylipainoinen niin ihan sama! Pääasia että tunnet itsesi hyväksi.. 🙂 Olet upea nainen ja kahden lapsen äiti!

Hei, tämä varmaan hukkuu kommentteihin, mutta olisin oikeasti, todella tarvinnut tietää mistä olet ostanut mustavalkoisen yläosan, mustan hameen ja harmaan pikku pusakan joka tuossa yhdessä yhdistelmässä on. Minulla on saman muotoinen kroppa ja tuo asu näyttäisi minunkin päälläni killeriltä, pakko saada! En ole pariin vuoteen ostanut itselleni vaatteita ja asenteeni on kadonnut, mutta voisin löytää sen noilla uudelleen. Toivottavasti vastaisit.

Emilia Huttunen

Toppi Zarasta, hame Bikbokista, neule Zalandolta 🙂

Jos oletkin merkittävästi ylipainoinen, niin erittäin kaunis sellainen! Sulla on kauniit, kurvikkaat, naiselliset muodot<3 Jostain syystä olen aina pitänyt hieman pyöreämpiä, muodokkaita naisia todella kauniina, vaikka itse olen aina hoikka ollutkin. Ja ihanaa, että käytät vartalonmyötäisiä vaatteita! 🙂 olet upea!

Olen samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa: olet todella kauniin näköinen. Mutta sinun pömppämaha? Ei gluteeni sitä ole aiheuttanut, etkä siitä sen pois jättämällä pääse eroon. Mitään yksittäistä ravintoarvoa miettimällä ja säätämällä et pääse yhtään mihinkään. Syö kokonaisvaltaisesti terveellisesti ja unohda se gluteeni. Suvussani on monia keliaakikkoja ja muutama kaverikin on, jotka ovat pakotettuja syömään gluteenitonta ruokaa. Näissä ihmisissä on sekä lihavaa, että laihaa, sekä lihaksikasta, että spagettikättä. Gluteenilla ei ole tähän mitään vaikutusta, vain omilla elintavoilla ja kokonaisvaltaisella ruokavaliolla.

Pahoittelut, että piti nillittää tuosta yhdestä asiasta. Muut olivat jo nätisti kertoneet lähes kaiken positiivisen ja kehut, niin päätin tökätä sormella siihen ainoaan kohtaan, joka minua häiritsi.

Olet upea, tyytyväisyys itseesi heijastuu kuvienkin kautta! 🙂 Jatkat siis oman näön mukaan, elä yhteiskunnan 😉

Sulla on kertakaikkisen upea kroppa!:) Painoindeksi ei todellakaan ole tärkein mittari ylipainon määrittelyyn. Tärkeintä on seurata vyötärönympärystä. Vyötärön mitat paljastavat sen paljonko terveydelle haitallista rasvaa on kertynyt sisäelinten ympärille.

Hyvältä näytät 🙂 tärkeintä on että voi itse hyvin ja myös selkälihaksista huolehtiminen on tärkee kaiken painoisilla. Mulla alkaa aina selkää särkemään jos en yhtään jumppaa sitä :(.

siiis WOU!!! oot ihan älyttömän upea <3 <3 jotenkin tuli tosi hyvä fiilis tästä postauksesta!! toi sun asenne on aivan loistava :3 jatka samaan malliiin! toi sun peppu on ihan perfect ja olet tosi kaunis 🙂 älä anna kenenkä lannistaa sua!

Olet kaunis!

Oikein hyvältä näyttää 🙂 Ihanan kapea vyötärö, klassinen tiimalasivartalo jota kaikki himoitsevat! Niin ja niitä painoindeksejä on ihan turha tuijottaa, niitten mukaan kaikkien pitäisi olla timmejä ja täysin rasvattomia ollakseen normaalipainoisia..

Whaaaat! Näytät ihan älyttömän hyvältä! Painoindeksi on vaan jotain ihmisen keksimiä numeroita, samoin kun se että numerot merkkais jotain, oli kyseessä paino, pituus, ikä, mikä tahansa 😉 you rock!

Sulla on tosi upeat muodot ♡ enkä todellakaan näe sinussa minkäänlaista ylipainoa 🙂 jos rakastaa omaa kehoa ja hyväksyy sen sellaisena kuin on, nii se on pää asia ainakin näin omasta mielestäni 🙂

Wau nainen sä näytät aivan todella hyvälle! Kuten varmasti itsekin tiedät, niin numeroina sulla on ylipainoa, mutta ei se siltä näytä. Sulla on kilot oikeissa paikoissa ja tääll ainakin iskee vartalokateus. Älä stressaa, näytät hyvältä 🙂

Painoindeksi ei ole yhteiskunnan yleisten ajatusten määrittämä, vaan ihan lääketieteellinen fakta ihmiselle terveellisestä painosta. En väitä, etteikö pelkän painon perusteella olis perusterveitä lihavia ja toisaalta vaikka sairaita laihoja, mut painoindeksi on kyl ihan toimiva määritelmä terveellisestä normaalipainosta. Erikseen on sitten yhteiskunnan ajatukset siitä, saako toisia arvostella ja johtopäätöksia vetää yksilön painon tai vartalon perusteella ja tää todellakin on aihe, johon toivoisin muutosta parempaan. Mielikuvat täydellisestä vartalosta ja ahdistus omasta kehosta ovat asioita, joiden kanssa liian moni meistä painii. Anyways, merkittävästi ylipainoinen tai ei, todella kaunis olet silti.

Oot kyllä niin upee! Ja mikä beba, huhhuh! Kaukana merkittävän ylipainoisesta, päinvastoin kauniin muodokas! Ihana asenne sinulla itseäsi kohtaan 🙂

Olet kaunis. Yhteiskunta syöttää korviimme kaikenlaista, eikä kaikkea kannata uskoa <3

Oon itse aina ollut painoindeksin mukaan normaalin ja ylipainoisen rajalla, jopa silloin kun pelasin jalkapalloa tosissaan ja treenejä oli noin 7-10krt viikko.. Eli voin sanoo että niihin ei ole todellakaan uskomista. Oon sitä mieltä jos on tyytyväinen siihen mitä näkee kun katsoo peilistä nii se on se tärkein asia. Mun mielestä sulla on siis aivan mahtavat muodot ja varsinkin kun käytät tommosia kireitä hameita nii korostaa kyllä tosi hyvin hyviä puolia! Älä todellakaan välitä painosta tai painoindeksistä, ne on vaan numeroita! Tärkeintä on oma hyvinvointi ja se et olis tyytyväinen omaan itteensä. Tsemppiä <3

”Merkittävästi ylipainoinen… En tiedä olenko sitten ihan sokea, kertokaa te?”
Aika huolestuttavaa,että olet noin nuori ihminen, ja sinulla on tuo asenne. Ruoka on hyvää, ja ikäänkuin yrität saada itsellesi ”oikeuden” olla lihava ja vain elää syödäksesi. Jos et muuta elämäntapojasi,sinua odottaa niin monet fyysiset sairaudet. Ei ole pitkä matka kun painat sata kiloa, koska tuntuu että annat itsellesi luvan olla lihava,etkä edes yritä muuttua. Kohta olet jossain suurin pudottaja ohjelmassa. Olit niin kadehdittavan kaunis silloin 60kg painoisena kun kävit salilla. En voi kertakaikkiaan ymmärtää miten ihminen voi päästää itsensä tuohon kuntoon, etkö arvosta itseäsi?

Kyllä on upeita kuvia ja tyyliä! 🙂

Vautsivau, mun mielestä sä näytät UPEALTA!

WAU

Et näytä minun silmissäni lainkaan ylipainoiselta. Et toki myöskään laihalta, mutta muodokkaalta ja ennen kaikkea normaalilta naiselliselta naiselta ! Sinulla on myös selkeästi erottuva kapea vyötärö, mikä on oikeasti hyvä asia. Terveyden kannalta on parempi, että paino kertyy lantiolle ja reisiin, kuin että se olisi enimmäkseen vatsan alueella. Saman vartalonmallin omaavana olen saanut lääkäreiltä kommenttia, että kaikki on painon osalta ok, koska vyötärö on tarpeeksi kapea.

Olen itse 170cm ja 75kg, ja juuri tehdyn kehonkoostumusmittauksen mukaan minun tulisi pudottaa lähes SEITSEMÄNTOISTA kiloa painoa, jotta olisin tämän testin mukaan ihannepainossani. Kuitenkin olen suht tyytyväinen peilikuvaani, enkä todellakaan näe tarvetta noin valtavalle painonpudotukselle. Toki haluaisin olla joistain kohdin kiinteämpi ja kasvoiltani hiukan kapeampi, mutta en varsinaisesti laihempi. Olen aikoinani ollut sairaalloisen alipainoinen, enkä enää ikinä halua palata siihen. Minun on fyysisesti paljon parempi olla nyt, vaikka painoindeksin mukaan olenkin lievästi ylipainoinen. Paino ei mielestäni kerro koko totuutta eikä myöskään painoindeksi.

Hei, mielestäni olet myös hyvin kaunis juuri tuon kokoisena! Teksteistäsi kuitenkin paistaa se ettet viihdy omassa kropassasi. Jokainenhan saa toki omassa blogissaan kirjoittaa mitä haluaa, mutta jatkuva itsensä ”mollaaminen” on todella puuduttavaa luettavaa. Tällä keinoin on toki helppoa hakea positiivisia kommentteja. Tämän postauksen otsikkokin jo huuti kommentoimaan että et missään nimessä näytä merkittävästi ylipainoiselta. BMI ei kuitenkaan kerro koko totuutta ja varmasti tiedät sen itsekin. On jotenkin ristiriitaista että kirjoitat painostasi siihen tapaan että pitäisi laihduttaa mutta et jaksa, mutta taas toisaalta tuntuu että odotat että sinulle kommentoitaisiin ettei sinun missään nimessä tarvitse laihduttaa. Olen lukenut toista blogiasi useamman vuoden ajan siksi että pidin siitä todella. Aiemmin tekstit oli nokkelia ja pidän siitä että sinulla on mielipiteitä. Nyt pidemmän aikaa tekstisi ovat käsitelleet kokoajan samoja asioita ja kovin negatiivisia. Toki ymmärrän että elämässäsi on meneillään isoja hankaliakin asioita mitkä ei varmastikaan kasvata kirjoitusmotivaatiota. Tiedän myös että on oma valintani luenko blogejasi vai en ja yksi lukija ei merkkaa paljoakaan.

Aikuisella naisella saa ja pitää olla kurveja. Olet kyllä kaunis, vaikka selkeästi ylipainoiselta näytätkin. Mutta ei kaikkien tarvitsekaan olla hoikkia, mielestäni tuo paino pukee sinua hyvin. Etenkin kaksiosaisessa asussa näytät todella hyvältä. Tunikat, varsinkin punainen, mielestäni korostavat pömppistä.

Wau.Sä OOT todella Upeekroppanen Nuori NAINEN.Hitto mitkä muodot ja uskallat tuoda ne UPEESTI esille.Hrrrrr.Pääsispä suhun käsiks.

Ehh… Sua voi kuvailla vain sanoilla UPEA, KAUNIS, NAISELLINEN, SEKSIKÄS ja MAHTAVA!! Sun asenne on täysi kymppi, ja näytöt todella hyvältä! Saat olla todella ylpeä itsestäs, niin moni nainen sais ottaa mallia susta! Hyvä sä!!

Olit minust todella kaunis silloin kun kävit salilla ja olit treenattu. Näistä kuvista huomaa että olet ylipainoin mutta nuo muodot, ne kyllä pukevat sinua ja etenkin tuossa kaksiosaisessa asussa 🙂

Mua itteäni huolestuttaa se, että joudun koko aikuisikäni kamppailla kiloja vastaan, joten alotin projektin jossa opettelen näkemään niiden läpi. Oot kyllä todellinen inspiraatio ja uskomattoman kaunis vielä!

sataakohan huomenna?

Täytyy kyllä tällaisena lättäperseisenä sanoa, että antaisin mitä vaan jos minulla olis tollainen pylly, edes hetken! 😀 aivan ihana!!!

UPEUS!

Olet merkittävästi ylipainoinen ja ylipaunosi ei johdu suuresta lihasmassasta, eli kertoo painon olevan jo merkittävä terveyshaitta. Mielestäni tällaista sairasta kehoa ei tulisi ihannoida.

Näytät aivan törkeen hyvältä! 🙂 Wow!! Mun unelmakroppa <3 Onnekseni olen itse hyvinkin saman muotoinen, tosin kiloja on saman verran kuin sinulla mutta senttejä vähemmän... (Hui kun kamalaa :'D) Mutta valitettavasti multa on tuo tiimalasivartalo hävinnyt, kas kummaa masennukseen sairastuneena kiloja on sadellut. Mutta sama fiilis kun vihdoin tuntuu vähän paremmalta, en hemmetti rupea nyt hampaat irvessä laihduttamaan...

Kiitos tästä postauksesta, ihailen noita kuvia! 🙂

ps. Meinasin kans lentää sille pehmeälle perseelleni kun tajusin painoindeksini olevan merkittävästi ylipainoinen, kiitos tästä todisteesta ettei sillon tosiaan aina näytä joltakin vyöryvältä kasalta. 😀

Moikka!

Siis ää, mistä aloittaisin?! Ensinnäkin, olet upea nainen ja monikaan ei todellakaan omista vastaavanlaisia kurveja, kanna ne aina ylpeydellä!

Toisekseen, kiitos tekstistäsi. Olen itse sairastunut masennukseen n. 6 vuotta sitten, saanut asioita siirrettyä pois päiväjärjestyksestä tavalla tai toisella, mutta viime kuukausina sairaus on ottanut minusta yliotteen eikä minulla ole ollut enää voimia taistella sitä vastaan. Suurinpana ongelmanani ovat suorituspaineet ja muiden mielipiteistä välittäminen. Oli siis ihanaa lukea tekstiäsi ja avointa ajatusmaailmaasi, että tiedostat painonnoususi, mutta uskot silti olevasi kaunis ja näet itsessäsi paljon hyvää. Pidin myös siitä, että vaikka olet ollut aiemmin tosi hoikka niin uskallat rehellisesti pohtia sitä ääneen, ettet haluakaan olla sitä enää ja toisaalta et myöskään tiedä mitä haluat. Jokaisella on oikeus kuunnella sisintään ja myös vaihtaa mielipidettä<3 Samaistun fiiliksiisi todella paljon. On ihanaa, että uskallat puhua, olla rehellinen ja myöntää tosiasiat. Paljon voimia sinulle, upea nainen!

Mulla pikkusen samantyylisiä ”ongelmia”. Olen saanut hiljalleen 2v aikana 4kg lisää se on siis lisää siihen painoon mikä minulle olisi se ihana mukava paino (joidenkin mielistä sekin voi olla liikaa mutta minä pidän itsestä huolta itseäni varten). En tiedä tarkalleen miksi näin on käynyt. Tai tiedän – teen nykyään toimisto työtä, nautin enemmän ruoasta eli en ole niin (osittain sairaalloisen tarkka) tarkka kuin ennen. Harrastan liikuntaa kyllä nykyäänkin muttei se ole minulle enään ainut harrastus. Viime kesänä en ollut erityisen hyvässä kunnossa mutta nautin jopa pienestä pyöreydestäni oli oikein ylpee fiilis ”ha haa mulla on makkara muttei se mua haittaa – haittaaks sua?” 😀 (muiden silmissä en ole lihonut yhtään). Nyt sitten kaikki on hyvin jos ei tarvi itseä nähdä kuvasta. Opettelenko hyväksyy että tässäkin on hyvä ? Karkaako homma käsistä ja kohta taas on 4kg lisää? Ressaanko itseni hermoraunioille laihduttamatta silti yhtään? Harmittaahan se että näin on vaa päässyt käymään että jotku vaatteet on liian pieniä. Onko syy osittain mystiseen painonnousuun kierukka ja nyt 4 v ollut säännöllinen lääkitys suolistosairauteen? Jos syyt olisi nyt pitäisi huolen että pysyn näissä mitoissa – sillä nämä on kuitenkin ihan jees mitat 😀 Ihailen sua että olet rohkeesti kuvissa – voisinpa itse samaa.

Näytät upealta! <3 oikeen hot mama 🙂

Kommentoin vähän myöhässä, mutta pakko silti kommentoida; oot aivan tajuttoman upea juuri noin! Älä anna kenekään saada sua epäilemään sitä 🙂

Merkittävästi ylipainoinen!? Tää yhteiskunta on ihan kieroutunut ja sairas. Sulla on aivan tajuton vartalo – miten ne tulleet kilot onkin voinu kertyä noin täydellisesti, wau <3 Olet upea.

On ihanaa et oot tyytyväinen ittees kun kaikki naiset ei oo…ja etenkii ne luuviulut jotka on tosi karseen näkösii……ei yhtään naisellisii…
Mut tsemppiä siulle…..Olet aivan upee näky…

Et miunkaan mielestä ole ”merkittävästi ylipainoinen” vaan upea ja kaunis nainen ja siulla on upeat kurvit!!
Voi, toivoisin että olisin itsekin noin kurvikas, mutta en..oon 171,3 cm pitkä ja painan 74,5 kg.

Oot todella upea!

Paino ei todellakaan kerro kaikkea, vaan kehon koostumus, vatsan toiminta ja oma olotila kertoo paljon enemmän. Painoindeksi saattaa välillä johtaa ihan harhaan.

Itse olen semmoinen laihaläski, näytän normaalipainoiselta mutta olen kyllä täyttä rasvaa. 😀

T: Kiti
http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin

Susta ei ikinä uskos että painat niin ”paljon”! Oot upee 🙂

Moikka! Itellä on myös samanlainen kurvikas kroppa ja haluisin tietää mistä oot ostanu tuon ekojen kuvien raitamekon? 🙂 Näyttää melekosen hyvältä!

oletpa todella säpäkän ja enrgisen näköinen, ihan kateellisena täällä katselen miten hyvin kannat oman kehon ja osaat omia muotoja arvostaa! Näytät kurvikkalta, kauniilta naiselta et todellakaan merkitsevästi ylipainoiselta vaan aivan tavalliselta kauniilta hyvt muodot omaavalta äidiltä<3 paino tippuu jos on tippuakseen pikkuhiljaa, mutta tuolla kropalla ei kannata huolehtia;)

Kaikki on niin suhteellista.. Oon saman pitunen sun kanssa ja elämäntapamuutos on kovassa vauhdissa..ja ihannepainoni on juurikin tuo 85 kg. Sitä laihemmaksi en halua. Ja mun mielestä sun vartalo on UPEA. Niin upea että tallensin nämä kuvat inspiraatioksi itselleni, että näitä katsoessa tiedän miksi sinne lenkille on vääntäydyttävä. Kiitos tästä postauksesta:)

Olet todella kaunis nainen ja näytät seksikkäältä naiselta. Mielestäni olet juuri sellainen kuin nainen parhaimmillaan voi olla. Älä laihduta ainakaan liikaa. Ole ylpeä itsestäsi. Miehenä sanon miesten yleisimmän mielipiteen asiasta 😉

Näytät upealta ja mielestäni tuollaisia kurveja pitää kantaa ylpeydellä 💕 mielestäni paino on yksityinen asia ja pääasia on se että tuntee olonsa omassa kehossaan hyväksi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä