Kahden kuukauden tuloksia

Painonpudotus (3)

Painonpudotus (4)

Tältä näyttää kroppani tällä hetkellä! Ekasta kuvasta on tultu vikaan tasan kahdessa kuukaudessa. Nopeampaa saisi pudota, mutta en halunnut ottaa tästä laihduttamisesta liikaa stressiä, joten yritän nyt olla tähän ihan tyytyväinen. Ja vaikka paino ei ole nyt hetkeen pudonnut (ei enää yhtään sen jälkeen kun nesteenpoistolääkkeet loppuivat, kärsin vieläkin kauheista turvotuksista!), niin kroppa on kuitenkin vähän muuttunut, kun olen alkanut taas treenata. 9 kiloa tässä nyt on lähtenyt. Ratsastamisen lisäksi on tullut tehtyä pitkiä kävelylenkkejä ja ollaan vedetty ystävän kanssa urheilupuistossa kunnon hikitreenejä. Mulla on nyt vain polvi niin järkyttävän huonossa kunnossa, että treenaaminen on vähän vaikeaa, mutta nautin siitä silti. Odottelen tässä itseasiassa parhaillaan, että ystäväni herää yövuoron jäljiltä ja päästään treenaamaan taas yhdessä.

En ole nyt oikein päässyt postaamaan, mutta siinä takana ei ole mitään negatiivista, sillä on vain ollut niin paljon tekemistä tässä lasten ja muiden juttujen kanssa. Ollaan käyty leirillä, ratsastettu, olen järjestänyt babyshowereita, treenannut paljon, hengannut ystävien kanssa, ollut festareilla ja nauttinut vain elämästä. En lupaa vieläkään mitään tasaista postaustahtia ennen elokuuta, tai ehkä syyskuuta, mutta tsemppaan nyt kyllä taas blogin kanssa! 😉 Voin oikeasti tällä hetkellä aika hyvin, mitä nyt itsetunto vieläkin laahaa maassa ja toivoisin painonpudotuksen edistyvän parempaa tahtia, mutta tällä hetkellä täällä blogissa voi aina olettaa, että hiljaisuus on merkki siitä, että on vaan niin kiva kesä, ettei ehdi koneelle! Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille, palailen pian runsaammin treenijuttujen kanssa!

Kommentit

20 kommenttia
Avatar

Vau mikä muutos!!! Kiitos kun kirjoitat tätä blogia. Itekin sain kipinän laihduttaa raskauden aikana tulleet kilot vihdoin pois ja aion onnistua. Tsemppiä sulle jatkoon!

Avatar

Wau!! Upeeta, ei tähän voi muuta sanoo 🙂

Avatar

Upea muutos on kuvissasi.
Itsekin painin painon,huonon itsetunnon, roikkuvan mahanahkan kanssa. Koitan tasapainoilla työn, treenin, kahden lapsen tarpeiden/harrastusten paletissa.
Mut hei, me onnistutaan

Avatar

Wau! Näytät upealta!! Tolla tahdolla pääset varmasti tavoitteeseen!

Avatar

Huima muutos vain kahdessa kuukaudessa! Hyvä sinä!

Avatar

Siis huh huh mikä muutos! Ihan mieletön saavutus, saisit olla älyttömän ylpeä itsestäs:) Vaikka oot mun mielestä näyttäny kokoajan (noissa vanhemmissakin kuvissa) hyvältä, niin voin vaan kuvitella miten olo tuntuu enemmän ’omalta itseltä’ ja kotoisammalta nyt kevyempänä! Hitaasti ja varmasti vaan eteenpäin niin kilot ei tuu sitten takas 🙂 Näytät upealta! Yhdeksän kiloa on ihan todella todella paljon!!:D

Avatar

Vautsi, hienosti oot lähteny liikkeelle! Ja 9kg kahteen kuukauteen on musta tosi paljon, ihan turhaan stressaat 🙂 Mielummin hitaammin mutta varmemmin, älä turhia hätiköi, tuo on todella hyvä tulos. Sun parempi mieli ja jotenkin energisyys kuultaa nykyään näistä teksteistä läpi, tsemppiä jatkoon ja kaikkea hyvää teidän perheelle!

Avatar

Vautsi!! Huomaa kyllä ihan selkeen muutoksen Sulla on tosi hyvän mallinen kroppa, ole ylpeä siitä

Avatar

Vau! Hirveän iso muutos jo kuvien välillä! 9kiloa on hirmu iso pudotus jo! 🙂 Olisipa itselläkin tuommoinen peppu! mulla jatkuu peppu suorassa linjassa selän kanssa…
Itsekin yritän painoa pudottaa ja oon ihan kateellinen sun kropasta! 🙂 Mulla on vielä 40 kiloa pudotettavana. Yritän saada mahdollisimman paljon pois ennen ensi kesää. 🙂

Avatar

9 kg kahteen kuukauteen on tosi paljon! Mielestäni jopa liikaa. Kilot pysyy paremmin poissa jos ne pudottaa hitaasti, tiedät tämän varmaan itsekin. 🙂

Avatar

Kieltämättä iso muutos kahdessa kuukaudessa! Ethän silti vain pudota liian rajussa tahdissa painoa? Jos on taipumusta lihoa (pitkään mietin käytäntö tuota koko sanaa, kun sillä on niin ikävä kaiku), niin voisi olla parempi pudottaa painoa määrätietoisen rauhalliseen tahtiin pidemmällä aikavälillä. Näin keho ja mieli omaksuvat hiljalleen terveellisemmän elämäntavan ja keho ei taistele päästäkseen takaisin lähtöpainoon.

Toki radikaalilla painonpudotuksella on mahdollista päästä tavoitekokoonsa ja pysyä siinä. Perustan mielipiteeni vain siihen, kuinka sinulle viimeeksi kävi. Tietysti näihin asioihin vaikuttavat monet seikat (esimerkiksi vaikeudet muussa elämässä), eikä yksi pidemmällä aikavälillä ”epäonnistunut” elämäntapamuutos ennusta tulevia onnistumisia tai epäonnistumisia. Ja välillä sitä tarvitsee useamman yrityksen päästäkseen tavoitteeseen! 🙂 Silti vaikeampien aikojen jälkeen voisi olla hyvä antaa mielen toipua rauhassa, eikä koetella itseään liikaa (tällä viittaan laihdutusprokkikseen). Hienoa tietysti on se, jos olet löytänyt mieluisan lajin itsellesi ja sitä kautta ylimääräinen paino putoaa itsekseen!

No joka tapauksessa. Mielestäni olet hyvännäköinen koostasi riippumatta ja aika moni on sanonut sinulle samaa vuosien varrella. Tärkeintä on tietysti se, että viihtyy omissa nahoissaan ja toki saa tavoitella ihannevartaloaan niin kauan, kuin se on tervettä. Toivoisin kuitenkin, että teksistäsi välittyisi vielä jonain päivänä se, että rakastat ja arvostat itseäsi riippumatta siitä, minkä painoinen tai kokoinen olet! Ja tämä on sanottu kaikella rakkaudella.

Mielipiteeni perustuu täysin siihen, mitä olen blogien kautta sinusta oppinut ja miten minä tulkitsen tekstejäsi ja voin olla aivan väärässä. Yleisellä tasolla mielipiteemme muovautuvat siitä, kuinka kuulemme muiden ihmisten puhuvan asioista; joskus se viesti on siellä sanojen välissä, ympärillä ja sanattomissa viesteissä. Toivon, että ihmiset kiinnittäisivät myös tähän huomiota.

Ihmisen arvo ei määräydy ulkoisen olemuksen perusteella, vaan sisin ratkaisee! 🙂

Avatar

Mun mielestä pitäisi kannustaa Emiliaa hänen ”projektissaan”. Eikä alkaa muistuttelee miten viimeksi kävi. :/ Toisilla mieli ei parane ennenkuin oma kroppa on sellanen missä viihtyy. Mun mielestä tuo on hyvä tahti ja tulokset näkyy jo kivasti. Hyvä Emilia! Nauti elämästä ja perheestäsi. 🙂

Avatar

Kroppa näyttää ihan älyttömän hyvältä! Älä nyt ihmeessä pode mitään huonoa mieltä sen suhteen että pitäisi laihtua nopeammin, tai ole epätyytyväinen nykytilanteeseen, ihan HUIMAN näköinen tulos! Ihana ihana vartalo!

That being said: jatka samaan malliin, mutta älä kituuta, ettei nousukiito pääty alamäkeen. Etenkin kun on masennusta ja kaikkea, niin joskus liika on liikaa, kannattaa pitää tahti rauhallisena niin laihdutuksen kuin muunkin suhteen. Muista syödä tarpeeksi! Ihanaa että olet löytänyt treenimuotoja joista nautit 🙂 ihanaa kesää!

Avatar

Upea muutos tapahtunut jo nyt! 🙂 aina voi ajatella, että olisi voinut laihtua enemmänkin! Muista kuitenkin olla ylpeä jo tuosta saavutuksesta, 9 kiloa on todella paljon ja juuri järkevä tahti laihduttaa. Tsemppiä! 🙂

Avatar

Wau mikä muutos 🙂 Minkä merkkistä nesteenpoisto lääkettä olet käyttänyt, onko lääkäri ihan määrännyt vai itse hommannut?

Avatar

No huh mimmonen hotmama sieltä onkaa kuoriutunu!!! Melkeen kateeks käy 😉

Avatar

Miten olet syönyt nyt?

Avatar

Wau!! Miten upeaa työtä! Kiloja on lähteny tosi paljon jo.
Mistä noi sun liivit ostettu? Kaikki näyttää niin kivoilta, että voisin omaankin kaappiin sujauttaa.

Avatar

Heippa! Löysin sun blogin vasta mutta oli pakko selata läpi, jotta pääsen mukaan tähän ja siis mitä enemmän luin, sitä enemmän tuli sellainen olo että TÄÄHÄN ON KUIN MUN ELÄMÄSTÄ. ja siis pakko jäädä lukemaan, ehdottomasti. Täällä 18kg pudotettu PT:n avulla ja kaikki 18 plus pari lisää kiloa tullut takaisin.. nyt on otettava taas elämä omaan haltuun ja löydettävä jostain se kadonnut sali-into/treenaamisinto ylipäätänsä. Sekä tietenkin usko itseeni. Nykyään masentaa peiliin katsominen ja kuvissa oleminen ällöttää, mulla on aika saman mallinen kroppa kuin sulla (vatsassa enemmän löysää kylläkin…) mutta vasta näitä sun juttuja lukiessa aloin tykkäämään mun isosta pepusta! ja nyt onkin tarkoitus laihtua, mutta säilyttää pepun muhkeus treenattuna 😉 Kiitos siis tästä huippuiblogista! Aloin myös seurailemaan MUTSIS ON – blogia. Olipas sekava kommentti mutta siis huikea blogi, ja huikea nainen siellä takana! Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä