158 päivää, 31,5 kiloa

Mites pääsi nyt yhtäkkiä käymään niin, että aloitetiin Topiaksen kanssa tänään yhteinen laihis? Meidän yhteinen painonpudotustavoite on 31,5 kiloa ja ne pitäisi saada lähtemään 158 päivässä. Eli deadline on 9.9.2016. Miksi?

Koska 9.9. lähdetään koko perhe Kosille! Ollaan mietitty ulkomaanmatkaa ja nyt kun Topias on taas töissä ja meillä on kahden ihmisen tulot niin päätettiin varata matka syksylle. Topiaksella ei ole nyt ensimmäistä kertaa kunnon kesälomia, joten ajateltiin ansaitsevamme vähän rentoutusta ennen syksyn pimeyttä. Ollaan ensimmäistä kertaa lähdössä reissuun lasten kanssa ja jännittää aika paljon, mutta ihan vaan hyvällä tavalla. Mehän oltiin viime kesäkuussa kahdestaan Kosilla, joten se on tuttu paikka ja lähteminen on sitten vähän helpompaa.

Mutta tässä lähtösuunnitelmia tehdessä meillä oli jo ennen varauksen tekemistä yksi asia selvää. Mehän ei sinne lähdetä tämän kokoisina. En halua viettää sitä ainoaa viikon yhteistä lomaa niin, että jokin koko ajan hidastaa meitä. Ei haluta masentuneesti huomata, ettei mahduta yhtiinkään kesävaatteisiin. Ei haluta pakata mukaan talkkia, koska reidet hankaavat niin kovaa yhteen, että iho on rakkuloilla. Ei haluta vatsaan kamalia rusketusrajoja meidän roikkuvista makkaroista, jotka ilmestyvät heti kun istut. Ei haluta hengästyä, kun juostaan hiekalla lasten kanssa. Ei haluta tuhota lasten uimaleluja ison painomme takia. Halutaan lomailla rauhassa ilman, että pitää miettiä mitään tällaista.

Tässä on nyt tosiaan 5 kuukautta aikaa pudottaa painoa ja vaikka tämä oli Topiaksen idea, niin Topias onneksi oli heti sitä mieltä, että tehdään tämä mun tahdissa. Tämä parantuminen on niin kova ja kivikkoinen tie, että en pysty käsittelemään yhtään ylimääräistä stressiä. Ajatus salille lähdöstä ja hikitreenistä ahdistaa, eikä Topiaksen murtunut jalka vielä kestä sählyä (Topiaksen ainoa harrastus, jossa se jalka murtuikin), joten tehdään tämä muutos vähän eri tavalla, kuin miten olen menneisyydessä kiloja pudottanut.

Kuva: Tjäreborg, Mitsis Blue Domes

Kuva: Tjäreborg, Mitsis Blue Domes

Muutetaan koko perheen ruokavaliota vähän terveellisempään suuntaan. Meillä on kyllä terveellistä ruokaa muutenkin, mutta nyt myös Topias jättää turhat valkoiset viljat pois. Vähemmän pastaa, enemmän kasviksia, perunaa ja riisiä. Herkuttelut minimiin, mutta kuinka minimiin? Pitäisikö alkuun jättää kokonaan herkkupäivät pois ja yrittää korvata herkkuja jollain terveellisellä? Aina viikonloppuisin kasvisdippiä, viinirypäleitä yms. Vai pidetäänkö viikossa se yksi herkkupäivä, jolloin saa syödä sen yhden annoksen jotain epäterveellistä? En tiedä yhtään. Mitä mieltä te olette?

Ja sitten se liikuntapuoli. Lomalle ollaan lähdössä perheenä, joten liikutaan sitä varten myös perheenä. Toiveena on saada tästä yhteinen koko perheen harrastus, jotta siitä jäisi tapa, eikä vain kuuria. Pyritään käymään joka päivä liikkumassa jollain tavalla koko perhe. Oli se sitten yhteinen kävelylenkki lähikauppaan tai jotain raffimpaa. Ollaan jo kovasti suunniteltu, että käydään lenkillä niin, että lapset on rattaissa, pyöräillään kauppareissut tuon peräkärryn kanssa, käydään lenkillä niin, että me kävellään ja lapset pyöräilevät, pyöräillään läheiseen liikuntapuistoon ja kisaillaan siellä lasten kanssa, kävellään viereiselle kentälle pelaamaan yhdessä jalkapalloa, käydään metsälenkillä ja kiivetään korkealle kalliolle syömään eväitä. Joka päivä jotain, joku yksi juttu. Se ei ole liian rankkaa, mutta lisää kuitenkin tehokkaasti kulutusta. Ja toivotaan saavamme lapset tottumaan siihen, että joka päivä tehdään jotain, jotta he alkavat kysellä sen perään, emmekä voi lintsata. Meidän pikku personal trainerit.

Olisiko teillä vinkkejä tällaiseen yhteiseen pudotukseen? Ollaan ennenkin yritetty, mutta Topias aina kämmää. Nyt kuitenkin meillä on ensimmäistä kertaa yhteinen konkreettinen tavoite, joka oli Topiakselle vielä tärkeämpää kuin mulle ja uskon siitä olevan apua.

Kommentit

30 kommenttia

Munkin on pakko kommentoida tähän aiheeseen.

Joo, juuri tästä kirjoituksesta ei ehkä paista varsinainen sh-ajattelu ekana lävitse, mutta ei myöskään mielestäni terve suhtautuminen elämäntapamuutokseen vaan nimenomaan ”ettei tarvis olla reissussa läski”-ajattelu. Semmonen ”sitku”-ajattelumallinen ajatusmaailma. Jotain varten. Jotain konkeettista ja tiettyä goalia varten. Ei. Ei ei. Ei.

Ne elämäntavat pitää ihan oikeasti pistää vaan kokonaan remonttiin, jos nykyinen elämäntapa vaikuttaa ulkomuotoon ei-halutulla tavalla. Fakta.

(Ja kyllä, -20kg elämäntaparemontilla ylikunnon kautta takaisin sokerikierteeseen ja sitten taas ”aisoihin”. Tiedän mistä puhun. Eikä asioiden aisoihin laittaminen tarkoita mitään miinuskaloridiettiä vaan yksinkertaisesti tapaa jolla on hyvä olla sisäisesti ja ulkoisesti. Ja siihen kuuluu hiilarit, karkit ja kaikki paha. Tiedän mistä puhun. Vaikka en toki voi toisen puolesta sanoa, mikä toiselle sopii.)

Ja sitten, tuohon Iinan kommenttiin.

Minulla ei ole lapsia. Minä en ehkä aio edes hankkia lapsia. En tiedä lapsista juurikaan. Mutta tiedän millaista on kasvaa perheessä jossa äidin malli on se, että on epäterve suhde ruokaan ja omaan itseen. ”Olispa tollaset rinnat, olispa tollanen maha, olispa noin kaunis”. Samaan aikaan kerrotaan että ylipaino on kamala asia ja opetetaan tunnesyöminen. Suhteeni ruokaan on jo ”ihan ok”, mutta ei missään nimessä saman varsinaisessa merkityksessä terve. En edes halua omia lapsia ainakaan ennen sitä, kun suhteeni ruokaan ja itseeni on kunnossa. En halua että oma mahdollisesti ehkä tuleva lapseni perii sen, mitä minä perin.

En halua olla ilkeä, mutta toivon, että suhtautuisit kroppaasi lempeämmin. Etkä vain sinä, vaan kaikki muutkin. Ulkonäölle ei saisi antaa niin paljon valtaa, vaikka tietysti, jos ei ole hyvä olla itsensä kanssa, niin sen eteen on tehtävä jotain. Mutta siinäkin järki käteen ja pidemmän tähtäimen tavoite, eikä vaan yksi lomareissu.

Oletteko tähän asti liikkuneet joka paikkaan autolla ?

Emilia Huttunen

Joo, täällä Turussa ollaan aika autoihmisiä 😀 Liedossa asuessa käveltiin ja pyöräiltiin paljon, kun kaikki oli ihan vieressä

Mä olen yksinhuoltaja äiti ja esim mä teen liikunta kun lapset katsovat pikkukakkonen . Tai sit mä vien lapset ajossa päiväkoti ja kävelen työiin. Tai sit kun olen puistossa lasten kanssa siellä mä liikun aika paljon. Ja mulla on 25 kg mikä mä pitäisi pudottaa . Mut pikkuhiljaa eteenpäin

Itse sain vähennettyä herkkujen syöntiä kun korvasin epäterveelliset herkut terveellisillä. En yrittänyt mitenkään rajoittaa herkkujen syöntiä yhteen päivään, vaan söin silloin kun teki mieli. Tein paljon pähkinä-taateli palloja. Tosi helppoja tehdä (vaikka lastenkin kanssa) ja niihin voi käytännössä laittaa mitä vaan! Esim. Pähkinä, taateli, appelsiini esanssia ja raaka kaakaojauhetta. Noita tuli jouluna syötyä paljon!:D Sitten kun noihin kyllästy löysin ”terveellisen” version snickerssistä! Sain myös monen kaverin näihin koukkuun ;P Syön myös paljon hedelmiä ja joskus huomaa oikein himoitsevan appelssiineja! En ole mitenkään tietoisesti laihduttanut ja se ehkä onkin ollut se ratkaiseva juttu! Yleensä alan stressaamaan liikaa laihduttamista ja juttu tökkää heti… et neuvoisin aloittamaan rauhallisesti ja kokeilemaan sellaisia juttuja mitkä tuntuu hyvältä, eikä ala väkisin tekemään mitään. Paljon tsemppiä sulle!:)

Vau kiitos linkistä kanssa 🙂 mahtavaa aikaa kevät juuri tällaiseen..mustikkakeittoa ja griego natural jugurttia tykkään syödä välipalaksi. Omenaa..makeasta pois oppiminen on hyvä. Mutta myös suolaisesta. Vähemmän suolaa on hyvä. Syohyvaa.fi sivulla oli joku suola aiheinen video, siinä oli juuri miesten ja lastenkin suolan syönnistä. Tykkäsin. Paljon lähtee myös kropasta ilman että näkyy vaa alla. Veden juonti on tärkeää. Tsemppiä teille 🙂 xoxo

Kannattaa jättää peruna pois ruokavaliosta! Sitä on kaikkialla makkaroissa yms. Itse jätin tärkkelyspommin pois ja paino putosi 15kg n. Puolessa vuodessa. Muuta en tehny painon pudotuksen eteen.

Ihan mielenkiinnosta kyselen, oliko se teidän omakodin rakentaminen kuinka ajankohtainen juttu? mietin ku siinä yhdessä videossa kerroit että säästätte sitä varten rahaa 😀

kannattaa yksi herkkupäivä suoda, enemmän vain tekee mieli jos kokonaan kieltää ja on helpompi ”repsahtaa”.. herkkupäivää voi myös vaihdella, jos tiistaina tuntuu et pakko saada karkkia niin osta, mut se oli sit se sun viikon herkkupäivä 😀

Oma vinkkini on että heti aluksi KAIKKI herkku pois, koskien myös pastoja ja leipää. Esim. viikko tällä tyylillä, kroppa tottuu yllättävän nopeasti siihen ettei vaadikaan enää tottua määrää sokeria ja hiilareita. Tämän jälkeen voi ottaa esim. yhden herkkupäivän/viikko, mutta sitäkään ei kannata vetää överiksi. Tärkeintä on säännöllinen ruokailurytmi, kohtuus ateriakoossa ja runsas vedenjuonti. Tsemppiä, kyllä te pystytte siihen yhdessä 🙂

Tässä mun makeanhimoon pelastus ;P

3,5 dl mantelijauhoa
1 kypsä banaani
3 munaa
1 dl (tai vähän enemmän) mustikoita
2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
1/2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa

Uuni 200 asteeseen, kaikki aineet vaikka blenderissä sekaisin ja seos jaetaan tukeviin muffinivuokiin. Esim silikonisiin tai pahvisiin. Paista 12-15 min. Helppoa, nopeaa ja yllättävän muffinimaista! Yleensä teen itse tuplasatsin, vaikka taikina turpoaakin paljon niin tästä saa noin kuusi muffinia.

Toivottavasti aiheesta tulee blogiin enemmänkin postauksia! 🙂 Mä oon ollut huonolla menestyksellä laihiksella 7v aikana varmaan sata kertaa, repsahdan heti kun yritän kieltää itseltäni jotain ja sit vedän herkkuja kaksin käsin ja laihtumisen sijaan paino nousee.
Nyt päätin ensimmäistä kertaa lopettaa laihdutuksen ja alkaa muuttaa elämäntapoja terveellisimmiksi ja mennä kaikessa terveys edellä. Tulos kolmessa viikossa 3kg, motivoi jatkamaan. Olen koko tän ajan ollut kipeänä, enkä ole päässyt liikkumaan, ja ehkä just sen sairaalloisen liikkumisen puuttuessa en ole tuntenut järkyttävää nälkää ja ekaa kertaa kahteen vuoteen olen pystynyt olemaan jopa päiviä ilman suklaata.

Mun sallittu herkku on omenakaurapaistos. Sokerin tilalle hunajaa, rasvaa vain vähän ja kevyttä sellaista, ja pääpaino sillä omenalla. Nams!
Tsemppiä teidän projektiin!

Moikka! Suosittelen itse tuota yhtä herkkupäivää kyllä alusta saakka. Muilla ”lievemmilläkin” herkuilla, kuten viinirypäleillä saa myös aika paljon kaloreita kasaan. Tämän takia itse suosin herkkupäivänä juuri sitä mitä silloin tekee mieli, oli se sitten ne viinirypäleitä tai suklaata. Joskus käynyt köpelösti kun ajatellut, että syömpäs näitä vähemmän epäterveellisiä viinirypäleitä vain… ja vähän ajan päästä mussuttanut sen suklaankin sitten lisäksi.

Oi onpa hauska idea toi kokoperheenä liikkumaan! Ja samalla kun liikkuu enemmän kävellen ja pyöräillen säästää myös rahaa bensoista! 🙂 mulla ei oo laihduttamisesta kokemusta joten en osaa noihin herkkujuttuihin ottaa kantaa sen kannalta. Ite tykkään enemmän napostella hedelmillä ja nyt kun sanoit niin alko tekee mieli porkkanoita ja dippiä :’D

Tosi hyvä, että muutatte elintapoja terveellisemmiksi, mutta mietin kuinka kannattavaa on asettaa painonpudotustavoitteita ja tuijottaa vakaa huomioiden sairaushistoriasi? Mitä jos paino ei putoakkaan halutulla tavalla? Lääkitykset ja stressihormoni voivat hidastaa optimaalista pudotustahtia, minkä vuoksi olisi mielestäni järkevämpää keskittyä ensisijaisesti hyvään oloon ja kuunnella kehoa. Vaakalukemasta tulee äkkiä turha stressitekijä, eikä se mittaa onnellisuutta, vaikka pienentyneet lukemat voivat tehdä hetkittäin tyytyväiseksi.
Mitä tulee herkkupäiväkysymykseen. Mieti omia tapoja ja tottumiasi ja mieti mikä sopii lapsillesi. Toisille sopii totaalikieltäytyminen, toisille yksi herkkuateria ja toisille muutama pienenmpi herkku pitkin viikkoa. Onnistunut laihdutus ja kunnon ylläpitäminen vaatii itsetutkiskelua ja opettelua.
Tsemppiä ja mukavaa kevättä!

Tehkää liikkumaan lähteminen helpoksi: ulkoiluvaatteet hollille, ettei niitä tarvi kaivaa kaapin pohjalta. Suunnitelkaa ruokailut ja ajankäyttö etukäteen. Esim. seuraavan viikon ruuat, kirjoita aukoton puutelista ja jos tiedät, kuinka paljon ostoksiin suunnilleen menee, varaa kaupassa käyntiin sen verran mukaan niin et tee heräteostoksia. Syö hyvin ennen kaupassa käyntiä, niin jätät sen suklaalevyn ja muut turhat herkut ostamatta. Osta sen sijaan marjoja ja hyviä hedelmiä, joita voit syödä makeanhimoon. Mitä ajankäyttöön tulee, asettakaa rajat, kuinka kauan käytätte aikaa tv:n katseluun. Sopikaa, että laitatte puhelimet yms härpäkkeet pois viimeistään klo 22, sillä hyvät yöunet on tutkitusti laihdutukselle tärkeitä!! Ja tärkein: kannustakaa toisianne, Topias sinua ja sinä Topiasta. Älä syytä viime kerran kämmistä, vaan kannusta eteenpäin. Onnistuminen on teistä kummastakin kiinni!! Tsemppiä! 🙂

Hei ekaks hirveesti lykkyä timmiysprokkikseen! Ihan loistavaa pohdintaa ja mietteitä.

Sitä myöten olikin pakko tulla kommentoimaan. Koska vaikka en paljon perhe-elämästä tiedä, olen jo nuoreen ikääni kerennyt laihduttaa itsestäni vuoden aikana yli puolet pois. Ja todella muistan oman projektini aloituksen – kun eivät ne hikitreenit siellä timmien ihmisten saleilla innostaneet ja ruuasta en tiennyt juuri mitään.

Aloitin itse lyhyellä (viikko tai kaksi) paastomaisella dietillä, joka sai kehon nesteet kiertoon ja polttamaan rasvaa. Samalla siirryin tavoitteeseeni tehdä jotain liikunnallista joka päivä: iltaisin kävelylenkkiä, päivisin uintiretkiä tai kyykkyä Emmerdalea katsoessa. Ensimmäiset kuukaudet taisin myös aikalailla totaalikieltäytyä herkuista, ihan vain saadakseni sen kuuluisan ”sokerikierteen” katki. Koska ei sitä sitten enää tehnyt mielikään!

Mutta kuitenkin tärkeimpänä vinkkinä omasta painonpudotuksestani on jäänyt käteen seuraavat: Ensinnäkin mieti, milloin napostelet ja korvaa tuo napostelu jollain muulla tekemisellä. Itsehän kudoin hillittömän määrän lapasia ja kaulaliinoja katsellessani televisiota iltanapostelun korvikkeena. Toisena se, että laihduttamistapojen pitää muuttua laihduttamisen edetessä. Ensimmäiset 5 – 10 kiloani lähtivät aika hujakalla ihan vain kävelemällä ja syömällä paremmin, mutta tämän jälkeen sitä treeniä oli tehtävä ja tiukennettava tulosten saamiseksi.

Lykkyä siis prokkikseen ja toivottavasti näistä huomioista on teille jeesiä! 🙂

Pakko mainostaa terveellinen superhyvä herkku, johon törmäsin vasta viikko sitten. Eli banaanisuklaajäätelö! Tarvitset vain banaania, tummaa kaakaojauhetta (jossa ei sokeria) sekä vettä. Laita banaanit pilkottuna esim. pakasterasiassa pakastimeen. Kun banskut ovat jäässä, laita blenderiin ja sekaan maun mukaan kaakaojauhetta ja liraus vettä, jotta ”soossi” sekoittuu. Blenderillä kaiki sekaisin ja valmista on. Syö esim. vadelmien kanssa! Superhyvää!

Nicecream on kyllä älyttömän hyvää! Itse laitan veden tilalle yleensä mantelimaitoa tai vastaavaa ja tilkan vanilijaesanssia. Pitääpä kokeilla tää suklaaversio!

Mulla on kuutisen viikkoa ollut painonpudotus käynnissä. Apuna mulla on kalorilaskurisovellus Lifesum, johon saa syöttää tavoitepainonsa ja minkä verran haluaa viikossa laihtua. Sovellus laskee kalorimäärän, minkä saa syödä päivässä ja laskee sinne merkatuista ruuista kalorit, hiilarit, proteiinit ja rasvat. Myös vedenjuontia voi laskea. Sovellus laskee myös liikunnan tuomat kalorit, ja toki sillon saa syödä enemmän. Viikottain sovellus muistuttaa punnitsemista ja painonpudotusta voi seurata taulukosta. Oon jättänyt herkut pois kokonaan, viikonloppuisin saan syödä vähän mutta aika vähän tekee mieli. Paljon oon korvannut hedelmillä. Muuten mennään kalorien laskennalla ja noin 45 minsan liikunnalla päivittäin, paljon siitä hyötyliikuntaa! Sovelluksen avulla multa on lähtenyt 5 kiloa kuudessa viikossa, ja olo on hurjasti parempi, energisempi ja iloisempi kun ruokavalio on puhtaampi. Suosittelen kokeilemaan sovellusta! Kun pääsee alkuun niin tosi helppo tapa laihduttaa terveellisesti ja pysyvästi.

Banaaniletut + maitorahka + marjat on loistava keino makeannälkään! Olin ensin tosi skeptinen noiden suhteen, koska ”terveelliset herkut” on musta ollut aina ihan hupmuukkia (T. suklaafan4-ever). Mutta nyt noita menee joka viikko, suosittelen!

Hohhoijaa. Jos pysyvää painonpudotusta haluaisi tehdä, niin ensinnäkin ei mitään kuureja. Ei liian suuria ja näyttävän nopeita tuloksia. Ei tuommosta ”mehän ei läskinä lomalle lähdetä”. Kuurit loppuu (ja paino tulee takaisin), kieltämisestä syntyy salaa ahmiminen, ei montaa armotonta elämänmuutosta kerralla tai mikään ei toteudu ja hei rantalomat on ihan kaiken kokoisille! Näistä on tutkimuksia vaikka kuinka paljon.

Pysyvä muutos tulee pienillä askelilla, muutoksilla jotka jaksaa pitää koko elämänsä. Aika harva esim. jaksaa pitää karkkipäiväänsä hautaan asti, vaan järkevämpää olisi sallia itselleen myös ne herkut. Ja opetella niissä kohtuutta esim. siten, että täyttää mahaansa kasviksilla ja kunnon ruualla, niin herkkuhimokin pysyy vähempänä.

Mutta jokainenhan saa tehdä niinku haluaa. Ärsyttää vaan lukea tämmöstä kun tietää miten moni nuori nainen täällä ottaa oppia ja ajattele, että vau! Noin minäki teen! Ja sitten ihmetellään kun masentaa kun kilot tuli takas ja ahmimista ei saa loppumaan. Ja kohta käy niin että jossain vaiheessa aikuisuutta huomaa olleensa oikeastaan aina laihdutuskuurilla eikä se silti peilistä näy. Miten hukkaan heitetty elämä!

Emilia Huttunen

Anteeksi nyt vaan mutta luitko tätä ollenkaan ajatuksella? Tässähän nimenomaan on kyse siitä, että yritetään tehdä pysyvä muutos helpolla arjen ratkaisuilla. Mitä sitten jos saatiin inspiraatio siihen tulevasta lomamatkasta?

Luin kyllä ihan ajatuksen kanssa ja silti kylmää. Pysyvää muutosta tuskin saat tuollai, että motivaationa on se ettei ois läski lomalla. Entä sitten kun loma on ohi? Entä 5 vuoden kuluttua, monesko laihis silloin on menossa?

Entä jos vaan lopettais kaikki laihikset. Ei mitään ”nyt 20kg pois syksyyn mennessä makeanstyönti lopettaen” vaan miettisit semmoset elämäntavat jotka on sulle helppo toteuttaa, pienin askelin. Semmoset, jotka jaksaa pitää loman jälkeen ja jouluna ja viiden vuoden kuluttua. Niissä ei ehkä tule niin näyttäviä tuloksia nopeasti, mutta ne tulokset saattaa pysyä loppuelämän eikä makeaakaan tarvi ahmia hysteerisenä laihiksen kolmannella viikolla kun sitä ei itseltään kiellä.

Tää sun jatkuva laihdutus on surullista katsottavaa, kun ajattelee, että sulla on kotona pieniä lapsia jotka seuraa silmä tarkkana miten äiti suhtautuu itseensä ja ruokaan ja vartaloon. Ja ottavat mallia pikku hiljaa siitä siihen, mikä on se oikea tapa suhtautua itseensä. Tai miten nuoret naiset lukee tätäkin. Mitä jos naisen koko elämä ei oliskaan yhtä laihdutuskuuria, takapakkeja ja sortumisia? Jos vaan rakastais itteensä ilman ehtoja tai painorajoja ja opettelis elämäntavan jonka pystyy pitämään.

Ja ennen kuin kiellät, niin niin kauan kun olen sun blogeja lukenut (Avan syntymästä) olet joko laihduttanut tai aikonut kohta laihduttaa tai on laihdutus mennyt överiksi. Ja itsekin esittelet itsesi jojo-laihduttajana tuossa tekstissä.

Patrik Borg puhuu aiheesta viisaasti. Suosittelen tutustumaan. Suosittelen myös fb-ryhmää Jenny ja läskimyytinmurtajat.

Asiaa. Terkuin äitini häröilyä koko lapsuuteni sivusta katsonut ja syömishäiriön perinyt. Yksi ikävimmistä asioista, jonka lapselleen voi antaa perinnöksi, se kun seuraa läpi elämän ja tuo ahdistusta jokaiseen päivään.

Hyvä aihe! ..ja ihan superin hyödyllisiä kommentteja lukijoilta! 8)

Kiva kun on molempien projekti, mutta annat kyllä tässä ymmärtää että Topias olisi todella ylipainoinen.. Kuvista päätellen hänessä ei ylimääräistä ole, eikä ”reidet hankaa yhteen”. Ei kaikkea voi kaataa toisen niskaan, vastuu itsestästään ja kiloistaan pitää ottaa.

Lidlin raakapatukoista omenan makuinen maistuu ihan omenapiirakalta, löytyy samasta hyllystä proteiinipatukoiden kanssa 🙂 jos siis jotain herkkua kaipaa eikä halua leipoa 🙂

Mä sitten taas kehottaisin, että älkää ajatelko sitä laihiksena! Itse vaihdoin lautasen pienempään (aikuisten ruokalautasesta muumilautaseen) ja siihen puolet kasviksia ja toinen puoli jaettuna liha/kala/kana ja toinen puoli riisi/peruna/pasta. Mitään ei kannata jättää ruokavaliosta pois, koska jos aikanaan otatte ne aineet takaisin nii kuinka käy? Kiloja alkaa kertyä! Mulle on opetettu 80/20 sääntö. Kun viikosta 80% syö terveellisesti ja oikein, silloin voi hyvällä omallatunnolla 20% herkutella
Ja vesi! Itse tiedän juovani aivan liian vähän, sekin edistää nesteiden poistumista. Ja tärkein asia: säännöllinen ruokarytmi! Kun syöt säännöllisesti ei tee mieli herkkujakaan niin paljon! Tiedän mistä puhun,usko pois! Aamupala,välipala,lounas,välipala,päivällinen ja iltapala! Ne ovat kaiken A&O. Syö 3-4 tunnin välein, ja pidä huolta että suuri osa on syöty jo klo 16-17 mennessä!

Miten kävi sen vuorahepan kanssa? Oliko sopiva?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä