Puolen kilon pudotus

Voi vitsinvitsinvitsi mikä kuukausi. Olen niin onnellinen ja helpottunut, että syyskuu on melkein ohi ja pian eletään lokakuuta, joka on mulle paljon kiireettömämpi ja vapaampi. Olen saanut kaikki Kreikan reissun takia kertyneet korvaavat tehtävät vihdoin tehtyä ja kaikki muutkin hommat alkaa pikkuhiljaa rullata. Elokuun hääkuvista otan vielä loppukirin, että saisin ne vielä tällä viikolla lähtemään asiakkaalle ja sitten mulla onkin lauantaina vielä yhdet häät. MUTTA SITTEN. Se lokakuu.

Tämä kiire on näkynyt todella vahvasti mun syömisissä. Mulla ei ole ollut nyt hirveästi lähipäiviä, joten kouluruokailun vaikutus ei vielä oikein näy arjessa. Sen sijaan olen mussuttanut herkkuja ja roskaruokaa minkä ehdin, kun kauheen kiireen keskellä nälkä aina yllättää, eikä ole aikaa tehdä mitään terveellistä. Ja no niin, tekee vaan mieli kaikkea epäterveellistä!! Onneksi paino ei toistaiseksi ole noussut vaan olen onnistunut ”lomakilotkin” pudottamaan, mutta olen tosi turvonnut ja nesteet kertyy ihan hulluna sekä kasvoihin, että käsiin ja jalkoihin. Kokeilin yhtenä aamuna simmosta, että kävin herätessä vaa’alla, sitten otin nesteenpoistolääkkeen ja kävin muutaman tunnin päästä uudestaan vaa’alla. Puoli kiloa oli lähtenyt.

Huomenna pääsen vihdoin ratsastamaan ja toivon sen rentouttavan minua. Sitten saankin suunnata katseen tuleviin blogiuudistuksiin ja kaikkeen kivaa, mitä tällä syksyllä on tarjottavanaan. Syyskuu on ollut täynnä kaikkea muuta kuin hyvinvointia, mutta lokakuussa mulla on taas enemmän aikaa ja jatkan sitä hyvin alkanutta laihdutusta. 10 mennyt, 10 jäljellä! Infoan teitä pian muuttojutuista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Mullakin on niin turvonnut ja paisunut olo ollut viime päivinä, mutta se on varmaan ihan normaalia siinä vaiheessa, kun on 34. raskausviikko menossa! 😀 Odotan jo innolla sitä, että saan vanhan kropan takas, vaikka siinäkin kyllä oli 10kg tiputettavaa. Ennen kaikkea odotan kuitenkin, että saan koko vaatekaapin taas käyttöön! 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä