Laihdutustuloksia vol miljoona

laihdutustuloksia

Että tällaista. Kilojahan tässä oli ehtinyt lähteä jo kahdeksan, mutta juhannuksena tuli kaksi kiloa takaisin. Näistä olen nyt vajaan kilon saanut pois, vaikka ollaan jo torstaissa, joten tiukkaan kyllä iskee mulla aina nämä turvotukset. Edes nesteenpoistolääkkeet eivät auta kunnolla! Pitää keskustella tästä aiheesta lisää lääkärin kanssa, koska tämä on nyt tosi outoa, enkä ole ikinä ennen kärsinyt tällaisesta vaivasta. Eli tällä hetkellä ollaan vain vajaat seitsemän kiloa miinuksella, masentavaa, kun paino kävi jo siellä yli kiloa alempana 😀 Vielä ei ole jäänyt vaatteet isoiksi, enkä oikeastaan peilikuvassa näe itse mitään muutosta, mutta muut näkevät, joten yritän uskoa sitä. Onhan mulla nyt selkeästi vatsanseutu pienentynyt ja pepun ja reisienkin profiili on aika paljon tasaisempi, mutta jotenkin odotin itseltäni kuitenkin enemmän. Mutta hei, tässä on jo kuukausi laihdutettu ja motivaatio on edelleen kohdallaan, joten hyvä minä! Nyt pyrkimyksenä on lisätä siihen ratsastuksen rinnalle muutakin liikuntaa ja edelleen tsempata sen syömisen kanssa. Siitä on muuten hyviä kuulumisia, sillä olen lisännyt todella hienosti kalorimäärää. Ei ole enää tainnut mennä päivääkään ilman lämmintä ruokaa! Ja muutenkin syön nyt paljon säännöllisemmin. Tänään olen ollut aamusta asti liikkeellä ja käväisin Helsingissä, aamulla ei ollut ollenkaan nälkä, mutta tein äkkiä matkaa varten gluteenittoman sämpylän, jonka söin sitten bussissa ja Kampissa paluubussia odotellessa kävin sushilla. Kotiin päästessä syödään varmaan sitten vielä joku yhteinen illallinen/iltapala! Nyt kun tämä superkiireinen kesäkuu on ohi, paneudun kunnolla kaikkiin tämän aiheen tiimoilta saamiini sähköposteihin ja otan yhteyttä johonkin kaikista näistä ihanista personal trainereista, jotka ovat minulle tarjonneet ateriasuunnitelmia! Ehkä sellaisen turvin saisin vihdoin tämän ruokavalion kuntoon. Vaikka olenkin kyllä tosi huono noudattamaan mitään, kun olen ruoan kanssa niin impulsiivinen. Nyt vaihdan toisen blogin puolelle aivan päinvastaisten kirjoitusten pariin, kun vielä reilun tunnin saan rauhassa bussissa kirjoitella ilman lasten mölinää! Ihanaa kesäkuun viimeistä päivää kaikille!

Kommentit

8 kommenttia
Avatar

Ihan huikee muutos! Ja oot nii upeen näkönen jo tuolla pudotuksella!

Avatar

Wau Emilia mitä tuloksia ja kuukaudessa! Upeeta!
Kauhistelin niitä sun tosi niukkoja syömisiä joten hyvä että oot sen suhteen tsempannut. Olokin on itsellä ainakin virkeämpi ja mieli tasaisempi kun syö terveellisesti useasti päivän mittaan.
Tuohon nestejuttuun… Oothan muistanut juoda? 🙂

Avatar

Hienoja muutoksia, tsemppiä jatkoon <4

Avatar

8kg lähteny kuukaudessa etkä oo tyytyväinen ;D anna armoa itselles Emilia <3 mä hyppisin kattoon tollasesta saavutuksesta. Hyvä kun puolessa vuodessa saa kovalla kurilla tollasen pudotuksen aikaseks..

Avatar

Hyvänen aika jos 7 (8) kiloa lähtee kuukaudessa niin sehän on tosi hyvin! Ja selkeästi huomaa eron. Hyvä sinä! 🙂 muista vain seurailla että paino lähtee varmasti rasvasta eikä lihaksistakin. Nimimerkki pudotin joskus 15 kiloa muutamassa kuukaudessa ja vähätkin lihakset lähti samalla.

Ja sulla on kyllä btw mieletön takamus! Oothan ylpeä siitä. 😀

Avatar

Vautsivau! Ihan mieletön muutos vain kuukaudessa!

Avatar

Voi kuule, eron huomaa selvästi ja jos kuukaudessa on paino pudonnut 7 kiloa, niin vitsi miten hienoa! Itse olen yrittänyt kans pudottaa painoa, ja voin kertoa että vaikka syön toisenlailla ja liikun hieman enemmän, niin kuukaudessa lähtenyt 2 kiloa!! Eikä missään huomaa. No, ei muuta kuin jatketaan 🙂

Avatar

Suosittelen ostamaan Aino rouhiaisen ruokavalion! Toimii ja kivoja reseptejä 🙂 edullinenkin on

Vastaa käyttäjälle Mammamiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä