Pelkkä loppu

Eilen olikin sitten aika rankka päivä. Juuri kun kirjoittelin torstaina irtisanoneeni salijäsenyyden, koska aion jatkossa keskittyä vain ratsastukseen, sain vain hetkeä myöhemmin kuulla, että vuokrahevoseni on myyty. Tämä on se vuokraamisen huonoin puoli. Ei sitten tullutkaan edellisen otsikkoni mukaan loppuja ja alkuja, vaan ihan vain pelkkä loppu. Koska olen erittäin eläinrakas, ehdin tietenkin kiintyä Tinttiin tosi vahvasti ja oli tosi vaikeaa sanoa heipat, kun eilinen ratsastus olikin sitten viimeinen. Hevoset ei ole mulle vain ratsuja, ne ovat myös lemmikkejä, vaikka eivät olisikaan omia. Voi kun mulla olisi nyt aikaa ja rahaa niin olisin ostanut Tintin itse, vitsi että rakastan sitä hevosta.

img_20161022_150635

Kotiin ajaessa paruin naaman punaiseksi ja turvonneeksi. Kesti tosi kauan päästä yli siitä jatkuvasta ikävästä Coronaa kohtaan, joka oli kuitenkin isoin osa elämääni monen monta vuotta, joten tiedän, että tämä ikävä kyllä helpottaa, mutta vie oman aikana. Nämä puoli vuotta Tintin kanssa olivat korvaamattomia ja vaikka nyt pelottaa, etten ikinä löydä enää mitään vastaavaa niin oman mielenterveyteni takia yritän pysyä positiivisena ja alkaa taas käydä läpi vuokrattavia hevosia. Tuntuu tosi oudolta etsitä nyt jo uutta hevosta, mutta sen lisäksi, että rakastin Tinttiä, rakastan ratsastamista ja mun on pakko saada jatkaa tai sekoan. Ennemmin tai myöhemmin se oikea osuu taas kohdalla ja hyvää kannattaa odottaa.

Vähän kurja viikonloppu, mutta kyllä tämä tästä. Parempaa viikonloppua teille kaikille <3 

Kun lapset on isompia ja koulut käyty, saa onneksi siirtyä näistä vuokrausilmoituksista myynti-ilmoituksiin <3 

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

En ole koskaan tuonlaista heppaelämää kokenut, kun olen hevostilalla koko ikäni asunut. Kurjaa anyhow. Tsemppiä!

Avatar

Uudella omistajalla on blogi ja ig-tili, jos nyt on kyse samasta hevosesta. Kannattaa käydä katsomassa 🙂 pienistäunelmista.blogspot.com 🙂 en ole tosiaan varma onko sama mutta voisi olla,nimi ja myyntiajankohta täsmää 🙂

Emilia Huttunen

Kiitos!! Tipuhan se siellä <3 Helpottaa nähdä, että hänellä on rakastava uusi omistaja!

Avatar

Onpas epäammattimaista käytöstä, jos hevonen on vuokralla ja myydään pois tuollaisella varoitusajalla.

Emilia Huttunen

Se on ihan vaan tämä heppamaailman luonto! Sen takia tahtoisinkin hirveästi oman hevosen, mutta se ei sovi nyt elämäntilanteeseen 🙁

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä