Kerroksilla Suomen syksyyn

[mittaustagi]

[conversionpixel campaign=’Reima 4′ title=’Kerroksilla Suomen syksyyn’]

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toimin vuonna 2016 Reiman Blogger Ambassadorina ja olen mukana Reiman ja Indiedaysin kampanjassa. Aiemmat postaukseni lasten ulkoilusta voit lukea täältä, täältä ja täältä. Jos et ole ihan uutena lukijana nyt blogiin eksynyt, ei sinulle varmaan ole jäänyt epäselväksi, että olen aidosti rakastunut Reimaan. Olen ollut jo useamman vuoden, kauan ennen yhteistyömme alkua! Siksi olenkin tästä kampanjasta edelleen erityisen innoissani. On ihanaa saada tehdä töitä tällaisen merkin parissa, kun niitä tuotteita hypettää ihan muutenkin aina kaikille halukkaille kuuntelijoille. Ja nyt sitten saan hypettää tätä minulle niin rakasta merkkiä ihan työkseni! Jos muuten joku on joskus miettinyt asiaa, niin minä olen itse pohtinut, suunnitellut ja päättänyt kaikki postausaiheeni tämän kampanjan tiimoilta. Ihan sieltä tuotteiden valinnasta kirjoituksen näkökulmaan asti. Olen saanut Reimalta hienosti tukea kaikessa mieltäni askarruttavissa kysymyksissä, mutta minulla on ollut vapaat kädet luoda juuri omannäköistäni jälkeä. Ja senkin takia tämä kampanja on minulle niin rakas. Olen saanut todella vapaat kädet kampanjan toteutukseen ja päässyt kertomaan niistä asioista, jotka itse koen minulle tärkeinä. Nyt tällä kertaa yritän kuitenkin ujuttaa tämän hypetyksen sekaan myös vähän enemmän neuvoja ja kokemuksia, sillä tässä postauksessa tahdon käsitellä kerrospukeutumista ja lasten syyspukeutumisen kulmakiviä. Onnistuin aika hyvin saamaan tämän rakkaudentunnustukseni tähän ensimmäiseen kappaleeseen, joten jatketaan itse asiaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun syksy ei enää lähesty vaan oikeasti on jo täällä, tulisi syysvarusteiden olla piakkoin aikalailla hankittuna. Meidän pitää käydä vielä läpi hanska- ja pipovarastot ja tarkistaa, mitä uutta pitää vielä hankkia, mutta uskon, että niissäkin kevään varusteet menevät vielä. Lasten päänympärykset kasvavat kyllä niin kovaa tahtia, että hattupuolta pitää varmaan miettiä. Mulle on tärkeää, että meidän lapsilta löytyy useammat eri varusteet syksyyn. Nyt onkin jo valmiina:

  1. Kerrastot. Sekä ohuet hikeä hyvin haihduttavat aluskerrastot, että lämpimät ja hengittävät välikerrokset.
  2. Vettä hylkivät ulkovaatteet ja kengät päivittäiseen ulkoiluun.
  3. Kuravaatteet ja kumisaappaat. Niistä voit lukea täältä.
  4. Katu-uskottavat siistimmät ulkovaatteet kaupunkikäyttöön.

Miksi sitten nämä kohdat ovat mulle tärkeitä? Kerrostaminen on ehdottomasti se paras tapa suojata lapset vilustumiselta ja tehdä ulkoilusta mahdollisimman helppoa ja mukavaa. Kun kerrokset ovat myös siistin näköiset, voi kesken ulkoilun hyvin tehdä vaikka extempore hoplop -reissun tai lähteä ostoksille. Reiman aluskerrastot ovat ideaalisia paitsi hikiseen pulkkamäkeen pitämään lapsi lämpimänä ja kuivana, myös ihan päivittäiseen käyttöön vaikka päiväkodissa. Näin saadaan päiväkotiulkoilustakin paljon irti, eikä kerroksia todellakaan tarvitse suojata käytöltä. Meidän lapsilta löytyy Cepheus -aluskerrastot, joilla selvitään loistavasti tästä syksystä, talvesta ja keväästä. Ja koska otin tuttuun tapaan yhtä kokoa isompaa, pitäisi näiden mennä hyvin vielä ensi syksyllä. Lisäksi meillä on tästä Reiman uudesta mallistosta unelman pehmeät Kraz -fleecehaalarit, jotka tulevat olemaan todella monikäyttöiset. Näiden uusien Reimalta kampanjan myötä saamiemme vaatteiden lisäksi meiltä löytyy vielä viime vuodelta kerrostukseen Hopper -fleecetakit, sekä Play jersey -kerrastot. Kun kerrostaminen on kunnossa, ei todellakaan tarvitse miettiä koko talvena, että mitä sinne ulos oikein laittaisi päälle. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vettä hylkivät ulkovaatteet ja kengät ovat päiväkodin kannalta hirveän tärkeät. Meidän lapsilla on nyt housuina viime kaudelta tutut Suoja -Reimatec-housut, sekä takkeina samaten jo paljon käyttöä nähneet aiemmin ostamani Reiman Taag -takit. Reima hylkii vettä aivan tarpeeksi meidän päivittäisiin tarpeisiin, mutta housut päätin varmuuden vuoksi hankkia viime vuonna Reimateccinä, jotta ne varmasti kestävät lätäköissä hyppimistä ja märällä hiekkalaatikolla istuskelua. Tottakai meillä on myös laadukkaat kuravaatteet, mutta nyt kun ulkovaatteetkin ovat oikeasti säänkestävät, ei minun tarvitse stressata, jos kuravaatteet unohtuvat viikonlopun jäljiltä kotiin, sillä Reiman vaatteet kyllä selviävät päiväkodin pihalla. Kotona vain pesukoneeseen ja ne tulevat ulos yhtä kirkkaina kuin uudet. Olen aivan rakastunut Reiman juhlavuoden mallistoihin, joista nämäkin takit ovat saaneet inspiraationsa ja meiltähän löytyykin tästä mallistosta myös haalarit. Jaloista lapsilta löytyy taas kerran Wetter -kengät, jotka ovat meidän perheen suosikit. Nämä vettä kestävät superkengät antavat minulle saman mielenrauhan kun Reiman ulkovaatteet. Saappaat jäivät kotiin? Ei hätää, Wettereillä ei lätäköt pelota. Lisäksi Wetterit on venyvien nauhojen ansiosta äärimmäisen helppo vetää jalkaan, joten lapset eivät enää tarvitse pukemisessa apua, enkä joudu sisälle tullessa sotkemaan sormiani kuraisiin kengänpohjiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No entäs sitten kun hiekkalaatikkoa ei ole lähelläkään, vaan maisema vaihtuu kaupunkiin? Ei tahtoisi lähteä sinne shoppailureissulle hankalassa haalarissa kuraisilla polvilla varustettuna, mutta farkkutakkikin on jo liian kevyt. Lasten pitäisi pysyä lämpiminä, kestää vähän säätä ja silti näyttää siistiltä. No softshell ja windfleece! Nämä viimeisten kuvien varusteet ovat itseasiassa meidän perheen ensimmäiset softshellit ja windfleecet. Lapsilla on jalassa Idea -softshellhousut, jotka ovat aivan mahtavat!! Eivät todellakaan näytä perinteisiltä tuulihousuilta, vaan niiden look on oikeasti moderni, siisti ja ajaton. Koivet pysyvät varmasti lämpiminä, eikä asu huuda TUULIHOUSUT TULEE. En ole ikinä ennen nähnyt mitään tämän kaltaista ja olen niin tyytyväinen, sillä nämä housut tulevat ratkaisemaan meillä monen monta pukeutumisongelmaa. Meillä on näistäkin housuista kokona 128 ja 110 eli kokoa liian isot ovat Avalle ja Nompulle, mutta halusin taas, että ne mahtuvat päälle sitten pitkään. Lahkeet pysyvät oikein nätisti taitettuina tonne sisäpuolelle, mutta oikeankokoisina nämä housut ovat sitten vielä paljon istuvammat, sillä malli on jonkin verran slim fittiä. Avalla on päällään ihana violetti Kajastus -softshelltakki, josta Ava ”tykkää ihan sikana”, omien sanojensa mukaan. Ja niin tykkää äitikin! Ava näyttää jo niin isolta tytöltä isojen tyttöjen takissaan. Tämä on takki on todellakin katu-uskottava ja niin siisti, että sitä voi hyvin käyttää vaikka juhliinkin mennessä. Ensimmäistä kertaa meillä on ulkoilun kestävä ”kauppatakki”, musta on aivan huippua, miten tästäkin löytyy ne molemmat ominaisuudet. Olen joskus vähän ihmetellyt softshellin tarpeellisuutta, mutta nyt kyllä olen fani. Onneksi tämäkin takki menee Avalle vielä pitkään! Sitten parin vuoden päästä, kun nämä koot jäävät pieniksi, on blogissa luvassa aikamoinen Reima -kirppis! 😀 Nompulla sitten taas on päällään windfleecetakki Ajatus. Ja se on yhtälailla aivan täydellinen. Niin pehmeä ja tavallista fleecetakkia paljon lämpimämpi ja kestävämpi ulko-olosuhteisiin. Tästä takista otin kooksi 104, joten se ei sitten valitettavasti mene yhtä pitkään kuin muut vaatteet, mutta se kyllä istuu nyt aivan täydellisesti! Nomppu tykkää itse takistaan kovasti ja sitä onkin käytetty Reiman paketin saapumisesta asti joka päivä. Olen niiiiiiiiin tyytyväinen kun meillä on kaikki välikausivarusteet näin hyvin hanskassa, pukeutumisesta tulee niin ihanan helppoa ja monipuolista. Voi vitsi! Suosittelen ihan tosi paljon softshell- ja windfleece -tuotteisiin tutustumista, kerrastot varmasti ovatkin kaikille vanhemmille jo tuttuja. Onhan sitä softshelliä muuallakin, mutta mielestäni Reimalla on ihan erityisesti panostettu siihen, että nämä softshell -vaatteet olisivat oikeasti myös katseenkestäviä ja sopivat vähän urbaanimpaankin liikkumiseen. Se tuo niille aika ison skaalan käyttötarkoituksia miettiessä.

Reiman tuotteilla saa kyllä tosi helposti koottua kestävän, laadukkaan ja monipuolisen välikausivaatevaraston joka muksulle. Kaikkia kerraston osia kun löytyy niin laidasta laitaan, että varmasti löytyy jokaiselle sopivat! Löytyy edullisempaa, löytyy vähän hienompaa, löytyy käytännöllistä, löytyy kaikkea, mitä osaa kaivata. Jos jollain tulee mieleen omia välikausivinkkejä niin jakakaa! 🙂 Tai jos on kysyttävää niin kysykää! Mulla on itselläni hurja määrä infoa Reiman vaatteista ja hyvät kontaktit, jos johonkin kysymykseen kaipaa Reiman henkilökunnan apua! 

Ps. Tiedän, että nämä Reiman postaukseni saattavat kuulostaa vähän ostosteeveeltä. Uskokaa pois, olen yrittänyt ihan hirveästi keksiä jotain kritiikkiä kaikkien näiden kehujen vastapainoksi! Mutta kun mulla ei ole mitään kritiikkiä. Mun kohdalle on nyt sattunut tällainen ”aivan liian tyytyväinen asiakas” -keissi, kun mut on vielä kasvatettu jo omassakin lapsuudessa suosimaan Reimaa. Jos oikein puhkun ja puhisen niin yhden jutun keksin: Kaipaisin Reiman mainontaan samaa sukupuolineutraaliutta, joka mallistoissa näkyy. Vaikka myös pojille on saatavilla paljon eri värejä, ei mainoksissa kuitenkaan ikinä nähdä pojan päällä vaikka pinkkiä tai violettia. Tämä olisi hieno askel kohti tulevaisuutta!

Kommentit

12 kommenttia
Emilia Huttunen

Pipot ei ole Reiman, nää on jotkut ehkä H&M:n en oo ihan varma! 😀 Tai Lindexin…? Jostain aletangosta kuitenkin viime vuonna ostettu!

Avatar

Kivoja vaatteita. Mutta hirveän ison näköisiä osa, etenkin Noahin housut ja tuo Avan haalari. Eikö ole hankalaa leikkiä noin isoissa vaatteissa?

Emilia Huttunen

Ei ole, näissä saa sen verran hyvin kaikki säädettyä, että ollaan pärjätty hyvin ”liian” isoilla vaatteilla 🙂 Tulee paljon halvemmaksi kun pystyy sitten käyttämään samoja useemman vuoden!

Avatar

Itsekin olen miettinyt noita Wetter kenkiä mut valit.vielä löydy niistä sopivaa kokoa meidän tytölle. Sitten samoista löytyy nii ku pienemmäl kool olevat hieman erinäköiset kengät mutta olen usean eri palautteen lukenut että ne eivät pidä vettä.vaikka Reima mainostaa sivuilla että niillä voi huoletta mennä lätäköissä niin ei kuulemma voi:/. En sitte oo raaskinu ostaa kun ovat sen verran arvokkaat. Onko sulla kokemusta näistä pienemmille tarkoitetusta Wetter kengistä että onkohan asia noin?
Itse fanitan muuten kanssa reimaa ja on ihan huippu merkki ja tästäkin postauksesta sain ostoideoita meidän perheen syksyyn:).kysyisinkin että saako noita Reiman kerrastoja mistä?saako kaupoista vai onko tilattava?kiitos ja mukavaa syksyä teidän perheelle!

Emilia Huttunen

Hmmm varmasti jostain kaupoista saa, mutta netistä tietty löytyy kaikki! 🙂 Ja tarkoitat varmaan noita Patter -kenkiä? Mulla ei oo valitettavasti niistä mitään kokemusta, ollaan käytetty aina näitä Wettereitä ja ne kyllä pitää hyvin ainakin 🙂

Avatar

Voi, mitä söpöliinejä! En kestä! <3 <3

Emilia Huttunen

Hihi onhan ne ihania <3

Avatar

Nyt on kyllä pakko sanoa että tuo kuvien mattatyylinen käsittely ei sovi tän tyylin postaukseen, kun mustaa on leikattu niin paljon harmaaseen ettei värejä oikein tahdo enää erottaa ja vaatteiden ihanat sävyt menee ihan hukkaan kuvissa. Eikä tuo hempeä käsittely ehkä aja asiaansa tuossa ympäristössä ja yhteydessä. Ota rakentavana kritiikkinä, älä haukkuna, sillä muuten kuvat on kyllä aivan ihastuttavia ja lapset suloisia! 🙂 on vaan melko haastavia kuvia katsoa.

Emilia Huttunen

Noo se on varmasti makukysymys 😀 Mä itse rakastan just mattaa ja kaikkeen harmaaseen taittavaa ja tykkään tästä, koska se tuo kivaa vastakkainasettelua aiheelle, joka yleensä on niin värikäs 🙂

Avatar

Ihania vaatteita! Olen itsekin ihan rakastunut Reiman yhteen taaperon ulkoilutakkiin. Pitää hyvin tuulta ja on superohut! Kesällä oli kyllä pelastus kylmempänä päivänä. Ja takki menee niin pieneen tilaan, että mahtuu vaikka omaan taskuun!

Emilia Huttunen

Oi luulen että puhut samasta takista, jonka ostin joululahjaksi yhdelle tutulle taaperolle, se materiaali on huippua! 🙂

Avatar

Tosi kivoja vaatteita 🙂 Onko noi pipotkin reiman?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä